Studiotyöskentely ›

Jollakin kierolla tavalla mulle tuli tästä Sielun Veljet mieleen.
 

 
Tää on ehkä psykedeelisin rivi ikinä. :D
 
Sopi kyllä soittolistalla hyvin hassisen koneen ja säätiön väliin :)

En itse pitäisi minään maamerkkinä sitä, miten nuorena lapsi on mitäkin tullut oppineeksi. Väittäisin jopa että aika monella kiinnostus lopahtaa juurikin siksi, kun ei ole omasta mielestään enää "mitään opittavaa" tai homma käy muuten yksitoikkoiseksi.
 
Se että hommaa harrastaa ja elää sielullaan läpi elämän, on kuitenkin se kovin saavutus. Mieleni tekisi kovasti opettaa 2v poikaakin soittamaan rumpuja, mutta taidan tarkoituksella jättää väliin. Antaa pojan aikanaan itse löytää ja valita ne omat harrastukset ja kiinnostuksen kohteet, niin silloin voi syntyä jotain kestävää ja pitkäjänteistä.
 
Mutta eipä sillä, pakko myöntää että kivahan se olis harrastaa jälkikasvun kanssa samoja asioita.

En itse pitäisi minään maamerkkinä sitä, miten nuorena lapsi on mitäkin tullut oppineeksi. Väittäisin jopa että aika monella kiinnostus lopahtaa juurikin siksi, kun ei ole omasta mielestään enää "mitään opittavaa" tai homma käy muuten yksitoikkoiseksi.
 
Se että hommaa harrastaa ja elää sielullaan läpi elämän, on kuitenkin se kovin saavutus. Mieleni tekisi kovasti opettaa 2v poikaakin soittamaan rumpuja, mutta taidan tarkoituksella jättää väliin. Antaa pojan aikanaan itse löytää ja valita ne omat harrastukset ja kiinnostuksen kohteet, niin silloin voi syntyä jotain kestävää ja pitkäjänteistä.
 
Mutta eipä sillä, pakko myöntää että kivahan se olis harrastaa jälkikasvun kanssa samoja asioita.
 
Tuo on kyllä totta. Itse mietin juuri tuossa yhtenä iltana, että mitenköhän sitä "malttaa" olla tyrkyttämättä musiikkia tai valokuvausta (molemmat yhtä tärkeitä itselle ja yhtä vahvasti mukana arjessa.)
 
Yritin muistella omaa lapsuuttani ja tulin siihen tulokseen, että eipä isä minua koskaan tainnut edes pyytää pimiöön tai humppabändin harjoituksiin, mutta silti on molemmat taidot/kiinnostuksen kohteet periytyneet, oikeastaan paljon vahvempina vielä kuin isälläni.
 
Ja jos nyt sen verran katsoo pojan perään ettei hän ala mitään nappulakenkiä tai ralliautoja vinkumaan, niin loppu hoidu itsestään jos on hoituakseen ;)

Tuo on kyllä totta. Itse mietin juuri tuossa yhtenä iltana, että mitenköhän sitä "malttaa" olla tyrkyttämättä musiikkia tai valokuvausta (molemmat yhtä tärkeitä itselle ja yhtä vahvasti mukana arjessa.)
 
Sullon mun harrastukset! Mutta noitten muksujen kanssa pitää kyllä tukea niitä hommassa kun hommassa halusi ne sitten vaikka balettitunnille. Kyse on kuitenkin siitä mistä lapsi nauttii. Ainoastaan viulunsoitto on tässä taloudessa totaalisen kielletty, kaikki muu käy.

Sullon mun harrastukset! Mutta noitten muksujen kanssa pitää kyllä tukea niitä hommassa kun hommassa halusi ne sitten vaikka balettitunnille. Kyse on kuitenkin siitä mistä lapsi nauttii. Ainoastaan viulunsoitto on tässä taloudessa totaalisen kielletty, kaikki muu käy.
 
Kyykkyviulu! Kumipuvussa ;)

"Lapset uivat käsipohjaa lentokoneen lattialla."
 
Tää on ehkä psykedeelisin rivi ikinä. :D
 
En tiedä onko yhtä psykedeelinen kun ton biisin sointurivi! Aivan mahtavaa!! Tää jää kuunteluun!

En tiedä onko yhtä psykedeelinen kun ton biisin sointurivi!
 
Ajattelin, että tulee tytölle vähän haastetta, laitoin soinnut ja melodian uusiksi, ja sitten prima vistana studiossa ekalla otolla... jep jep :-)

Mitä tulee lasten kannustamiseen musassa ja muussakin, karmeinta on psyykata niitä johonkin soittimeen tai urheiluun ja sit todeta aikuisiän kynnyksellä, kun puoli elämää on hukattu sormiharjoituksiin, ettei sulla taida olla riittävästi lahjoja.
 
Aika usein soitot ja urheilut menee totiseksi vääntämiseksi heti, kun ekat peruskurssit on käyty. Viulun- ja pianonsoitosta on usein leikki kaukana ja skidit tuntuvat käyvän itku kurkussa toista pakkolaitosta, koulun lisäksi. Ollaan vaimon kanssa ammattigraafikoita eikä tasan kannusteta lapsia mihinkään, ettei tule vääriä luuloja. Sen on vaan nähnyt niin sata kertaa, että sitä joko on tai ei oo, ei siinä väkisin vääntäminen auta. Kivasta asiasta tulee painajainen, kun aletaan mitata kovan maailman mittareilla. No, tää ei nyt liity mihinkään suoraan, mutta tulipa sanottua.

Mua on henk.koht aina harmittanut että urheiluseurat ei mun lapsuudessa tarjonnut muuta kuin täysrääkkiä. Sitä kun ois halunnu pelata futista yms. pari kertaa viikossa silleen ihan hauskanpidon ja urheilun takia, eikä juosta kenttää ympäri ja kuunnella katkeroituneen ex-pelaajan huutoa sen takia että sit isona voi olla III-divarin edustusjoukkueen surullinen vasen keskikenttämies.
 
Onneks nykyään ollaan jo fiksumpia, kaikki pelaa, ei väännetä tosissaan 7-vuotiaista "huippu-urheilijoita" yms. On musiikkileikkikoulut sun muut joissa pääasia on antaa virikkeitä muksuille. Kun lapsen saa innostumaan vilpittömästi jostain, se oppii ihan mitä vaan, yleensä jopa ihan huomaamattaan.

Ollaan vaimon kanssa ammattigraafikoita eikä tasan kannusteta lapsia mihinkään, ettei tule vääriä luuloja.
 
"You tried your best and you failed miserably. The lesson is 'never try'"
-Homer Simpson-

Suurin kysymyshän on, että mistä ihmeestä saisi aikaa omiin musajuttuihin? Kotona kun on pojat 3-v ja 7kk, niin ei ole vapaa-aikaa kauheesti. Toinen kysymys on, että mitä uskaltaa kotiin ostaa. Vahvari ja soitin ovat olleet kirjahyllyn ylimmällä tasolla jo pitkään. Onneks kajareihinkaan ei pääse käsiksi.

Suurin kysymyshän on, että mistä ihmeestä saisi aikaa omiin musajuttuihin? Kotona kun on pojat 3-v ja 7kk, niin ei ole vapaa-aikaa kauheesti. Toinen kysymys on, että mitä uskaltaa kotiin ostaa. Vahvari ja soitin ovat olleet kirjahyllyn ylimmällä tasolla jo pitkään. Onneks kajareihinkaan ei pääse käsiksi.
 
Itse olen kohta 4v täyttävän pojan yh isä ja kyllä sitä aikaa kuitenkin löytyy. Tuon ikäisen kanssa soittaminen ja laulaminen voi olla jo vähän yhteistä hommaakin ja poitsu leikkii jaloissa ja kuuntelee tosi mielellään kun treenailen. Sitten nukkumaanmenon jälkeen on muutama tunti aikaa äänitellä ideoita poispoikkeen.

Noita paria ylläolevaa kommentoin.
 
Itselläni ei ole lapsia, mutta monen lapsellisen kanssa ole nollut samassa bändissä ja on kyllä huima ero miten paljon se lapsi kenenkin soittamiseen vaikuttaa. Joillakin menee kaikki vähänkään vakavammin otettava bänditouhu täysin mahdottomaksi. Joillakin ei näy bänditouhuissa millään tavalla.

Joillakin menee kaikki vähänkään vakavammin otettava bänditouhu täysin mahdottomaksi. Joillakin ei näy bänditouhuissa millään tavalla.
 
Itse pystyisin kyllä järjestämään aikataulut niin että bänditreenitkin onnistuisi mukavasti, mutta tässä elämäntilanteessa olen mielummin kotona pojan kanssa. Aktivoidutaan bändirintamalla sitten myöhemmin. Ei ole näillä kilometreilla enää vuodesta tai parista kiinni. Sitäpaitsi treeniksiä, kuppiloita ja keikkabusseja on nähnyt jo ihan riittävästi ja niitä riittää, mutta lapsi on vain kerran pieni.

Mä kävin tänään ostamas akustisen että voin rämpyttää kihlattuni masulle ku pikkunen on alkanut kuulla jo masun ulkopuolisia ääniä, ajattelin että jos totutan sen ensin tohon akkariin ja myöhemmin vähän raskaampaan musiikkin, toivon että se alkais soittaan jotain, ja samalla toivon ettei siitä tule miksaajaa :o) Alkuvaiheissa veilä mennään....

Itselläni ei ole lapsia, mutta monen lapsellisen kanssa ole nollut samassa bändissä ja on kyllä huima ero miten paljon se lapsi kenenkin soittamiseen vaikuttaa. Joillakin menee kaikki vähänkään vakavammin otettava bänditouhu täysin mahdottomaksi. Joillakin ei näy bänditouhuissa millään tavalla.
 
Väittäisin näin "rumasti", että se korreloi suoraan vastuun kantamisen kanssa siellä perheen sisällä. Onhan sitä toki aikaa ja mahdollisuuksia kun vain ottaa ja laittaa takin päälleen, ja kävelee kotiovesta ulos.
 
Itselläni on pari vuotias poika ja alle puolivuotias tyttö, ja kyllä on rumpujen soitto jäänyt näinä viimevuosina selvästi vähemmälle. Eikä sillä ole mitään tekemistä sen kanssa etteikö haluttaisi soittaa jatkuvasti, mutta ehkä tämä on juuri sitä aikaa elämästä että on konkreettisesti opeteltava ajattelemaan hyvinkin epäitsekkäästi.
 
Kyllähän se aika taas koittaa että pystyy panostamaan soittamiseen tosissaan.

Sitäpaitsi treeniksiä, kuppiloita ja keikkabusseja on nähnyt jo ihan riittävästi ja niitä riittää, mutta lapsi on vain kerran pieni.
 
Toi on muuten sellanen pointti mitä monet ei tajua ennen kuin on lapsi. Monet ei tajua sittenkään, eikä sekään välttämättä paha asia ole jos haluaa/pystyy kuitenkin järjestämään asiat niin että lapsi ainakin saa mitä tarvitsee.
 
Itsellä on hieman pulmatilanne sen suhteen, että olen tottunut kanavoimaan tuntemuksiani musiikin ja valokuvauksen avulla. Nyt kun poika on vajaat viisi kuukautta, tuntemukset on luonnollisesti sen mukaiset. Samoin myös tarpeet sekä isyyden, että tuntemuksieni kanavoimisen kanssa.
 
Totta on se, että bändihommien ja muiden sovittaminen elämäntilanteeseen on vain järjestelykysymys, mutta kun minulle ei tunnu nyt riittävän mikään. Olen äänittänyt viimeiset kuukaudet lähes joka yö jotakin ja päivät kuluu kamera kaulassa ja lapsi sylissä.
 
Olen miettinyt myös tuota, että mitä olisi olla yksinhuoltaja. Toisaalta (karkeasti sanottuna) naimisissa olevana "pitää" pitää seuraa lapsen lisäksi myös vaimolle, eikä lapsen hereilläoloaikana oikeastaan pysty mitään kirjoittamaan eikä kotistudiossa varsinkaan äänittämään.... paitsi lasta tietenkin.
 
Mitä se on yksinhuoltajan arki?

"Sitäpaitsi treeniksiä, kuppiloita ja keikkabusseja on nähnyt jo ihan riittävästi ja niitä riittää, mutta lapsi on vain kerran pieni."

Toi on muuten sellanen pointti mitä monet ei tajua ennen kuin on lapsi. Monet ei tajua sittenkään, eikä sekään välttämättä paha asia ole jos haluaa/pystyy kuitenkin järjestämään asiat niin että lapsi ainakin saa mitä tarvitsee.
 
Just tänä aamuna ajattelin, että hitto! Mun nuorempihan ei kauaa enää ole tollanen vauva, kun sehän ryömii jo lattialla ja parin kuukauden sisään varmaan nousee seisomaan. Se vauva-aika on niin lyhyt ja se aika on kuitenkin niin suloista, vaikkakin hieman raskasta, niin pitäisi ne hyvät hetket nauttia silloin, kun ne ovat läsnä ajassa.

Mä feidasin lähes kaikki soittohommat n.10 vuodeksi lasten (3) synnyttyä. Totesin, että en voi perustella mitenkään treenejä ja keikkoja vaimolleni ja tavallaan lapsillenikaan. Silkkaa itsekkyyttä siinä vaiheessa, kun molempia tarvitaan uusien perusasioiden pyörittämisessä - niitä nimittäin riittää.
 
Nyt, jälkeenpäin, epäitsekäs teko tuottaa hedelmää siinä mielessä, että on läheiset suhteet lapsiin eikä vaimokaan ole katkeroitunut, kun ukko ei ollut koskaan kotona. Noita itsekkyydestä johtuvia avioeroja, kun skidit on pieniä, on lähipiirissä tapahtunut siihen tahtiin, että kehotan kaikkia miettimään pitkänjuoksun vaikutuksia siihen, että vähän toppuuttelee niitä omia mielitekojaan. Kummasti sitä ehtii musajuttuja vähän vanhempanakin, vaikkei orastavaa tähteyttä olekaan enää näköpiirissä, eh ;-)