jukcat 04.11.2008 14:57:09 (muokattu 04.11.2008 14:58:07) | |
---|
Perinteisesti piezo elementti on sijoitettu tallaan (tallapaloihin) tai tallan alle, jotta syntyy riittävä kielten aiheuttama ja piezoelementtiin kohdistuva puristus, joka lienee välttämätön piezon toiminnalle. Näin saadaa myös jokaisen kielen ääni tai värähtely muutettua sähköiseen muotoon. Mitäs jos asiaa lähestyisi koko soittimen kannalta? Tässä mennään nyt siis sähköbasson ja - kitaran kanssa. Eli jos piezo- elementin sijoittaisikin pulttikaulaisessa soittimessa kaulan ja bodyn väliin? Onko kokemuksia ja onko hyötyä- edes teoreettisessa mielessä. Itse ajattelin tekeillä olevaa nauhatonta bassoani; tähän on tulossa aktiivi elektroniikka ja ruusupuutallan alle piezo mikki- mut jos laittais toisenkin piezo elementin kaulan ja bodyn liitokseen kaulan alle (tai kaulalevyn ja bodyn väliin?) Toiset näkee maan ja kokee taivaan. |
humppahanuristi 04.11.2008 15:04:53 | |
---|
Perinteisesti piezo elementti on sijoitettu tallaan (tallapaloihin) tai tallan alle, jotta syntyy riittävä kielten aiheuttama ja piezoelementtiin kohdistuva puristus, joka lienee välttämätön piezon toiminnalle. Näin saadaa myös jokaisen kielen ääni tai värähtely muutettua sähköiseen muotoon. Mitäs jos asiaa lähestyisi koko soittimen kannalta? Tässä mennään nyt siis sähköbasson ja - kitaran kanssa. Eli jos piezo- elementin sijoittaisikin pulttikaulaisessa soittimessa kaulan ja bodyn väliin? Onko kokemuksia ja onko hyötyä- edes teoreettisessa mielessä. Itse ajattelin tekeillä olevaa nauhatonta bassoani; tähän on tulossa aktiivi elektroniikka ja ruusupuutallan alle piezo mikki- mut jos laittais toisenkin piezo elementin kaulan ja bodyn liitokseen kaulan alle (tai kaulalevyn ja bodyn väliin?) Minulla on sellainen akustisen mikitykseen tarkoitettu valmiina ostettu piezo-mikkisetti eli se piezo-lätkä tinattu johtoon kiinni. Tällä hetkellä se on haitarissa mukana tulleella sinitarran tapaisella mössöllä lätkäisty vaan kielipenkin reunaan kiinni. Ei siis missään puristuksissa, puurunko tietysti resonoi sen äänen sille, melko keskivoittoinen... Mutta tietysti sitä testasin ensin kitarassakin, kokeilin akustiseen ja sähkökitaraan (strato) ja en huomannut oikeastaan mitään eroa sijoituksen suhteen paitsi silloin kun kiilasi lätkän straton vibratallan ja rungon väliin. Muutoin äänenvoimakkuus(ja tietysti signaalin-) ei juurikaan vaihdellut eri osissa kitaran bodya eikä myöskään äänenlaadussa ollut kovin merkittävää eroa. Humpasta rautalankaan... |
leppikallio 04.11.2008 21:05:19 (muokattu 04.11.2008 21:07:50) | |
---|
|
Tule mukaan rokkikollektiiviin Tampereella. Treenit pari kertaa viikossa, osallistu silloin kun aikatauluusi sopii. Hakusessa erityisesti laulaja, kosketinsoittaja, basistimulti-instrumentalisti. |
jPekka 05.11.2008 09:39:47 | |
---|
Suosi suomalaista ja laita sinne väliin B-Band UST. UST on hyvä, mutta vaatii ymmärtääkseni (lainkaan) toimiakseen B-bandin oman esivahvistimen. En tiedä miten sen virityksen yhdistäminen muuhun sähkiselektroniikkaan onnistuu. "Te ette pitäisi Nietzschestä, sir. Hänen filosofiansa on pohjimmiltaan epätervettä." |
manne 05.11.2008 12:02:40 | |
---|
UST on hyvä, mutta vaatii ymmärtääkseni (lainkaan) toimiakseen B-bandin oman esivahvistimen. En tiedä miten sen virityksen yhdistäminen muuhun sähkiselektroniikkaan onnistuu. Ja nyt pääsimme legendaariseen aiheeseen, joka johti kuukauden karenssiin minulla. Mutta opettihan se että ylläpitäjää ei sovi arvostella muusikoiden.net-foorumilla. Edelleenkin olisi mietinnässä miten yhdistää magneettimikit ja piezo yhteen ulostuloon? Syöttövirta voisi tulla mustanaamiona systeemiin. |
s151669 05.11.2008 13:51:28 | |
---|
Edelleenkin olisi mietinnässä miten yhdistää magneettimikit ja piezo yhteen ulostuloon? Syöttövirta voisi tulla mustanaamiona systeemiin. Tekaiset kaksi tuollaista: http://runoffgroove.com/fetzervalve.html toisen inputtiin magneettimikit, toiseen piezot. Kummankin ulostulosta oma noin 20k ... 100k vastus, joiden toiset päät yhteen ja outputjakkiin. Piezopuoli saattaa vaatia jotain eq:n tapaista tai sitten ei. Kokeile, osat eivät maksa paljoa :-) Jyrki |
jukcat 05.11.2008 17:49:46 | |
---|
Joo, no mulla on kaverin tekemä etunen joka mahdollistaa magn. ja piezo mikkien yhdistämisen- piezon päälle/pois kytkimellä ja piezo blenderilllä, jolla siis voi miksata piezon soundia magn sekaan portaattomasti. Sitä en tiedä, kuinka tuollainen tehdään, mutta sen tiedän että hyvin toimii. J Toiset näkee maan ja kokee taivaan. |
kivi 05.11.2008 18:20:21 | |
---|
Ja nyt pääsimme legendaariseen aiheeseen, joka johti kuukauden karenssiin minulla. Mutta opettihan se että ylläpitäjää ei sovi arvostella muusikoiden.net-foorumilla. Edelleenkin olisi mietinnässä miten yhdistää magneettimikit ja piezo yhteen ulostuloon? Syöttövirta voisi tulla mustanaamiona systeemiin. Kerro? Mitä ihmettä? |