RUNOLAULU
Kun pilvet ommellaan yhteen
minusta erkanee elonpoika,
nään surusaaton kulkevan vastaan
vaate vaatteelta naiseni riisutaan
hänen ruumis elää vanhuuttaan
talven liinoihin naiseni kääritään,
hän nousee varpailleen ja tanssii
haihtuu, ja vaihtuu puuksi
jonka runkoon selkäni nojaa,
surukuusen neulaset itkee
mun hartiat kuihtuu luuksi.
Mä painun kumaraan
kuin vanhus joka sotaansa soti,
ehkä menit metsän sydämeen
puiden latvoissa keinuu linnun koti.
MR |
Tosi hyvä! Pidän sinun teksteistä, varsinkin kun niissä on tämä fiilis! Loistavaa, kiitos! [Ja se onko bokserit vai tangat, ihan erilainen rebingo bongo.] |
Kiitos Fifehole ja Johannes.
Tämä runo on rytmillisesti hankala. Alkuosa ja loppuosa ovat kuin
eri maailmasta. Yhdistän joskus runoissa ja sanoituksessakin
vapaamittaista ja määrämittaista runoutta.
Vaikka tiedän, että siitä ei välttämättä pidetä, ja se on vaikeaa säveltääkin,
jos oikein asian ymmärrän.
Mutta ennen kaikkea olen tunnekirjoittaja. Teen tekstin ensin täysin tunteella,
ja sitten korjaan, jos osaan, tai katson ettei sisältö muutu liikaa. Joskus teen pohjatyötä
pitkäänkin joissakin runoissa tai sanoituksissa kuten esim. täällä olevat sanat:
Kadonnut työläinen, joka onkin sävelletty, ja pohjatyö kyllä siinä mielestäni
kannatti. Mutta joskus asiat mutkistuvat kun ne pitkittyvät. Se että hioo ja
hioo, ei aina ole onnistumisen tae, tuskin se tuo epäonnistumisenkaan.
Jokainen etenee tyylillään. Mutta työtä ja erehdyksiä tämä harrastus
suorastaan vaatii. |
soihtu55
fifehole