Klassinen ›

Esitän nyt haasteen:
 
Helsingissä järjestetään taas 27.2.-7.3. Musica Nova -festivaali. Kuka uskaltaa lähteä kuuntelemaan?
 
www.musicanova.fi

Miksi se oli niin vaikuttava?
 
Koska luulin, ettei Suomessa osata tehdä hyvää nykymusiikkia. Siksi se kosketti ja hämmästytti ainakin mua, ja niitä kaikkia muitakin ihmisiä varmasti, jotka siellä olivat kuuntelemassa.

Esitän nyt haasteen:
 
Helsingissä järjestetään taas 27.2.-7.3. Musica Nova -festivaali. Kuka uskaltaa lähteä kuuntelemaan?
 
En uskalla. Kuitenkinkin budjettini saisi liian kovan kolauksen ja sitten ei olisi enää yhtään kiva.

Patarummuistahan saadaan eri säveltasoja. Parilla patarummulla voi saada aikaan mahtavaa musiikkia.
 
Ai kuten vaikka Aaron Coplandin baletin Billy The Kid Pyssytaistelukohtauksessa (Gun battle), tai 1942 USA: joukkojen hengen kohottamiseksi II maailmansodassa sävelletty Fanfare for The Common Man; sitä kun soittelet levyltä kerrostaloasunnossa, niin jopa rupeavat naapurit valittamaan melusta.

Tuo nyt on ihan sama, kuin jos kuuntelisi ensin 1000-luvun musiikkia ja sitten Mozartia. "Järkytyin, kun Mozart käyttää kolmisointuja! Ja rytmi on todella brutaalia!"
 
Et siis selkeästikään pidä juuri ollenkaan nykymusiikista. Petrushkaa ei tosin voida enää kutsua nykymusiikiksi (sv 1910-1911).
 
Onko kaikki nykymusiikki sitten brutaalia? Onko se huono asia?
 
Ei, ei ja ei, tarkoitin musiikin pinnallisuutta, sillä minulla on varmaankin kaksikin levytystä Stravinskyn Petrushkasta ja kuunneltuani teosta olen inhonnut - ei, inhota on väärä sana - pitänyt sitä aina varsin vaatimattomana ja mitäänsanomattomana teoksena musiikillisesti, ilman siihen liittyvää show-meininkiä tai koreografiaa. Olen säälitellyt, miksiköhän minun piti tuokin levy ostaa ja pettynyt Stravinskyyn saman tien todeten itsekseni, että taas yksi suuri säveltäjä vähemmän. Eli hyvä kysymys, miksi tällaista brutaalia mäiskettä ja kilkutusta voidaan esittää sinfoniakonserteissa, musiikkia, joka ei ole ylläpitävää omana itsenään, siis absoluuttisessa muodossaan? Stravinsky on tiettävästi säveltänyt kiehtovampaakin musiikkia, jossa melodiset ainekset ovat korostuneemmin esillä, kuin epäsäännöllisistä rytmeistä rakentuva lyömäsoittajien orgiohin verrattavissa oleva kakofonia. Psalmi-sinfonia on ehkäpä Stravinskyn kiinnostavin ja monipuolisin teos, minkä olen kuullut.

Koska luulin, ettei Suomessa osata tehdä hyvää nykymusiikkia. Siksi se kosketti ja hämmästytti ainakin mua, ja niitä kaikkia muitakin ihmisiä varmasti, jotka siellä olivat kuuntelemassa.
 
Suuri ansio teoksen menestyksessä on kyllä myös Kriikulla. Harva klarinetisti osaisi esittää teoksen niin elävästi ja humoristisesti.
 
Jos Hakolan klarinettikonsertto kolahti, niin suosittelen, että etsit käsiisi Naxoksen levyn, jolla Mats Rondin ja Finnish Chamber Orchestra Okko Kamun johdolla esittävät Aulis Sallisen teoksen Kamarimusiikkia III op. 58 sellolle ja jousiorkesterille, lisänimeltään "Don Juanquixoten yölliset tanssit". Se on niin kieli poskessa tehty hauska nykymusiikkibiisi että oksat pois. Sallinen sekoittelee eri musiikkityylejä kuten jazzia ja tangoa sujuvasti keskenään. Tykkäät varmasti. =)

Koska luulin, ettei Suomessa osata tehdä hyvää nykymusiikkia. Siksi se kosketti ja hämmästytti ainakin mua, ja niitä kaikkia muitakin ihmisiä varmasti, jotka siellä olivat kuuntelemassa.
 
Tarkoitin oikeastaan sitä, että miksi se oli mielestäsi hyvä?

Tarkoitin oikeastaan sitä, että miksi se oli mielestäsi hyvä?
 
Noh. Varmasti siksi, että se poikkesi siitä tavallisesta pilipalinykymusiikki-hommasta. Varsinkin kaksi viimeistä osaa olivat hienot, koska se on semmoista klezmer-tyyppistä juutalaismusiikkia (mä diggaan). Tosi menevää, rytmikästä ja melodista. Ensimmäinen osa poikkesi muista osista, ja kun teos alkoi, tuli semmonen fiilis että "jaksaakohan tätä kuunnella..." mutta loppua kohti se sitten parani. Toinen osa oli hidas ja kaunis, takaani kuului nyyhkytystä.. :)
 
Jos Hakolan klarinettikonsertto kolahti, niin suosittelen, että etsit käsiisi Naxoksen levyn, jolla Mats Rondin ja Finnish Chamber Orchestra Okko Kamun johdolla esittävät Aulis Sallisen teoksen Kamarimusiikkia III op. 58 sellolle ja jousiorkesterille, lisänimeltään "Don Juanquixoten yölliset tanssit". Se on niin kieli poskessa tehty hauska nykymusiikkibiisi että oksat pois. Sallinen sekoittelee eri musiikkityylejä kuten jazzia ja tangoa sujuvasti keskenään. Tykkäät varmasti. =)
 
Kiitti vinkistä.. :)

Kertokaahan nyt ihan suoraan, mitä mieltä olette nykymusiikista!
 
Huomasin tuolla aiemman threadin, jossa keskusteltiin siitä, onko Suomessa hyviä nykysäveltäjiä. Keskustelu oli hieman laimeaa, eikä kukaan oikein ottanut kantaa siihen, mikä on hyvää nykymusiikkia.
 
Tulevana säveltäjänä minua kiinnostaa, minkälaisia asioita pidettä musiikissa tärkeinä. Millaista on esteettisten ihanteidenne mukainen musiikki? Pidättekö modernista Kilpiöstä vai sekatyylisestä Mäntyjärvestä?
 
Antaa tulla!
 
Arvostan kyllä suuresti Darius Milhaudia sekä Arnold Schönbergiä, ja miksei vielä Arthur Honeggeriakin, mutta suurin piirtein siihen loppuu kärsivällisyyteni ja ymmärrykseni "nykymusiikkia" kohtaan kaikella varauksella.

Yksi nykysäveltäjä, josta kovasti tykkään, on amerikkalainen George Crumb. Hänen musiikissaan on jotain hyvin maanläheistä ja jopa eksoottista. Soitin viimeisenä opiskeluvuonna hänen teoksensa "Vox balanae" (Valaan laulu) huilulle, sellolle ja pianolle, jotka ovat sähköisesti vahvistettuja. Se oli ihmeellinen variaatioteos täynnä luonnon ääniä ja meditatiivista tunnelmaa. Huilisti lauloi samalla kun soitti, pianisti näppäili flyygelin kieliä jos jonkinlaisella apuvälineellä ja sellistin tehtävä oli mm. soittaa pieniä lautasia (nimeltään "crotales", muistaakseni). Siitä biisistä ei yksinkertaisesti voinut olla pitämättä. Hieno on myös hänen soolosellosonaattinsa, joka on hiukan perinteisempää modernismia ja erittäin ilmaisuvoimainen teos.

Kyllä sillä nykymusiikilla on jo asema täysin klasarin jatkajaksi kanonisoitu. Ei klassinen musiikki silloin, kun se sävellettiin ollut kaikkien kylänmiesten suosiossa. Poppista edusti ennenvanhaan kansanmusiikki. Nyt rokki.
 
Ja tietokoneesta ei koskaan tule merkittävintä musiikki-instrumenttia. Sano minun sanoneen. Todella johtava asema sillä tulee olemaan, koska onhan se jo nyt, mutta ihmiset haluavat myös inhimillisyyttä.
 
Eturintaman innovaattoreille kunnia on usein perinteisesti mennyt ja sähkömusiikin(digitaalisen, sekä analogisen) keksijät olivat nimenomaan avantgardisteja.
 
Tapan myös itseni, jos online-ensyclopædia syrjäyttää kirjan. Kirjoissa on yllättävän miellyttävä käyttöliittymä, vaikkakaan haku ei ole automatisoitu.

Riippuu mistä roikkuu. Tykkään Ligetin etydeistä pianolle, esimerkiksi Automne à Varsovie ja muutamat muut ykköskirjasta on aivan loistavia. Tosin en nyt muista milloin Ligeti sen on säveltänyt, niitä etydeitä on käsittääkseni tullut vähän pitkin vuosia. Niitä on kaksi kirjaa muistaakseni tällä hetkellä.
 
Pidän myös Rautavaaran uusista teoksista. Hän sävelsi viimeisiin Lindeihin sen pakollisen kappaleen, Narcissuksen. ( Miten ikinä nyt kirjoitettiinkaan.. ) Tykkään siitä biisistä, jotenkin se vaan nappaa.
 
Riippuu tosiaan paljon. Suoraa vastausta on vähän vaikea antaa, mutta kaikki nykymusiikki ei todellakaan uppoa.

Riippuu mistä roikkuu. Tykkään Ligetin etydeistä pianolle, esimerkiksi Automne à Varsovie ja muutamat muut ykköskirjasta on aivan loistavia. Tosin en nyt muista milloin Ligeti sen on säveltänyt, niitä etydeitä on käsittääkseni tullut vähän pitkin vuosia. Niitä on kaksi kirjaa muistaakseni tällä hetkellä.
 
Pidän myös Rautavaaran uusista teoksista. Hän sävelsi viimeisiin Lindeihin sen pakollisen kappaleen, Narcissuksen. ( Miten ikinä nyt kirjoitettiinkaan.. ) Tykkään siitä biisistä, jotenkin se vaan nappaa.
 
Riippuu tosiaan paljon. Suoraa vastausta on vähän vaikea antaa, mutta kaikki nykymusiikki ei todellakaan uppoa.
 
Rohkenen epäillä, ettet ole erityisen mieltynyt Schönbergin varhaisiin atonaalisiin kokeiluihin pianomusiikin saralla, jolloin hänen täytyi rajoittaa koko luova energiansa pikkuisten pianokappaleiden kirjoittamiseen etsiessään tietä dissonanssin oudossa uudessa maailmassa kehitellessään ns. 12-säveljärjestelmää, joka tunnetaan myös nimellä dodekafonia.

Rohkenen epäillä, ettet ole erityisen mieltynyt Schönbergin varhaisiin atonaalisiin kokeiluihin pianomusiikin saralla, jolloin hänen täytyi rajoittaa koko luova energiansa pikkuisten pianokappaleiden kirjoittamiseen etsiessään tietä dissonanssin oudossa uudessa maailmassa kehitellessään ns. 12-säveljärjestelmää, joka tunnetaan myös nimellä dodekafonia.
 
Schönberg on säveltänyt omasta mielestäni musiikinhistorian fantastisimman kamarimusiikkiteoksen Kirkastettu yö (Der (/Die?) Verklärte Nacht) jousisekstetille. Sen teoksen on sanottu kompleksisessa harmonisuudessaan ja rohkeassa dissonoivuudessaan huipentavan romanttisen tyylikauden. Sen rohkeammin ei enää kukaan romantikko säveltänyt, eikä tonaalisen musiikin rajoja venytetty enää vastaavalla tavalla. Myös Schönbergin jättiläisorkesterille säveltämä "Gurrelieder" kuuluu hänen voimakkaasti myöhäisromanttisvaikutteisiin teoksiin, mutta pian näiden jälkeen hän alkoi tehdä kokeilujaan dodekafonian ja sarjallisuuden parissa.
 
Olikohan se Karajan, Rubinstein vai joku muu muusikko, joka osuvasti sanoi Schönbergistä jotenkin siihen tapaan, että "On suunnaton sääli, että mies jolla oli kyky säveltää romanttisen musiikin suurenmoisin teos (Kirkastettu yö), hylkäsi kokonaan tämän suurenmoisen lahjan ja alkoi tehdä kaikkien aikojen ruminta musiikkia".

Schönberg on säveltänyt omasta mielestäni musiikinhistorian fantastisimman kamarimusiikkiteoksen Kirkastettu yö (Der (/Die?) Verklärte Nacht) jousisekstetille. Sen teoksen on sanottu kompleksisessa harmonisuudessaan ja rohkeassa dissonoivuudessaan huipentavan romanttisen tyylikauden. Sen rohkeammin ei enää kukaan romantikko säveltänyt, eikä tonaalisen musiikin rajoja venytetty enää vastaavalla tavalla. Myös Schönbergin jättiläisorkesterille säveltämä "Gurrelieder" kuuluu hänen voimakkaasti myöhäisromanttisvaikutteisiin teoksiin, mutta pian näiden jälkeen hän alkoi tehdä kokeilujaan dodekafonian ja sarjallisuuden parissa.
 
Olikohan se Karajan, Rubinstein vai joku muu muusikko, joka osuvasti sanoi Schönbergistä jotenkin siihen tapaan, että "On suunnaton sääli, että mies jolla oli kyky säveltää romanttisen musiikin suurenmoisin teos (Kirkastettu yö), hylkäsi kokonaan tämän suurenmoisen lahjan ja alkoi tehdä kaikkien aikojen ruminta musiikkia".
 
Karajan sen tokaisi. Surenmoisimmaksi teokseksi hän tosin luonnehti myös Pelleasta.

Olin just tuolla konsiksessa kuuntelemassa sen Duo Fennicaen konsertin ,jossa ne soitti ainakin A.Webernin Neljä kappaletta op.7 ja Schönbergin Fantasian op.47
 
Mulla tais olla sillon vähän keskittymishäiriöitä tahi jotain kun en siitä oikeen mitään kiksejä saanut. Tahi olen niin noob ,että vaadin musiikilta selvän melodian,. olihan se toki teknisesti vaikeeta musiikkia ,mutta emmä tiiä. ei nyt oikee uponnu.
Toki opettelen just Leo Brouweria joten alkaa toi nykymusiikki kai aukeamaan pikkuhiljaa mullekin ,tai jotai. :D

Itse olen länsimaisen taidemusiikin maailmaan tullut nykymusiikin kautta, joten nykymusiikin estetiikka tuntuu minulle kaikkein tutuimmalta. Itseasiassa vähän taidan vieläkin vierastaa klassismin ajan melodiakeskeisyyttä ja suhteellisen yksinkertaista harmoniaa.
 
Suurimmat musiikkielämykseni olen kokenut ensimmäisen maailmansodan jälkeen sävelletyn musiikin parissa. En tietenkään väitä, että kaikki nykymusiikki on hyvää, enkä väitä, että kaikki klassismin aikana sävelletty musiikki huonoa, pidän vain enemmän 1900- ja 2000-lukujen musiikin estetiikasta.

en nyt tarkoita olla mitenkään hyökkäävä megatheriumia kohtaan, jolla on selvästi vankka musiikinhistoriallinen tuntemus ja tietämys, mutta minun mielestäni täällä lukemani perusteella hän sysää liian helposti kaiken nykymusiikin samaan kategoriaan.
 
sehän on aivan mielettömän laaja termi, joka ei enää käsitä pelkästään eurooppalaisia säveltäjiä, vaan myös muiden mantereiden kiinasta afrikkaan ja etelä- amerikkaan. miten mega voi väittää edes tietävänsä kaikki nämä säveltäjät?
 
ja minusta nämä perustelut, kuten se että nykymusiikki on liian "brutaalia" tai "pelkkää erikoisuuden tavoittelua" on täysin naurettavia. miten philip glass tai esimerkiksi giacinto scelsi ovat muka brutaaleja? haluaisin kuulla konkreettisia esimerkkejä.
 
en nyt hyökkää siis kenenkään persoonan kimppuun - korostan tätä -, vaan argumentoin puhtaan rationaalisesti vastaan.

Minä en oikein tykkää nykymusiikista. Voi johtua siitä etten ole kuullut kuin Einojuhani Rautavaaran Cantus Arcticuksen ja Markus Fageruddin ja Leif Segerstamin kappaleita. Yhdestäkään näiden säveltäjien kappaleista en ole pystynyt löytämään tarttuvaa melodiaa tai ideaa. Voi minun oppimattomuuteni.