Kitarat: soittaminen ›

Sooloilussa on muodostunut ongelmaks kauheat pikkausäänet, miten niistä eroon? Vaikka kuinka pehmeesti pikkaa, kuulu se thyck suoraan vahvistimesta läpi, what gives?

Sooloilussa on muodostunut ongelmaks kauheat pikkausäänet, miten niistä eroon? Vaikka kuinka pehmeesti pikkaa, kuulu se thyck suoraan vahvistimesta läpi, what gives?
 
Ah jea! My favorite one!
 
Pikkausäänestä suurin osa syntyy itse plekun materiaalista, muodosta ja sekä tietenkin pikkaustavasta. En tiedä minkälaista plekua käytät, mutta täs on mun muutama markka aiheesta:
 
Itse käytän sähkiksen kanssa tylppää, pisaramaista Dunlopin Jazz Tone 204:sta, koska koen että se sopii mun hanskaan tietenkin parhaiten, mutta myös plekun iskuääni on erittäin pehmeä. Jollakin alle millin lärpillä syntyy yleensä enemmän kolinaa ja sirinää...Plekun pään muotokin vaikuttaa soundiin; mitä terävämpi, ääni syntyy enemmän "poksahtaen" ja sivuääni on enemmän tajuuskaistaltaan keskimiddleä...taasen pyöreämpi, niin smoothimpi alkuääni ja sivuääni hieman korkeammalla. Nää on sit kanssa erittäin soittajan tatsista kiinni.
 
Sitten tatsista ja soittotavasta hieman. Plektran kulma vaikuttaa kanssa sivuääneen. Mitä enemmän vinossa pleku on, sitä enemmän syntyy sellasta sihinää/vihlovaa soundia. Tää on joskus ihan haluttu ja mietitty homma, esmes nopeissa mättösahauksissa kun halutaan plekun ääntä taasen mahdollisimman paljon kuuluville. Taas tässäkin vaikuttaa plekun muoto ja paksuus! Itse pyrin pitämään ihan pienessä kulmassa kieliin nähden, melkein samansuuntaisesti. Tää on ainakin mulla toiminu pikkausäänten eliminointiin. Soundiin vaikuttaa kanssa kuinka syvältä kielien välistä rouhii. Kun soittaa kovalla säröllä ja dynamiikkaa ei käytännössä ole, riittää plektrakädeltä vain pienen pieni hipaisu, jotta ääni saadaan soimaan...taas tässäkin on se, että mitä pienempi liike, sitä nopeampaa soitto on;) Hyvä tapa hieman treenata tota plekun syvyyttä: soittele yhtä kieltä tremolomaisesti ja kattele samaan aikaan bodyn ja kielten välistä näkyykö plekun päätä. Jos näkyy niin nosta plekua hieman.
 
Ja sit elektroniikkaan: kitaran mikeillä on kanssa vaikutusta kuinka herkästi ne ottavat plekun ääntä. Mä en itse oo hirveesti aiheeseen perehtyny mutta niillä on tosiaan merkitystä. Esmes P90-tyyppisillä mikeillä varustettu kitara kuulostaa aivan erilaiselta kuin EMG81...daa...On muutamia laitteita millä saa pikkausääntä vaimennettua vielä. Dynaaminen eq on oiva peli tällaseen kun kaikki muut kikat ei enää toimi. Dynaaminen eq on vähän niinkun kompressori, mutta vain tietyllä taajuuskaistalla operoiva eli de-esser tyyppinen. Pikkausäänen vittumaisimmat paikat on yleensä 1,5 kHz - 3,5 kHz. Sieltä kun hakemalla hakee oman plekun äänen ja laittaa thresholdin aika alas, että jokasen iskun alkuun kone nappaa kiinni, niin iskuääni vähenee, mutta samalla jättää luonnollisen soinnin sekä botnen ja yläpään iskun ajaksi. Tällasia laitteita missä on dynaaminen eq on mm.TC-Electronicin Finalizer ja BSS DPR-901ii. Yleensä perus de-esserit ei toimi, koska niiden taajuskaista loppuu liian korkealle ja q-arvonkin sääteleminen on yleensä aika kehnoa.
 
Vahvistin ja särön tyyppi vaikuttaa kuinka kovaa plekun ääni tulee läpi. Sun pitää vaan kokeilla eri vaffareita ja purnukoita, millä se minimoituisi.
 
Happy hunting!
 
E: unohtu vallan tyystin. Pikkausääneen vaikuttaa todella valtavasti mistä kohtaa sä pikkaat; tallan vierestä vai läheltä kaulaa. Tähän vaikuttaa kans oikeen käden asemoiminen eli onko se sulla tuettuna tallan päälle vai sormilla bodyyn. Mä ite diggaan enemmän lähemmältä tallaa pikatusta äänestä varsinkin särön kanssa...se on enemmän napakampi ja käskevämpi. Itek anssa koen tallan päälle käden asemoimista paremmaksi vaihtoehdoksi kun sitä kautta saa rennomman otteen soitosta...mee ja tiedä...nää on niin henkilökohtaisia juttuja, että näkemättä ja kuulematta sun soittoa on melkein mahdotonta sanoa, että tee näin ja näin. Koita kummiski ihan ekaks erilaisia plekuja ja pikkaustyyliä ja eri kitaroita. Kyl se jossakin vaiheessa löytyy! Jos ei, niin palkkaat kitarateknikon, mikä rakentaa sulle sellasen räkkihelvetin et saat sen pikkausäänen muutettua vaikka trumpetiksi!

Se oli oiva kirjoitus suorastaan. +

Entäs sitten tällainen asia, että kun Eric Johnsonilla ei kuulu plekuääni paljon yhtään, kuten ei myöskään Scott Hendersonilla, joka kääntää kitarasta tonea alas sitä enemmän mitä isommalla säröllä soittaa. Itse olen kokeillut tuota tonepotikka-hommaa, ja olen tykännyt. Saa hyvän sustainin ja selkeän soundin, ja vahvistinta voi pitää kuumana ja hyvällä treblellä, mutta plekuääni ei tule häiritsevästi läpi.
 
Eli näin:
 
http://www.youtube.com/watch?v=GRsdADcJXww

Vaiks Ambitus putsas pöydän koko lailla, niin täytyy painottaa sen tatsin merkitystä. Kannattaa opetella kuulemaan atakista semmoinen korkea ping-ääni, joka syntyy kun plektra osuu huonossa kulmassa ja/tai liian kovaa kieleen. Pistää kohtuullisesti säröä ja tallamikin päälle, korvat samalle tasolle vahvistimen kanssa ja soittaa yhtä ääntä eri kohdista kieltä, ehkä välillä vielä vaihtaa mikkiasentoja, niin aika nopeesti sen korkeen äänen alkaa erottaa tosi selvästi. Se paljastaa paljon paremmin virheellisen atakin kuin pelkkä se matala naksaus joka tulee kun plektra osuu kieleen. Sitten vaan yrittää treenata sen äänen pois. Ääni on kovempi siihen suuntaan iskiessä jota plektran kulma ei suosi. Siitä syystä kannattaa yrittää saada plektra suoraan ainakin pystysuunnassa vaikka vaakasuunnassa pitäisikin vinossa saadakseen ronskimman saundin.
 
Kun sen kihinän saa kuriin, soitto muuttuu tuntumaltaan aivan erilaiseksi. Tulee niinku hyvä saundi. Jos vielä sen kihinättömyyden jälkeenkin nyppii plektran ääni, prosessointia peliin.

Jos vielä sen kihinättömyyden jälkeenkin nyppii plektran ääni...
 
...sen voi laittaa syrjään ja siirtyä soittamaan sormilla.

Onneksi mää tykkään siitä, että plekuatakki kuuluu, siis sellainen *krunts*, enemmän tai vähemmän. Tuossa lo-gain rokkikamassa sellainen pitää olla :)
 
Sitten kun gainia lisätään, ja halutaan sellaista nestemäisempää soitoa, niin oikean käden kontrollin merkitys kasvaa koko ajan. Ääni ikään kuin "lähetetään soimaan" eikä niinkään pikata.
 
Se on vaan vähän eri homma, se krunts ja sitten se ping. Kruntsin saa ilman pingiäkin, tosin se ei ole mitenkään helppoa. Just sen hallinnan takia jotkut pystyy soittamaan vitunmoista runttausta nopeastikin, plektra ei jää kii mihkään.

Just sen hallinnan takia jotkut pystyy soittamaan vitunmoista runttausta nopeastikin, plektra ei jää kii mihkään.
 
Juu, tuleepi mieleen EVH, jolla on (muun muassa) kaunis atakki, ja aika mieletön oikean käden kontrolli muutenkin. Enemmänhän kaikki tuntuvat sen vasurinypläystä ihmettelevän (ja tappingia tietenkin).
 
Oikea käsi on oikeakätisillä kitaristeillä aliarvostettu kyllä. Jonkun Jimmy Pagenkin soiton persoonallisuus on oikeasta kädestä kiinni.

Oikea käsi on oikeakätisillä kitaristeillä aliarvostettu kyllä. Jonkun Jimmy Pagenkin soiton persoonallisuus on oikeasta kädestä kiinni.
 
Nojoo, ainakin aloittelevilla tahtoo huomio mennä otelaudan sormiin.
 
Itse huomasin vuoden parin soittelun jälkeen että oikeankäden tekniikkaa ei ollut oikeastaan lainkaan, vaikka otelaudan puolella ei ollut valittamista. Sitä täytyi alkaa ankarasti reenaamaan että pääsi eteenpäin, mutta välillä kaikki hiipui muiden juttujen takia. Nyt tämän talven taas ankarasti piiskannut itseäni oikeanlaiseen pikkaukseen, pitkälti Ambituksen ja muiden GH-janppojen esimerkin innoittamana!
 
Ketjun aloittajallekkin: ei muuta kun reeniä, reeniä ja vielä enemmän reeniä.

Entä jos vetääkin ihan legaaatona :)
Sillälailla vitun sujuvasti.

Nooo.... Silloin ei kuulu pikkausääniä?

Omasta mielestäni tuo nimenomainen pikkausääni tyyliin Gilbert/Petrucci/Sfogli/Timmons on lähestulkoon elintärkeää. Sori vaan jätkät, sellainen syntikkapilitys on aika lailla kamalaa. Ronski tatsi kunniaan!

Itse komppaan aina mahdollisimman ronskisti ja raskaammat metalli riffit vielä downpickingillä, mutta sitten jos on liian nopea downpickaukselle niin alternatella. Soolojen soitossa pikkaan sitten hillitymmin ja pienellä plekun liikkeellä.

Omasta mielestäni tuo nimenomainen pikkausääni tyyliin Gilbert/Petrucci/Sfogli/Timmons on lähestulkoon elintärkeää. Sori vaan jätkät, sellainen syntikkapilitys on aika lailla kamalaa. Ronski tatsi kunniaan!
 
Sarkasmia harrastin..

Omasta mielestäni tuo nimenomainen pikkausääni tyyliin Gilbert/Petrucci/Sfogli/Timmons on lähestulkoon elintärkeää. Sori vaan jätkät, sellainen syntikkapilitys on aika lailla kamalaa. Ronski tatsi kunniaan!
 
Musta nyt kannattaisi selventää, etä mitä itse kukin tarkoittaa pikkausäänellä. Pikkausäänessä on monia eri juttuja, joista joko diggailee tai ei. Esimerkiksi kovemmilla säröillä plektran attack on musta tärkeä juttu, koska soitto kuulostaa vähän tiukemmalta ja rytmisemmältä. Sen sijaan se vihlova ääni, joka hi-gain soundeilla tosiaan tulee kun plektran sivu viistää kieliä pitkin on ei toivottu juttu. Toisaalta taas pehmeällä puhtaalla soundilla mä ihan pidän siitä soundista, mikä tulee kun plektra on suuremmassa kulmassa kieliin nähden. Jos vedetään jazzia, niin sellainen ping-tyyppinen napsusoundi ei toimi sitten yhtään, kun taas vaikkapa country-musassa se on juurikin "se juttu". Nää on näitä.

Musta tuntuu, että ketjun aloittaja tarkoittaa kamalalla pikkausäänellä sitä korkeaa veeämistä sivuääntä. Kyllä mäkin allekirjoitan sen, että ronskius ja käskevyys on hyvä juttu, mutta jos kuuntelee tarkkaan esim. noita yllämainittuja soittajia Petrucci/Gilbert/Sfogli/Timmons....ei niillä kuulu sellasta vittumaista kihinää soitossaan vaikka tatsi olisikin paikoitellen erittäin väkivaltainen...okei paitsi Gilbert joskus, mutta mä uskon sen, et se tekee sen tahallaan. Näitä asioita olis hyvä kunkin miettiä ja kokeilla. Ei siitä plekun äänestä pääse pois muulla kuin soittamalla jollain muulla *ei plekulla*. Mun mielestä ois tosi mahtavaa jos pystyis itse säännöstelee sitä, minkälainen pikkausääni syntyy. Jo pelkästään pitäminen sen tasaisena on todella vaikeeta ja vaatii tolkuttomasti treenitunteja.

Vanha triangeli: Oikea käsi + vasen käsi taimissa = soundi.

Musta tuntuu, että ketjun aloittaja tarkoittaa kamalalla pikkausäänellä sitä korkeaa veeämistä sivuääntä. Kyllä mäkin allekirjoitan sen, että ronskius ja käskevyys on hyvä juttu, mutta jos kuuntelee tarkkaan esim. noita yllämainittuja soittajia Petrucci/Gilbert/Sfogli/Timmons....ei niillä kuulu sellasta vittumaista kihinää soitossaan vaikka tatsi olisikin paikoitellen erittäin väkivaltainen...
 
Luulen, että se kihinä on pitkälti tekniikasta kiinni. Sen jälkeen tulevat eri plekut ja vahvistimen säädöt. Hm...vaikea sanoa kun ei itsellä tuota ongelmaa ole. Joka tapauksessa tarkoitin ensiksi sitä ätäkkiä, joka on jokaisella yksilöllinen. Se on mun mielestä yksi isoimmista asioista soitossa. Jos esim. vaikkapa sahaillaan, niin sitten vedetään ihan kunnon meiningillä eikä millään ynkkähiplailuilla :)

Jos esim. vaikkapa sahaillaan, niin sitten vedetään ihan kunnon meiningillä eikä millään ynkkähiplailuilla :)
 
Onks sun mielestä Ynkällä hiplailutatsi? Sehän jätkä uittaa plekua 2cm syvällä kielissä!