Yleistä keskustelua musiikista ›

Popin suhteen: jos saat melodian, niin kyllä ne soinnutkin sitten löytyvät - olettaen, että tarkoitat sointukomppailua. Jos tarkoitat riffejä, niin nehän ovat kitaralla soitettuja melodianpätkiä oikeastaan. Eli jos saat melodian, niin saat riffitkin.
 
Aika huomattava osa poppibiiseistä on tehty siten, että rämpytellään kitaraa/kilkutellaan pianoa, ja lallatellaan siinä jotain. Sitten kun löytyy kiva kulku, niin siitä lähdetään tekemään melodiaa. Tähän purkamiseen voi sitten lähteä toisin päin, eli lallattelee melodiaa, ja etsii sopivat soinnut. Tai soittaa melodian, ja katsoo mitä säveliä siellä on, ja sitä kautta löytyvät soinnutkin.
 
Voipi testailla jollain iisipiisillä, vaikka lastenlaululla "Minä olen liikennevalo". Siihen on helppo löytää soinnut, ja homman periaate tulee selväksi :)

Teoriatietämys auttaa paljon kans. Iisejä poppispiisejä vaan plokkailemaan. Usein pärjää ihan I-IV-V-VI asteilla. II, III ja mahdolliset välidominantitkin alkaa ajanmyötä löytymään. samoin kuin VIIb.
Usein auttaa, että kuuntelee bassoa. Se soittaa usein soinnun pohjaääntä ja jos melodiat osaat kuunnella, osaat myös bassot. Pikkuhiljaa.
EDIT: on keikallakin tosi hienoa, ku ei tarvii lappuja ja voi tarvittaessa vetää jotain toivepiisejä sieltä "hattujen maailmasta" jos piisi vaan on muuten tuttu.

Itsellä on juurikin toisinpäin, ainakin niitten kappaleiden suhteen, jotka osaan soittaa. Kuulen yleensä läpi vain kitairat noista kappaleista. Ärsyttää vähän, kun ei voi lempikappaleita fiilistellä täysillä.

Kannattaa myös itse "rämpytellä" soittimellaan, kitara, piano tms. joten oppii kuulemaan sointukulkuja ja miltä kuullostavat sointuvaihdokset. Ja myös sointujen käännökset kuullostavat erilaisilta riippuen asemasta mistä soittaa. Eli kun tuntee oman soittimensa soinnin eri soinnutuksilla ja asemilla niin se helpottaa sointujen ja muiden juttujen tunnistamista. Tarpeeksi kun harjaantuu niin pystyy erottamaan jo soittimen soinnista sävellajin ja soinnun. Kuten avoimet G-, E- ja D-duuri kitarassa ovat helppoja kuulla vaikka silmät sidottuina.
 
Myös bassolinjan seuraaminen on hyvä keino varsinkin jos kappale on vähän kimurantimpi. Basson sävel on usein perussävel, mutta se voi olla myös sekunti, terssi tai kvinttikin. Näistä vaihtoehdoista löytyy usein sointukin. Tietysti "hankalammissa" on vaikeuksia. Mutta silloin pitää olla jo jatsin puolella tai soittaa Topi Kärkeä.

Mietin vaan että miten pitkälle tässä mennään. Mitä vittua sä oikeen haluat tietää? Ei näköjään lopu ikinä toi sun kysely. Mahdoton vastata, näin lyhyesti.
 
http://www.youtube.com/watch?v=jv6mEv_rDdE

Ärsyttää vähän, kun ei voi lempikappaleita fiilistellä täysillä.
 
Minulla ei tunnu olevan sitä ongelmaa. Minulle musiikki on koostunut aina tunnelmasta, joka rakentuu eri soittimien muodostamasta harmonisesta (tonaalisesta tai atonaalisesta) "matosta", miksauksesta ja sitten niistä yliluonnollisista asioista. Voin nauttia musiikista, vaikka se ei olisikaan miksattu ja masteroitu täydellisesti soivaksi, tai vaikka se ei olisi täydellisesti soitettu/esitettykään tai tuotettukaan. Yhtä sujuvasti kuuntelen Danny Elfmania, Burzumia, Porcupine Treeta, Nileä sekä Foo Fightersia. Joistakin artisteista vain välittyy se maaginen "jokin", joka niissä kiehtoo. Joillakin viimeisen päälle mietityt harmoniat ja sovitukset, joillakin raaka energia ja joillakin se yleinen mentaliteetti - sitä on kovin vaikea määrittää. Jos tahdon alkaa esim. korvakuulolta jotakin lempikappaletta harjoittelemaan, prosessissa tulee poikkeuksetta vastaan seuraavanlaisia ahaa-elämyksiä: "ai meneekö se kitara noin", "vitsi tässähän oli upeat taustalaulut" - asioita, joita ei kappaletta kuunnellessa ole välttämättä koskaan rekisteröinyt ainakaan tietoisella tasolla.