Keskustelua raskaammasta musiikista ›

Mitähän itse keksisin sanoa. Tämänkertainen Tuska tarjosi meikäläiselle paljon kohtuullisen mielenkiintoisia bändejä mutta vain vähän todellisia suosikkeja.
 
KYPCK avasi oman festarin perjantaina ja toimi teltassa oikein hyvin -- lieneekö ollut kyse juuri siitä, että osuvin nousuhumala ajoittui sen kohdalle, sitä en tiedä, mutta bändin hidas jyräys toimi erinomaisesti, Seppäsen ääni oli valtavan hyvässä vireessä ja venäjäksi vedetty Black Sabbath hoiti pisteet kotiin.
 
Amon Amarthin ajan keskityin tapaamaan ziljoonia paikalta löytyneitä tuttuja ja Stam1nan kuuntelin hajamielisesti teltan ulkopuolella istuen. Carcass oli minulle enemmän kuriositeetti kuin kova juttu, mutta tyytyväinen olin kun Corporal Jigsore Quandary ja No Love Lost raikasivat. Humalatilan ja unenpuutteen yhdistelmä verotti tässä vaiheessa jo turhankin paljon kokemuksesta, mutta vahingon saa takaisin elokuussa Wackenissa.
 
Dimmu Borgir, pah. Bändi oli vuosi sitten Wackenissa keskellä pimeää yötä yllättävän vakuuttava, eikä vähiten siksi, että Vortex sai olla paljon äänessä. Tällä kertaa yhtye jätti hyvin vaisun fiiliksen ja suuntasinkin jo setin aikana uloskäyntiä kohti.
 
Lauantaikrapulan taittamiseen meni sen verran, että Sotajumala jäi välistä ja keskityin katsomaan Behemothin keikkaa. Bändin tuotanto on melko vierasta mutta soitto toimi ja kolmen prikulleen samalta kuulostavan polakin ärhäkkä vokalisointirintama oli vakuuttava. Lavan jengi ottaa haltuun todella tehokkaasti, mutta miksei siellä voi pysyä? Edestakaisin luuhaaminen oli aika outo tehokeino. Nergalin Raamattu-episodi oli meikäläisittäin vähän koominen, mutta puolalaiselle nämä asiat ovatkin vähän toisenmoisia. I Got Erectionia pidin sopivan hauskana finaalina, ettei nyt sentään ihan liian vakavaksi sorruttu.
 
Fields of the Nephilim olikin sitten se erikoinen tapaus. Bändi on tuttu vain parin 80-luvun levyn kautta ja kuulostaa niillä toisen luokan Sisters of Mercyltä. Olinkin yllättynyt siitä, että tällä kertaa kehissä oli ronskia hevikitaraa ja karjuntalaulua. Alkupään biisit eivät erottuneet juuri toisistaan, ja kun Carl McCoy ei viitsinyt noteerata yleisöä sanallakaan ensimmäisen noin neljän biisin aikana, kyllästyin katselemaan sinänsä hienoja esiintymisasujaan ja poistuin seurallisempaan ympäristöön.
 
Kreatoria menin katsomaan ilman mitään odotuksia, koska Millen ääni ei oikein ole koskaan sopinut korvaani, mutta viihdyin kyllä kohtuullisesti varsinkin alkupuolen tuttujen biisien ajan. Primordialista paljon meni ulkopuolella sosialisointiin, koska teltta oli kuin täyteen ammuttu, mutta huikea The Coffin Ships oli yksi koko reissun kohokohtia. Nämäkin näkee uudestaan Wackenissa, ja siihen mennessä tunnen tuotantoaan toivottavasti paremmin.
 
Morbid Angelin vaikuttavuus on aina minulla tiivistynyt David Vincentiin ja niin oli tälläkin kertaa. Treyn nintendosooloilu ja kasaripermis eivät vakuuta, mutta kun Vincent jyrähtää ei voi kuin totella. Suurimmat suosikit oli taas säästetty loppuun: Where the Slime Live ja massiivisen jylhä God of Emptiness. Bow to me faithfully, bow to me splendidly -- ja meikähän kumartaa jo sille äänelle yksinään.
 
Sunnuntai, päivistä lyhin, tarjosi minulle vain kaksi nähtyä yhtyettä. Viimevuotisen klubikiertueen johdosta Nile oli tämän reissun yhtyeistä se eniten odottamani ja niin hyvä kuin keikka olikin, oli se silti hienoinen pettymys. Tunnin soittoajasta oli typistynyt siivu lopusta pois, joten setistä jäi puuttumaan monta kaivattua rypistystä -- missä oli Cast Down the Heretic, missä Papyrus etc., missä Wind of Horus? No, kaikkea ei voi aina saada, ja Lashed to the Slave Stickin jytinä korvasi kyllä paljon.
 
Slayer päätti sitten koko festarin todella rutiininomaiselta puurtamiselta vaikuttaneella esityksellä. Arayan hammasrivi kyllä välkkyi ja laulu kulki, mutta kuivakka tunne jäi. Lombardon perämoottori osoitti välillä hyytymisen merkkejä muistuttaen, että vanhaksi tulevat kovimmatkin jätkät ja Hannemanin tusinasooloilu alkoi riipiä korvia jo aikaisessa vaiheessa. Jälkiviisaasti olisin hyvin voinut tulla kuulemaan pelkät encoret -- South of Heaven, Raining Blood, Angel of Death ja pois.