Elektroniikka ja soitinrakennus ›

Joo, hiilikuitua voi käsittääkseni laminoida myös ihan "perinteisellä" tekniikalla, lujuus ei tosin ole yhtä hyvä kuin alipaine-lämpö-menetelmällä, mutta sillähän ei kitarassa ole paljon merkitystä kun äärimmäiseen keveyteen ei kai kuitenkaan pyritä.
 
Aika amismeininkiä jotenkin minusta päällystää joku konepelti hiilikuidulla pelkän ulkonäön takia kun hiilikuitua yleensä käytetään juuri siksi että saataisiin lujuuteensa nähden kevyt rakenne. Jos se laminoidaan peltiosan päälle, niin hyöty on puhtaasti kosmeettinen, joten laadukkaalla hiilikuitujäljitelmätarralla saataisiin kutakuinkin sama tulos helpommin, kevyemmin ja halvemmalla. Mutta voihan sitten ostarin parkkiksella elvistellä että "mulla on konepellissä aitoa hiilikuitua".
 
Muutenkin usein jotenkin tyylitöntä minusta tämä nykyajan autonrakentelusuuntaus, vehkeet ovat kuin joulukuusia ja yritetään tehdä "kilpa-auton" näköistä ripustamalla joka paikka täyteen vaikka mitä rihkamaa vaikka pellin alla puhisisi joku nuhainen 1,6 litrainen moponkone. Sama homma tietysti vaikkapa moottoripyörien rakentelussa, unohdetaan että äärimmäisyydet ja ylilyönnit ovat harvoin tyylikkäitä ja kilpaillaan vain vaikka siitä kenellä on pisin etuhaarukka tai levein takarengas. Pelkistetty ehjä kokonaisuus jossa joka osalla on funktio on kauniimpi kuin "sillisalaatti" jossa on kaikki mahdollinen krääsä yhdessä läjässä ja "tarpeettomia" koristeosia jotka ovat olemassa pelkästään ulkonäön vuoksi ja joilla ei ole mitään teknistä tarkoitusta.
 
Ja jottei menisi kokonaan autoista puhumiseksi, niin samahan pätee myös musiikkiin, kikkailu ei korvaa tyyliä ja joskus vähemmän on enemmän. :)
 
Mutta makuasioita sanoi musti...

Vaikkeivät ihan kaikilta osin olekaan minun makuni mukaisia mutta Gusin luomukset ovat tässä kontekstissa varsin huomion arvoisia. Erittäin innovatiivista ja pidemmälle kuin monella monella muulla custom pajalla vietyä designia ja yksityiskohtien huomiointia...
 
http://www.gusguitars.com/tour.php
 
Tuolta näkee paljon hänen prosessistaan ja menetelmistään. Näissäkin on puuta ydin.

Pelkistetty ehjä kokonaisuus jossa joka osalla on funktio on kauniimpi kuin "sillisalaatti" jossa on kaikki mahdollinen krääsä yhdessä läjässä ja "tarpeettomia" koristeosia jotka ovat olemassa pelkästään ulkonäön vuoksi ja joilla ei ole mitään teknistä tarkoitusta.

 
Eli "teijän mielipide on väärempi ku mun mielipide."
http://www.gti.fi/keskustelut/tuning-f11.html
Tuonne voi mennä puhumaan siitä että mikä on estetiikan merkitys autoissa, puhutaan täällä nyt näistä kitaroista :)
 
Puhuin tänää mun työnantajan kanssa.
Se kertoili vähän samaa tosta hiilikuidusta, että sitä voi ihan valmistaa huoneen lämmössä vedellä ja hartsilla kovettamalla. Mitä useemman kerroksen sitä laittaa, sitä lujempi siitä ulkokuoresta tulee, ja noin neljä kerrosta hiilikuitua ja hartsia vuorotellen riittäis helposti kantamaan kitaran painon. Sisustan vois sitte täyttää vaikka jollain polyuretaanilla. Mietittiin vaan, että mitenkähän mahtaa käydä esim. floikkatallan kiinnityksien & jousien kanssa.. Mahtavatkohan pysyä siinä uretaanissa kovinkaan tiukasti. Tuskin.
Vois tietysti harkita jos sen floikan jotenki istuttais puuosaan joka olis sitte jotenki sen uretaanin seassa..

Kyllähän tuossa tietenki sen verran kannattaa käyttää puuta, että saa tallan ja kaulan siihen kiinni... Muutenhan runko voisi olla uretaania. Uretaanin päälle kun levittää normaalin puuliiman ja antaa kuivua, niin sen jälkeen pitäisi kestää laittaa hartsi, ilman että uretaani sulaa... Tai miksei myös esim. pakkausteippi hoitaisi saman asian.
 
Ensimmäiset kerrokset varmaan kannattaisi laminoida jollain ohuella kankaalla ja lasikuituhartsilla. Sitten kun on hyvät pohjat niin hiilikuitumatto pintaan. Täytyypä alkaa suunnittelemaan muottia...

Aika ruusuiset kuvat teillä on hiilikuidun kanssa työskentelystä :) Katseenkestävän pinnan saamiseksi on melkein pakko tehdä hyvät muotit joiden kanssa tuhraantuu aikaa jo useamman puurakenteisen kitaran verran. Alipainesäkitys on melkeimpä pakollista ettei pinholeja synny ihan törkeää määrää. Suoran pinnan tekeminen hiilikuidusta on yleensä kohtuu helppoa ihan lasilevyä vasten laminoimalla.
 
Noh tuoltapa noita oppaita löytyy ja erilaisia mattoja jos joku tähän urakkaan alkaa.
 
http://www.r-g.de/en/

Pelkistetty ehjä kokonaisuus jossa joka osalla on funktio on kauniimpi kuin "sillisalaatti" jossa on kaikki mahdollinen krääsä yhdessä läjässä ja "tarpeettomia" koristeosia jotka ovat olemassa pelkästään ulkonäön vuoksi ja joilla ei ole mitään teknistä tarkoitusta.
 
Fenderithän ovat silkaa funktionalismia. Käyttötarkoitus ja teollisen sarjatuotantovalmistuksen vaatimukset ovat pitkälti määrittäneet muotoa ja rakenteellisia ratkaisuja. Siitä en sitten tiedä, ovatko Fenderit kauniita. Itselleni tele kolahtaa ja strato vähemmän.
 
Itsekään en kyllä ymmärrä mitään blingblingiä, on sitten kyse otelaudan tai lavan koristeellisuudesta, kultaisesta hardwaresta tai kuvioiduista plekseistä. Vähän kuin pitsi, mersutakit, kultaiset kaulakäädyt, miesten puoleen selkään asti tai pidemmälle ulottuvat mustaksi värjätyt hiukset, värivammaisten teinien seiniin tuhertamat piissit, liian pienet tai liian suuret vaatteet, porkkanan värinen keinorusketus... Kyllähän näille kannattajansa löytyy, mutta asiat ovat millä tahansa mittarilla ihan vitun kaukana tyylikkäästä ja/tai käytännöllisestä.
 
Tyylikästä ovat musta puku, valkoinen paita, hillitty yksivärinen kravatti ja telecaster. Raja menee jotakuinkin kruununmuotoisissa otelautamerkeissä ja yksivärisissä reunalistoissa. Niistä yli on jo tyylitöntä. Ettäs tiedätte!