Kitarat: soittaminen ›

Ite olen viimeiset puoli vuotta treenannut bluesia tehokuurilla ja ohessa vinkkejä oman kokemukseni pohjalta.
 
Kuuntele BB Kingin soitantaa, mikä tahansa levy. Matki miten hän soittaa lyhyitä ja tehokkaita fraaseja hyvällä fraseerauksella.
 
Kuuntele levy "Blues Breakers With Eric Clapton". Siellä on hyviä energisesti soitettuja riffejä joita kitarasankarit ovat kopsanneet kohta 40 vuotta.
 
Opettele ensin duuripentatoninen niin että tiedät sävelet asteina, ei boxina. Paina mieleesi mitkä ovat ne maukkaat sävelet mitä voi venytellä eniten. Sen oppii BB Kingiltä.
 
Opettele sitten mollipentatoninen ja selvitä miten voit sotkea näitä kahta skaalaa, eli minkä sointuasteiden päälle ne voi heittää. Huomaat että mollibiisissä ei duuriskaala ole helppo :)
 
Sitten lisätään blues-skaalan "blue"-nuotit. Jos pelkkää perinteistä mollipentatonista tai blues-skaalaa vinguttaa niin se kuulostaa liian yksipuoliselta ja rajoittaa liikaa.
 
Youtubesta löytyy muuten "free blues guitar lessons".
 
Täbit ovat ehdottoman kätsyjä! Mulla on matskuna Musicians Institute - Guitar Licktionary joka sisältää kirjan ja äänitteet joka riffistä. Kelaan itekseni mikä niissä laaturiffeissä on oleellista ja mitkä nuotit tärkeitä. Sitten opettelen ne eri asemista otelaudalla eri sävellajeissa jolloin soiton vapaus kasvaa. Eli valmiita riffejä kantsii opetella pohjalle jotta saa niistä linjat omalle improvisaatiolle.
 
Improvisaatiossa kannattaa heti alusta lähtien välttää boxi-ajattelua koska sävelet eivät tule tutuiksi ja otelaudalle jää harmaita alueita. Parempi opetella vaikka A-duurissa (hyvä blues-sävellaji) skaalat eri asemista ja tavat siirtyä sulavasti paikasta toiseen. Hyvä treeni on soittaa sama riffi kaikista mahdollisista paikoista.
 
Kannattaa laulaa riffejä tai edes mielessään hymistellä, tai vaikka muodostaa päässä lauseita ja soittaa ne ulos, esim:" baby, i'm gonna **** you all night long" ;) Näin saa musaan sisältöä ja fiilistä. Ei kannata jäädä jauhamaan samoja riffejä vaan sellainen asenne on hyvä että keksii koko ajan uusia tai edes varioi vanhoja.
 
Omalla kohdallani blues-improilun hauskuus on siinä että ajatuksella soittaessa ja pohtiessa avautuu uusia polkuja mitä pitkin voi soittaa ja mennä bluesin ulkopuolellekin (kai se alkaa olla fuusiojazzia sitten). Huomaan että laiskasti soittaessa saa sellaista ok-huttua aikaiseksi joka kuulostaa oikealta mutta ei ole mitään erikoista. kun taas keskittyen ja säveliä, sointuja ja samalla melodioita ajatellen soittaminen on laadullisesti parempaa ja ihan toisella tasolla mitä tulee soittamisen fiiliksiin.