Klassinen ›

Luominen on sikäli nerolle sisäinen pakko ja välttämättömyys että juuri tämä tahtominen joka tähtää persoonalisiin päämääriin niin ettei taiteesta voi tulla täyttä totta,ja tekee onnistumisen mahdottomaksi luoda yleispätevää ja ajatonta, ikuista taidetta.

Luominen on sikäli nerolle sisäinen pakko ja välttämättömyys että juuri tämä tahtominen joka tähtää persoonalisiin päämääriin niin ettei taiteesta voi tulla täyttä totta,ja tekee onnistumisen mahdottomaksi luoda yleispätevää ja ajatonta, ikuista taidetta.
 
Tuo on se toinen ääripää kun halutaan tehdä jotain kuolematonta taidetta, mutta että osais väsätä edes itselleen jotain käyttömusiikkia, siinäkin on jo haastetta riittävästi. Siinä sen "taidemusiikki"-termin huonouden oikein tosissaan tuntee kun tulee helposti sellainen olo että kaiken mitä kirjoittaa pitää olla "taidetta". Ei lähtökohtaisesti huonoa musiikkia tietysti kannata säveltää, mutta kun miellyttäis edes itseä vaikkei ketään muuta miellyttäiskään...

nerous on yliarvostettua.

sellisti: Tuo on se toinen ääripää kun halutaan tehdä jotain kuolematonta taidetta, mutta että osais väsätä edes itselleen jotain käyttömusiikkia, siinäkin on jo haastetta riittävästi. Siinä sen "taidemusiikki"-termin huonouden oikein tosissaan tuntee kun tulee helposti sellainen olo että kaiken mitä kirjoittaa pitää olla "taidetta". Ei lähtökohtaisesti huonoa musiikkia tietysti kannata säveltää, mutta kun miellyttäis edes itseä vaikkei ketään muuta miellyttäiskään...
 
Sarjallisuus, kuten usein kuuluu väitettävän teoreettista filosofiaa opiskelemattomien keskuudessa, ei millään tavoin älyn määritelmää laajasti ja oikeassa merkityksessä soveltaen ole sen älyllisempää säveltaidetta kuin, semminkin kun se on vain eräs 300-vuotisen musiikillisen kulminaation teknisen kehityksen eräs tulos ja vaihe musikillisessa evoluutiossa luovan hengen ilmaisun palveluksessa korkeintaan vain tieteellistyneempi ja teknistyneempi, tiedostetumpi matemaattiseen järjestelmään pohjautuva tapa ratkaista musiikin luomiseen liittyvää problematiikkaa, joka ei tietoisena metodiikkana,tekniikkana ja työvälineenä sinällään edellytä yhtä merkittävää älyn ylijäämää ja vapautta kuin taiteen suurimmissa puhtaasti intuitiolle pohjautuvissa alitajunnan pimeistä voimista kumpuavissa saavutuksissa, kuin 1700-luvun kultakauden suhteellisen yksinkertaisen musiikillisen systeemin, tonaalisen aikakauden säveltäjien tai orastavan romantiikan ajan tunnevoimaisemmaksi vaikkakin objektiiviseksi käsitetty taide, jonka luominen on vaatinut poikkeuksellisen huomattavaa älyn ylimäärää ja hengen objektiivisuutta, jossa tahdon liikkeet ovat heijastuneet puhtaan mielteen alueelle, ja tahto, persoona, minuus itse on poissa pelistä ja olemme kauttaaltaan puhtaasti tiedoitsevia.
 
Jos kaiken tämän hallitsee ei musiikin luominen sinällään voi olla kovin haastava tehtävä paitsi ettei se voi pohjautua mielivaltaiselle menettelylle vaan että olemme vaistomaiasen välttämättömyyden ohjaamia jolloin aidon taiteen luominen tulee mahdolliseksi ts. siitä tulee täyttä totta taiteilijan etsimättä omaansa tai itseään ulkopuolelta tulevan geniuksen ottaessa hänet valtoihinsa ja alkaessa toimia ilman että tahtomme sanelisi sen teeman, puuttuisi peliin ja johtaisi toimintaa älyn ollessa yhteen tajuntaan keskittynyt maailman olemuksen kuva, objektin kirkas kuvastin.

Haluaisin siteerata EJ Rautavaaraa tähän väliin (ei sanasta sanaan, kuulin haastattelussa joskus vuosia sitten):
 
Säveltäjänä oleminen on kovaa työtä, joka vaatii valtavan määrän tuskaa, koska niinäkin päivinä, kun pää on aivan tyhjä, on pakko istua pianon ääreen ja koittaa saada aikaan jotain hyvää.
 
Inspiraatio on hieno asia, joka helpottaa omaa työtäni valtavasti, koska ylöskirjoittaminen vaatii itseltäni tosi paljon. Inspiraatio iskee minulle yleensä yöllä tai aamubussissa, ja jos ei heti ota kynää ja paperia, on se idea kadonnut.
 
Sävelsin erääseen tapahtumaan kappaletta orkesterille. Odottelin inspiraatiota vähän turhan kauan, ja kuukausi ennen deadlinea huomasin, että valmiina oli vain pari keskinkertaista ideaa. Muistin tuon Rautavaaran haastattelun, ja aloin joka päivä koulun jälkeen avata nuotinnusohjelmaa, edes kuunnellakseni edellisiä ideoita.
Valmistuihan sekin sitte loppuviimeksi ennen deadlinea. Harjoitteluvaiheessa iski itsekritiikki ja poistin yhden osan teoksesta, jota olin aluksi pitänyt parhaana. Ei kyllä harmittanu jälkeenpäin yhtään.
 
Paskaa kai se oli alusta loppuun, mutta tulipahan huomattua että inspiraatioon on turha luottaa jos pitää saada valmiiksi aikataulussa jotain esityskelpoista. Ei tuota edellistä hävetä tarvinnut, siinä oli jopa näin myöhemmin tarkasteltuna hyviäkin juttuja.

rkellu: nerous on yliarvostettua.
 
Typeryys on ...
 
Aliarvostettua??

JooStomach: Typeryys on ...
 

Musiikista käsittääkseni voidaan kyllä puhua vaikkakaan sen syvintä olemusta ei olekaan mahdollista pukea, representoida ja ilmaista sanoin, sen vuoksi että musiikki välittömästi itseään tahtoa esittäessään, älyn mukaisina tahdonliikkeiden vastineina, tahdon tyydytyksen tai tuskan heijastuksina, kiihdyttää välittömintä, vaikkakin kaikesta tahtomisesta suhteineen, vapaata tietotapaamme, musiikin ilmaistessa sille unohtunmattomassa melodisessa tuokiossa itse tahdon vireet, kun välillisin on sanoilla merkittyjen käsitteiden tietotapa joka ei millään muotoa kykene puhuttelemaan tunteitamme, tahtoamme, samalla välittömyydellä kuin sävelten sanaton kieli, joka vaikuttaessaan nopeasti tahtoon, intohimoihin ja affekteihin kykenee niitä myös nopeasti muuttamaan ja kohottamaan toiseen vireeseen, semminkin kun kaikki muut taiteet tai mikä tahansa filosofinen tieto-opillinen spekulatiivinen järjestelmä representoi ideoita, tahdon objektivoimisasteita, joiden käsittäminen edellyttää paitsi, että tiedoitseva on tiedoitsemisen puhdas subjekti, pikemminkin älyllistä ja käsitteellistä, abstraktia ajattelua, kuin intohimojen ja tunteiden välitöntä vastakaikua.
 
Kuvitelkaa muuten kuinka kauan kuluisi suuren kirjallisuuden mestarin tuotannon ylimalkaiseenkin silmäilevän ja pintapuoliseen tutustumiseen ilman syventävää analyysiä tai ideoiden käsittämistä jos sen vertailukohtana pidetään säveltaiteen mestarin tuotannon kuuntelemista kompaktissa muodossa CD-levyltä kenties vain muutamien tuntien kestoisena projektina, ja miten paljon enemmän jäkimmäinen taiteenmuoto kuulijalle ja vastaanottajalle antaakaan hyvin lyhyeen kestoon tiivistettynä joka ei sitä paitsi rasita edes silmien herkkiä näköhermoja kovin antiikkiselta vaikuttavassa kirjoitetun tekstin välittämän sanallisen informaation reseptioprosessissa ja sivujen kääntämistä edellyttävässä käsienliikeessään, josta musiikin kuuntelija on vapaa nauttimaan täysin rinnoin objektistaan.

Kirjoittaminen on luomisprosessi... 110% panostus tuntuu tuottavan jo tulosta...
Harakka huttua keittää, hämmentää ja hämmentää ..
Joskus luomisen ajattelu on yhtä tuskaa ja kidutusta, mutta ajattelusta hyötyy.
Luomisprosessissa vain mielikuvitus on rajana? Luomisprosessi on mielikuvitus itse.
 
Ei rajoja, ei loppua

JooStomach: Typeryys on ...
 
Aliarvostettua??
 
aiempi kommenttini oli ennakoiva vastaus kysymykseen/pohdiskeluun "onko säveltäjä x nero?" joka on ah niin yleinen vääntö m.netin kiehtovassa maailmassa.
 
ja vastaus tuohon kysymykseen kuuluu:
 
vitun väliä; joko nautit kyseisen säveltäjän tuotannosta tai et.

megatherium: Olen monesti miettinyt minua askarruttaneena probleemina millaisia psyykkisiä kokemuksia säveltäjällä mahtaa olla luomisprosessinsa aikana kun äly irtautuu tahdon palveluksesta säveltäjän keskittäessä ja kerätessä kaikki hengenvoimansa yhteen pisteeseen niin voimakkaasti, yksinomaisesti ja lujasti, jolloin muu mielteen maailma katoaa ja säveltäjän objekti, teos, muodostuu tämän älylle ainoaksi realiteetiksi puhtaan mielteen alueella, johon lukemattomien sydämen eli tahdon liikkeiden kirjo vain heijastuuu liikuttamatta tahrtoa itseään, alitajuisten motiivien kietoutuessa tietoiseen metodiikkaan. Onko teillä omakohtaisia kokemuksia tällaista sielullisista olotiloista?
 
on kylla, paivittan kun kirjottaa musiikkia :), en ma sita ehka kuitenkaan noin kauniisti ja pitkasti kuvailis, ehka joku 'taydellinen keskittyminen' on jytekampi, sita vaan kuulee mita haluaa, tai etta jotain on vialla, jonka se ykskin nuotti oikeessa paikassa saattaa totaalisesti muutta, tai saa idean etta 'ma haluan etta se kuulostaa samalta kuin hitaasti liikkuvat pilvet horisontissa', tai vaikka perhosen lento (tai kuten La Monte Young'n composition 1960 numero 5: perhonen itsessaan). mulle se tuntuu vahan samalta kun puheen muodostaminen (siis ehka vahan samaa kuin mita Barthes kuvailee artikkelissaan 'the grain of the voice'). ei se musta sen kummempaa ole, kylla sita kuitenkin useasti kirjoitaa jotain mita ei ikina olis tietoisesti tehnyt ja huomaa sitten jalkeenpain etta ohoh, mistas toi tuli (voi olla etta kirjallisuudessa tata ilmioo on kuvailtu ja hyodynnetty paremmin, esim beat runoilijat kayttivat paljon automatic writing tekniikkaa). mutta sen kuitenkin viella sanon etta vaikka inspiraatio on tarkeaa saveltamisessa, niin on se enimmakseen kovaa tyota (Cagehan esimerkiksi puhu siita etta han vaan tekee asioita), varsinkin jos rakentelee isojakin abstrakteja asioita jotka sitten pitaa 'sovittaa' ihmisten kuultaviksi ja soitettavaksi.