Yleistä keskustelua musiikista ›

En viitsi vastata offtopicciisi, vaikka mieli tekisi. Tästä tulee pian uskontokeskustelu, vaikka uskonto mulle iso osa musiikkia onkin.
 
...miljoona kärpästä ei voi olla väärässä, sitäkö sinä tässä nyt hait?
 
En vaan sitä, että ei ole mielekästä keskutella objektiivisuudesta, jos tuomareina on kaikki maailman ihmiset.
 
Vertaatko oikeasti kevyttä soulahtavaa latinopoppia ranskalaiseen punkkiin?
 
Vertaan länsimaista musiikkia länsimaiseen. Enkä edes sitäkään. Molemmilla on omat visionsa ja ei näiden biisien tuliskaan kuullostaa samoilta. Kysymys on toteutustavoista, eikä niinkään tyyleistä. AA:n ja BN:n ero on miljoona vuotta taiteellisella ja ilmaisun tasolla, ja kyl säkin sen tiedät. Myönnä pois.
 
Mua vaan itkettää kun sakki kehtaa kutsua laskelmoitua ja selkeästi merkityksetöntä tusinataidetta hyväksi musiikiksi. Vaan sen takia, että se kuullostaa kivalta. Missä vaiheessa musasta tuli lusikalla syötettävää? Saman asian vois kysyä tosi monesta asiasta nykypäivänä, ja se on edelleen relevantti kysymys. Vaikkakin klisee, mutta asiasisältö on tuhat.
 
Loppujen lopuksi me päästään kuitenkin vain SINUN subjektiiviseen käsitykseesi siitä, että Beruier Noiren näkemys ja tapa tehdä musiikkia on arvokkaampi kuin mitä vaikkapa Teemu Brunilalla, joka Anna Abreaulle biisejä tekee.
 
Siis BN:n näkemys on nimenomaan arvokkaampi - se on objektiivista. Kummasta biisistä tykkää enemmän on subjektiivista. Juuri se ymmärrys pointti on tässä edelleen se vitsi. Kun asettaa itsensä AA:n asemaan ja ajattelee hänen tavoin (siis artistina - ihmisenä varmaan ihan samanlaista saastaa kun kaikki muutkin, enkä siihen ota kantaa), niin eväät on aika pirun ohuet.
 
Eikä siinä mitään, sulla on ihan oikeus ajatella niin. Älä kuitenkaan tule sanomaan että se on objektiivinen juttu.
 
Monille objektiivisuus tarkoittaa sanana ihan absoluuttista objektiivisuutta, ja se onkin helpompaa kärjistellä kun keskustellaan muusikoiden.netissä. Mutta eihän subjektiivisuuttakaan tällöin edes ole, jos on vain joko tai. Tähän viittasin sillä, että absoluuttinen subjektiivisuus (esim. agnostismi, anti-rasismi) jne. ovat vain itseasiassa sama asia, kuin absoluuttinen objektiivisuus. Monilla on vanka käsitys, että "hyvä musa on sitä, jos se antaa kuulijalle jotain". Minusta on vaan äärimmäisen kapeakatseista rajata se pelkästään noin, vaikka halutaan viestittää avoimuutta. Homman pohjan huomaa helposti siinä, kun lähdet kyseenalaistamaan tätä lausuntoa - vastassa on betonimuuri, missä oli se avoimuus? Ihan niinkuin artistitkin, keskustelijatkaan eivät osaa enää haastaa itseään eivätkä muita. Pl. "poikkeukset".
 
Nyt kärjistelen ja yleistän, mutta ei voi mitään. Jotenkin pitää saada viesti perille.
 
EDIT: Kaikille kirjaoppineille - älkää jaksako wikilinkittää sub/ob sanojen merkitystä, vaan hakekaa se pointti.
 
Niin, sinulle. Äkkiseltään mulle tuli mieleen, että teininä jos koskahan sitä hormonien heittelemänä tunne-elämän tasapaino on dippadai. Ja se ensimmäinen merkittävä ero voi oikeasti tuntua siltä, että se on End of Love.
 
Tämä menee pointistasi ohi, mutta muistatko lapsuuden teinibileet?
 
Ja tässä kohtaa kannattaa myös muistaa, että laulun kertoja ei yleensä ole laulun esittäjä. Jos asian esittää laulun kertojan näkökulmasta, voi olla ihan luontevaa, että asiankäsittely tuntuu naivilta.
 
Siis hetko? Eikö tämä nyt ole pirun oleellista? AA on kuitenkin se musiikkinsa presentaatio, halusi tai ei.
 
Eli vaikka Titor puhuikin siitä, että jokin on paskemmin soitettua, muihin vertaisiinsa nähden shaibaa ja siitä puuttuu sisältö, on mun mielestä typerää lähteä sanomaan, että se on silti objektiivisesti huonompaa.
 
Minusta taas ei. Voidaan ottaa muita arvoja kuin "mä tykkään", voidaan ottaa arvoja esim. kehitys (jonka pitää olla oletus, kuten mainitsin). Voidaan ottaa arvoja kuten mitä se musiikki on saanut yksilössä aikaan. Camouflagella on potentiaali vetää mainitsemasi sävärit kattoon, mutta onko End of Lovella? Varmaan on, jos itsensä on altistanut vain näin yksiulotteiselle tavaralle aiemminkin - mutta kaikesta voi päästä eteenpäin. On eri asia luulla tuntevansa, kuin tuntea. Kuka sen eron määrittelee - mä sanon, että ne, jotka tuntevat.
 
..ja katso, porukka diggasi.
Ja yhtye nauroi - hölmöt! Tanssitte kappaleelle joka on piloilla tehty!
Mutta tanssijoilla oli hauskaa, he nauttivat eivätkä tajunneet että heille naurettiin. Yhdessä loivat arvon kappaleelle, jolla ei sellaista aiemmin ollutkaan.
 
Kummalla oli loppujen lopuksi hauskempaa?
 
Joo. Minäkin tein kappaleen "Isopalli" ja se oli aikoinaan inttituvassa suosion huipulla. Myös mikseri.netissä joku vertasi Dave Lindholmiin. Biisi, idea, taustat ja koko paskan arvo oli kovin lähellä 0:aa.
 
.. no siinäpä jotain. Mun ajatukset ei varmaan ole kovin kypsiä, mutta saatpahan sitten lytätä kaikki mun ideat himoos :D