Aihe: Aasialainen musiikki
1
Wadler
24.05.2008 20:59:53
Meikäläinen voi sanoa sen että minua musiikissa kiehtoo enemmän kiinalaisuus,
japanilaisuus ja intialaisuus. Enemmän pidän kiinalaisesta musiikista, koska saan
kiinalaisesta musiikista hyvän olon tunteen. Tykkään itse myös kuunnella paljon
japanilaista musiikkia. Jos olette kuulleet YMO eli Yellow Magic Orchestra niin tästä
yhtyeestä olen saannut paljon vaikutteita. YMO on Krafwerkin jälkeen toinen yhtye joka on soittanut electronista pop techcoa, mutta heidän techno musiikki oli enemmän pohjalti aasialaista osaamista. Toinen bändi on nimeltään Japan.
Japan bändin jäsenet ovat brittejä mutta tää bändi hajosi v.1982 joulukuussa jolloin
ne teki viimeisen keikan Nagoyassa. Konsertti oli nimeltään Oil On Canvas.
Syitä en tiedä miksi mutta aivan loistava yhtye. Meikäläisen lempi albumi on
Tim Drum vuodelta 1981. Olen tämän entisen bändin fani vieläkin ja jos tutustutte
basistiin nimeltään Mick Karniin ja laulajaan nimeltään David Sylviaan, niin nää
herrat ovat tavallaan perehtyneet musiikkiin paljon erinlailla kuin monet muut
muusikot. Onhan niitä olemassa muitakin muusikoita kuten he mutta ne ovat
oman musiikin herroja.
sub zero
24.05.2008 21:51:04
huile alimentaire et la nudité est la paix mondiale
riimu
25.05.2008 13:55:52 (muokattu 25.05.2008 13:57:24)
Pop/rock palstalla ainakin löytyy mittava kattaus japanilaisesta musiikista. Haku tökkii just itsellä, etten voi sitä käyttää. Mutta kannattaa kaivella esiin. On kaikkea mahdollista soundtrackeista, metallista, rokista yms.
 
Edit: Löytypä: http://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=3&t=78313&o=0
Don't ask me about Grim Fandango.
L.Ruoska
26.05.2008 17:55:12 (muokattu 26.05.2008 17:57:37)
 
 
Asuttuani just puol vuotta Malesiassa (40% väestöstä kiinalaisia) voin todeta että se paikallinen kiinalainen musiikki on kyllä tosi äässistä. Siis esim. joka ruokapaikassa (jotka on pääasiassa vain jotain tuulettimin varustettuja avokylkisiä pikkuhalleja) on aivan raivostuttavaa kiinalaista cheesy soopaa. Esim. tämä http://www.youtube.com/watch?v=3zwu5aw__ig&feature=related olisi ollut paikallisen musiikkitarjoilun mittarilla ihan täysi kymppi. Usein se on sellasta idioottimasta hyppelyä ja hokemista jossa tää ns. "aasiariffi" on niin raskaassa käytössä kaikissa mahdollisissa variaatioissa että ei voi uskoa että ne ihmiset itsekään sitä vois sietää..
 
Joka hemmetin ruokamestassa tarvii olla joku telkkari tai vähintään kaiuttimet, aivan sairaan kovalla ja tuuttaa jotain tuollasta karaoke crappia =D Sellasta se on, safka on ainakin tosi hyvää eikä maksa oikeastaan juur mitään =)
 
Edit:
ainiin, jotten kuulosta ihan negatiiviöltä niin tottakai aasiasta tulee siis sikahienoa musiikkia paljonkin. Rakasta ihan sydämeni pohjasta mm. Yasunori Mitsudan juttuja, varsinkin Chrono Trigger-jazzlevyä "Brink Of Time"..uskomaton levy! Samaten Akira Yamaokan Silent Hill-soundtrackit on todella todella erinomaista kamaa, varsinkin SH2 ja SH3. Jazz-osastolta diggailen myös sellasta kun Hiromi Uehara. Aika virtuoosi nuori nainen, jotain fuusiosettiähän se musa kai on =)
Iä! Iä! Cthulhu fhtagn!
the Gas Fuzz
26.05.2008 19:36:46
Aina intiassa pyöriessäni ostan ison kasan c-kassuja ja cd-lättyjä joita sit pyörittelen himassa kun alkaa länkkärisoundit kyrsiä.
Ja mitä huonompaa äänitystekniikkaa käytetty niin sen parempi, ei pysty koodaamaan miten biisit on nauhotettu/miksattu. Toi on mun tapa ottaa relaa musan kanssa. Vanhat hindi-film-hits/bollywood kama on loistavaa.
south_of_heaven
27.05.2008 00:20:11 (muokattu 27.05.2008 00:20:25)
Luulin, että kyse olisi aasialaisesta kansanmusiikista. Muu on usein melkoista tuubaa.
Guitars are like assholes; Everybody has one.
Hooley
27.05.2008 00:22:01 (muokattu 27.05.2008 00:24:17)
Kannattaa ehdottomasti tutustua Tan Dunin säveltämiin leffasoundtrackeihin, jotka tavallaan yhdistelevät länsimaista ja kiinalaista taidemusiikkia melko ainutlaatuisella lopputuloksella. Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme oli jo hieno, mutta varsinkin Hero on todellinen kovan luokan mestariteos. Koko soundtrack kuljetetaan ja varioidaan oikeastaan vain muutamaa eri teemaa, mutta enempää ei tarvita, sillä joka ikinen nuotti huokuu syvällistä henkisyyttä, kiinalaisuutta, neroutta, puhtautta, ymmärrystä, kauneutta. Izhak Perlmanin tunteikkaasti tulkitsemat viuluosuudet ja Yo-Yo Man koskettavat sellokuviot , sekä mausteena käytetyt traditionaaliset kiinalaisinstrumentit kruunaavat kokonaisuuden.
 
Hauskaa kyllä, Hero on elokuvana yhtä omalaatuisen upea kuin musiikkinsa. Kerrankin megaluokan budjetti on käytetty hyväksi myös taiteellisessa mielessä. Ei tällaiseen tulla ikinä Hollywoodissa pystymään.
 
Anteeksi hehkutus, mutta leffan nähneet ja soundtrackin kuulleet ymmärtävät.
 
http://www.imdb.com/title/tt0299977/
http://www.last.fm/music/Tan+Dun
http://en.wikipedia.org/wiki/Tan_Dun
http://www.cdon.com/product.phtml?prod=570006#
O)))estÉLÉVATIONestdø
Y3J
27.05.2008 01:30:59
Luulin, että kyse olisi aasialaisesta kansanmusiikista. Muu on usein melkoista tuubaa.
 
Melkoinen yleistys, sama kuin sanoisi että suurin osa eurooppalaisesta musasta on täyttä shaibaa. Siksi aasialainen matsku ei täällä uppoa ihmisiin, koska välissä on melkoinen kielimuuri. Kumma kyllä että esim. Juanes ja kumppanit lännestä ovat sen ylittäneet.
 
Eniveis. YMO on tosi kova bändi, heittivät tosi kovan comeback-setin Live Earthissa. Mitäs muuta aasialaisesta musiikista voisi sanoa? Niin hemmetin laaja käsite, että ei sitä voi yhteen viestiin tiivistää. Mutta bändejä Japanin suunnalta, jotka itseeni kolahtelevat ovat näitä:
 
Yoshida Brothers: http://youtube.com/watch?v=Ron17xFNBf0&fmt=18 Yhdistelevät tuota stereotyyppistä saundia modernimpaan meininkiin.
 
Popimmalta suunnalta nämä kolahtavat itselleni:
 
http://youtube.com/watch?v=Ryh8Weye-Y0&fmt=18
The band apart, jazzia, punkkia, bossanovaa, indietä ja kaikkea mahdollista sekaisin eri biiseissä. Tosi rentoa kuunneltavaa.
http://youtube.com/watch?v=MRIcxxwQ36E&fmt=18
Ogre You Asshole on taas uudempi, aloitteleva ryhmä. Menevää indiekamaa.
 
Niin että tulee idästä muutakin, kuin kiinalaisen ravintolan taustamusiikkia, ja teinityttöjen meikkihevibändejä... =)
Soundi lähtee sormista... mutta hyvät vehkeet aina edesauttaa asiaa
south_of_heaven
27.05.2008 11:04:01
Niin että tulee idästä muutakin, kuin kiinalaisen ravintolan taustamusiikkia, ja teinityttöjen meikkihevibändejä... =)
 
Toki, tiedän=) varmasti löytyy ihan kaikkea ja lännen vastaavatkin sieltä. Suurin osa siis tässä aiheessa mainituista eivät siis ole mieleeni.
Guitars are like assholes; Everybody has one.
south_of_heaven
27.05.2008 11:04:43
Kannattaa ehdottomasti tutustua Tan Dunin säveltämiin leffasoundtrackeihin, jotka tavallaan yhdistelevät länsimaista ja kiinalaista taidemusiikkia melko ainutlaatuisella lopputuloksella.
 
Samaa mieltä, erinomaista musiikkia.
Guitars are like assholes; Everybody has one.
jPekka
28.05.2008 19:14:44
 
 
Japanin jäsenet tekivät vielä yhden levyn Rain Tree Crow nimellä.
 
... ja itse asiassa muut jäsenet paitsi David Sylvian soittivat vielä kitaristi David Tornilla täydennettynä Bestial Cluster -yhtyeenä Mick Karnin Bestial Cluster -albumilla. Mainio albumi sekin.
 
Mutta oikeaan aasialaiseen musiikkiin palataksemme. Tai tässä taisi olla kyse ITÄaasialaisesta musiikista? Muutamia hienoja levyjä, jotka yhdistävät kansanmusiikkia, itämaista klassista ja modernimpaakin (pop)ainesta:
 
Guo Brothers: Yuan
Guo Yue: Music, Food and Love
(Jälkimmäisen tekijä on siis toinen edellisen levyn veljeksistä. Tunnelmallista, osin elokuvallistakin musiikkia Kiinasta.)
 
Yungchen Lhamo: Ama
(laulaja/lauluntekijä Tiibetistä. Eräänlaista kokeellista modernia poppia. Voisi pudota vaikkapa Björkistä pitäville.)
"Isn't the universe a wonderful place? I wouldn't live anywhere else." -- G'Kar (Andreas Katsulas 1946-2006)
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)