Kitarat: soittaminen ›

Joissakin kohdissa se on jo vähän teorian rikkomista, mutta parit riitaisammat äänet tekevät siitä vain vielä korvaamattomampaa soittoa. Näin mun mielestä.
 
Tuo saattoi olla vain varomaton ilmaus, näin ainakin luulisin, sillä olit samaa mieltä siitä, että musiikin teoria on tietoinen tapa päästä irti musiikkikulttuurin sosiaalistamista tiedostamattomista piireistä - tämän päättelen siitä, että kirjoitit Oiva Tumpeloisen viestiin vastaukseksi että "Tähän ei oikeastaan voi lisätä enää mitään" - mutta mikäli oli kyse muustakin kuin varomattomuudesta, täytyy kysyä muutama kysymys: Mitä teoriaa ne riitaisammat sävelet rikkovat? Epäilemättä toki musiikin teoriaa, mutta mitä musiikin teoriaa. Toisekseen: kuinka ne rikkovat sitä teoriaa? Sen lisäksi: asian ollessa näin, onko käytännöllistä ajatella tilannetta sen nimenomaisen teorian kautta, eli - miksi valitsit sen teorian tarkastelusi lähtökohdaksi?
 
Täytynee selventää, että mikäli teoria toteaa, että länsimaissa usein sävelteokset rakentuvat jonkinmoisen diatonisen tonaliteetin ympärille, kasaantuvat ikään kuin kolmisoinnuiksi ja kulkevat tietynlaisissa melodiankaarroksissa ja asteikoissa, ei silti teos, jossa ei ole selkeää sävallajia mitenkään riko sitä teoriaa! Eihän ruuvienkaan olemassa olo mitenkään riko vasaran olemassaoloa vastaan - ruuvimeisseli ja vasara ovat erilaisia työjaluja erilaisia tehtävia varten, aivan kuten vaikkapa klassinen tonaalinen musiikin teoria voi olla hyvä työkalu klassismin musiikkia tutkittessa ja kenttäteoria modernia taidemusiikkia tutkittaessa. Jotain voi toki näennäisesti näyttää menevän rikki jos valitsee väärän työkalun väärään tehtävään - reaalimaailmassa tietenkin voi asiat mennä enemmänkin kuin näennäisesti rikki mikäli yrittää vasaralla kiinnittää ruuvia.
 
Eikä asia vielä jää tuohonkaan! Vaikka todettaisiin, että analysoitava teos on selkeästi ruuvi ja valittaisiin sopiva työkalu, ruuvimeisseli, sen analysoimiseen, eivät poikkeukset siltikään mitään rikkoisi. Teorian tehtävänä on kuvata yleisesti esiintyviä rakenteita - ehkä tämän vuoksi joillakin on sellainen kuva, että musiikin teoriat haluaisivat kaventaa ihmisen mahdollisuuksia olla luova, vaikka todellisuudessa musiikin teorioiden tarkoitus on täysin erilainen: kuten monesti on jo sanottu, tiedostetulla tiedolla musiikin yleisimmistä rakenteista voidaan varoa tiedostamattomiin sudenkuoppiin tippumista, päästä korkeammalle luovuuden tasolle, kun ei tarvitse säveltää sitä tuhannetta C-duuribiisiä tai toisin sanoen ei tarvitse tuhlata aikaa sen kokeilemiseen että minkäkokoista ruuvimeisseliä tarvitaan kun osaa katsoa sen suoraan ja pääsee nopemmin itse asiaan.
 
Loppuun vielä pari lainausta. Toinen on Eero Hämeenniemeltä, toinen on mukaelma muusikoiden.netin käyttäjältä nimeltä Baron. Tätä Hämeenniemen tarinaa olen niin paljon jo tänne viljellyt, että alkaa hävettää, mutta siitä tulee niin hyvin esiin se pointti, jotta tässäkin viestissä on teroitettu:
 
"Niin säveltäjän kuin teoreetikonkin on syytä tuntea säveljärjestelmämme rakennetta, koska tuo rakenne rajoittaa ja ohjaa kaikkea musiikillista toimintaamme, emmekä suinkaan vapaudu noista rajoituksista pysyttelemällä niistä tietämättöminä."
-Eero Hämeenniemi, ABO~ Johdatus uuden musiikin teoriaan (1982)
 
Itse asiassa en muista tuota Baron-hommaa. Nyt kun sitä tähän yritin kirjoittaa... no jaa, jotenkin niin se oli, että täytyy tietää mitä säveliä pitäisi soittaa jotta voisi sitten vältellä niitä. Eikun. Eikun.

Paul McCartney ei tietääkseni ole koskaa osannut eikä opetellut nuotteja.
 
Noh, eipä se olekkaan kuin maailman menestynein muusikko...

Mihin vedetään perussointujen ja ei-perussointujen välinen raja?

Paul McCartney ei tietääkseni ole koskaa osannut eikä opetellut nuotteja.
 
Noh, eipä se olekkaan kuin maailman menestynein muusikko...
 
Siispä kaikkien meidän tulisi jättää koulut käymättä ja kirjat lukematta.
 
Oikeasti, tuo ei ole yhtään mikään peruste. Kaikki kunnia McCartneylle silti.
 
Mihin vedetään perussointujen ja ei-perussointujen välinen raja? Ysistä vedetään turpaan, kolmetoistasesta tapetaan.

Allekirjoitukseni on Chuck Schuldiner siteeraus.(I think that no theory is good theory) Eli eipä hänkään oikeen mistään mitään tiennyt....

Vai sittenkin kuuluisat muusikot, jotka väittävät/joista joku on joskus sanonut etteivät tiedä kuin perus soinnut?
 
On kai se nyt rokinpaa sanoa ettei 18-vuotiaana lukenut kirjastossa musiikinteoriakirjoja, vaan kiersi maaseutua ja soitti bluussia ruoantähteistä. Mutta mitä väliä sillä sitten on... Niin. Pointtini oli.

Mihin vedetään perussointujen ja ei-perussointujen välinen raja?
 
Perussoinnut vs. Soinnut mitä ei opeteta yläasteen musatunneilla. Näin ainakin meillä. :)

Mihin vedetään perussointujen ja ei-perussointujen välinen raja?
 
Tähän ----- | -----

no voi jeesus.meinaatkos ihan että hatusta vetivät soinnut.ei pidä ihan kaikkea uskoa mitä ville 5-v keskustelupalstoilla puhutaan.
 
HOHO :)
 
Meinaatkos itse että pitää tietää kaikkien sointujen nimet ja hienoudet että voi osata soittaa :)
 
Kyllä mä ainakin olen kitaran ja basson renkuttelussa pärjännyt ihan hyvin viimeiset 18 vuotta enkä ole koskaan jaksanut mitään sointuja ym selvitellä.
Toki kokeilemalla ne on aikoinaan opittu miten ne sormet sinne otelaudalle pistetään. Ei niitä joka kerta kitaraan tarttuessa tarvitse hatusta arpoa että tietää millainen ääni kepistä tulee kun tuosta painelen :)
 
Nyt vasta viimeisen parin vuoden aikana kun on taas aktiivisemmin bändin kanssa tullut soiteltua, on tullut vähän niinkuin vahingossa päähän noi perussoinnut ym. kun kitaristit on toisilleen huudellut sointuja.
 
Kyllähän niitä joitain skaaloja ym tulee soiteltua, mutta ei mulla ole mitään hajua miksikä niitä kutsutaan, eikä voisi vähempää kiinnostaakaan.
Korvilla kuuntelee ja soittaa sekaan :)

no voi jeesus.meinaatkos ihan että hatusta vetivät soinnut.ei pidä ihan kaikkea uskoa mitä ville 5-v keskustelupalstoilla puhutaan.
 
Eli sointua ei pysty soittamaan jos ei tiedä sen nimeä? Minä olen tähän mennessä oppinut hyödyntämään soitossani liudan erilaisia sointuja joista minulla ei ole hajuakaan mitä ne on.

Muistelisin, että esim. Steven Wilson (Porcupine Tree & paljon muuta) sekä Mikael Åkerfeldt (Opeth) eivät ymmärrä kitaransoiton teoriasta paljoakaan. Tiedä sitten, lasketaanko em. herrat "kuuluisiksi kitaristeiksi".

Paitsi Stevie Raysta tuli mieleen, että Riviera Paradise on sellainen biisi, minkä soinnut suorastaan huutavat vähän "jazz-asteikoita", ja joissa on monia mahdollisuuksia. Kuitenkin SRV päättää hoitaa homman (enimmäkseen) blues skaalallaan.
 
En tiedä mitä asteikota tai sointuja Severi tässä psiisissä paiskoo, tai tiesikö hän itsekään, mutta musta kuulostaa aika jaskalta.
 
http://uk.youtube.com/watch?v=QJ1M4b9nNhI&feature=related

En tiedä mitä asteikota tai sointuja Severi tässä psiisissä paiskoo, tai tiesikö hän itsekään, mutta musta kuulostaa aika jaskalta.
 
http://uk.youtube.com/watch?v=QJ1M4b9nNhI&feature=related
 
Tää on kans hieno:
 
http://uk.youtube.com/watch?v=uoTdYd1LQ7A

Mihin vedetään perussointujen ja ei-perussointujen välinen raja?
 
Epä perussointu on sellainen jolloin pitää ottaa mahdollisimman vaikea/ylikeskittynyt ilme ja sormet ovat todella vaikean näköisesti siinä otelaudalla. Perussoinnuthan ovat niitä jotka osaavat ihmiset jotka eivät ole edes kitaraa koskaan soittaneet, eli on häpeä jos ne harjoittelee tosissaan.

Ysistä vedetään turpaan, kolmetoistasesta tapetaan.
 
Tämä on käytännöllisin lähestymistapa.

Epä perussointu on sellainen jolloin pitää ottaa mahdollisimman vaikea/ylikeskittynyt ilme ja sormet ovat todella vaikean näköisesti siinä otelaudalla.
 
Steve Howe mahtaa olla epä-perussointujen asiantuntija näillä määritelmillä. :)

"Muusikko" on maailman helpoimmin hankittava ammattinimike. Kunhan on asenteet ja asennot hallussa, ja kunhan vielä on mielipiteitä, niin se on siinä. Ai niin, ei olisi haittaa jos vielä olisi soitinkin. Kitara on tähän hommaan hyvä, koska sen kanssa ei tarvitse osata.
 
Voi hyvää päivää! Ei se nyt niin VOI mennä.
 
Miettikääpä tämän ketjun otsikko sovellettuna Duunareiden.net sivustolle
"Kuuluisat kirvesmiehet, jotka eivät tienneet kuin vasaran"
 
Kitaristit ja siinä sivussa jotkut basistit ovat oudosti rakentaneet itselleen leirejä, joista sitten kyräillään toisia leirejä ja ollaan samalla tietoisia oman leirin ylemmyydestä. Näin sen olen pähkännyt sillä perusteella, mitä olen kuulostellut soittamisharrastuksen ympärillä vellovasta keskustelusta.
 
Nämä leirit tai heimot voisi nimetä:
 
Osaa-mutta-ei-tiedä
Tietää-mutta-ei-osaa
Osaa-ja-tietää
Ei-osaa-eikä-tiedä
 
Jokaisen täytyy helvetinmoisella vimmalla perustella oikeutusta olemassaololleen. "Teoria tappaa luovuuden", "Laittakaa joku mulle Ukko-Nooan tabit, ni ei ite tarvii googlata koko vitun viikonloppua", "Gb9(#11):sen päälle voi vetää Gb-overtonee, ja se kotona se vielä onnistu ihan hyvin", "Sä näytät tyhmältä kun sun kitara on noin ylhäällä". Kaikille on yhteistä se, että "muut" pitää lahdata hengessään. Ihan niin kuin olis joku ihme sisällissota menossa.
 
Ja sitten hattu päästä, ja hetken hiljaisuus.
 
Jos mulle tulisi tekemään remppaa tuossa ylempänä mainittu kirvesmies, niin varmaan lähtisi ennen iltaa niska-perse-otteella. Melko varmasti ammattilaijengistä lähtisi samalla tavalla vielä ylempänä mainittu muusikko.
 
Ihan kaikki ei taida olla ammattilaisia? Joo, ei kukaan ole itseään sellaiseksi väittänytkään. Joten mitä hemmetin väliä sillä sitten on minkälaisilla motiiveilla ja metodeilla ja millaisiin tarpeisiin itse kukuin meteliään tekee? Pääasia kai on, että tekee.
 
Voisi vissiin tyhjentää sieraimet herneistä ja keskittyä vähän olennaisempaan. Vaikka soittamiseen, ellei sitten mielummin sieltä oman heimon keskeltä kyräile nyrkit pystyssä muita.

"Muusikko" on maailman helpoimmin hankittava ammattinimike. Kunhan on asenteet ja asennot hallussa, ja kunhan vielä on mielipiteitä, niin se on siinä. Ai niin, ei olisi haittaa jos vielä olisi soitinkin. Kitara on tähän hommaan hyvä, koska sen kanssa ei tarvitse osata.

Voi hyvää päivää! Ei se nyt niin VOI mennä.

Miettikääpä tämän ketjun otsikko sovellettuna Duunareiden.net sivustolle
"Kuuluisat kirvesmiehet, jotka eivät tienneet kuin vasaran"

Kitaristit ja siinä sivussa jotkut basistit ovat oudosti rakentaneet itselleen leirejä, joista sitten kyräillään toisia leirejä ja ollaan samalla tietoisia oman leirin ylemmyydestä. Näin sen olen pähkännyt sillä perusteella, mitä olen kuulostellut soittamisharrastuksen ympärillä vellovasta keskustelusta.

Nämä leirit tai heimot voisi nimetä:

Osaa-mutta-ei-tiedä
Tietää-mutta-ei-osaa
Osaa-ja-tietää
Ei-osaa-eikä-tiedä

Jokaisen täytyy helvetinmoisella vimmalla perustella oikeutusta olemassaololleen. "Teoria tappaa luovuuden", "Laittakaa joku mulle Ukko-Nooan tabit, ni ei ite tarvii googlata koko vitun viikonloppua", "Gb9(#11):sen päälle voi vetää Gb-overtonee, ja se kotona se vielä onnistu ihan hyvin", "Sä näytät tyhmältä kun sun kitara on noin ylhäällä". Kaikille on yhteistä se, että "muut" pitää lahdata hengessään. Ihan niin kuin olis joku ihme sisällissota menossa.

Ja sitten hattu päästä, ja hetken hiljaisuus.

Jos mulle tulisi tekemään remppaa tuossa ylempänä mainittu kirvesmies, niin varmaan lähtisi ennen iltaa niska-perse-otteella. Melko varmasti ammattilaijengistä lähtisi samalla tavalla vielä ylempänä mainittu muusikko.

Ihan kaikki ei taida olla ammattilaisia? Joo, ei kukaan ole itseään sellaiseksi väittänytkään. Joten mitä hemmetin väliä sillä sitten on minkälaisilla motiiveilla ja metodeilla ja millaisiin tarpeisiin itse kukuin meteliään tekee? Pääasia kai on, että tekee.

Voisi vissiin tyhjentää sieraimet herneistä ja keskittyä vähän olennaisempaan. Vaikka soittamiseen, ellei sitten mielummin sieltä oman heimon keskeltä kyräile nyrkit pystyssä muita.
 
Jap lussaa ropajaa. :)

Steve Howe mahtaa olla epä-perussointujen asiantuntija näillä määritelmillä. :)
 
Ja Robert Fripp saa epä-epäperussoinnutkin tuntumaan hankalalta.