Laulaminen ›

Osaisko kukaan selittää miten se särö nyt sitten tehdään?Ihan omin sanoin vain.

Ihan pieni vinkki : elä ala pakottamaan sitä, koska sitten sulla kuolee ääni. Lähtee se rokkenrolli vähemmälläkin. :)

Tossa "Rääkyminen" ketjussa on siitäkin aika paljon juttua.

Kas kas. Itse en ole laulaja, mutta silti minuakin on askarruttanut tämä asia paljon. Ja tuossa rääkymisketjusta voi olla hieman vaikea pituutensa ja muiden seikkojen takia löytää vastausta. Itsekin sitä selailin pitkät tovit, mutta en ainakaan löytänyt suoranaisesti ketään, joka nimenomaan selittäisi tätä asiaa tarkemmin. Voin olla väärässäkin.
Eli miten siis se särö saadaan siihen lauluun niin, että se ei ole pelkkää örinää? Siten, että melodioiden laulaminen on selkeää ja ääni pysyy kuitenkin ehjänä. Olen kuullut monestikin jotain ympäripyöreitä vastauksia tähän, mutta pystyykö joku oikeasti asiasta tietävä avaamaan tätä asiaa? Esimerkkinä tulee mieleen juuri vaikkapa Hetfield-tyyliset laulajat, joilla ääni on selkeästi säröllä, mutta laulu pysyy kasassa, eikä kyse ole kuitenkaan perus hevi-örinästä. Esimerkkejä löytyy paljonkin, mutta Jamesin kaikki ainakin tietävät.
Se yksi rouva ainakin opettaa youtubestakin löytyvissä pätkissä jotain tästä asiasta, mutta vaikeahan siitä nyt on selkoa asiaan perehtymättömänä saada.

Complete Vocal Technique jakaa särön kolmeen erilaiseen säröön. Narinasärö on näistä "miedoin" ja se syntyy äänihuulten epäsäännöllisistä värähtelyistä. Hyvä esimerkki tästä säröstä on Cyndi Lauperin True Colors. Perinteinen särö tehdään puolestaan taskuhuulilla. Tämän särön ja sävelen suhdetta toisiinsa voi muutella. Säröä voi siis olla ihan hitunen tai sitten sävel voi "peittyä" säröön lähes kokonaan. Chris Cornell muuttaa mielestäni hyvin taitavasti särön määrää. Kolmas särö on nk. rattle. Se on tavallista säröä "pyöreämpi" soundiltaan ja se tehdään taskuhuulia ylempänä kannurustojen tasolla.
 
Lisäksi on vielä Growl eli sellainen Kermit-soundi. Tällöin kannurustot rummuttavat kurkunkantta vasten.
 
Sinänsä en usko, että kukaan oppii säröä vain lukemalla miten se anatomisesti tapahtuu. Tässä siis pari apukeinoa, jotka saattavat auttaa särön löytämiseen. Harjoitellessa kannattaa muistaa, että jos särö sattuu tai kutittaa kurkkua, se on väärin. Periaatteessa myös ennen minkään efektien harjoittelemista tulisi hallita laulamisen pääperiaatteet, äänimoodit sekä äänenväri. Usein saattaa olla niin, että särö on sinänsä tehty aivan oikein, mutta alla oleva moodi ei.
 
Särön voi löytää harjoittelemalla ensin twangia ja sitten lisäämällä sitä niin voimakkaasti, että särö syntyy itsestään. Särön voi löytää myös kuvittelemalla, että joku kuristaa tai että puristuu valtavan härän alle. Yleensä kannattaa yhdistää näihin mahdollisimman vaalea äänenväri eli kuvitella vaikka olevansa samaan aikaan maailman onnellisin härän alle jäämisestä ja hymyillä psykoottisesti. Myös mielikuva psykoottisen positiivisesta oksennuksesta voi auttaa jotakuta (kuten minua). Myös mielikuvaa herneestä pehmeässä kitalaessa, jota koittaa murskata kielellä saattaa auttaa. Kannattaa muistaa, että särön tekemiseen tarvitsee ainakin aluksi yleensä paljon energiaa ja tukea. On myös hyvä tietää, että kun ääneen lisää säröä, äänenvoimakkuuden ei tulisi sinänsä kasvaa.

Tämmöistä vastausta kaipasinkin. Eihän noista anatomisista seikoista varmasti olekaan apua itsessään, mutta tuollainen läpikatsaus asiasta olikin se, mitä hain. Kiitos Better Tastelle.

Eli miten siis se särö saadaan siihen lauluun niin, että se ei ole pelkkää örinää? Siten, että melodioiden laulaminen on selkeää ja ääni pysyy kuitenkin ehjänä.
 
Better Taste tuossa jo asian hyvin selittikin. Pari vinkkiä tältäkin suunnalta: Ensin perusäänentuotto kuntoon, sitten laulaa vaikka voimakkaalla ja terävällä äänellä e-vokaalia ja koettaa pienentää nielussa olevan tilan mahdollisimman pieneksi. Voi kokeilla myös voihkaista tai rääkäistä niin kuin olisi tosi vaikeaa ja samalla yrittää tukkia koko äänentuottoväylän. Tai sanoo ensin sen twang, pitää suun siinä asennossa (ng) ja jatkaa siitä eellä tai äällä lisäämättä tilaa yhtään.
 
Kannattaa kokeilla säröä jollain vähän puhekorkeuksia selvästi korkeammalla äänellä, sillä useimmiten särö on vaikeampaa tehdä mataliin ääniin. Itse särö saa sitten kyllä äänen kuulostamaan matalammalta kuin mitä se oikeasti on. Sitten kun sen löytää vähän korkeammalta ja oivaltaa miten se tehdään, voi alkaa hakea sitä matalampiinkin ääniin. Ilmanpaineen pitää olla aika voimakas, eli tukea tosiaan tarvitaan. Aluksi sen särön saa yleensä pidettyä vaan vähän aikaa äänen alussa, mutta treenaamalla pystyy myöhemmin laulamaan pitkiäkin fraaseja vaikka kokonaan säröäänellä. Sit kun on homma hanskassa niin eikun laulamaan AC/DC:tä.
 
Säröä ei tule, jos lähtökohtana on monen klassisemman laulunopettajan käyttämä rento ja vapaa haukotuksen tunne, koska suun ja nielun asento pitää olla ihan päinvastainen.
 
Itsellä tuo särö löytyi ensin helpommin korkeisiin ääniin, ja se oli tosi iso, ts. kuulosti ihan Janis Joplinin rääkyvälle äänelle. Sittemmin olen oppinut sitä jo kontrolloimaan, eli vaihtelemaan tilaa tuolla nielussa. Kyse on tosi pienestä liikkeestä. Nyt löytyy jopa silloin tällöin sellainen pikkusärökin, tyyliin enemmänkin karheus kuten vaikka Black Velvetissä. Mut ei se itsestään ole tullut, tosi paljon on rokkikeikkaa tehtynä ja pari vuotta on tullut treenattua asiaa sujuvaksi. Alkuun myös tuntui pientä limakalvojen ärtymistä kitalaen tuntumassa, mutta johtui varmaan siitä ettei saanut äänielimistön 'rääkyasentoa' oikeaksi suoraan, vaan piti vähän aina hakea ennen kuin löytyi.
 
Lihasmuistia pitkälti tämäkin säröjuttu. Mitä enemmän tekee, sitä sujuvammaksi se tulee. Jopa siinä määrin, että nyt saan jo välillä taistella sitä vastaan ettei säröä tulisi, korkeat äänet kun tuppaa nykyään aina menemään säröille kovasti laulaessa... Helpompaa minusta on laulaa vaikka g2 säröäänellä kuin ilman säröä suoralla, mutta ei-klasari äänellä. Sama juttu kuin vibraton kans, ensin sen haluaa ääneensä ja sitten siitä haluaa eroon... ikinä ei oo hyvä, ja mitenniin muka laulajat on aina vaikeita... ;)

Tuossa edellä joku puhui Cornellista.Tosi ristiriitaista sen miehen laulu.Levyillä soundi on fantastinen, kaunista puhdasta laulua,välillä falsettia,välillä rajua säröä ja todella korkealla mennään ja vire tarkka (niin levyillähän on tietysti kaikilla joo.).MUTTA,liian monella livetaltioinnilla saman miehen laulu on melko karmeaa raakkumista,josta on kaikki dynamiikka hukassa.