Puhaltimet ›

Juu, tälleen säveltäjä/sovittajan ja kapun näkökulmasta mun näkemys on myös, että jos fonit ei kuulu, siihen on 2 syytä:
 
1) Huonosti arrattu
2) Huonosti soitettu/kaputettu
 
Huonosti arrattu tarkoittaa sitä että saksofonin luonnetta ei ole ymmärretty oikein, kun kaikki soittaa täysillä vaskista vaan tulee enemmän silkkaa volyymiä. Nykypäivänä kun vahvistusta käytetään paljon etenkin pienemmissä bändeissä, voi olla että sovittajat ovat vähemmän tekemisissä täysin akustisen tilanteen kanssa, ja tämän vuoksi akustisten realiteettien oppiminen ottaa enemmän aikaa. Omasta mielestäni kaikki kirjoittaminen jossa suurin osa vehkeistä on akustisia soittimia, pitäisi lähteä aina akustiselta pohjalta eikä luottaa siihen että äänentoistolla hoidetaan balanssiongelmat. Oma lukunsa on sitten esim. big bandin tai isomman bändin vahvistaminen. Bändi on laittanut vaivalla balanssin kuntoon ja yksi ihminen (miksaaja) todennäköisesti tuhoaa sen balanssin. On varsin epätodennäköistä että miksaaja tuntisi sovituksen ja kykenisi balansoimaan vauhdissa orkesteria jossa on 17 tai enemmän soittajia.
 
Huonosti soitettu/kaputettu taas on sitä, että arri on ihan jees, mutta muut kuin fonit soittaa kovempaa kuin niiden pitäisi. Kapun pitäisi korjata noi, jos ei ole kapua niin sitten se jää soittajien vastuulle.
 
Mun näkemys on se, että aika usein bändeillä on mf hukassa. Bändin mf on oikeestaan f, ja niiden pp on jossain mp ja mf välillä. Itse kapuna yleensä laitan sen mezzoforten ensin kohdalleen, siitä kun alkaa sitten etsimään ne raja-alueet ja jaksaa muistuttaa bändiä siitä missä se mezzoforte on (siis hiljempaa kuin ne ovat tottuneet) balanssiasiat saadaan kuntoon ja foneilla ei ole asiallisesti kirjoitetussa matskussa mitään vaikeuksia tulla kuulluiksi.
 
Toinen asiaan isosti vaikuttava juttu on äänen alukkeet, siis bändin "atakki". Vaikka soitetaan mf, laadukas _yhtäaikainen_ atakki luo vaikutelman siitä "tanakkuudesta" joka usein sitten tuntuu siltä että "ne soittaa lujaa", vaikka itse asiassa eivät tuuttaa täysillä, ainoastaan soittavat rytmisesti niin hyvin kimpassa, että yhteinen atakki "kumuloituu" ja tuottaa lähes perkussiivisen alukkeen ääniin.
 
Kokeilkaapas oman bändinne kanssa laulaa joku tuttipaikka, pelkät rytmit riittää, sävelkorkeuksilla ei oo niin väliä. Saatteko yhdessä aikaiseksi tiukan atakin vai ette. Mun kokemus on, että jo tässä vaiheessa huomaa miksi bändin blosareista "puuttuu potkua". Se miten monen ihmisen pitäisi ajatella rytmisesti kimpassa on tärkeää, ja sitä voi tosi hyvin treenata vaan laulamalla samat rytmit kaikki yhtäaikaa. Sitten kun homma alkaa toimia tuolla tasolla niin, että jälki on tiukkaa, sitten soitin käteen ja soittamaan. Nyt bändillä on mahdollisuus soittaa tiukasti kun kaikki ajattelevat samalla tavalla, ja pyrkivät saamaan myös soittimestaan atakin samaan kohtaan muiden kanssa. Tässä suhteessa rytmiikan tärkeyttä ei voi liikaa alleviivata.
 
Jos käytätte iTunesia, etsikääpäs biisi nimeltään "Walkin' tiptoe". Bert Joris ja Brussels Jazz Orchestra vetää, teema tulee tuttina lähes koko bändiltä, ja soittavat maksimissaan pianossa, mutta mikä yhteinen atakki!!! Soundi on tosi tuhti vaikka tulee hiljaa.
 
Mutta tuohon alkuperäiseen kysymykseen, niin sehän riippuu tilanteesta! ;-) Aloittelevammassa bändissä yleensä ongelma on se, että fonit ei vielä osaa soittaa hiljaa, ja vasket ei vielä osaa soittaa lujaa, joten tarvittavia nyansseja ei vielä pystytä tekemään tarpeeksi isosti. Kokeneempien kanssa sitten pitää vaan huolehtia että yleisvolyymi (eli se mezzoforte) ei ole päässyt nousemaan liian kovaksi.
 
Näihin nyansseihin ja tunnelmiin...