Aihe: Klassinen musiikki muita musiikkityylejä arvokkaampi?
1 2 3 4 512 13 14 15 1654 55 56 57 58
sellisti
06.04.2008 18:04:26
Vittu missä ihmisten sisälukutaito on? Ootko sä ees lukenut tota Gramexpressin juttua?
 
Olen lukenut. Luetko itse näitä tämän ketjun kirjoituksia? Sanoin jo aiemmin että Niemen valituksessa on perää, joten ei tarvitse luennoida. Viittasin viimeisessä viestissäni vain tähän taidemusiikki-viihdemusiikki vastakkainasetteluun, jonka Niemi tuo aika suoraan esille. Toki kyse on hänen omasta mielipiteestään, eikä siinä ole mitään vikaa. Mutta kun se mielipide esitetään samassa jutussa jossa puhutaan yleisesti tyytymättömyydestä avustustenjakoperusteisiin, niin ei tarvi kovin kaukaa hakea että saa käsityksen että ne ovat jotenkin yhteydessä toisiinsa. Vaikka kuinka olisivat eri alaotsikoissa. Mutta Niemi on hieno mies, en dissaa häntä tai tekemisiään millään lailla. Kunhan kommentoin yhtä osaa haastattelusta.
 
Vittu taas selvisi mistä riidat syntyy. Lukekaa niitä tekstejä prkl.
 
No johan vetäsit herneen. Ootko Riku Niemi?
"Musiikki ei ole sitä mikä soi. Musiikki on sitä, miksi se mikä soi, soi niin kuin se soi silloin kun se soi." (Leif Segerstam) --- "Musiikki on kuin huumori. Toisille sitä ei kannata selittää, toisille ei tarvitse." (en muista kuka)
John Titor
06.04.2008 19:00:52 (muokattu 06.04.2008 19:04:40)
 
Jos olisi olemassa sellainen laki, mikä määrittelisi sen, että Riku Niemen orkesteri automaattisesti kuuluu tuen piiriin, olisi jokaikinen säännöllisesti toimiva tanssiorkesteri oikeutettu samaan tukeen. Eppu Normaaleista ym. muista puhumattakaan.
 
Ja vielä: Jos on 50 keikkaa vuodessa, yleisöä 42000 ja rapiat ja lipun keskihinta on 50 €, niin sopii laskea, mikä on orkesterin liikevaihto vuodessa.

Keskikokoisessa laitosteatterissa käy öbaut saman verran jengiä vuodessa, siellä on öbaut saman verran henkilökuntaa plus ekstrat, ja silti ne saa valtiolta tukea.
 
Kysymyshän on siitä, että laissa on määritelty taiteenalat ja niiden alalajit samanarvoisiksi. On ihan ymmärrettävää, että 5-henkinen rock-orkesteri voi samankokoisessa salissa yhden illan keikalla tienata sellaisen summan, että siitä riittää jaettavaa, mutta kun kokoonpanon koko kasvaa, jakajia ja kustannuksia on enemmän, mutta lipun hinta ei kasva, ei yhtäkkiä riitäkään fyffeä jaettavaksi. Miksi tällaisessa tilanteessa pelkästään yhden tyylilajin edustajilla on oikeus valtionapuun kun toisen tyylin edustajilla ei ole? Siitähän tässä on kysymys, ei siitä, niin kuin Niemen kirjoituksen ihmiset tuntuvat ymmärtävän, että jaetaanko HIMille tai Agentsille saman verran tukea yksittäisenä yhtyeenä kuin Helsingin Kaupunginorkesterille. Oletteko jotenkin eri mieltä?
 
Olisihan se ihan yksittäistapauksena tarkasteltuna aika todella eriarvoistavaa, että Mozartia soittava 25-henkinen bändi saisi valtiolta tukea ja samoista soittajista koostuva 25-henkinen Duke Ellingtonia soittava bändi ei. Vai näenkö mä yksin tässä jonkinlaista rasismia?
Haluan vain päteä, oikeasti olen kuuro.
komppaaja
06.04.2008 21:43:56 (muokattu 06.04.2008 22:50:00)
Keskikokoisessa laitosteatterissa käy öbaut saman verran jengiä vuodessa, siellä on öbaut saman verran henkilökuntaa plus ekstrat, ja silti ne saa valtiolta tukea.
 
Kannattaa tutustua Teatteri- ja orkesterilakiin.
 
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1992/19920730
 
Kysymyshän on siitä, että laissa on määritelty taiteenalat ja niiden alalajit samanarvoisiksi.
 
Mikähän laki on kyseessä?
 
On ihan ymmärrettävää, että 5-henkinen rock-orkesteri voi samankokoisessa salissa yhden illan keikalla tienata sellaisen summan, että siitä riittää jaettavaa, mutta kun kokoonpanon koko kasvaa, jakajia ja kustannuksia on enemmän, mutta lipun hinta ei kasva, ei yhtäkkiä riitäkään fyffeä jaettavaksi.
 
Tottakai lipun hinta kasvaa.
 
Miksi tällaisessa tilanteessa pelkästään yhden tyylilajin edustajilla on oikeus valtionapuun kun toisen tyylin edustajilla ei ole? Siitähän tässä on kysymys, ei siitä, niin kuin Niemen kirjoituksen ihmiset tuntuvat ymmärtävän, että jaetaanko HIMille tai Agentsille saman verran tukea yksittäisenä yhtyeenä kuin Helsingin Kaupunginorkesterille. Oletteko jotenkin eri mieltä?
 
Kaikki eri tyylilajien orkesterit voivat anoa valtionapua toimintaansa, kunhan täyttävät Teatteri- ja orkesterilain edellytykset. Kai olet lukenut sen?
 
Olisihan se ihan yksittäistapauksena tarkasteltuna aika todella eriarvoistavaa, että Mozartia soittava 25-henkinen bändi saisi valtiolta tukea ja samoista soittajista koostuva 25-henkinen Duke Ellingtonia soittava bändi ei. Vai näenkö mä yksin tässä jonkinlaista rasismia?
 
Rasismia? Todellakin olet aivan varmasti ainoa, joka näkee tuollaisessa asiassa rasismia...
John Titor
07.04.2008 00:09:57 (muokattu 07.04.2008 00:41:49)
 
Kannattaa tutustua Teatteri- ja orkesterilakiin.
 
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1992/19920730

Kyllä mä yleensä lähteet tsekkaan ennen kuin kirjoitan, toisin kuin ilmeisesti jotkut muut.
Kerro ihmeessä mulle missä kohtaa sanotaan, että tuki ei koskisi muita kuin klassisia orkestereita.
 
Mikähän laki on kyseessä?
 
Kerro toki missä ne on määritelty eriarvoisiksi! Taidan muuttaa pois maasta siinä tapauksessa!
 
Tottakai lipun hinta kasvaa.
 
Muistaakseni maksoin Dream Theaterin Helsingin-keikan lipusta jotain 50e hujakoilla, kertaakaan en ole maksanut klassisen konsertin lipuista niin paljon. Minnesotan vierailujen lipun hintaa en muista kun sain ne ilmaiseksi, se ois vissiin ollut aika tyyris.
 
Ei se lipun hinta voi kasvaa kipurajaa korkeammaksi. Jos päätät järjestää konsertin, jossa soitetaan Mahlerin 8. sinfonia, nostatko lipun hinnan johonkin 200 euroon ja olet varma, että tupa on täynnä? Pitäähän ne kulut jollain saada peittoon, eiks je?
 
Jos raha-asiat on kerran hallussa, niin laske nyt huviksesi sellainen summittainen arvio Niemen orkesterin keikkavoitoista, ei liikevaihdosta. Mä käytin aikaa 2 minuuttia ja oon edelleen sitä mieltä, että valtionapu ei ois turhempi jutska.
 
Kaikki eri tyylilajien orkesterit voivat anoa valtionapua toimintaansa, kunhan täyttävät Teatteri- ja orkesterilain edellytykset. Kai olet lukenut sen?
 
Edelleen, kyllä olen. Muistutan edelleen, että mä en ole vielä kovinkaan paljon puhunut omasta näkökannastani, vaan olen ilmaissut tukevani Niemen näkemystä, koska ymmärrän mielestäni hyvin mistä on kyse. Kysymys onkin pohjimmiltaan siitä, miksi useimmista näyttää olevan jollain tavalla huvittavaa, että viihdemusiikin orkesteri saisi valtionapua, vaikka se selvästi täyttää ainakin nämä kriteerit laista:
 
2) teatteri tai orkesteri harjoittaa vakinaista ja ammatillista esitystoimintaa;
 
3) teatterilla tai orkesterilla on vähintään yksi päätoiminen työntekijä ja taiteellisesta toiminnasta vastaavana työntekijänä alan koulutuksen tai riittävän perehtyneisyyden omaava henkilö;
 
4) teatterin tai orkesterin toiminnalle on taloudelliset edellytykset, mutta teatteria tai orkesteria ei kuitenkaan ylläpidetä taloudellisen voiton tavoittelemiseksi;
 
5) teatterilla tai orkesterilla on toiminta- ja taloussuunnitelma;
 
6) teatterin tai orkesterin palveluiden tuottaminen on tarpeellista.
 
Lisäksi, kun johtolauseessa sanotaan näin: "valtionosuuden tavoitteena on taiteellisista lähtökohdista tuottaa teatteri- ja orkesteripalveluja ja edistää niiden alueellista saatavuutta sekä saavutettavuutta eri väestöryhmille", niin en edelleenkään ymmärrä, mikä tuossa Niemen ajatuksessa on niin ihmeellistä, että siitä pitää vääntää kamalasti kättä?
 
Jos nyt esitän oman näkökantani, niin on mun mielestä kummallista siihen nähden kuinka paljon tässä maassa on tuettuja sinfiksiä, että Suomessa on yksi ainoa kevyen musiikin orkesteri, jossa on virkoja. En mä sano, että klassiset orkesterit pitäisi poistaa, päinvastoin, pikemminkin olen vain sitä mieltä, että asennemuutos kevyen musiikin arvostuksessa olisi kohdallaan. Suuret ikäluokat jäävät tunnetusti eläkkeelle, uskoisin että moni heikäläisistäkin kuuntelisi viikonloppuisin ja viikollakin mielellään vaikkapa valtionavulla palkattujen huippusoittajien soittamaa big band -viihdemusiikkia ja tanssisi sen tahtiin, paljon enemmän mielellään kuin kuuntelisi jotain Lindbergin Kraftia.
 
Vaikka kuinka alan harrastajat ja älymystö hinkuisi, että kansa valistuisi ja oppisi arvostamaan korkeakulttuuria niin että saisi siitä loputtomasti kiksejä, niin se nyt vaan ei mene niin. Ei kaikilla ole intoa panostaa aikaansa siihen mikä jostain toisesta tuntuu tärkeältä. Jos klassisen musiikin kuuntelijat ovat onnellisia kun sinfiksiä tuetaan, tarkoittaako se, että muiden pitää vain syödä paskaa ja elää vallitsevan tilanteen kanssa? Jos mummot tulevat onnellisiksi humpasta niin miksei sitä voisi tarjota korkealaatuisena, yhtä korkealaatuisena kuin sitä klassistakin? Ei sen tarvitse olla mistään pois. Sen kun ohjaa yhden siivun surullisiin taidekokeiluihin tarkoitetusta rahasta kevyeen musiikkiin, sillä rahalla palkkaa helposti jo ainakin yhden viihdeorkesterin kapellimestarin lisää.
 
Rasismia? Todellakin olet aivan varmasti ainoa, joka näkee tuollaisessa asiassa rasismia...
 
Ahaa. Et ole siis kuullut ikärasismista, sukupuolirasismista, genrerasismista yms. Oletko kuullut jo että Vietnamissa oli sota vai onko komeron ovi liian paksu?
 
Siis, mua ihmetyttää että täällä otetaan noi kommentit noin pahasti. Kysymyshän ei ole muusta kuin siitä, että Niemeä selkeästi nyppii se, että ei ole selkeästi pyrkimyksistään huolimatta saanut omalle orkesterilleen tukea ja on kuullut samaa kevyen puolen kollegoiltaan. Siitä haastattelun alkupuoli. Loppupuolella, jossa noi kiivainta vastustusta herättäneet kommentit esiintyvät, Niemi kertoo siitä, miksi tekee mieluummin tällä hetkellä viihdemusiikkia. Siis hän ihan itse, henkilökohtaisesti kokee klassisen musiikin kentän näin siellä toimineena. Ei se tarkoita, että asia varsinaisesti olisi näin, vaan sitä, että ne ihmiset, joiden kanssa Niemi on toiminut klassisella puolella, tekevät intohimottomasti, itsensä likoon laittamatta asioita, asioita joiden laadusta eivät itsekään ole varmoja, puhumattakaan tavallisista kuuntelijoista, kun taas ne ihmiset, joiden kanssa Niemi on toiminut kevyellä puolella, toimivat päinvastoin.
 
Lisäksi Niemi ei missään kohtaa haastattelua sano, että klassista musiikkia ei pitäisi tukea, vaan että kevyttä musiikkia pitäisi tukea. Ne ovat kaksi aivan eri asiaa.
 
Ihme nillitystä.
Haluan vain päteä, oikeasti olen kuuro.
Sertzo S
07.04.2008 07:21:44 (muokattu 07.04.2008 13:30:08)
John Titor sai minulta hyvin ansaitsemansa plussan. Muutoin en tähän keskusteluun enää osaltani puutu, etteivät herkkähipiäiset saa lisää näppylöitä mielipiteistäni.
 
E: saatiinpa aikaan aloitteestani kuitenkin mielenkiintoista keskustelua
komppaaja
07.04.2008 12:53:13 (muokattu 07.04.2008 15:55:46)
Kyllä mä yleensä lähteet tsekkaan ennen kuin kirjoitan, toisin kuin ilmeisesti jotkut muut.
Kerro ihmeessä mulle missä kohtaa sanotaan, että tuki ei koskisi muita kuin klassisia orkestereita.

Ei missään. Onhan lastenyhtye Loiskiskin tuen piirissä.
 
Kerro toki missä ne on määritelty eriarvoisiksi! Taidan muuttaa pois maasta siinä tapauksessa!
 
Jaahas ja mennään sitten ketjussa taaksepäin ja toistetaan sama kysymys kommenttiisi uudestaan:
(Itse kirjoitit: "Kysymyshän on siitä, että laissa on määritelty taiteenalat ja niiden alalajit samanarvoisiksi.)
 
Joten kysyn uudestaan sinulta: Mikä laki on kyseessä? Ole ystävällinen ja vastaa, äläkä laita vastakysymystä.
 
Muistaakseni maksoin Dream Theaterin Helsingin-keikan lipusta jotain 50e hujakoilla, kertaakaan en ole maksanut klassisen konsertin lipuista niin paljon. Minnesotan vierailujen lipun hintaa en muista kun sain ne ilmaiseksi, se ois vissiin ollut aika tyyris.
 
Minkähän takia se klassisen konsertin lipun hinta on halvempi? Onkohan sillä jotain tekemistä sen valtionavun kanssa?
 
Jos raha-asiat on kerran hallussa, niin laske nyt huviksesi sellainen summittainen arvio Niemen orkesterin keikkavoitoista, ei liikevaihdosta. Mä käytin aikaa 2 minuuttia ja oon edelleen sitä mieltä, että valtionapu ei ois turhempi jutska.
 
Jaa-a, olisit käyttänyt enemmän kuin 2 minuuttia. Kun orkesteri ei saa valtionapua, niin lippujen hinta määräytyy sen mukaan, että kaikki kulut saadaan katettua. Lue se teatteri- ja orkesterilaki kerrankin ihan ajatuksen kanssa.
 
Kysymys onkin pohjimmiltaan siitä, miksi useimmista näyttää olevan jollain tavalla huvittavaa, että viihdemusiikin orkesteri saisi valtionapua, vaikka se selvästi täyttää ainakin nämä kriteerit laista:
 
2) teatteri tai orkesteri harjoittaa vakinaista ja ammatillista esitystoimintaa;
 
3) teatterilla tai orkesterilla on vähintään yksi päätoiminen työntekijä ja taiteellisesta toiminnasta vastaavana työntekijänä alan koulutuksen tai riittävän perehtyneisyyden omaava henkilö;
 
4) teatterin tai orkesterin toiminnalle on taloudelliset edellytykset, mutta teatteria tai orkesteria ei kuitenkaan ylläpidetä taloudellisen voiton tavoittelemiseksi;
 
5) teatterilla tai orkesterilla on toiminta- ja taloussuunnitelma;
 
6) teatterin tai orkesterin palveluiden tuottaminen on tarpeellista.

Mihin unohtui Teatteri- ja orkesterilain 2. pykälän kohta 1?
 
"1) teatterin tai orkesterin omistaa kunta tai kuntayhtymä taikka yksityinen yhteisö tai säätiö, jonka sääntömääräisiin tehtäviin kuuluu teatteri- tai orkesteritoiminnan harjoittaminen taikka teatterin tai orkesterin ylläpitäminen;"
 
Et kai sinä kuvittele että lain mukaista tukea voi saada, kun "ainakin osa" kriteereistä täytetään?
 
Ja kai ymmärsit lauseen: "orkesteria ei kuitenkaan ylläpidetä taloudellisen voiton tavoittelemiseksi"?
 
Lisäksi, kun johtolauseessa sanotaan näin: "valtionosuuden tavoitteena on taiteellisista lähtökohdista tuottaa teatteri- ja orkesteripalveluja ja edistää niiden alueellista saatavuutta sekä saavutettavuutta eri väestöryhmille", niin en edelleenkään ymmärrä, mikä tuossa Niemen ajatuksessa on niin ihmeellistä, että siitä pitää vääntää kamalasti kättä?
 
RNO on korkeatasoinen orkesteri. Kriteerit valtionavun saamiseen eivät täyty. Tämän takia RNO edelleen kiertää ympäri Suomea ja pitää lipun hinnat sellaisena, että toiminta on taloudellisesti kannattavaa ilman valtionapua. Eihän ne muuten tekisi 50 konserttia vuodessa.
 
Ei sen tarvitse olla mistään pois. Sen kun ohjaa yhden siivun surullisiin taidekokeiluihin tarkoitetusta rahasta kevyeen musiikkiin, sillä rahalla palkkaa helposti jo ainakin yhden viihdeorkesterin kapellimestarin lisää.
 
Matematiikkaa, käytä tämän ajatuksen lukemiseen enemmän kuin kaksi minuuttia, niin saatat ymmärtää mitä olet itse kirjoittanut.
 
Siis, mua ihmetyttää että täällä otetaan noi kommentit noin pahasti. Kysymyshän ei ole muusta kuin siitä, että Niemeä selkeästi nyppii se, että ei ole selkeästi pyrkimyksistään huolimatta saanut omalle orkesterilleen tukea ja on kuullut samaa kevyen puolen kollegoiltaan. Siitä haastattelun alkupuoli. Loppupuolella, jossa noi kiivainta vastustusta herättäneet kommentit esiintyvät, Niemi kertoo siitä, miksi tekee mieluummin tällä hetkellä viihdemusiikkia. Siis hän ihan itse, henkilökohtaisesti kokee klassisen musiikin kentän näin siellä toimineena. Ei se tarkoita, että asia varsinaisesti olisi näin, vaan sitä, että ne ihmiset, joiden kanssa Niemi on toiminut klassisella puolella, tekevät intohimottomasti, itsensä likoon laittamatta asioita, asioita joiden laadusta eivät itsekään ole varmoja, puhumattakaan tavallisista kuuntelijoista, kun taas ne ihmiset, joiden kanssa Niemi on toiminut kevyellä puolella, toimivat päinvastoin.
 
Nyt puhut liikaa Riku Niemen puolesta tietämättä tarkalleen sitä, mitä Niemi on itse tarkoittanut ko. asiasta. Et voi mitenkään väittää, että Niemi tarkoittaisi muusikoiden olevan intohimottomia, kun hän on itse esiintynyt Toimii! -yhtyeessä useiden huippumuusikoiden kanssa: Kriikku, Korhonen, Karttunen, Lindberg, Salonen. Eikä suinkaan Niemi tarkoita, että esim Avanti! olisi täynnä intohimottomia muusikoita. Luulen, että itse musiikki on Niemen mielestä intohimotonta, kuten hän haastattelussa mainitsee; Taide -hänen henkilökohtaisena näkemyksenään! -ei taitelijat.
 
Niemellä on täysi oikeus esittää kommenttinsa. Kirjoitin jo aiemmin, että olisi suotavaa, jos hän esittäisi omat tavoitteensa haukkumatta muita.
 
Lisäksi Niemi ei missään kohtaa haastattelua sano, että klassista musiikkia ei pitäisi tukea, vaan että kevyttä musiikkia pitäisi tukea. Ne ovat kaksi aivan eri asiaa.
 
Ihme nillitystä.

Kannattaa joskus katsoa peiliin...
 
EDIT: PS. Tutki, mitä sana "rasismi" tarkoittaa, ennen kuin kirjoitat lapsellisia kommenttejasi.
komppaaja
07.04.2008 12:57:44
Muutoin en tähän keskusteluun enää osaltani puutu, etteivät herkkähipiäiset saa lisää näppylöitä mielipiteistäni.
 
Todellakin, Seppo, kannattaa pitää suunsa kiinni, kun sieltä ei tule tämän ylevämpää kommenttia.
John Titor
07.04.2008 21:07:03 (muokattu 07.04.2008 21:09:33)
 
Ei missään. Onhan lastenyhtye Loiskiskin tuen piirissä.
 
Jaahas ja mennään sitten ketjussa taaksepäin ja toistetaan sama kysymys kommenttiisi uudestaan:
(Itse kirjoitit: "Kysymyshän on siitä, että laissa on määritelty taiteenalat ja niiden alalajit samanarvoisiksi.)
 
Joten kysyn uudestaan sinulta: Mikä laki on kyseessä? Ole ystävällinen ja vastaa, äläkä laita vastakysymystä.

Onko laissa määritelty, että ihminen saa runkata himassaan määrättömästi? Ei, joten se ei ole kiellettyä. Onko laissa määritelty joku taiteellinen hierarkia eri taiteenlajien ja niiden alalajien välille? Ei, eli ne ovat samanarvoisia. Kerro mulle toki jos laissa on määritelty jazz huonommaksi musiikiksi kuin klassinen niin pyörrän puheeni.
 
Minkähän takia se klassisen konsertin lipun hinta on halvempi? Onkohan sillä jotain tekemistä sen valtionavun kanssa?
 
Niin, muistaakseni mä en ollut se, joka sanoi, että "totta kai lipun hinta kasvaa". No kun ei se voi kasvaa määrättömiin. Siksi ei ole järkevää perustaa isoja viihdeorkestereita - ne kun eivät ilman valtionapua pysty ylläpitämään kestävää kehitystä, vaikka olisi paljonkin ihmisiä jotka haluaisivat käydä kuulemassa orkesterien soittamaa musiikkia. Harva perustaa yksityisenä virallisten tariffien mukaista palkkaa maksavan sinfiksenkään, vaikka tilausta olisikin. Kun teattereissa käy saman verran ihmisiä, kuin esimerkiksi RNO:n keikoilla vuodessa, miksi ajatus valtionavusta on jotenkin naurettava?
Kerro mulle tohon kysymykseen vastaus.
 
Jaa-a, olisit käyttänyt enemmän kuin 2 minuuttia. Kun orkesteri ei saa valtionapua, niin lippujen hinta määräytyy sen mukaan, että kaikki kulut saadaan katettua. Lue se teatteri- ja orkesterilaki kerrankin ihan ajatuksen kanssa.
 
Mihin unohtui Teatteri- ja orkesterilain 2. pykälän kohta 1?
 
"1) teatterin tai orkesterin omistaa kunta tai kuntayhtymä taikka yksityinen yhteisö tai säätiö, jonka sääntömääräisiin tehtäviin kuuluu teatteri- tai orkesteritoiminnan harjoittaminen taikka teatterin tai orkesterin ylläpitäminen;"
 
Et kai sinä kuvittele että lain mukaista tukea voi saada, kun "ainakin osa" kriteereistä täytetään?
 
Ja kai ymmärsit lauseen: "orkesteria ei kuitenkaan ylläpidetä taloudellisen voiton tavoittelemiseksi"?

Tajuatko sä nyt ollenkaan mistä mä puhun? Mä en sano, että jos RNO ei täytä kriteereitä, sille pitäisi myöntää erivapaus. Mä tarkoitan sitä, että kun kerran tilausta kansan keskuudessa olisi valtion tukemille viihdeorkestereille, miksi se, että joku esittää moisesta ajatuksen, herättää pyhää vihaa, ja se, että ajatuksen esittäjä kertoo mistä ajatus on alun perin kehittynyt tekee samoin? Olisitko samaa mieltä, jos Gramex-palkinto olisi mennyt jollekin klassisen tahon heebolle, joka kiertäisi maata huippusoittajista koostuvan kamariorkesterin kanssa ja sanoisi, että "ois kiva saada valtiolta tukea tähän toimintaan ettei tarvis haalia loppua leipää kasaan muualta vaan pääsis keskittymään täysillä tähän. Teen tätä siksi, että kiersin yhdessä humppaorkesterissa ja totesin, että ihmiset käyvät kuuntelemassa keikkoja, mutta musa oli mulle liian kunnianhimotonta. Päätin sitten viedä ihmisten keskelle samalla tavalla hieman erilaista musiikkia. Sehän tuntuu toimivan, kyllä Debussynkin tahdissa ilta kuluu mukavasti."
Alkaako otsasuoni sykkiä, kun humppaa kutsutaan kunnianhimottomaksi?
 
RNO on korkeatasoinen orkesteri. Kriteerit valtionavun saamiseen eivät täyty. Tämän takia RNO edelleen kiertää ympäri Suomea ja pitää lipun hinnat sellaisena, että toiminta on taloudellisesti kannattavaa ilman valtionapua. Eihän ne muuten tekisi 50 konserttia vuodessa.
 
Jos sä tosiaan olet niin fiksu kuin annat ymmärtää, niin kummallisesti joka ikinen mun ajatus menee sulta ohi.
Pointti ei ollut se, että Niemi on nälkätaiteilija joka myy elimiään mustassa pörssissä saadakseen orkesteritoimintaa pyöritettyä, antakaa sille fyrkkaa, vaan se, että jos joku pystyy keikkailemaan 25-henkisellä orkesterilla Suomen maassa niin, että homma ei tuota persnettoa, se osoittaa, että moiselle proggikselle on tilausta. Jos sille on tilausta, miksi valtion avustuksilla toimivia klassisia orkestereita on olemassa, mutta em. kaltaisia viihdeorkestereita ei? Miksi vain klassista viihdettä - esim. teattereita, joilla on velvollisuus esittää kiintiö tietynlaisia näytelmiä, ja klassista musiikkia sinfiksen soittamana - tarjotaan valtion puolesta kansalle, vaikka esim. nyt RNO:n tapaus osoittaa että tilausta olisi muunkinlaiselle viihteelle. RNO:n tasoisia soittajia ei riitä kovin moneen kuvitteelliseen 25-henkiseen viihdeorkesteriin, eikä taide ole tällöin yhtä korkeatasoista. Tällöin nämä kuvitteelliset viihdeorkesterit eivät myöskään pysty elättämään itseään ja jäävät joko hetkellisiksi ilmiöiksi tai tukehtuvat omaan mahdottomuuteensa.
 
Ennen kuin joku sanoo, että no ei paskaa kannata tukea, heitän ilmaan ajatuksen siitä, miksi Suomesssa on niin paljon korkeatasoisia klassisen musiikin soittajia? Olisiko yksi syy siinä, että kuukausipalkkaisia työpaikkoja on periaatteessa paljon tarjolla, koska orkesteri- ja koulutussysteemi on niin laaja? Ovatko ne Suomen orkesterit olleet 40 vuotta sitten yhtä korkeatasoisia?
 
Matematiikkaa, käytä tämän ajatuksen lukemiseen enemmän kuin kaksi minuuttia, niin saatat ymmärtää mitä olet itse kirjoittanut.
 
Et tainnut ihan L:ää matematiikasta kirjoittaa, jos sun mielestä se, että toiselta sektorilta siirretään rahaa toiselle sektorille tarkoittaa että loppusumma on eri kuin alussa. Muistaakseni X=X, mut ehkä sun todellisuudessa ei.
 
Nyt puhut liikaa Riku Niemen puolesta tietämättä tarkalleen sitä, mitä Niemi on itse tarkoittanut ko. asiasta. Et voi mitenkään väittää, että Niemi tarkoittaisi muusikoiden olevan intohimottomia, kun hän on itse esiintynyt Toimii! -yhtyeessä useiden huippumuusikoiden kanssa: Kriikku, Korhonen, Karttunen, Lindberg, Salonen. Eikä suinkaan Niemi tarkoita, että esim Avanti! olisi täynnä intohimottomia muusikoita. Luulen, että itse musiikki on Niemen mielestä intohimotonta, kuten hän haastattelussa mainitsee; Taide -hänen henkilökohtaisena näkemyksenään! -ei taitelijat.
 
Taisitkin sitten justiinsa todeta, ettei se Niemi oo haukkunut ketään, vaan pelkästään kertonut, ettei halua tehdä sellaista musiikkia kuin klassisella puolella nykyään paljon tehdään, koska ei pidä siitä. Ei kai musiikki ole kukaan henkilö? Jotenkin mun mielestä se tarkoittais sitä, että sun alkuperäinen ajatus siitä, kuinka Niemen pitäisi esittää kommenttinsa haukkumatta muita, tuntuu tässä vaiheessa ihan hiukan absurdilta.
 
Kannattaa joskus katsoa peiliin...
 
Joka aamu!
 
EDIT: PS. Tutki, mitä sana "rasismi" tarkoittaa, ennen kuin kirjoitat lapsellisia kommenttejasi.
 
No tutki sääki. Mää voin jeesata ku ei sulla sanakirjaa vissiin oo:
 
Rasismi 1 ennakkoluuloinen suhtautuminen toisrotuisiin ihmisiin ja oman rodun, heimon, kielen uskonnon tai luokan pitäminen toisia parempana, mihin liittyy toisrotuisten syrjintä ja erillään pitäminen eli segregaatio
2 myös muunlainen syrjintä (esim. ikärasismi, joka syrjii varttuneita tai vanhuksia)
(WSOY: Iso sivistyssanakirja)
 
Myönnetään, että jätin vääntämättä edellisen esimerkin rautalangasta kun oletin että keskustelukumppanit olisivat edes keskitason ymmärryksellä varustettuja (niin kuin useimmat taisivatkin olla, en mä muiden kuin sun, Komppaaja, kanssas väittele), mutta väännetään sitten lause tarkemmaksi: Olisihan se ihan yksittäistapauksena tarkasteltuna aika todella eriarvoistavaa, että jokaiselle Mozartia soittavalle 25-henkiselle bändille myönnettäisiin valtiolta tukea ja yhdellekään samoista soittajista koostuvalle 25-henkiselle Duke Ellingtonia soittavalle bändille ei, ilman mitään muuta erottavaa perustetta kuin musiikkityyli. Vai näenkö mä yksin tässä jonkinlaista rasismia?
Haluan vain päteä, oikeasti olen kuuro.
komppaaja
08.04.2008 00:47:49
Kokeillaan vielä viimeisen kerran:
 
Sinä arvon Titor kirjoitit seuraavaa: "Kysymyshän on siitä, että laissa on määritelty taiteenalat ja niiden alalajit samanarvoisiksi."
 
Mutta sitten toteatkin että: "Onko laissa määritelty joku taiteellinen hierarkia eri taiteenlajien ja niiden alalajien välille? Ei, eli ne ovat samanarvoisia."
 
Sainkin jo vastauksen. Et edes tiedä, onko taidetta määritelty missään laissa.
 
Testataanpa logiikkaasi: Onko olemassa lakia, missä määritellään Katajanokalla olevan 200 m2 asunnon hinta korkeammaksi kuin Vantaalla olevan 200 m2 asunnon? Ei, joten ne ovat samanhintaisia. Siis tuota....?
 
*****
 
Vertauksesi valtionavun tarpeellisuudesta viihdeorkesterille samaan tapaan kuin teattereille on ihan pätevä ajatus. Mutta Teatteri- ja orkesterilaki määrittelee edellytykset tuen saamiselle. Mitä ihmettä sinä minulle kiukuttelet ko. asiasta. Soita opetusministeriöön ja hauku virkamiehet! Eikä ajatuskaan ole naurettava, mutta sen pitää toimia sitten samalla tavalla kuin muutkin orkesterit. RNO on (sanon sen vielä kerran, että sinäkin tajuat sen!!) korkeatasoinen viihdeorkesteri mutta tukea saadakseen sen pitää toimia lain vaatimalla tavalla. Jos ja kun RNO tai mikä tahansa muu viihdeorkesteri täyttää kriteerit, niin se voi anoa toimintaansa valtionapua. Piste.
 
Ei tässä kenelläkään ole mitään pyhää vihaa laadukasta viihdeorkesteria kohtaan. Tämä nyt alkaa vaikuttamaan siltä, että sun vaan pitää sanoa se viimeinen sana.
 
Sitten nämä valtionavut ym. asiat. Niistä kannattaa ottaa selvää, miten ne toimii, mitkä ovat jakoperusteet jne.
 
Ja se matematiikka:
 
Ei sen tarvitse olla mistään pois. Sen kun ohjaa yhden siivun surullisiin taidekokeiluihin tarkoitetusta rahasta kevyeen musiikkiin, sillä rahalla palkkaa helposti jo ainakin yhden viihdeorkesterin kapellimestarin lisää.
 
Kun mietit oikein kovasti tuota kirjoittamaasi ajatusta ja sovellat siihen jotain matemaattista ajatusta, niin tulet kenties oivaltamaan ratkaisun ongelmaasi. Vihje: vertaa kirjoittamaasi kahta lausetta keskenään.
 
Taisitkin sitten justiinsa todeta, ettei se Niemi oo haukkunut ketään, vaan pelkästään kertonut, ettei halua tehdä sellaista musiikkia kuin klassisella puolella nykyään paljon tehdään, koska ei pidä siitä. Ei kai musiikki ole kukaan henkilö? Jotenkin mun mielestä se tarkoittais sitä, että sun alkuperäinen ajatus siitä, kuinka Niemen pitäisi esittää kommenttinsa haukkumatta muita, tuntuu tässä vaiheessa ihan hiukan absurdilta.
 
Lue nyt vielä kerran se juttu Gramexista. Kun Niemen sanojen mukaan "akateeminen taide on maalannut itsensä nurkkaan", niin se on sinun mielestäsi sitten kehumista? Tosin Niemen väite: "Kun kukaan ei enää osaa tai uskalla sanoa, onko musiikki hyvää vai huonoa, ollaan umpikujassa" ei pidä paikkaansa. Tunnen monia henkilöitä, jotka osaavat erotella hyvän musiikin huonosta. He vain eivät viitsi loukata niitä, jotka tekevät huonoa musiikkia. On kyse sitten huonosta esityksestä tai huonosta teoksesta. Kannustava palaute on aina mieluisampaa kuin haukkuminen. Mutta tällaista on sellaisen ihmisen vaikea käsittää, joka automaattisesti otaksuu, että kaikki musiikki on samanarvoista. (Koska laissa ei määritellä niitä eriarvoisiksi?)
 
No tutki sääki. Mää voin jeesata ku ei sulla sanakirjaa vissiin oo:
_
Rasismi 1 ennakkoluuloinen suhtautuminen toisrotuisiin ihmisiin ja oman rodun, heimon, kielen uskonnon tai luokan pitäminen toisia parempana, mihin liittyy toisrotuisten syrjintä ja erillään pitäminen eli segregaatio
2 myös muunlainen syrjintä (esim. ikärasismi, joka syrjii varttuneita tai vanhuksia)
(WSOY: Iso sivistyssanakirja)
_
Myönnetään, että jätin vääntämättä edellisen esimerkin rautalangasta kun oletin että keskustelukumppanit olisivat edes keskitason ymmärryksellä varustettuja (niin kuin useimmat taisivatkin olla, en mä muiden kuin sun, Komppaaja, kanssas väittele), mutta väännetään sitten lause tarkemmaksi: Olisihan se ihan yksittäistapauksena tarkasteltuna aika todella eriarvoistavaa, että jokaiselle Mozartia soittavalle 25-henkiselle bändille myönnettäisiin valtiolta tukea ja yhdellekään samoista soittajista koostuvalle 25-henkiselle Duke Ellingtonia soittavalle bändille ei, ilman mitään muuta erottavaa perustetta kuin musiikkityyli. Vai näenkö mä yksin tässä jonkinlaista rasismia?

Olipa ilkeästi sanottu kaikkia keskustelijoita kohtaan.
 
Pakko vaan todeta edelleen. Olet todennäköisesti edelleenkin ainoa, joka näkee lauseessasi rasismia. Se oli jo aika lähellä, koska olet jo ottanut selvää vierasperäisestä sanasta. Mutta ei se vieläkään ihan mennyt kohdalleen, -valitettavasti. Onnea ja tarmoa mietiskelyyn!
komppaaja
08.04.2008 21:41:14
Tämä keskustelu kannattaa lopettaa tähän, -monet varmaan huomaavat miksi.
 
Laitetaan vielä ne omat mielipiteet esille, jotta ei tule väärinkäsityksiä:
 
Riku Niemen tapa tuoda esille valtion tuen orkesteritoiminnassa ei ollut mielestäni asiallinen. Itse koen tuollaisen lähestymisen haukkumiseksi, kun muita syytetään saavutetuista eduista, puhutaan laadusta riippumatta saatavasta tuesta (lue: tuetaan huonoa musiikkia), kritisoidaan päättäjien ammattitaidottomuutta koskien koko Suomen musiikkikenttää sekä määritellään akateeminen taide intohimottomaksi (kovin suuri osa), koska populaaritaiteen puolella on läheisempi suhde yleisöön. Tuli mieleen, että halusikohan Riku Niemi itsekään noin jyrkkää kirjoitusta julkaistavaksi.....?
 
RNO on erittäin korkeatasoinen orkesteri. Orkesterilla on täysi oikeus -täyttäessään Teatteri- ja orkesterilain mukaiset valtionosuuden saamisen edellytykset- anoa tukea toimintaansa valtiolta.
 
Ja lopuksi: Kun keskustelun taso on tällaista ja alkaa tulla todellisia rimanalituksia:
 
Sä oisit varmaan hienosti voinut perustella itsellesi miksi ihminen saa olla kahleissa sun puuvillapellolla. Onhan se nyt herran tähden sentään erivärinen
 
Totean vaan viileästi, että vastapuolen ristiriitaisista ajatuksista, heikoista väittämistä, perusteettomista ala-arvoisista vihjailuista, hyökkäävistä kommenteista, rivosta ja virheellisestä kielenkäytöstä johtuen, en alennu enää kommentoimaan henkilön sanomisia. Paitsi viimeisen kerran:
 
Jos sä olet sitä mieltä, että joku toinen termi olisi sopivampi, niin kerro ihmeessä miksi termiä rasismi ei voisi käyttää em. tilanteessa? Kukaan muu ei tässä keskustelussa ole ilmoittanut eriävää mielipidettä.
 
Kukaan muu ei tulekaan ilmoittamaan eriävää mielipidettä, koska ovat "edes keskitason ymmärryksellä varustettuja" ja viisaampia kuin sinä. He ymmärtävät, mikä virhe ajatuksessasi on.
 
John Titor: Rauhaisaa loppuelämää.
 
Ja nyt: esirippu...
Dr Dominant
08.04.2008 22:10:52
 
***EDIT Niin siis Suomen sinfoniaorkesterien lisäksi toki armeijan soittokunnat soittavat toki myös paljon viihdemusiikkia, suurella osalla niistä on omat bändinsä ja kombonsa että big band-kokoonpanonsa. Kirjoitukseni aiempaan osaan viitaten ongelma on suurelta osin se että osaavia kippareita ei oikein ole. Petri Juutilainen ei ehdi kaikkia tekemään... :D Tässä kohtaa olisi koulutuksessa suuri aukko täytettävänä. EDIT***
 
Tähän on helppo yhtyä täysin rinnoin!! Koulutusta tällaisille kippareille ei ole oikein edes tarjolla. Esimerkiksi oppilaitosympäristössä ison bändin proggiksia tehdään tosi harvoin, ja yleensä otetaan mahdollisimman kokenut kapu että saadaan homma varmasti toimimaan niillä muutamalla harjoituksella mitkä on saatu raavittua kokoon.
 
Itsekin (ja kaikki ketä tunnen kevyeltä puolelta) jouduin omissa opinnoissani järjestämään itse kaikki tilaisuudet kuulla omaa kirjoittamista tai opetella ison bändin johtamista puhumattakaan kunnon konsultaatiosta kaputtamiseen liittyen.
 
Isolle bändille kirjoittaminen ja kaputtaminen on vähän sellainen toimenkuva, että sillä ei voi oikein realistisesti paljon kukaan ennustaa elävänsä, ja homman oppiminen kunnolla on niin pitkä ja työläs prosessi ettei siihen ihan harrastuksena kannata lähteä. Tuosta kai pitkälti johtuu tuo tällä tavalla pätevien kapujen puute. Sinfoniaorkesterin eteen ei voi ihan big band-pohjalta mennä, pitää oikeasti ymmärtää orkesterisoittajan näkökulmaa ja sitä mistä he tulevat, osata vähän lyöntitekniikkaakin että viuhtomisesta saa jotain selvää, mielellään tajuta molempien genrejen kirjoittamisesta jotain, osata pitää ne kevyen puolen laulusolistit ruodussa ;) ja mitä vielä muuta. Ja hommaa ei opi muuten kuin tekemällä, ja jos ei vielä osaa, kukaan ei oikeastaan anna sulle sitä ekaa keikkaa.
 
Oon yrittänyt itse masinoida parin yhteistyötahon kanssa projektia läjään missä just tohon pureuduttais, saatais lisää kunnon ammattitaitoa tällaiseen kapuhommaan. Toivottavasti siitä tulee jotain...
 
En halua ottaa varsinaisesti osaa tähän Riku Niemi-keskusteluun, mutta apurahoista sen verran, että olen itse pyörittänyt big bandiä joka ei ollut edes Rikun bändin tasoinen, mukana oli suurelta osin vielä opiskeluvaiheessa olevia muusikoita. Silti sain hommalle rahaa, en nyt kamalasti mutta sen verran että kolme eri kolmen konsertin sarjaa saatiin tehtyä, uutta big band-musiikkia soitettiin eikä tarttenut kauheesti itse maksaa salivuokria. Ei sillä nyt ois elänyt, mutta jos ois jatkanut tahkoamista 8 vuotta suunta ylöspäin, musta oli ihan realistinen ajatus että toiminnalle olis saanut sitten tukea kun oltais saatu taso ja taiteellinen sisältö tarpeeksi korkeaksi. Oma elämä vaan ei antanut myöten omistautua orkesterin ylläpitoon lasten yms. vuoksi...
 
itse uskon että kevyellä puolella on mahdollisuuksia joita ei ehkä ole vielä osattu käyttää, se vaatii paljon töitä ja asiaan uskomista mutta tähtäin pitääkin olla tarpeeksi pitkällä.
 
Mutta hyvää viihdettähän tämä on! ;-)
"Dr. Dominant, I presume?"
M-Juhana
08.04.2008 22:11:38
 
Kukaan muu ei tulekaan ilmoittamaan eriävää mielipidettä, koska ovat "edes keskitason ymmärryksellä varustettuja" ja viisaampia kuin sinä. He ymmärtävät, mikä virhe ajatuksessasi on.
 
Jaa.. en kyllä näe sinun tässä olleen yhtään enempää oikeassa, kuin on ollut Titorkaan.
 
Tämä on ollut kahden nimim. välinen dialogi jossa kumpikaan ei ole muuta kuin teilannut toista.
Jos vaikka maalimanloppu ois tulossa, niin panisin Mötörhedit täysillä veivaan sterkoista ja eiku rinta paljaana ulos oottaan.-hemmo
komppaaja
08.04.2008 22:45:12 (muokattu 08.04.2008 22:46:03)
Poikkeus vahvistaa säännön.
Sertzo S
08.04.2008 23:04:55 (muokattu 08.04.2008 23:07:57)
Jaa.. en kyllä näe sinun tässä olleen yhtään enempää oikeassa, kuin on ollut Titorkaan.
 
Tämä on ollut kahden nimim. välinen dialogi jossa kumpikaan ei ole muuta kuin teilannut toista.

Sanon vielä tähän kiihkeäksikin yltyneeseen keskusteluun:
 
Kevyttä musiikkia (jos sitä näin halutaan nimittää) tehdään usein vakavissaan ja leivän päälle sillä makkaraakin saadaan eri tekijöiden toimesta. Ajatus, että "kevyt musiikki" tulee toimeen aina omillaan on syytä unohtaa
Valtion tukipolitiikassa on korjaamista, kuten jos esim.tuki Savonlinnan Oopperajuhlille on aivan toisissa sfääreissä kuin Tangomarkkinoiden tuki. Tämä räikeänä esimerkkinä kahden eri tyyppisen musiikkitapahtuman rahoituksista yhteisin verovaroin.
 
Hyvää yötä!
komppaaja
09.04.2008 00:23:21 (muokattu 09.04.2008 08:48:50)
Kevyttä musiikkia (jos sitä näin halutaan nimittää) tehdään usein vakavissaan ja leivän päälle sillä makkaraakin saadaan eri tekijöiden toimesta. Ajatus, että "kevyt musiikki" tulee toimeen aina omillaan on syytä unohtaa
Valtion tukipolitiikassa on korjaamista, kuten jos esim.tuki Savonlinnan Oopperajuhlille on aivan toisissa sfääreissä kuin Tangomarkkinoiden tuki. Tämä räikeänä esimerkkinä kahden eri tyyppisen musiikkitapahtuman rahoituksista yhteisin verovaroin.
 
Hyvää yötä!

Tämähän menee jo trollauksen puolelle!
 
Nukuin yön yli ja tajusin, että olen työni ohella joutunut kuuntelemaan tätä lanteenpyörittäjien alemmuuskompleksista v***umaista narinaa jo kohta 15 vuoden ajan ja nyt alkaa riittää. Kannattaa painua itkemään moisia asioita päättäjille. Tuntuu, että pitää jatkuvasti ottaa sitä naljailua vastaan ja yrittää aina kohteliaasti todeta, että kaikki musiikki on yhtä arvokasta, kun Selviksessäkin se kirjoitetaan ja Teostossakin genret on poistettu.
 
Piikitellään jatkuvasti pienimmästä asiasta, -AINA kun siihen on mahdollisuus. Hyvä on: aloitetaan ampumaan samalla tavalla takaisin.
sellisti
09.04.2008 11:22:04
Valtion tukipolitiikassa on korjaamista, kuten jos esim.tuki Savonlinnan Oopperajuhlille on aivan toisissa sfääreissä kuin Tangomarkkinoiden tuki. Tämä räikeänä esimerkkinä kahden eri tyyppisen musiikkitapahtuman rahoituksista yhteisin verovaroin.
 
Mainitsemassasi esimerkissä ei kyse varmaankaan ole pelkästään eri musiikkilajien välisestä arvotuksesta, vaan siitäkin että Oopperajuhlat ovat kansainvälisesti arvostettu instituutio kun taas Tangomarkkinat lähinnä kansallinen ilmiö, jälkimmäistä mitenkään vähättelemättä. Pointtina siis se, että valtion tukipolitiikassa on varmasti muitakin jakoperusteita kuin ainoastaan se mitä musiikkityyliä edustetaan.
"Musiikki ei ole sitä mikä soi. Musiikki on sitä, miksi se mikä soi, soi niin kuin se soi silloin kun se soi." (Leif Segerstam) --- "Musiikki on kuin huumori. Toisille sitä ei kannata selittää, toisille ei tarvitse." (en muista kuka)
M-Juhana
09.04.2008 11:37:14
 
Varmasti on näinkin.
 
Toisinpäin voisi silti ajatella, että miksi meidän pitää kansallisesti tukea kansainvälistä instituutiota? Esim. kansallisten kustannuksella?
Jos vaikka maalimanloppu ois tulossa, niin panisin Mötörhedit täysillä veivaan sterkoista ja eiku rinta paljaana ulos oottaan.-hemmo
sellisti
09.04.2008 11:53:25 (muokattu 09.04.2008 11:57:05)
Varmasti on näinkin.
 
Toisinpäin voisi silti ajatella, että miksi meidän pitää kansallisesti tukea kansainvälistä instituutiota? Esim. kansallisten kustannuksella?

Niin, näistähän voi aina keskustella. Mä vain otin kantaa siihen mitkä asiat mahdollisesti tällä hetkellä vaikuttavat tukien jakautumiseen eli ts. miten päättäjät arvottavat eri tuettavia kohteita. Toisaalta en myöskään näe että oopperajuhlien pitäisi jotenkin olla kansallisen tuen ulottumattomissa vain siksi että se on "kansainvälistä" tasoa; on sillä silti toki myös kansallista merkitystä.
 
Sitä en kiellä etteikö taidemusiikki olisi perinteisesti ollut aina niskan päällä näissä avustusasioissa. Se johtuu varmasti siitäkin, että taidemusiikilla nähdään olevan itseisarvoa jo sen monivuosisataisesta perinteestä johtuen. Tiedän että tuon sanominen on punainen vaate monelle, mutta ei sitä silti voi oikein kieltääkään. Siksi taidemusiikkia tuetaan mahdollisesti silloinkin kun se ei ole kannattavaa tai edes yleisön enemmistön mielestä kiiinnostavaa. Ymmärrän hyvin miksi tuo ärsyttää Riku Niemeä ja monia muitakin. Täytyy silti muistaa, ettei mitään tukea automaattisesti saa vain pyytämällä, kuten on myös täällä jo todettu.
 
Toisaalta, kuten on moneen kertaan sanottu, esim. orkesterit tm. taidemusiikin ilmiöt eivät tulisi toimeen ilman valtion tukea niiden voittoatavoittelemattomasta luonteesta johtuen. Mutta jos siitä vetää sen johtopäätöksen, että kannattaako tukea sellaista mikä ei ilman tukea pysyisi pystyssä, niin saman tien voidaan sitten unohtaa teatterit, museot, kirjastot...
"Musiikki ei ole sitä mikä soi. Musiikki on sitä, miksi se mikä soi, soi niin kuin se soi silloin kun se soi." (Leif Segerstam) --- "Musiikki on kuin huumori. Toisille sitä ei kannata selittää, toisille ei tarvitse." (en muista kuka)
M-Juhana
09.04.2008 12:19:07
 
Niin, näistähän voi aina keskustella. Mä vain otin kantaa siihen mitkä asiat mahdollisesti tällä hetkellä vaikuttavat tukien jakautumiseen eli ts. miten päättäjät arvottavat eri tuettavia kohteita. Toisaalta en myöskään näe että oopperajuhlien pitäisi jotenkin olla kansallisen tuen ulottumattomissa vain siksi että se on "kansainvälistä" tasoa; on sillä silti toki myös kansallista merkitystä.
 
Jep, en minäkään epäile oopperajuhlien arvoa. Tuli vaan mieleen moinen ajatus, kun arvotettiin näitä tapahtumia tuolla kansainvälisyys aspektilla.
 
Koska tukien jakoperusteet ovat päättäjien arvotuksen varassa, niin joku kokee jäävänsä aina vähemmälle. Tämä koskee kaikkea valtion ym. yhteiskunnan jakamaa rahaa. Olkoon kyseessä kulttuuri tai liikunta tai mikä vaan. Joku itkee huonompiosaisuuttaan kuitenkin.
Jos vaikka maalimanloppu ois tulossa, niin panisin Mötörhedit täysillä veivaan sterkoista ja eiku rinta paljaana ulos oottaan.-hemmo
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)