Rock, pop, alternative ›

face the facts: onhan noi beatlejen alkupään levyt ihan hirveää aikakaudelleen tyypillistä imelää lässytystä ja pop-hattaraa.
 
Kyllähän sieltä tuollaisiakin kappaleita löytyy, mutta toisaalta myös melko tiukkaa rokkia ja tyylikkäitä covereita. Lisäksi on syytä muistaa, ettei popmusiikin kentällä vielä tuolloin panostettu kovin kummoisiin albumikokonaisuuksiin, enkä nyt ihan heti keksi yhtään englantilaista pitkäsoittoa 1960-luvun alkupuolelta, joka olisi "A Hard Day's Nightin" kaltainen täysosuma. The Rolling Stoneskin kulki jälkijunassa, ja pystyi täyspainoisesti haastamaan liverpoolilaiset näiden omassa pelissä vasta joskus 1960-luvun loppupuolella kun "The Beggars Banquet" ilmestyi.
 
ja gimmat diggaili kun paul ja ringo oli niin södei.
 
... mutta jos kyse olisi vain tästä, niin siinä tapauksessa Bay City Rollers määrittelisi 1970-luvun ja Backstreet Boys nostettaisiin ensimmäisenä esille 1990-luvun populaarimusiikista puhuttaessa. Ja mitä tulee ulkomusiikillisiin ansioihin, niin
väittäisin ettei HIM olisi yhtä iso nimi kuin nyt, mikäli Gas Lipstick olisi yhtyeen vokalisti-keulakuva.
 
beatle-fanit nyt vaan on niin fanaattisia, ettei sanoja 'beatles' ja 'huono biisi' saisi sanoa samassa lauseessa. hei, kyllä niillä oikeesti oli huonojakin biisejä....Beatles ei ole mikään pyhä lehmä, jonka jokainen biisi on klassikko ja maailman paras.
 
No, tästä olen samaa mieltä kanssasi. The Beatlesilla oli levyillään heikkojakin biisejä, mutta minkäpä yhtyeen diskografiaan ei sellaisia mahtuisi? Ja harva yhtye voi kuitenkaan ylpeillä yhtä monella kiistattomalla klassikkobiisillä.
 
Beatless ei ole mikään pyhä lehmä, jonka jokainen biisi on klassikko ja maailman paras. ja jonkun sgt pepperin julistaminen aina maailman parhaimmaksi levyksi on yhtä naurettavan laumasieluista ja yksisilmäistä elitismiä kuin ainainen citizen kane -höpötys.
 
"Citizen Kanen" ja "Sgt. Pepperin" vertailu on siinäkin mielessä osuvaa, että molemmat ovat laadukkaita ja taidemuotoaan jollakin tavalla ravistelleita juttuja, jotka saattavat kuitenkin tuntua nykyään jo vähän ikääntyneiltä, mutta joiden antamat vaikutteet näkyvät kuitenkin tänäkin päivänä niin selkeinä viitteinä, parodioina tai hatunnostoina.
 
"Sgt. Pepper" on loistava levy, joka määrittää jollakin tavalla 1960-lukua, mutta kaikkien aikojen paras albumi se ei minunkaan mielestäni ole sen enempää kuin "Citizen Kane" paras elokuva. ("Revolver" on, ja "Casablanca"). Lisäksi äänestyksiin kannattaa aina suhtautua vähän skeptisesti, kysehän on vain muutamien ihmisten mielipiteistä, tosin tuskinpa mikään totaalisen väsähtänyt albumi keikkuisi jatkuvasti listojen kärjessä.
 
hattu sille, että ällistyttävän lyhyessä ajassa mullistivat länsimaisen populaarimusiikin kenttää.
 
Näinhän se on nähtävä.
 
Jotka ovat/olivat lauma surkean tasoisia soittelijoita eikä biisin tekotaidoissakaan ollut kehumista. Ihmetyttää tuo Keithin ylistys kitaristina.
 
Hei, Keithiä ei arvostella! Ja erinomaisia kappaleitahan parivaljakko Jagger-Richards on tehnyt.