Keskustelua raskaammasta musiikista ›

Toinen ihmeellisyys on taas se, että näinköhän Sonata Arctica kuuluisi varsinaisesti enää tuskaan, kun tuntuvat höyläävän jokaisen festarin läpi kesästä toiseen.
 
Miksi ei kuuluisi, eihän Tuska mikään örinä-/ug-festari sentään pelkästään ole? ;)

näinköhän Sonata Arctica kuuluisi varsinaisesti enää Tuskaan
 
Samaa mieltä. Tai voisivat olla jossain muualla kuin keskellä iltaa.
 
Ei haittaisi yhtään, vaikka Sonata olisi pikkulavalla, päälavan ensimmäinen esiintyjä tai vaikka koko festarin viimeinen esiintyjä. Eipähän tarvitsisi odotella jotain muuta bändiä niin pitkään Sonatan takia.
 
Sitten taas Sue-stage on liian pieni Entombedille ja Nilelle, jos lavan lähelle ei edes pääse tallomatta ziljoonan pikkuihmisen ja parin isomman päälle. Ei siellä ole edes kiva olla kun joka puolelta tunkee hikistä ruhoa ja paine vaan kasvaa. Jenkkibändit ja isot ruotsalaiset päälavalle kiitos.

Voihan vittu mitä valittamista. Menkää kaljatelttaan tai juokaa pusikossa viinaa odotellessanne. On se vaikeeta.

Voihan vittu mitä valittamista. Menkää kaljatelttaan tai juokaa pusikossa viinaa odotellessanne. On se vaikeeta.
 
No elä ota niin raskaasti, ota sää kaljaa kaksin käsin meidänkin puolesta? :)

Miksi ei kuuluisi, eihän Tuska mikään örinä-/ug-festari sentään pelkästään ole? ;)
 
No, kuitenkin enemmän örinä- ja/tai ug-festari kun ne 20 muuta festaria joilla ne myöskin tänä kesänä ovat.
Mutta kuten mainittu, eipä SA minua sinänsä haitannut, join silloin viinaa. Kunhan ääneen ajattelen ja ehkä siinä sivussa aiheutan keskustelua.

E: öö korjaus, neljällä festareilla siis. Suomessa.

Toinen ihmeellisyys on taas se, että näinköhän Sonata Arctica kuuluisi varsinaisesti enää tuskaan, kun tuntuvat höyläävän jokaisen festarin läpi kesästä toiseen.
 
Toisin kuin vaikkapa Mokoma, Stam1na ja Diablo?

No elä ota niin raskaasti, ota sää kaljaa kaksin käsin meidänkin puolesta? :)
 
En mä ota...ihmettelen vaan. Maailmanluokan festari täällä pohjolan perukoilla ja kehdataa vielä valittaa....hyihyi ja soosoo.

Toisin kuin vaikkapa Mokoma, Stam1na, Sonata Arctica ja Diablo?
 
Jos minulta kysyttäisiin, että mikä ei kuulu joukkoon, niin vastaisin Sonata Arctica, vaikka eipä tuo Mokomakaan nykylinjalla enää kovin kauas jää. Mutta kuten sanottua, onneksi välillä on aikaa notkua nurtsilla ja nauttia viinaa.
 
Katos perskelettä, taidan olla aika tr00 kvlt rokkipoliisi.
 
E: Toistoa -> Tuska oli tänäkin vuonna helevetin hyvä.

Minne suuntasit sitten KsE:n keikan jälkeen kun itse en ainakaan mitään autotallisoundeja huomannut kellään. Vai oliko tuo vaan jotain kiukuttelua rankempaa musiikkia kohtaan :D
 
Ei mitään kiukuttelua...
 
Välillä vaan ottaa päähän kun kaikki ne hyvät riffit hukkuu sinne epämääräiseen kakofoniaan mikä monella bändillä oli sunnuntainakin päällä...en nyt lähde mitään nimiä heittelemään.
 
Ehkä meidän käsitys hyvistä live-soundeista eroaa jonnin verran? ;)
 
EDIT: Tosin myönnettäköön, että olen kumminkin sen verran vanhan liiton miehiä, että Dying Fetus, Nile, etc.- osasto ei herätä minkäänlaista mielenkiintoa edes levyllä, joten livenä on paha arvostella soundeja objektiivisesti. =)

Heh, tää meininki alkaa muistuttaa lähinnä jotain Imperiumin keskustelufoorumia jossa joka vuosi joku valittaa, kun joku bändi on liian kevyttä/mainstreamia/mitäikinä esiintymään hevifestarilla. Ihan hyvä vaan, että festarijärjestäjät buukkaavat monipuolisesti esiintyjiä eivätkä ole lähteneet tälle "tuo on ihan löysää kaupallista paskaa, ei sovi tänne" -linjalle. Onpahan ainakin jokaiselle jotakin, eikä itsellenikään pahemmin luppoaikaa missään vaiheessa jäänyt.
 
Sen tosin allekirjoitan, että etenkin Mokoma alkaa pursuamaan jo korvista ulos liikatarjonnan myötä ja että siitä voisi pitää jo vähän enemmänkin taukoa.

Sen tosin allekirjoitan, että etenkin Mokoma alkaa pursuamaan jo korvista ulos liikatarjonnan myötä ja että siitä voisi pitää jo vähän enemmänkin taukoa.
 
Tarkistin vähän noita listoja Tuskan osalta:
 
Mokoma: 2003, 2004, 2006, 2008
Stam1na: 2005, 2006, 2008
Diablo: 2000, 2002, 2004, 2006, 2008
 
Voisi joo tosiaan vähän vaihtelu virkistää näiden kotimaisten suhteen.

Jepjep, kun olin 2006 Tuskassa ensimmäistä kertaa, oli esiintyjäkalenterissa nämä kolme bändiä jotka olivat nytkin. (Mokoma, Stam1na, Diablo)
 
Itseäni ei Sonata haitannut, vedin silloin naamariin tex mexiä ja hengasin kavereiden kanssa. Väkimäärästä päätellen Sonatan olisi kyllä voinut siirtää Suelle Nilen tilalle, kuten joku jo sanoikin. Ihan hyvä että on jokaiselle jotain, tosin järjestäjät olisivat voineet sijoittaa Sonatankin perjantaille, olisi sopinut niille jotka tulevat paikalle vain Mokoman ja Stam1nan takia, pidettäisiin tuo suomalainen "mainstream-listakama" (hyi, en halua olla mikään tr00-puristi mutta en keksi muutakaan ilmaisua) samalla päivälle. Nykyisellään sunnuntaina ei ollut kevyemmän metallimusiikin ystäville tarjota muuta kuin Sonata.
 
Etten aloita flamewaria, sanon vielä perään sen, että itsekin tulin paikalle osittain Mokoman ja Stam1nan takia, olihan nekin nyt pakko katsastaa kun paikalle tultiin.

Se minkä bändin kohille ajoittui paras nousu, taitaa olla kullakin se huikein kokemus :)
Ei, vaan Entombed ja Primordial oli parhaita koska ne oli parhaita.

Mitä nyt muista bändeistä omalla kohdallani, niin Slayer ei sytyttänyt livenäkään. Levyltä en ole ikinä oppinut heistä diggaamaan, jotenkin turhan monotonista rässiveivausta tylsällä huutolaululla meikäläiseen makuun.
 
Positiivisesti jäi mieleen etenkin Morbid Angel, Nile ja Behemoth (Mitä nyt heitä kerkesi näkemään).
 
Summa summarum, hyvä oli Tuska tänäkin vuonna.
 
Mulla on täysin samanlaisia ajatuksia Slayeristä, tulipahan nyt kuitenkin nähtyä bändi. Tuli oltua paikalla vain sunnuntaina ja positiivisesti yllätti Killswitch Engage, jota en ollut kuunnellut aikaisemmin ollenkaan, nyt löytyy jo levy hyllystä! Mukavaa jengiä oli paikalla, ainoastaan harmittaa vain anniskelualueen vieressä olleen "reppuparkin" rosmot. Juomat lähti repusta ja frendiltä takki.

Ite taas kuuntelin killswitchiä sen kaks biisiä, sitten rupes päässä kiehumaan nii piti lähtee sue-lavan nurtsikukkulalle kittaamaan. Juovutusjuomia tuli kuitenkin sen verran hallitusti otettua, aamulla pystyi iloisin mielin lähteä uuteen nousuun.
Jos vielä bändeistä pikkasen höpistään niin Carcass ja Amon Amarth veivät voiton tänä vuonna, minun mielestä totta kai. Hyvä Tuska, ne bändit joita lähettiin kattomaan ei jääny pettymykseks.

Mitähän itse keksisin sanoa. Tämänkertainen Tuska tarjosi meikäläiselle paljon kohtuullisen mielenkiintoisia bändejä mutta vain vähän todellisia suosikkeja.
 
KYPCK avasi oman festarin perjantaina ja toimi teltassa oikein hyvin -- lieneekö ollut kyse juuri siitä, että osuvin nousuhumala ajoittui sen kohdalle, sitä en tiedä, mutta bändin hidas jyräys toimi erinomaisesti, Seppäsen ääni oli valtavan hyvässä vireessä ja venäjäksi vedetty Black Sabbath hoiti pisteet kotiin.
 
Amon Amarthin ajan keskityin tapaamaan ziljoonia paikalta löytyneitä tuttuja ja Stam1nan kuuntelin hajamielisesti teltan ulkopuolella istuen. Carcass oli minulle enemmän kuriositeetti kuin kova juttu, mutta tyytyväinen olin kun Corporal Jigsore Quandary ja No Love Lost raikasivat. Humalatilan ja unenpuutteen yhdistelmä verotti tässä vaiheessa jo turhankin paljon kokemuksesta, mutta vahingon saa takaisin elokuussa Wackenissa.
 
Dimmu Borgir, pah. Bändi oli vuosi sitten Wackenissa keskellä pimeää yötä yllättävän vakuuttava, eikä vähiten siksi, että Vortex sai olla paljon äänessä. Tällä kertaa yhtye jätti hyvin vaisun fiiliksen ja suuntasinkin jo setin aikana uloskäyntiä kohti.
 
Lauantaikrapulan taittamiseen meni sen verran, että Sotajumala jäi välistä ja keskityin katsomaan Behemothin keikkaa. Bändin tuotanto on melko vierasta mutta soitto toimi ja kolmen prikulleen samalta kuulostavan polakin ärhäkkä vokalisointirintama oli vakuuttava. Lavan jengi ottaa haltuun todella tehokkaasti, mutta miksei siellä voi pysyä? Edestakaisin luuhaaminen oli aika outo tehokeino. Nergalin Raamattu-episodi oli meikäläisittäin vähän koominen, mutta puolalaiselle nämä asiat ovatkin vähän toisenmoisia. I Got Erectionia pidin sopivan hauskana finaalina, ettei nyt sentään ihan liian vakavaksi sorruttu.
 
Fields of the Nephilim olikin sitten se erikoinen tapaus. Bändi on tuttu vain parin 80-luvun levyn kautta ja kuulostaa niillä toisen luokan Sisters of Mercyltä. Olinkin yllättynyt siitä, että tällä kertaa kehissä oli ronskia hevikitaraa ja karjuntalaulua. Alkupään biisit eivät erottuneet juuri toisistaan, ja kun Carl McCoy ei viitsinyt noteerata yleisöä sanallakaan ensimmäisen noin neljän biisin aikana, kyllästyin katselemaan sinänsä hienoja esiintymisasujaan ja poistuin seurallisempaan ympäristöön.
 
Kreatoria menin katsomaan ilman mitään odotuksia, koska Millen ääni ei oikein ole koskaan sopinut korvaani, mutta viihdyin kyllä kohtuullisesti varsinkin alkupuolen tuttujen biisien ajan. Primordialista paljon meni ulkopuolella sosialisointiin, koska teltta oli kuin täyteen ammuttu, mutta huikea The Coffin Ships oli yksi koko reissun kohokohtia. Nämäkin näkee uudestaan Wackenissa, ja siihen mennessä tunnen tuotantoaan toivottavasti paremmin.
 
Morbid Angelin vaikuttavuus on aina minulla tiivistynyt David Vincentiin ja niin oli tälläkin kertaa. Treyn nintendosooloilu ja kasaripermis eivät vakuuta, mutta kun Vincent jyrähtää ei voi kuin totella. Suurimmat suosikit oli taas säästetty loppuun: Where the Slime Live ja massiivisen jylhä God of Emptiness. Bow to me faithfully, bow to me splendidly -- ja meikähän kumartaa jo sille äänelle yksinään.
 
Sunnuntai, päivistä lyhin, tarjosi minulle vain kaksi nähtyä yhtyettä. Viimevuotisen klubikiertueen johdosta Nile oli tämän reissun yhtyeistä se eniten odottamani ja niin hyvä kuin keikka olikin, oli se silti hienoinen pettymys. Tunnin soittoajasta oli typistynyt siivu lopusta pois, joten setistä jäi puuttumaan monta kaivattua rypistystä -- missä oli Cast Down the Heretic, missä Papyrus etc., missä Wind of Horus? No, kaikkea ei voi aina saada, ja Lashed to the Slave Stickin jytinä korvasi kyllä paljon.
 
Slayer päätti sitten koko festarin todella rutiininomaiselta puurtamiselta vaikuttaneella esityksellä. Arayan hammasrivi kyllä välkkyi ja laulu kulki, mutta kuivakka tunne jäi. Lombardon perämoottori osoitti välillä hyytymisen merkkejä muistuttaen, että vanhaksi tulevat kovimmatkin jätkät ja Hannemanin tusinasooloilu alkoi riipiä korvia jo aikaisessa vaiheessa. Jälkiviisaasti olisin hyvin voinut tulla kuulemaan pelkät encoret -- South of Heaven, Raining Blood, Angel of Death ja pois.

Fields of the Nephilim olikin sitten se erikoinen tapaus. Bändi on tuttu vain parin 80-luvun levyn kautta ja kuulostaa niillä toisen luokan Sisters of Mercyltä. Olinkin yllättynyt siitä, että tällä kertaa kehissä oli ronskia hevikitaraa ja karjuntalaulua. Alkupään biisit eivät erottuneet juuri toisistaan, ja kun Carl McCoy ei viitsinyt noteerata yleisöä sanallakaan ensimmäisen noin neljän biisin aikana, kyllästyin katselemaan sinänsä hienoja esiintymisasujaan ja poistuin seurallisempaan ympäristöön.
 
Tämä olisi varmaan toiminut myös vähän paremmin teltoissa kun päälavalla mutta hyvä keikka silti, vanhempaa tuotantoa olisi vaan saanut tulla vähän enemmän. Tuo välispiikittömyys oli jo hieman odotettavissakin, ja ihan hyvä niin. Parempi sitä on olla hiljaa kun alkaa niitä iänikuisia perustylsiä spiikkejä vetämään joka biisin väliin.
 
Perjantailta en itse sattuneesta syystä, johon saattaa liittyä puolen litran viskileka, muista oikein muuta kun hämäriä pätkiä. Lauantai oli edellisen päivän aiheuttamasta epämukavasta ja laatankatkuisesta olotilasta huolimatta melko mainiota settiä, mutta behemothin ja primordialin missaaminen jäi harmittamaan hieman kun jälkikäteen kommentteja luki. FoTN tuli vihdoinkin nähtyä eikä pettänyt, Kreator oli ihan perusjees, ja Morbid Angel oli hiton tiukkaa paahtoa, vaikka alkoikin väsymys hieman iskeä jalkoihin ja päähän sen aikana. Äänenvoimakkuudesta plussaa enkuleille, Slayer olisi saanut ottaa mallia.
 
Mutta sunnuntai se vasta potki. Nile, huhhuh.
Vaikkei ollut aiemmin tullut hirveesti tätä kuunneltua, soitto oli tiukkaa ja tunnelmakin oli sitä samaa, kirjaimellisesti. Tajuton kasa ihmistä ahatutuneena pieneen telttaan pisti miettimään, olisiko päälava ollut sittenkin parempi paikka tälle, mutta ehkä se olisi hieman latistanut tunnelmaa, vaikkei olisikaan tarvinnut varoa vetävänsä parin edelläolevan mossaajan hiuspehkoja henkitorveen.
Slayer toimi livenä ainakin omasta mielestä, vaikkei mitään erikoista ollutkaan. Kyllä sitä mielellään katseli, vaikkei levyltä jaksakaan oikein kuunnella kuin pienissä annoksissa. Ja kuten edellä mainittiin, volapotikkaa olisi saanut kääntää vähän lähemmäs yhtätoista.
Sunnuntai-illan aamuyöhön kestäneet minijatkot kaisaniemen puistossa oli huikeat.
 
Ja plussaa vielä System nimisen baarin alakerran viiksekkäälle DJ:lle, joka soitti puolen tunnin biisin Reverend Bizarrea.

En mä ota...ihmettelen vaan. Maailmanluokan festari täällä pohjolan perukoilla ja kehdataa vielä valittaa....hyihyi ja soosoo.
 
Vähän samaa mieltä. Tuska on parasta mitä nykyään helsingissä tapahtuu ja monelle, kuten mulle vuoden kohokohta. Eipä kelpaa valittaa pikkujutuista kun aina siellä niin perkeleen hauskaa on.

Bow to me faithfully, bow to me splendidly -- ja meikähän kumartaa jo sille äänelle yksinään.
 
Huh, tuota mantraa joutui kuuntelemaan koko reissun ajan kun kaverit oli opetelleet sen "moniäänisesti"..
 
Jälkiviisaasti olisin hyvin voinut tulla kuulemaan pelkät encoret -- South of Heaven, Raining Blood, Angel of Death ja pois.
 
Meikä ois voinu tulla sunnuntaiksi paikalle pelkästään Ghosts Of Warin ajaksi, on se niin kova ralli!! Oikeesti.