Kitarat: akustinen ›

Terve.
 
Harkitsen tässä uuden akustisen hankkimista ja heräsi kysymys otelaudan materiaalista. Itse olen mieltynyt vanhan akustisen ruusupuiseen otelautaan ja tätä harkitsen myös uuden kitarani otelaudaksi.
 
Vaihtoehtona on ebenpuinen.
 
Mitkä ovat "merkittävät" erot näiden kahden puun välillä. Eben on ilmeisesti hinnakkaampaa(?) ja hankalampaa käsitellä tehtaalla. Sitä näkyy myös käytettävän arvokkaammissa akustisissa.
 
Kyseessä on noin 2000€ kitara, johon vakiona tulee ebenpuinen. Ruusupuu kuitenkin miellyttää silmää ja tuntuu perinteikkäämmältä. Eli onko todellisia, soinnillisia syitä pitää kiinni ebenistä.
 
Kiitoksia jo etukäteen vastauksista. :D

Edit. Poistin väitteeni ettei otelaudan materiaalilla ole suurta merkitystä.
 
Tästä linkistä löytyy Lassi Nurmen kirjoitus asiasta ja hänen mukaansa otelaudan materiaalilla on suuri merkitys:
 
http://www.lassinurmi.fi/paivakirja/view/otelaudasta_1.html
 
"Olen harvoin jos koskaan nähnyt artikkelia otelaudan merkityksestä kitaralle. Yritän hiukan korjata tätä puutetta.
 
Otelaudalla on useita tehtäviä, mm: Toimia kiinnitysalustana nauhoille, stabiloida ja jäykistää kaulaa, muodostaa kulutusta kestävä pinta sekä ehkä tärkeimpänä määrittää kaulan soitettavuuteen vaikuttavaa muotoa. Lisäksi otelauta antaa oman lisänsä kitaran sointiväriin. Tärkeää on myös otelautapuun esteettinen ulkonäkö osana kokonaisuutta.
 
Kovuus (kulutuskestävyys), hyvä sointi, hyvät tekniset ominaisuudet (työstettävyys, liimattavuus, vähäinen liikkuminen, lujuus) sekä esteettisesti miellyttävä ulkonäkö ovat siis tavoiteltuja ominaisuuksia otelautapuulle. Lisäksi otelauta on useimmiten tummaa puuta (lakkaamaton), jotta sormista erittyvän rasvan ja hien sekä kielistä irtoavien ainesten sekoitus (töhnä) ei näkyisi epäesteettisellä tavalla. Vahamainen, kiiltävä pinta on myös tärkeä ominaisuus otelaudalle, jotta lika olisi helposti pestävissä pois eikä imeytyisi puuhun pehmentäen sitä.
 
Aidot ruusupuut ( dalbergia-suku) ja eräät muut ominaisuuksiltaan niitä läheisesti vastaavat puut täyttävät lähes täydellisesti edellä mainitut vaatimukset.
 
Jotta otelauta tukisi ja vakauttaisi kaulaa, on otelautapalan oltava tarkasti säteittäin sahattu ja riittävän kauan varastoitu ennen käyttöönottoa. Otelaudan päästä katsottuna syykuvion tulisi kulkea pystysuoraan palan läpi (kuva tulossa) Tasainen ja suora syykuvio myös pitkittäin päältä katsottuna ennustaa hyvää. Koristeelliset syykiemurat ja mutkat ovat riski. Samoin otelaudan päästä katsottuna syykuvion voimakas kaltevuus tai kaltevuuden muutos.
 
Puun sisällä kulkee eräänlaisia vesijohtoputkia. Ne painuvat kasaan ts. kutistuvat säteen suunnassa kun aikaa kuluu, mutta eivät pituussuunnassa. Optimaalisessa otelautapalassa "vesijohtoputket" kulkevat ehjinä ja tasaisina rinnakkaisina rivistöinä pituussuunnassa palan päästä päähän. Jos nämä putket jossain kohtaa otelautaa mutkittelevat voimakkaasti tai kulkevat otelautapalasta ulos, on tuloksena epätasainen kutistuminen. Puun kutistumisvoima on hyvin suuri. Jos otelauta on liian tuore (ts. kostea) ja syykuvioltaan levoton, voi otelauta kuivuessaan vetää koko kaulan pois oikeasta muodosta. Vähintäänkin on seurauksena epätoivottuja kukkuloita ja laaksoja soittoprofiiliin.
 
Jos otelauta on syykuvioltaan optimaalinen ja riittävän pitkään varastoitu, on tuloksena vahva ja stabiili kaula, joka kestää hyvin paksutkin kielet. Hyvällä otelaudalla ja nauhoituksella kitara säilyy pitkään kevytsoittoisena ilman erityistä säätämistä, koska kaulan linja ei lepää ainoastaan kaularaudan varassa vaan otelauta ottaa vastaan ja jakaa kielten vetoa tasaisesti.
 
Otelaudan sointi vaikuttaa koko soittimen sointiväriin, äänen syttymiseen yms. Otelautapalan 'klangi' kannattaa tarkistaa neljäsosasta ai puolivälistä kiinni pitäen. Myös mahdolliset havaitsematta jääneet halkeamat voi todeta näin. (koputusääni resonoi.) Koko kaulan 'klangi' on tietenkin olennaisen tärkeä ja ihmeen vähän korostettu. Pääasia on, ettei minkäänlaista resonanssia esiinny (esim. kaularaudasta)
 
Otelautaa liimattaessa samoin kuin muitakin ohuita puulevyjä liimattaessa tulisi käyttää liimaa, joka ei sisällä vettä. (Esim. epoksi)
 
Itse suosin otelautapuina Brasilian-, Madagaskarin- ja Amazoninruusupuuta sekä African Blackwoodia. Akustisessa bassossa käytän nyttemmin otelautapuuna pau ferroa, joka toimii siinä tehtävässä oikein hyvin ja jota on saatavissa riittävän isoja hyvin sahattuja paloja siedettävään hintaan. Eebenpuu on riski, paitsi jos sitä on varastoitu kymmenisen vuotta ennen käyttöä. Se kutistuu voimakkaasti hyvin pitkään, mutta on sen jälkeen stabiili puu. Iso basson otelauta liian tuoreesta eebenpuusta voi tuottaa pahoja ongelmia. Intian ruusupuu on mielestäni otelautapuuksi yleensä liian pehmeää, vaikka sitä paljon käytetäänkin."

Mielenkiintoinen aihe ja artikkeli Nurmelta.
 
Omissa kitaroissani on sattumoisin aina ollut ruusupuuotelauta, kunnes ostin ebenpuuotelautaisen Selmer-kopion. Läheltä tarkasteltuna ebenpuu vaikuttaa tiheämpisyiseltä, tiiviimmältä, sileämmätä ja jotenkin massiivisemmalta kuin ruusupuu. Ebeniähän on perinteisesti käytetty jousisoitinten otelaudoissa jo vuosisatoja. Tumma värikin on tietysti eduksi pinnoilla, joita klähmäröidään enemmän tai vähemmän puhtoisin sormin tuntikausia päivittäin. Erittäin kova ja jäykkä puu kuulemma myös tukee kaulaa.
 
Jotkut kaarevakantisten jazzkitaroiden ystävät hehkuttavat ebenpuisten otelautojen puolesta. Perinteisesti, esim. D'Angelicoissa on juuri käytetty ebeniä. Nykyäänhän "D'Angelicot" tehdään Koreassa, joten tuo puun kuivaaminen onkin sitten mielenkiintoisempi juttu. :/
 
Jotkut väittävät että ebenpuu lisää hieman sustainia.
 
Toisaalta ruusupuu hieman karkeampana materiaalina antaa ehkä enemmän "tuntumaa" otelautaan.
 
Ilmeisesti ebenpuu on huomattavasti työläämpää työstettävää kuin ruusupuu, mikä saattaa osaltaan selittää jälkimmäisen yleisyyttä.
 
No, tämä nyt oli parin sentin mutuilua, mutta menköön...

Ilmeisesti ebenpuu on huomattavasti työläämpää työstettävää kuin ruusupuu, mikä saattaa osaltaan selittää jälkimmäisen yleisyyttä.
 
No onhan se toki kovempaa, mutta kyllä sekin työkaluja tottelee. Tarkempi pitää olla nauhaurien koon kanssa koska eben ei anna periksi. Tiukat urat saattavat kääntää kaulan kuperaksi. Upotusten kannalta eben on erinomaista, pystyy tekemään pieniä yksityiskohtia ja raot on helppo täyttää huomaamattomiksi puupölyllä. Itse tykkään ebenin tuntumasta, varsinkin sähkiksessä. Mukavan liukas pinta bendailuihin. Eben on "huoltovapaampi" kuin ruusupuu, ei juurikaan tarvi öljyämistä.

Kiitos mielenkiintoisista mielipiteistä.
 
Saatan mennä kuitenkin tuohon Eeben otelautaan. Ihan siitäkin syystä, ettei tarvitse odottaa custom tilausta.
 
Itse omistin Patrick Eggle sähkökitaran, jossa oli eeben otelauta ja hyvähän se soitannallisesti oli. Hieman liukkaampi ja nopeamman tuntuinen. Ruusupuu on selkeästi karheempi ja "puisempi".
Ehkä se on ihan hyvä omistaa erilaisia kitaroita erilaisilla otelaudoilla, jotta tulee näkemystä ym.
 
Nykyisin ne taitaa laittaa suurimpaan osaan akustisia ( hinnakkaampiin ) eebeniä arvokkuuden vuoksi. Jonkinlainen standardi suurimmalla osasta valmistajia. Gibson taitaa tehdä jotain ruusupuulla varustettuja.
 
Jos muilla on vielä mielipiteitä niin ilmaiskaa toki :)

Tämä tuskin on sinun tapauksessasi ongelma: Kyseessä on noin 2000€ kitara, johon vakiona tulee ebenpuinen. Varmaankin on isommasta kitarasta kyse ja valmistaja on ottanut tuon huomioon:
 
"Ebony, the traditional fingerboard material found on violins, classical guitars, and high-end steel strings, has the lowest velocity of sound of all the woods commonly used in lutherie and has definite damping characteristics. This may not prove to be much of a problem for large-bodied guitars made out of red spruce or Brazilian rosewood, but it may be something to consider when designing smaller guitars, particularly those using some of the less resonant woods for tops and backs."
 
http://www.pantheonguitars.com/tonewoods.htm