Klassinen ›

Uskotteko säveltäjän luovan elämän jakamiseen eri kausiksi vai näettekö, ettei selvärajaisia luomiskausia voida vetää, koska säveltäjä taiteilijana on aina muutoksen tilassa?
 
Schubertin luomistyö ainakin näyttäisi sotivan ensin mainittua hypoteesia vastaan: Kuvitelkaa, kuinka valtavaa ilmaisuasteikon hallintaa ja erilaisten tyylien kirjoa Schubert osoittaa kyeten säveltämään saman luomiskauden aikana teoksia jottka saattavat olla syvän persoonallisia musiikillisia testamentteja, kuten esim. pianosonaatti f-molli D 625 v. 1818, kun toisaalta kyeten flirttailemaan kepeästi poreilevan rossinilaisuuden kanssa sinfoniallaan n:o 6 C-duuri D 589 V. 1818 helmikuu, tai sonaatin C-duuri D 613, adagio D 612, herkullinen Romance-episodi ja Allegretto italialaisine piirteineen v. 1818 huhtikuu, ja silti luomaan täysipainoista ja vaikuttavaa musiikkia, alistumatta fundamentaalisella tasolla rossinilaisen ilmaisukielen vangiksi soinnutuksen tai teknillisen rakenteen yksinkertaisuuteen. Vaikka Schubertilla näyttäisi olleen Rossinin musiikin inspiroima luomisvaihe elämässään 1817 lopun ja 1818 alun vaiheilla, merkkejä tämän vaikutuksesta putkahtelee näkyviin silloin tällöin aikaisemmin ja myöhemminkin tämän tuotannossa, kuten esim. 3. sinfonian D 200 italialaista tarantellaa muistuttavassa finaalissa (ajateltakoon Rossinin napolilaista tarantellaa).

Riippuu tapauksesta. Esimerkiksi Stravinskyn musiikin kohdalla täytyy olla kuuro, jos tätä ei huomaa, mutta taas vaikkapa Bachin tuotanto on aika tasaiseen sitä samaa runkkausta.
 
Jep ja Beethovenin tuotannosta puhuttaessa viitataan yleensä kolmeen luomiskauteen; varhaiseen, keski-ja myöhäiskauteen, jolloin tämän luomistyö oli saavuttava laadullisen huipentumansa, niinikään viimeisten jousikvartettojen, kuin 9. sinfonian, Missa solemniksen ja viimeisten pianosonaattien, joista erityinen suosikkini on n:o 32 c-molli Op.111, sävellysprojektien muodossa. Schubertin tuotanto nähdään yleensä jakaantuvan ensinnäkin varhaisten teosten n. v. 1813 vuoteen 1817 saakka, muodostamaan ensimmäiseen luomiskauteen, toisaalta "myöhäisten teosten, n. v. 1818 vuoteen 1828, muodostamaan ns. kypsään kauteen, jolloin tämän persoonallinen sävelkieli kehittyi täyteen kukoistukseensa. Yleensä virheellisesti käsitetään tämän tapahtuneen ikään kuin yhdessä yössä, ilman mitään valmistavaa siirtymävaihetta, mutta niinkuin olen jo aikaisemmin jossain toisessa yhteydessä todennut, tällaisen sillan varhaisen ja kypsän kauden välille ainakin sinfoniatuotannossa muodostaa Schubertin ns. sinfonia n:o 7 E-duuri D 729.

Riippuu ihan säveltäjästä ja hänen elämästään. Suuret tai pienemmätkin mullistukset elämässä saattavat hyvinkin tyrehdyttää luovuuden tai sitten päinvastoin voimistaa sitä, aiheuttaen näin kausillisia muutoksia tuotannon laadussa.
 
Olihan esim. Rahmaninov vakavan masennuksen kourissa saatuaan murska-arvostelut oliko se nyt 1. pianokonserttonsa vai jonkin sinfoniansa kantaesityksestä, eikä kyennyt pitkään aikaan luomaan mitään. Vasta intensiivinen hypnoterapia auttoi avaamaan luovan suonen uudestaan, ja heti tämän jälkeen Rahmaninovin musiikissa alkoi todellinen kukoistuskausi. Hänen ensimmäiset sävellyksensä tämän vaiheen alkaessa olivat 2. pianokonsertto ja sonaatti sellolle ja pianolle, jotka molemmat saivat jo aikanaan loistavan vastaanoton ja joiden katsotaan nykyäänkin kuuluvan hänen tärkeimpiin teoksiinsa.

Riippuu ihan säveltäjästä ja hänen elämästään. Suuret tai pienemmätkin mullistukset elämässä saattavat hyvinkin tyrehdyttää luovuuden tai sitten päinvastoin voimistaa sitä, aiheuttaen näin kausillisia muutoksia tuotannon laadussa.
 
Olihan esim. Rahmaninov vakavan masennuksen kourissa saatuaan murska-arvostelut oliko se nyt 1. pianokonserttonsa vai jonkin sinfoniansa kantaesityksestä, eikä kyennyt pitkään aikaan luomaan mitään. Vasta intensiivinen hypnoterapia auttoi avaamaan luovan suonen uudestaan, ja heti tämän jälkeen Rahmaninovin musiikissa alkoi todellinen kukoistuskausi. Hänen ensimmäiset sävellyksensä tämän vaiheen alkaessa olivat 2. pianokonsertto ja sonaatti sellolle ja pianolle, jotka molemmat saivat jo aikanaan loistavan vastaanoton ja joiden katsotaan nykyäänkin kuuluvan hänen tärkeimpiin teoksiinsa.
 
Kyllä ensimmäisen sinfonian katastrofaalinen vastaanotto sai hänen mielenterveytensä järkkymään. Muistan vain että psykiatrin hoitomenetelmä tässä hypnoterapioassa oli hyvin yksinkertainen; hän toisti yksinkertaisen reseptin tavoin sohvalla maanneelle potilaalleen mantran tavoin seuraavaa lausetta: "Alatte säveltämään uutta pianokonserttoa ja siitä tulee hyvä" ja Rahmaninov alkoi taas itsekin uskoa kykyihinsä ja palautui ennalleen.