Rummut: soittaminen ›

Minusta se musikaalisuus on nimenomaan geeneissä oleva juttu.
En osaa määritellä, mitä just se "musikaalisuus"-sana tarkoittaa, jos joku alkaa sitä kyselemään tarkemmin.
 
Ajattelen, että musiikaalisuus on yleensä saman tapainen asia muusikolle, kuin liikunnallinen lahjakkuus urheilijalle.
Sitä on tai ei ole. Harjoittelumäärä ei auta, jos lahjoja ei ole. Keskinkertaisuudeksi kyllä pääsee treenaamalla ilman lahjojakin, jos ei ole ihan mahdoton tapaus.
Eli sinne piirimestaruustasolle, niin voi kapakassa makeilla niillä lusikoilla sitten vanhenpana. Muuhun tarvitaan niemenomaan geenejä.
 
Harjoittelemalla esim. rumpujen soittoa se musiikaalinen lahjakkuus taotaan aivoista, selkäytimen kautta lihaksiin ja sitä kautta sormiin. Yritetään saada raajoilla ulos ne melodiat ja rytmit, joita päässä kummittelee. Mutta jos päässä ei ole mitään ideaa, kädet ei tiedä mihin sohii. Mitä auttaa treenaaminen?
Se onkin toinen juttu, miten ne aivoissa kummittelevat rytmit ja melodiat saadaan ulos muiden kuultavaksi.
Jonkun kroppa ei suostu isollakaan harjoitusmäärällä soittamaan kunnolla. Päässä melodiat soi kirkkaana, mutta kädet menee miten sattuu. Jollakin toisella kroppa tottelee helpommin. Minusta siinä tavallaan tarvitaan siinä suhteessa myös liikunnallista lahjakkuutta. Liikunnallinen lahjakkuus tarkoittaa esim. sitä, että saa mielikuvan muuttumaan halutuksi liikkeeksi ja se tapahtuu helposti.
Minusta sekään ei riitä tuottamaan sulosäveliä muille. Niin kuin urheilussa, musiikinharrastajalla pitää olla vielä erinäköisiä muita lahjoja. Lahja että jaksaa, vaikka väsyttää ja vituttaa. Lahja, että jaksaa treenata päivästä toiseen.
Nimenoman synnynnäisiä ominaisuuksia nuokin.
Se, että saa ne sulosävelet helposti ulos motivoi ja innostaa ehkä enemmän jatkaa treeniä....
 
Musiikillisella nerolla, joka hallitsee oman instrumentin on kaikki osa-alueet kohdallaan. Eli ne asiat soi päässä kirkkasti ja ne tulee ulos muiden kuultaviksi kirkkaasti.
No nuo on minusta sellaisia asioita, joilla sen musikaalisuuden saa muiden kuultavaksi. Musikaalinen ihminen voi olla musikaalinen ilman, että soittaa mitään tai laulaa.
En mä itse tiedä, mitä ne termit musikaalisuus, musiikkikorva,.. tarkoittaa.
Sen tiedän itsestäni, että mulla on mahtava rytmitaju, jota ei kaikilla ole. Se ei tarkoita, että olisin huippurumpali. Sehän vaatii nuo mun edellä sanotut muut asiat kuntoon.
Otan esim. tietokoneajan alkuajoilta. Tehtiin koodausjuttua yhteen tehtaasen parivuotta yhteen putkeen. Huomattiin ohjelmassa virhe. Virhe oli kilometrien pituisella liuskalla säännöllisessä kohdassa. Ei ollut "korvaa tämä merkki tällä toisella,.." -komentoa olemassa silloin. Kaikki liuskat käytiin läpi manuaalisesti. Arveltiin viikkojen hommaksi. Käynnistys myöhästyy...
Aloin korjaamaan ohjelmaa, ajoin nuolinäppäimellä kuvaruutu kerralla ohjelmaa läpi. Sen ajan kovalevyt piti ihmeellistä ääntä. Tämä ihmeellinen ääni tarttui pian rytminä päähäni, vaikka se jostain muusta olisi kuulostanut tavalliselta rohinalta, joka vaan häiritsee. Pian tein hommaa silmät kiinni pelkällä korvalla ja hain sen kyseisen virheellisen rivin. Tein homman päivässä. Nimenomaan musikaalisuuden avulla.
Samoin intissä sain yhden lomapäivän ylimääräistä, kun taistelijantestissä oli se patruunanlipastus-testi. En muista aikaa, mutta tein kuulemma Suomen ennätyksen. Sain sen homman ikään kuin groovaamaan rennosti, kun se lipastus piti säännöllistä ääntä. Tai se soi mun pääsä silleen. Lisäsin vaan tempoa ja tein sen äänen mukaan samassa rytmissä sen homman.
Nuorena vedin harjoituksissa iskusarjoa rytmin mukaan. Ensin hitaasti. Sama rytmi, nopeampi tempo = nopeat iskusarjat. No se laji vaati muutakin, mutta rytmitajusta on liikunnassakin hyötyä.
Sitä vaan, että se musikaalisuus ja vaikkapa rytmitaju voi ilmetä joissakin muissakin asioissa kuin rummutuksessa. Sitä on tai ei ole.
Kitaralla opettelen biisit korvakuulolta. Niin tekee aika moni kitaristi. Jos ei onnistu ei ole musikaalisuutta.