kk80 08.03.2008 14:50:05 | |
---|
Jari Järvelä: Romeo & Julia. Alun nuorisoangsti -tarina saa hurjempia sävyjä loppua kohti. Kirjan suola on ehdottomasti kerronnan rönsyilevyys. Kirja on kirjoitettu minä -muodossa ja päähenkilön ajatusmaailma poukkoilee kuin villit varsat kevätlaitumella. Näppärää on myös se ettei kaikkia tapahtumia pureskella valmiiksi vaan lukija joutuu rivienvälistä tulkkaamaan mitä tapahtuu. Tehokeinona on käytetty myös välimerkkisääntöjen varsin luovaa soveltamista. Kuten itselläni ylppäreissä niin eipä se oikein tässäkään toimi. Ei mikään mullistava mestariteos mutta lukaisemisen arvoinen teos kuitenkin. Pro Helminen. Raipe Vancouveriin 2010! |
Hohhoijaa 08.03.2008 14:51:43 | |
---|
Edgar Allan Poen kootut teokset. |
papitsu 09.03.2008 00:23:19 | |
---|
Ilkka Remes: Nimessä ja veressä Ylihuomiseksi pitäisi olla kouluun luettuna, tänään aloitin. Ihan mielenkiintoista sinänsä, kun sijoittuu tapahtumat aika lähelle omaakin kotiseutua ja silleen. Mutta aika perus-Remestä loppujen lopuksi, kyllähän tätä paremman puutteessa lukee. PUNK OUT WITH YOUR CUNT OUT! |
miscage 09.03.2008 13:42:56 | |
---|
Noam Chomsky - Maailmanvalta vai maailmanloppu? Yhdysvaltain globaali valtapolitiikka Melkein luettu loppuun, yllättävän imevä kirja, vaikkakin melko faktapitoinen. Avaa kyllä silmiä. Seuraavaksi Naomi Klein: Tuhokapitalismin Nousu ...tältä kirjalta odotan erityisen paljon. Kyllä, tiedostan oman koomisuuteni. Maailmassa on paljon hyviä syitä käyttää vahvoja huumeita itsetuhoisesti. |
laite 09.03.2008 21:30:27 | |
---|
Koitin lukea Eero Ojasen kirjaa Ajan filosofia, mutta oli kyllä harvinaisen typerää ja turhanpäiväistä tekstiä, joten en viitsinyt lukea loppuun asti. Sen sijaan aloitin Jaan Krossin kirjan "Syvyydestä" ja ainakin ensimmäiset 50 sivua vaikuttivat todella mielenkiintoiselta. Täysikuulla me mennään naimisiin / nimet vaan vessapaperiin / ennen kuin mä sen syön |
aleksi 09.03.2008 22:46:20 | |
---|
Kerouacin Big Sur oli mahtava. Nyt Coelhon Itkin Piedrajoen rannalla ja itkin kimpussa. "I wanta go home and die with my cat" |
jPekka 10.03.2008 08:41:11 | |
---|
Pasi Ilmari Jääskeläinen: Taivaalta pudonnut eläintarha Osa novelleista tuttuja varhaisemmasta "Missä junat kääntyvät" -kokoelmasta (tai itse asiassa minun kohdallani ko. novellikokoelman kässäristä), mutta tähän versioon niitä on toimitettu ja mukana on uusia tarinoita. "Isn't the universe a wonderful place? I wouldn't live anywhere else."
-- G'Kar (Andreas Katsulas 1946-2006) |
Flash 10.03.2008 09:19:58 (muokattu 17.03.2008 09:18:00) | |
---|
Tämän vuoden lukuprojekti, eli luen aina kun ei ole muuta lukemista: Raamattu. Vasta luettu: John Steinbeck - Eedenistä Itään Juuri lukemassa: Racing In The Street: The Bruce Springsteen Reader (artikkelikokoelma) Seuraavana listalla: Alice Cooper - Golf Monster E: Lukaisin tässä välissä Steinbeckin Hiiriä ja ihmisiä, kun oli niin mukavan lyhyt... Live Music Is Better! |
John Steinbeck - Eedenistä Itään Kerrotko vähän tästä? Tuo kun pönöttää porukoiden kirjahyllyssä multa lukematta. Kannattaako? Täysikuulla me mennään naimisiin / nimet vaan vessapaperiin / ennen kuin mä sen syön |
author 10.03.2008 17:57:13 | |
---|
Richard Dawkins - Jumalharha "Tyhjeneekö tämä tuoppi vai täyttyykö muu todellisuus?" -Hra. Kinnas |
Ed_Guy 10.03.2008 18:52:25 | |
---|
Douglas Adams - Linnunrata eli kaikki viisi osaa on koottu samoihin kansiin. Jotain tekotaiteellista tekstiä tähän |
Flash 11.03.2008 06:30:47 | |
---|
Kerrotko vähän tästä? Tuo kun pönöttää porukoiden kirjahyllyssä multa lukematta. Kannattaako? Kyllä se kannattaa, mutta varaa sellainen aika, että kerkeät lukemaan tuon aika tiiviiseen tahtiin. Itseltäni meni pari viikkoa ja loppuun päästessä tuntui, että pitäisi aloittaa alusta, kun ei tarkkaan enää muistanut mitä kaikkea siellä tapahtui. :) Fiilikset oli ton kirjan lukemisen jälkeen vähän niinkuin hyvän leffan jäljiltä: ei mene eka kerralla välttämättä täysin jakeluun, mutta kestää toisaalta useampia katselu/lukukertoja. Live Music Is Better! |
Nuages 11.03.2008 14:05:40 (muokattu 11.03.2008 14:06:58) | |
---|
Just sain päätökseen Esko Valtaojan Kotona maailmankaikkeudessa. Pirun hieno ja valaiseva teos, suosittelen kaikille. Seuraavaksi olisi lukuvuorossa nämä: Frederik Pohl - Beyond The Blue Event Horizon Stephen Hawkings - Maailmankaikkeus pähkinänkuoressa Juha Vuorinen - Tolppa-apina "Sointua löytyy kahta sorttia: hilipiää ja haikiaa. Ruuri piristää niinku hömpsyt ja molli herkistää porajamahan. Kauvan lasetettuna alakaa ruurit naurattahon, mollit pakkaa rääyttämähän ihimisiä." -Einon urkukoulu |
pampukarhu 14.03.2008 23:34:57 | |
---|
dorian grayn muotokuva. pyllykakkamunatissi. |
aleksi 16.03.2008 18:49:45 | |
---|
Nick Hornbyn Poikaa lueskelen. "I wanta go home and die with my cat" |
dictatorsh*t 18.03.2008 18:57:59 | |
---|
Kurt Vonnegut: Kuolemaa tylympiä kohtaloita |
laite 18.03.2008 19:02:54 | |
---|
Saatana saapuu moskovaan, jälleen kerran. Ihan käsittämättömän nerokasta, mahtavaa tekstiä. Näin vanhempana toimii nuo ennen vähän tylsinä pitämäni raamatun ajan kuvauksetkin ns. täysiä. Täysikuulla me mennään naimisiin / nimet vaan vessapaperiin / ennen kuin mä sen syön |
jPekka 19.03.2008 11:15:41 | |
---|
Ekaa Harry Potteria. Aloittelen tässä sivistyksessäni olevan aukon paikkailua. "Isn't the universe a wonderful place? I wouldn't live anywhere else."
-- G'Kar (Andreas Katsulas 1946-2006) |
Varaani 19.03.2008 13:20:38 | |
---|
Waltarin Ihmiskunnan vihollinen. Waltari rulettaa. |
Loijaa 19.03.2008 14:50:59 | |
---|
Waltarin Ihmiskunnan vihollinen. Waltari rulettaa. Waltarista puheenollen, onko kukaan lukenut Mikael Karvajalkaa, Mikael Hakimia ja/tai Johannes Angelosta. Keskiaika ja varhainen uusi aika kiinnostaa kovasti, mutta vielä en ole näihin tarttunut. Suosituksia/haukkuja? Heavy Metal Thunder |