Etno, proge, latin ›

Ehdottakaas mulle seuraavii Yes-levyjä. Tällä hetkellä omistan tuon 35-vuotiskokoelman, Close to the Edgen ja Fragilen, lempibiisejä Awaken, Close to the Edge, South side of the Sky ja Starship Trooper. Oisko sitte Topograafiset valtameret ja Relayer vai jotai ihan muuta?
 
The Yes Album ja kaks ekaa. Sit Topograafiset, Relayer ja Going For The One.

The Yes Album ja kaks ekaa. Sit Topograafiset, Relayer ja Going For The One.
 
Komppaan, sitten alkaakin olla olennaiset kasassa. Vaikka kyllä esim. tuoreemmistakin löytyy ihan messevää matskua, mm. Magnification on ihan ok.

Vähän suorempaa ilmaisua, mutta Tormato on mielestäni oiva levy myöskin.

The Yes Albumis on ainoo huono puoli et mulla on siit jo puolet mut silti hyvä ostos tähä vaiheesee?

The Yes Albumis on ainoo huono puoli et mulla on siit jo puolet mut silti hyvä ostos tähä vaiheesee?
 
"Perpetual Change" on sellainen biisi, minkä takia levy kannattaa ostaa. Ja ei "Venture" ole huono sekään, varsinkin biisin lopussa olevaa Squiren bassottelua olisi kuunnellut pidempäänkin.

Jaahans, noista pressitiedotteista tuolla Yesworldissä saisi ainakin sellaisen käsityksen että kiertue rajoittuisi Pohjois-Amerikkaan. Pasha. No, jospa sitten myöhemmin tulisivat.

"Perpetual Change" on sellainen biisi, minkä takia levy kannattaa ostaa. Ja ei "Venture" ole huono sekään, varsinkin biisin lopussa olevaa Squiren bassottelua olisi kuunnellut pidempäänkin.
 
Biisin fade outin aikana alkaa joku hieno lurittelu, mikä jää kuitenkin kuulematta kunnolla. Ärsyttää, kun jää siihen. Onko se joku kitara- vai synajuttu siellä?

Biisin fade outin aikana alkaa joku hieno lurittelu, mikä jää kuitenkin kuulematta kunnolla. Ärsyttää, kun jää siihen. Onko se joku kitara- vai synajuttu siellä?
 
Howen kitarahan siellä alkaa tulittamaan. En ollutkaan huomannut koko asiaa koska on tullut keskityttyä vaan Squiren bassoiluun.:)

Vähän suorempaa ilmaisua, mutta Tormato on mielestäni oiva levy myöskin.
 
Totta puhut. Release, Release on hieno kappale.
 
EDIT: puhumattakaan Arriving UFO.

Hyvin on onnistunut 2541 koukuttamaan minut Yesin musaan. Koko bändi on ollut aika tuntematonta tavaraa Owner of the lonely heart-biisiä lukuunottamatta. Kyllä basistin korvaa hivelee nuo Squiren vetelyt. Varhaisempi tuotanto tuntui aluksi hiukan liiankin kiharaiselta progelta mutta useammalla kuuntelulla alkaa olemaan aivan mahtavaa rymistystä nekin. Ainoastaan Andersonin ääni hiukan tökkää ajoittain, mutta ei mitenkään haittaavasti.
Marko

Katsoin eilen Live At Montreuax 2003,
ja kyllä täytyy sanoa, että "Squire on kuulein mofo päällä maan!"
:)
 
Kovat jamit ja jalkatyöskentely, ja ehkä maailmankaikkeuden lihavin peukalo.
 
Tänään pitäisi katsoa se Philadelphian live, jotain youtube-pätkiä olen siitä jo nähnytkin.

Yes on kyllä progressiivisen rockin perustaja. Paras progebändi koskaan. Pidän 70-luvusta, mutta 80-luvulla tehtiin myös unohtumattomia albumeja ja samoin vielä 90-luvulla.
 
1. The Yes Album
2. 90125
3. Fragile
4. Close To The Edge
5. Big Generator
6. Time And A Word
7. Talk
8. Relayer
 
Noiden albumeiden erot ovat hiuksenhienoja joten esim Relayer on lähes tulkoon samaa tasoa kuin Fragile. Erittäin loistava albumi siis, täydellinen.
 
Yes olisi mahtava nähdä 80-luvun muotissaan vielä kerran sillä mielestäni live show oli parasta 90125 tourilla.

Noiden albumeiden erot ovat hiuksenhienoja joten esim Relayer on lähes tulkoon samaa tasoa kuin Fragile. Erittäin loistava albumi siis, täydellinen.
 
On silti ensimmäinen kerta kun näen kenenkään rankkaavan Big Generatoria ja Close to the Edgea vierekkäin.

On silti ensimmäinen kerta kun näen kenenkään rankkaavan Big Generatoria ja Close to the Edgea vierekkäin.
 
Minustakaan Big Generator ei ole mikään mestariteos, vaikka Holy Lamb onkin yksi lempibiiseistäni.
 
Tormato on kai aika kiistelty teos, minä tykkään kuin hullu puurosta.

On silti ensimmäinen kerta kun näen kenenkään rankkaavan Big Generatoria ja Close to the Edgea vierekkäin.
 
Makuasioita taas, mutta itse en pidä kummastakaan. Relayer on sentään jotain.

Omasta mielestäni kyllä huomaa tietyt yhtäläisyydet vanhassa 70-luvun Yesissä kuin 80-luvun Yesissä missä kasarielementit hyppii silmille, mutta se on ihan makuasia pitääkö syntetisaattoreista... Ja moni haukkuu Trevor Rabinin ihan maihin vaikka omasta mielestäni Rabin on yksi tyylikkäimpiä kitaristeja maailmassa.
 
Holy Lamb on kyllä upea... Ja tottakai Rabin on aivan täysin erilainen kitaristi kuin Howe. Howella on progemaisempi tyyli soittaa ja Rabin on hardrock tyyliä ehkä enempi..

Sain vihdoin hommattua The Ladderin ja kyllä kelpaa varsin mukavasti. Homeworld on biisinä jo ihan loistava, raikas ja ilmava vaikkei nyt mitään ihan hersyvintä revittelyä sisälläkään. Mutta hienoja stemmoja, biisin kasvattamista isommaksi ja isommaksi...hienoa meininkiä. Muita maukkaita paloja mm. New Language, Face to face, Finally ja The Messenger.
 
Tää edustaa sitä Yes-kataloogin helpompaa matskua, vaikkakin nuo pidemmät tsibaleet vaativat jo jonkilaista jauhamista jotta menevät alas. Mutta osoitus kuitenkin siitä, että virtaa on riittänyt vuosista toiseen.

Jaahans, noista pressitiedotteista tuolla Yesworldissä saisi ainakin sellaisen käsityksen että kiertue rajoittuisi Pohjois-Amerikkaan. Pasha. No, jospa sitten myöhemmin tulisivat.
 
Just, tääkin kiertue sitten pantiin jäihin. Onneksi en ehtinyt tilata (maksaa) lentoja/hotelleja/lippuja. http://www.yesworld.com/ywtour-2008-update.html

Yes Album, Fragile ja Close To The edge on tasainen kolmikko. Kaikkien aikojen progebiisi (Genesiksen Supper's Ready lisäksi) löytyy Fragilelta - Heart Of The Sunrise.
 
En ole ikinä ymmärtänyt, että jotkut arvostavat Going For The Onea. Levy lähtee heti pieleen jo avauksen kammottavalla slidella.
 
Drama kolahti aikoinaan tosi kovaa. Machine Messiah on tunnelmaltaan upea.
En ole kuunnellut Dramaa vuosiin. voi olla, että tuntuisi liian popilta nyt.