Kitarat: akustinen ›

Mikä on ratkaisevin tekijä akustisen kitaran soinnissa?
 
Kyselet paljon, mutta minusta ratkaisevat tekijät akustisen kitaran soinnissa on tässä järjestyksessä esimerkein:
 
1.) Kitaran rakenne ja sen rakenteellinen laatu. Taitava tekijä tekee halvoistakin materiaaleista hyvän kitaran, jos tietää mitä on tekemässä. Akustista kitaraa ei pidä rakentaa liian raskaasti rimoitettuna tai käyttää epäkelpoa puuainesta. Halpa materiaali ei tarkoita sitä, että käytetään mitä tahansa, vaan tyydytään halpoihin vaihtoehtoihin, mutta valitaan parhaat puut niistäkin.
- Gibson pilasi 70-luvulta alkaen akustisessa rakentamalla niistä liian kestäviä, samoin monet muut valmistajat, yrittäessään välttää takuukorjauksia.
- Monet Martin/Gibson kopioijat tekevät ulkopuolisia kopioita kitaroista välittämättä mitä kannen sisäpuolella on. Ei näin!
 
2.) Materiaalit. Mitä paremmin kuivatettuja ja laadultaan parempaa puuta, sitä vähemmän elämistä ja parempi soundi kitarassa yleensä on. Aika tuo kokopuiseen kitaraan aina paremman soundin, mutta liian tuoreesta puusta tehty kitara tulee vääntyilemään ja ongelmia syntyy vuosien saatossa.
- Omissa Gibsonin ja Guildin kitaroissa on otelaudan elämistä tapahtunut, joten ebenpuu ei ole tarpeeksi kuivaa kun se on otettu käyttöön. Epäilen samantyyppisten ongelmien olevan monissa Kiinassa valmistetuissa kitaroissa muutamassa vuodessa edessä ja isommissa määrin.
 
Hintaan vaikuttaa varmaan eniten käsityönhinta ja sitten materiaalit. Kiinassa työvoima on halpaa, samoin materiaalit joten siksi sieltä tulee halvimmat kokopuiset kitarat. Ei ole mitään syystä miksi 700e kitara ei voisi tasoltaan olla samanluokkainen kuin 3000e ja varmaan joskus onkin. Aika usein kuitenkin materiaaleissa on enemmän toivomisen varaa halvoissa kitaroissa ja käsityönlaatu vaikuttaa paikoin melko karulta (mikä ei kylläkään suoraan kerro kitaran soundista mitään).
 
Tietyt traditiot ja kokemus on monien pitkäikäisten valtamerkkien etuna, toisaalta taas merkki voi nostaa hieman hintaa, mutta suurin syy on varmaan työvoima- ja materiaalikustannukset. Ainakin Eastmanin tekemistä archtop-kitaroista sanotaan, että niiden hintalaatusuhde on markkinoiden paras. Saat 50-30% hinnalla yhtä hyvän kitaran. Kyseessä on kuitenkin poikkeus Kiinassa valmistetuissa kitaroissa, jonka taustalla on pitkäjänteisesti ja pitkään musiikki-instrumenttien parissa työskennellyt yritys.

Itselläni on kokemusta lähinnä Martinin premium-malleista sekä pienempien valmistajien (Collings, Bourgeois) kitaroista. Olennainen ero näiden ja halvempien kitaroiden välillä on mielestäni materiaaleissa, rakenteessa, viimeistelyssä ja sitä kautta saundissa.
 
Vaikka minulla on ollut/on todella hyviä Martineja, ns. boutique-kitarat menevät vielä askeleen pidemmälle. Niissä on paremmat puut ja parempi "fit and finish". Olen huomannut, että Martineissa on myös enemmän vaihtelua saman mallin eri yksilöiden välillä, kun taas boutique-kitaroissa laatu on tasaista. Tämä johtuu mm. siitä, että Martineissa esim. kannet hiotaan tiettyyn paksuuteen riippumatta kannen jäykkyydestä ja muista ominaisuuksista. Boutique-kitaroissa taas pystytään ottamaan materiaalin ominaisuudet paremmin huomioon ja hienosäätämään esim. kannen ja rimoituksen jäykkyyttä. Tämä vaatii enemmän käsityötä, mikä heijastuu korkeampana hintana. Boutique-kitaroissa voidaan tuotannon pienemmän määrän vuoksi käyttää premium-puulaatuja, kun taas Martinin tuotantomäärillä huippulaatuisen puun hankkiminen on vaikeaa.
 
Kitaraa hankkiessa ei mielestäni kannata tuijottaa pelkkään ostohintaan. Olennaista on myös kitaran jälleenmyyntiarvo. Jos siis ostaa kalliin kitaran käypään hintaan (yleensä käytettynä), voi olla melko varma, että siitä saa halutessaan omansa pois.

Käytettyä, edullista ja mahd. laadukasta kitaraa etsiessä, törmäsin Tokain Cat's Eyes -sarjaan. Nämä ovat Japanissa valmistettuja Martin kopioita, ehkä jopa (kriittisen ajattelun harrastajana, vaikee uskoa ''kuulopuhetta'') Martinin avustuksella. Jokainen joka on soitellut 70-luvun lopun ja 80-luvun alun Tokain Fender ja Gibson kopioilla, tietää että siellä tehtiin hyviä kitaroita edullisesti.
 
Myyntiin ilmestyi CE-400 + kova laukku, joka on D-28 - kopio, V-kaulalla. Sitka kansi, ruusu sivut ja taus (kaikki solid). Myynti ilmossa oli paljon kuvia (pyysin pari lisää kannesta, ettei ole pahasti turvonnut) ja pisti jopa sound samplen ilmotukseen... lähinnä kertoo jotain myyjästä, aika paha sanoo kitarast... no myyjä näki vaivaa ja oli auttavainen.
 
Kaikki tuntui olevan kohdallaan, hintaa myöten (450e sis. rahdin ja tullit). Yleinen omistajien mielipide vaikutti positiiviselta ja yli 30v vanhaa, kunnossa olevaa, kokopuista kitaraa ei saa mistään suomesta tahän hintaan, joten otin riskin.
 
Kitara saapuu ja odotan kotiin asti testaamista. Sehän soi hyvin ja lujaa, action on mukavan alhaalla valmiiks ja tätä on helppo soittaa (soi näppäillessäkin, eikä tarvii runnoo). Koko kitara kuulostaa ja tuntuu paljon hintalappua paremmalta. Yläpää on kirkkas ja alapää taas ''ei ihan niin pyöree''. En osaa kuvailla ollenkaan/paremmin, mut ainaki yritin. Tämä ei ole Martin D-28!
Sain erittäin hyvän hinta/laatusuhde kitaran! Ei tarkoita sitä, ettenkö löytäisi itselleni parempaa vaan sitä, että jollekkin tää vois olla loistava.
 
GS/GA:n joskus hommaan, mut odotellessa tällä kelpaa ja tärkeimpänä tekee mieli soitella :)
 
Kalliimpi merkkikitara on yleensä myös parempi, mut halvemmistakin löytyy helmiä. Ero Furchin, Taylorin ja Martinin välillä on lähinnä saundissa, ei laadussa. Näin olen tämän itseni kanssa sopinut :) Ja mitä hintaan tulee, jos mulla ois PALJON rahaa ostaisin nyrkkipajan tuotteita, en mitään Martineita. Kun mennään yli 3000e, ei erot varmaan mitään kauheita laadussa noin yleisesti ole? 500e ja 1000e kitaroilla se voi olla valtava (kallista polttopuuta tai toimiva kitara). Parhaani teen näillä rahoilla... ja joskus vielä kalliiksi tulevilla korvilla:)
 
PS. Mitä pienempi budjetti, sitä vaikeempi löytää hyvää kitaraa.