Elektroniikka ja soitinrakennus ›

Jatkoa rakennusvinkkipalstalle:
Mielenkiintoista jälkeä syntyy myös silloin, kun pitemmän tauon jälkeen ruiskuttaa selluloosalakkaa autotallista löytyvällä kompuralla.
Letkussa oleva kondenssivesi ja lakka - seurauksena taatusti tasalaatuista nk. harmaasatiinilakkapintaa, joka varsinkin mahongissa pysyy yllättävän hyvin.
 
Toinen ihmettelyn aihe: koskahan ihminen oppii odottamaan selluloosalakan kuivumista tarpeeksi kauan ennen sikliin tarttumista. Eikö ikinä...

Puukitti on tullut tutuksi sen jälkeen, kun ajoin kaula aihiota väärään suuntaan alajyrsimessä ja viilasin kaularaudan "mutterin" koloa hieman liian pitkälle. Lisäksi loimukansi sekä pohja menivät sekaisin, mutta sen suuremmilta vahingoilta ollaan vältytty.

No niin
 
Omalle kohdalleni moka sattui jo alkuvaiheessa, leppälankkua kuivatessani. TYHMYYKSISSÄNI unohdin koko lankun olemassa olon (300cm*30cm*5cm), ja kaverin huomatessa ko. lankun 1 ½ vuoden päästä, kysyi hän, että ultrakevyen lentokoneenko potkuria olen tekemässä. Oli sen verran propellilla, että se siitä olisi pitänyt varmaankin tehdä, eikä alkaa bassoa nakertamaan.
 
No, muutaman talon ympäri tasajalkaa hypityn kierroksen jälkeen muistin Jarmo Nikulla olevan kitaran, jonka rungon Ruokangas oli tehnyt kahdeksasta palasta, vai oliko peräti 12:sta palasta. No anyway. Heps, ajattelin, että eihän tää projekti vielä olekaan piloilla. Niin, projektina on panna Squier presari uuteen uskoon. Kaula oli aivan liian ohut, rusetille olisi melkein voinut vääntää ja runko vaneria. Mutta jokin siinä kaulassa miellytti.
 
Otelauta lähti raa'asti höylällä ja uutta ebeniä tilalle. Uusi pala ebeniä (10 mm) kiinni ja ei kun sahaamaan ylimääräisiä pois. No ¤%#*?ksi se meni, vannesahan ohjain oli hiukan liian korkella ja kun sitten innostuksissa syötin terälle purtavaa, niin totta kai se leikkasi kaulaakin. Keles pitääkö täs alkaa tehdä DAD:lle kaksi kielisiä, ajattelin ja norttia paloi. No, ei kun paikkailemaan ja samalla päätin luopua kaulan lakkauksesta...maalia pintaan vaan. Radiuksen vetelin kylmästi siklillä ja hiontapaperia koko ajan hienontaen siitä tuli yllättävänkin hyvä. Samalla iski nauhattoman hinku ja nauhat jäivät toisten riesaksi :).
 
Mieleen hiipi ajatus, että nyt menee liian hyvin, kohta kolahtaa nilkkaan. Mutta kaula valmistui ja on jopa hyvä. Eben tuo aikaisemmin puuttunutta tukevuutta kaulaan ja samalla kaipaamaani paksuutta. En pidä hammastikun paksuisista kauloista.
 
Häh hää, siitäs sait.
 
Hmm, ai niin, bassohan tarvitsee rungon. No ei kun sen lentokoneen potkuria muistuttavan leppälankun kimppuun. Aikani touhuttuani (tunteja), oli minulla sekalainen valikoima eri paksuisia ja levyisiä, mutta sopivan pituisia lepän pätkiä.
 
Mieleen palasi Nikun Jarmon kepukka ja ei kun asettelemaan paloja erinäisiin variaatioihin. Kappas tuossahan se on. Viidestä palasta siis tämä syntyy, ajattelin ja ei kun liimaamaan. Vieläkin menee liian helposti saumat näyttävät hyviltä ja paketti pysyy puristimilla kasassa. Haavekuvissa kajasti JO vaikka mitä *nauraa*.
 
Paketin kuivamisen jälkeen ei kun muotoilemaan. Homma sujui kuin vettä vaan. Aloin välillä "naputella" aihiota ja ihmettelin, kun sointi oli jotenkin vähemmän kiinteän puun ääni. Nooh, korvissani vain on vikaa, ajattelin ja annoin lastun lentää. Kaulatasku onnistui laakista ja taas kellot soivat, ei tää voi olla näin helppoa. Siispä potikoiden ja mikkien paikkoja jyrsimään. Sit totuus iski kuin naapuri pari maalia 1986 moskovassa. Mikäs "onkalo" se "alapalojen 2 kpl." ja "yläpalojen 3 kpl." välistä löytyikään. Siinä vaiheessa alkoi sienipilvi harvenevan hiuksiston päällä kasvaa ja kun vielä syyllinenkin katseli peilistä silmäni osuivat kirveeseen...
 
Lopputulemana voi sanoa, että aikansa kirvestä kun heiluttaa tulee hiki.
 
Jokunen kuukausi kului ja uutta runkoa pukkaa. Ja nyt ei ole tarkoitus kaikkea opetella toistamiseen kantapäiden kautta. *Nauraa*
 
Sit ihan toiseen juttuun, kylläkin aiheeseen liittyen. Pinnoittamiseen (maalaus/lakkaus) löytyy vinkkejä kalastus puolelta http://www.kalastus.com/keskustelu/ , kohdasta viritykset ja rakentelu.
 
Ajattelin vaan, koska osalla on halua "kirjailla" soittimensa, niin tuolta löytyy kaikennäköisiä vinkkejä.

Propsit kyllä kaikille tähän aiheeseen osallistujille - silmät vesillä on saanut nauraa joillekin kirjoituksille!
 
Mullakin siintelee tulevaisuudessa haave pienimuotoisesta soittimen / soitinten rakentamisesta, niinpä nurkissa pyörii epälukuinen läjä kitaran osia ja raatoja odottamassa aikaa tulevaa. Ja muutama tasalaatuinen leppäpölli on talon alla kuivumassa, täytyy katsoa kuinka halkeilleita ne ovat säilytyksen jälkeen.
 
Tinde

Toinen ihmettelyn aihe: koskahan ihminen oppii odottamaan selluloosalakan kuivumista tarpeeksi kauan ennen sikliin tarttumista. Eikö ikinä...
 
Ei ainakaan eiliseen mennessä. Kävin henkilökohtaisesti varmistamassa asian.

Heh, mukavaa lukea että muillakaan ei mene aina ihan putkeen. 2 kitaraa olen tehnyt ongelmajätteeksi, kun ei ilkeä edes kaatopaikalle viedä. Mandoliini nyt 10:ttä vuotta kesken. Onneksi straton muutosprojelti meni ihan hyvin.

Heh, mukavaa lukea että muillakaan ei mene aina ihan putkeen. 2 kitaraa olen tehnyt ongelmajätteeksi, kun ei ilkeä edes kaatopaikalle viedä...
 
Puulämmitys pelastaa.

Kai sitä itsekin uskaltaa avautua.
 
Ekaa kitaraa tehdessäni tuli kaulan kanssa kaikenmoista kämmiä. Nauhauria sahatessa saha lipsui vähän väliä, kaularautakin meni vahingossa väärinpäin mikä ei toki säätämistä haitannut, toimi vain toisinpäin kuin yleensä. Mutta ne nauhaurat tuli sitten pienen mittavirheen seurauksena sahattua vinoon jokaikinen. Oli itku päästä kun kurssilta kotiin polkiessani hoksasin mikä oli mennyt vikaan. Onneksi wengeotelautaa oli sen verran jäljellä, että sain hiottua sen uudestaan ja sahattua uudet urat.
 
Liian kapeaksikin kaula tuli työstettyä, tosin sitten siihen sai tehdä hienot vaahterabindaukset lisäleveyttä tuomaan. Roskiin kaula sitten loppujen lopuksi joutui, kun kielten kulma satulalta virikoneistoille reverse-hockeysticklavassa oli liian suuri eikä ala-E tahtonut pysyä satulaurassaan lapakulmasta ja erinäköisistä alasvetimistä huolimatta (Earvanan retrofit-satulan urat ovat aikas matalat). Eipä tuo mittään, uudesta kaulasta tulikin sitten hemmetin hyvä joten loppu hyvin kaikki hyvin.
 
Edellisessä baritoniprojektissa oli käydä ohraisesti, kun pylväsporakoneen stoppari oli jotenkin löystynyt routtauksien alkureikiä poratessa. Mikkikolot olivat sitten täynnänsä kahdensyvyisiä reikiä, onneksi ei mennyt läpi asti.
 
Toi kurssipaikan pylväspora on muutenkin vähän ongelmallinen, kielten läpivientireikiä poratessa ovat reiät aina vähän vinossa takapuolella mikä johtaa siihen, että parissa kitarassa kieltan holkeista kaksi menee vähän päällekkäin. Kyllä ne sit takomalla saa asettumaan;) Työkalujahan tässä tehdään eikä mitään näyttelyesineitä.
 
Aika vähällä tässä on loppujen lopuksi päässyt joihinkin muihin verrattuna. Toi kaularaudan moninkertainen unohtamisepisodi varsinkin... emmää tiennyt oisko pitänyt itkeä vai nauraa. Sääli on sairautta, joten nauratti.

Onhan sitä sattunut vaikka mitä mokia.
Bassoa tehdessä (edelleen kesken...) tuli paljon mokia. etenkin kaulaa tehdessä. kaulasta tuli sitten ihan vähän leveämpi satulan kohdalta kuin 1.nauhan kohdalta. Ero on todella pieni mutta sen kyllä huomaa kun tarkkaan katsoo.
onnistuin lohkaisemaan kaulan reunasta pienen palan. sitten yritin paikkailla sitä liimaamalla sen palan takasin, mutta siihen sekottukin vähän myös ruusupuupölyä ja se näkyykin sitten mukavasti tossa kaulan reunassa 1 nauhavälissä.(kyseessä siis vaahterakaula ja ruusupuu otelauta)
 
kaiutinkaappia tehdessä (omassakuvassa) meinas lähteä sormi. sahasin pistosalla elementille koloa kun saha räjähti käsille. sahan etupäästä muovikuoren alta tuli sen kuoren läpi sellanen metalli koukku joka oli ilmeisesti liikuttanut sahanterää. se osui sitten etusormeen, mutta selvisin onneksi pintanaarmulla. vähän lähempänä olisi sormi ollut niin olisi tullut pahaa jälkeä. Kyseessä oli alpha toolssin pistosaha, että suosittelen...ovat oikein turvallisia vehkeitä.
Loput sahaukset teinkin sitten käsin

Hello
 
Kyllähän näitä kirjoituksia lukiessa on nauru herkässä, vaikkakin itse mokan huomatessani ei naurattanut. Mutta kun antaa ajan kulua, niin olisihan näissä kyllä sketsin aineksia olemassa.
 
Noin yleisesti, mokan aiheuttajana on melkein aina kiire. Kun hosuu, niin housuillehan se tulee, vai kuinka?
 
Se on tullut huomattua jo aikoinaan kun aloin uistimia tehdä, että jos ajattelee, että tuosta vielä vähän tai maalatessa, että tuohon vielä vähän, niin perseellehän se menee. Toisaalta noissa uistimien maalausmokissa on syntynyt uskomattomia ottipelejä:).
 
Maltti on valttia on joku viisas (tiedä häntä) sanonut.
 
Ai niin tuollahan se leppäaihio jo odotteleekin
 
Palaamisiin
 
Lökis

Nyt hymyssäsuin luen näitä juttuja.Odottakaas viikko kun on projektia yllä,mikkienvaihtoa aktiivista passiiviksi ja pleksin hiomista ja kolhujen/reikien paikkailua, vituiks menee.Katsellaan.

Ahdistunein mielin odotan syksyn soitinrakennuskurssia.. mokat odottavat..
 
Ei vaiskaan, jos vaikka saisi noita entisiä mokia paikkailtua. Yksi kaula pitäisi tehdä kokonaan uusiksi, yksi body pitää tehdä uusiksi ja sitten muutama pieni millin parin kohdistusvirhe pitää korjata.
 
Ja jos saisi keväällä neljännen skeban valmiiksi. Jos se vaikka olisi jo sellainen ettei hävetä jälkikäteen.

En tiedä voiko mokaks sanoo mutta kaulasta tein aivan liian paksun ja piti sitten myöhemmin muokata. mutta semmosia on käyny että tallan laitoin vinoon otelautaan nähden ja paksuin kieli on ihan tuossa reunalla. otin tallan ankkuritapit irti. pitäs laittaa oikeesee kohtaa. Kaulataskua jyrsiessä ohjuri läks irti ja tuli kolo tuohon. liimasin palan siihen ja ihan nätti tuli. ja yks ikävä virhe myös kun tuota haapapodyn aihioita pölkystä sahasin niin jäikin yhet halkeemat ikävästi. onneks jäi plugin alle suurimmaks osaks.

Sinänsä vaatimaton rakennusmokani ilmeisesti pelasti muutaman ihmisen aamun vuonna 2006.
http://muusikoiden.net/keskustelu/p … &t=120441&o=0&#p4785808

Pöh. satuin ostamaan kaupasta jotain uber kiiltävää kultamaalia, jolla maalasin pleksin, mikin kuoret ja potikannupit. Tuli ruma, eikä maali ehtinyt kuivua kunnolla >:(

kohta alkaa pitkään haaveilemani soitinrakennus. Toivottavasti pystyn välttymään edes parilta mainitulta mokalta. :))

Porailin torstaina virittimien reikiä ja kuinkas ollakkaan mittasin reikien välyksen liian lähelle toisiaan (en tajunnut että virittimet vievät lavan selkäpuolelta enemmän tilaa kuin etupuolelta..).:) Uskomatonta miten voi ihmistä vi***taa niinkin paljon kun asian tajusin, nyt jo enempi ehkä huvittaa. Eipä kai siinä muuta kuin lavasta ronskisti pala pois ja uutta liimautumaan tilalle. Jos asiasta jotain positiivista pitää keksiä niin ainakin pintakäsittelykysymys sai vastauksen lavan osalta, maalia pintaan niin ettei moka näy.:D Toisaalta voisihan sen jättää näkyviinkin, olisipa ainakin tekemällä tehdyn näköinen.

Puuhommissa on kiire vain kahdessa tilanteessa. Hetki ennen ja välittömästi vahingon jälkeen...

Suosittelen että käytätte lakkaus yms hommissa suojalaseja, itellä pärskähti silmille liuottimet ja sokkona sai vähän aikaa hätäillä itselle ambulanssia. Onneksi pääs äkkiä ensiapukaapille niin säästy näkö. Liian kiire ja liian luottavainen "ettei vahinkoja sattuisi".
 
Että silleen, hyvin tässä vielä näkee.:D