Rummut: soittaminen ›

Olen tuosa fundeerannut että kun on kaikenmaailman kohkaajia ja rärpärällää-soittajia niin miksi en pidä niistä?
Olen aina pitänyt siitä että ikäänkuin rumpali pysyy "ruodussa" eikä ala mitään jumalattomia juttuja vetelemään. Tiettyyn pisteeseen asti sooloilu on hyvä asia mutta kun mennään johonkin fuussio-touhuun niin sillon lopahtaa mielenkiinto.
Onko se sitten rytmin ymmärtämätömyys joka luo sen vastenmielisen olotilan? Saattaa hyvinkin olla näin mutta mikään ei sytytä paremmin kun kunnon svengaava komppi kaikilla höysteillä. Mr. Burdiella on paljon sellasia ja niitä on ilo kuunnella.
 
Tuli tuossa Woodstockista dokkari Yle teemalta ja siinä oli sellanen nuoren oloinen jamppa , piru kun en nyt muista orkkaa, mut veteli hirmuiset kohkaukset ja niissä oli koko ajan se rytmi mukana. Kertaakaan hän ei sortunut mihinkään madottomaan kaahotukseen jota ei voi aikamääreellisesti kategorioida.
Se oli hienoa se.
 
Ehkä se on se old shool sitten joka velloo minussa eikä päästä irti. Ma ei tiä.

Pistähän jotain esimerkkejä tällaisista tapauksista YouTubesta.

Tuli tuossa Woodstockista dokkari Yle teemalta ja siinä oli sellanen nuoren oloinen jamppa.
 
Villi arvaus: Olisiko ollut Santana ja Mike Shrieve rummuissa? Siinä on muuten kova kannuttaja.

Musta kyse ei niinkään ole soittotyylistä, vaan enemmänkin musatyylistä. Olen alkanu kallistumaan aika paljon siihen mielipiteeseen että tärkeintä on soitossa on tyylitaju. Ei musatyylejä voi vetää aina samanlailla. Fuusiomusaan kuuluu tietty tyyli/runsaus kun taas johonkin groovempaan meininkiin toinen tyyli/imevää komppia.
 
Jos joku pirun hyvä gospel-äijä pistettäisiin rock-yhtyeeseen puskemaan niin miten toimisi? Oisko komppi "liian groove" ja fillit 32-osa trioleita?
Tai jos joku rock-rumpali pistettäisiin fuusiobändiin niin miten se toimisi? Oisko komppi raskasta ja fillit mahtipontisia?
Ois mielenkiintosta nähdä.
 
Varsinkin jenkeissä rumpalit yleensä ovat "juuttunee" tiettyyn musagenreen jolloin syntyy mielikuva soittotyylistä, vaikka useesti ne soittaa vaan niin kun se genre vaatii. Ja jos rumpali ei soita muita tyylejä julkisesti ni on vaikea sanoa että miten se oikeesti skulais muut jutut.

Jos joku pirun hyvä gospel-äijä pistettäisiin rock-yhtyeeseen puskemaan niin miten toimisi? Oisko komppi "liian groove" ja fillit 32-osa trioleita?
Tai jos joku rock-rumpali pistettäisiin fuusiobändiin niin miten se toimisi? Oisko komppi raskasta ja fillit mahtipontisia?
Ois mielenkiintosta nähdä.

Varsinkin jenkeissä rumpalit yleensä ovat "juuttunee" tiettyyn musagenreen jolloin syntyy mielikuva soittotyylistä, vaikka useesti ne soittaa vaan niin kun se genre vaatii. Ja jos rumpali ei soita muita tyylejä julkisesti ni on vaikea sanoa että miten se oikeesti skulais muut jutut.
 
Mä oon samaa mieltä. Hyvänä esimerkkinä voin mainita Pinkin DVD:n jolla rumpalin soitto toimii todella hienosti artistin vanhemmissa R'n'B -tyylisissä biiseissä, mutta taas uudemmat suorat rokkibiisit eivät pölähdä ollenkaan. Tosin rumpusounditkin (varsinkin korkeaksi viritetty virppa) oli tehty vanhemman materiaalin ehdoilla.

Tosin rumpusounditkin (varsinkin korkeaksi viritetty virppa) oli tehty vanhemman materiaalin ehdoilla.
 
Tuokin on jännä juttu, nimittäin olin Maailma kylässä -tapahtumassa katsomassa Tuomon keikkaa. Melkien aina piisien välissä Kaakkuriniemi löysäsi ta kiristi muutamaa ruuvia virvelistä ja soundi sopi täydellisesti ko. piisiin. Oli todella monipuolinen (ilm. DW) virveli josta lähti mukava soundi sekä korkealla että matalalla vireellä.
Samaten esim. Steve Jordan vaihtaa aina keikoilla piisin mukaan koko virveliä.
 
Toisaalta, joku Pinkin keikka voi olla vähän eri juttu kun vaikka Tuomon tai Mayerin keikat, jos show on mietitty tarkkaan eikä aikaa ole tmv.
 
Kaakkuriniemi on muuten loistava esimerkki tyylitajuisesta rumpalista. Tyyli, groovea ja fillejä myöten muuttuu sen mukaan soittaako Quintessencin vai Von Hertzenin kanssa.

Musassa on tärkeintä meininki ja rumpalin on lykittävä sitä meininkiä siihen juttuun kaikin keinoin. Jos musassa ei ole mitään meininkiä niin ei sille rumpalikaan mitään mahda, mutta sellainen on harvinaista. Toisinaan ihmetyttää että miten toikin tyyppi on niin kuin jostain diapam-maailmasta reväisty tohon rumpujakkaralle.
 
EDIT: Ilmaisulla "toikin tyyppi" en tarkoita ketään tiettyä henkilöä vaan siteeraan joitain toisinaan ohikiitäviä omia ajatuksia.

Tuokin on jännä juttu, nimittäin olin Maailma kylässä -tapahtumassa katsomassa Tuomon keikkaa. Melkien aina piisien välissä Kaakkuriniemi löysäsi ta kiristi muutamaa ruuvia virvelistä ja soundi sopi täydellisesti ko. piisiin. Oli todella monipuolinen (ilm. DW) virveli josta lähti mukava soundi sekä korkealla että matalalla vireellä.
 
Itseasiassa kesällä Kaakkuri esitteli mulle snareaan Kouvolan komioissa soundcheckissä, silloin sillä oli muistaakseni tällanen: http://www.dwdrums.com/may/acousticeq.htm
Sai helposti soundia muutettua aukkoja veivaamalla.