Aihe: Yöllistä pohdintaa liittyen mm. C-kasettidemojen remasterointiin
1
matti_
16.03.2008 03:26:56
 
 
Olipahan lauantai. Perhepoliittisista syistä tulin siivonneeksi vintin. Aika monta muuttoa ehti mennä ennen kuin tajusin kurkistaa siihen yhteen laatikkoon, minkä luulin olleen vielä jossain vanhempieni varastossa turvassa. Laatikollinen.. hmm.. muistoja..
 
Kymmeniä ja taas kymmeniä demokasetteja 10-15 vuoden takaa. Omia demoja omien bändien demoja ja joitain sen aikaisia "miksaustöitä" joita kavereille tein.
 
Ei ole yksi eikä kaksi topiccia, jossa pohditaan, miten saada nykyaikana tehtävästä materiaalista rosoisempaa jne. Sama varmaan toisin päin, mutta kokeilin ihan tosissani remasteroida isoveljen bändin demoa vuodelta 1993. Olen kuunnellut demon miljoona kertaa, koska se on niin hyvä! Otin siitä joskus kopioitakin itselleni sen vuoksi, että se säilyisi. En osannut päättää mikä noista olisi ollut parhaassa kunnossa, joten ajoin alkuperäisen koneeseen.. tosin sekään ei käynyt niin yksinkertaisesti.
 
M-audion Fast Track -kortissa ei ole suoraa stereo sisääntuloa ja olenkin joitain kokeiluja lähinnä ez-rumpalin saundin muuttamiseksi tehnyt integroidun äänikortin kautta.. "toimi" siihen tarkoitukseen mutta tähän aika pitkälti ei.
 
Tein lopulta niin, että ajoin kaiken matskun stereona digitaaliselle 8-raiturille, josta sitten molemmat kanavat erikseen monoraidoille ja säädöt masterissa. En minä ihan siitä hyvää saanut kuin olisin halunnut, mutta nyt sitä voi ainakin taas pari vuotta kuunnella ilman kasettidekkiä.
 
Mietin vaan noita vanhoja demoja kuunnellessani, että vaikka sitä suhinaa ja pihinää on niin perkeleesti, sekä kaikenmaailman napsuja ja muljahduksia, niin jotenkin ne silti kuulostaa edelleen ihan yhtä kivoilta kuin ennenkin.
 
Mitenköhän mahtaa olla taas 10, 20 tai 50 vuoden päästä, jos löytää jotain tänä päivänä äänitettyä ja pystyy sen vielä jollain toistamaan..?!
 
Jostain kun vielä saisi c-kasetti neliraiturin niin voisi käydä läpi nuo kasetit, joka olivat raiturissa ikäänkuin projektitiedostoina.
 
Ja niin muuten, jos tätä lukee joku "Faydail Mombley" -yhtyeen jäsenistä, niin nyt olisi demo cd:llä ;)
matti_
16.03.2008 03:34:29
 
 
Tämä voi olla pohjanoteeraus, mutta tulipahan mieleen, että mitenköhän kävis jos ajaisikin matskun kasetilta koneelle tuplanopeudella ja hidastaisi sitten softalla puoleen... vai pitäisikö se tehdä päin vastoin ?! Vai olisiko oikeasti fiksumpaa jättää kokonaan tekemättä x/
Aki
16.03.2008 14:07:26
 
 
En ymmärtänyt mitä sä sillä tuplanopeudella aattelit saavuttaa.
 
Mikäli biisit ovat 4-raitakasetteja, niissä on käytetty kasetin molempien puolten stereoraidat vain yhteensuuntaan mennessä. Tällöin b-puolta soittaessa kaksi raitaa soi väärinpäin. Näiden palauttamiseen nimenomaan tarvitsee kasetti-4-raiturin.
 
Olen yrittänyt palauttaa moisia 4-raitademoja kääntämällä b-puolen editointisoftassa, mutta eipä ole ihan synkassa. Aika paljon sai säätää että sai sinnepäin, kun toinen ajautuu jatkuvasti pois synkasta.
"Every being in the universe knows right from wrong." -Prot, 2001
matti_
16.03.2008 14:16:14
 
 
En ymmärtänyt mitä sä sillä tuplanopeudella aattelit saavuttaa.
 
Mikäli biisit ovat 4-raitakasetteja, niissä on käytetty kasetin molempien puolten stereoraidat vain yhteensuuntaan mennessä. Tällöin b-puolta soittaessa kaksi raitaa soi väärinpäin. Näiden palauttamiseen nimenomaan tarvitsee kasetti-4-raiturin.
 
Olen yrittänyt palauttaa moisia 4-raitademoja kääntämällä b-puolen editointisoftassa, mutta eipä ole ihan synkassa. Aika paljon sai säätää että sai sinnepäin, kun toinen ajautuu jatkuvasti pois synkasta.

 
Ei, siis nämä eivät ole niitä neliraitakasetteja, vaan miksauksia. Ja siitä saavuttamisesta... hmm... tuohon aikaan aamuyöstä sitä ei oikein enää itsekään tiedä mitä koittaa saavuttaa :)
JoKo
16.03.2008 15:26:18 (muokattu 16.03.2008 15:28:18)
Kasetin nopeuteen koskemalla ei saavuta mitään, sehän on jo nauhoitettu sinne eikä se soundi siitä ainakaan paremmaksi muutu pyörimisnopeutta hidastamalla ja takaisin nostamalla. Sen sijaan sä saat sen tarkemmin koneelle näytteenottotaajuutta nostamalla, eli ikäänkuin nauhoittamalla koneella "nopeammin".
 
Kasettisoittimen äänipäiden puhdistaminen ja demagnetisointi sen sijaan saattaa auttaa paljonkin.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)