Rock, pop, alternative ›

Todettakoon, että Bonnetin aikainen Down to Earth on yksi bändin parhaita levyjä Risingin ja Long Live Rock'n Rollin ohella. Lost In Hollywood on yksi kaikkien aikojen rockralleista..Cozy Powellilla oli muuten näppinsä pelissä tätä biisiä tehdessä.

Dion aikaisista levyistä ei tahdo huonoja biisejä löytyä. Esim. "Rising" on ytimekkäästi parhautta (6 biisiä / vajaa 34 minsaa), siihen ei täytteitä mahdu ja tommoista jaksaa kuunnellakin (vs. nykymuoti kun on pakko puskea levylle 14+ biisiä joista puolet on ihan yhdentekeviä).
 
Ei oo huonoja levyjä nuo muutkaan, vähän tyyli on eri ja laulajat tietty erilaisia, mutta en silti pidä Dion aikaista "ainoana oikeana". Myöhempien levyjen pari hittibiisiä tietty on vähän kärsiny inflaatiota mutta niistä vähemmän tunnetuista löytyy yllättävänkin hyviä.
 
Onhan tuo Blackmore kova kepittäjä ja tyylin tunnistaa. Vähän ailahteleva on tuo luonnepuoli mutta näinhän se noilla taiteilijoilla tuntuu joskus olevan :-) Säveltäjänä myös ihan omaa luokkaansa.

Dion aikaiselle orkkissateenkaariorkesterille ääni täältä. "Long Live Rock and Roll" lätyn äänityssession aikaan muistaakseni Ritchie puutteellisine ihmissuhdekykyineen potkaisi koplaa ulos, ja levy täytettiin biiseillä kokoonpanolla Dio/Blackmore/Powell. Tästä Ritchielle kiitos tältä suunnalta yhdelle kovimmista julkaistuista rokkänrollvedoista, Kill the King ...

Kolme ekaa ovat meikäläisenkin suosikit. Järjestykseen en niitä osaa pistää ja jos pitäisi yrittää niin ehkä kaksi ekaa olisivat korkeammalla kuin kolmas. JLT:n aikaiset levyt olivat aikalailla erilaisia mutta pidän kyllä niistäkin. Eikä pidä unohtaa Down to earthiakaan jossa kokoonpano oli kautta aikojen paras Rainbow (laulajaa lukuunottamatta). 90-luvun Rainbow ei muusikoiltaan ollut yhtä loistelias kuin aiemmat. Vaikkakin Doogie White lauloi kyllä livenä hienosti kaikkien edeltäjiensä (Gillan, Coverdale, Dio, Bonnet, Turner) biisejä.

Jaa-a, Mustalisän Rainbow on yksi suosikeistani ja myöskin varsin ristiriitaisia tunteita herättävä tuotannoltaan - kuten itse pääsuharikin.
 
Kolme ekaa levyä ovat klassikoita ja jokaiselta löytyy loistavia ässäbiisejä: Man On The Silver Mountain, The Temple of The King, Tarot Woman, Starstruck, Stargazer, Long Live Rock 'n' Roll, Gates of Babylon ja Kill the King. Dion vokaalit ovat karismaattisia ja tekevät omalta osaltaan näistä biiseistä klassikoita.
 
Itse diggailen kuitenkin eniten kokoonpanosta Blackmore, Glover, Airey, Powell, ja Bonnet ja tämän ryhmän ainokainen Down to Earth on vahva paketti ja yksi lempilevyistäni ihan kautta aikojen.
 
Eikä seuraavakaan kokoonpano ole huono, tosin tykkään Cozy Powelin kannutuksista enemmän kuin Rondinellin vastaavista. Turnerin laulusoundi kelpaa mulle ihan yhtä hyvin kuin Dion ja Bonnetinkin. Ja kyllähän biisit I Surrender, Spotlight Kid ja Can't Happen Here toimivat kuin tauti.
 
Down to Earthin lisäksi jatkuvaa soittoa saa edelleenkin Straight Between the Eyes. Stone Cold on aivan loistava biisi, samoin kuin Death Alley Driver, Power ja Tite Squeeze. Silti kaipaan tälle levylle Don Aireytä, en tiedä mistä johtuu mutta nuo levyn koskettimet eivät ole ihan meikäläisen makua. Ja ylipäätänsä levyn soundit ovat jotensakin hieman kolhot.
 
Bent out of Shape on jäänyt mulle aika vieraaksi levyksi, en ole kuunnellut sitä varmaan kuin muutaman kerran. Ehkäpä siinä on sitten ollut jo sitä lopun alkua ja Blackmore on tuossa vaiheessa kaivanut kultasuonensa toistaiseksi aika loppuun.
 
Stranger in Us Allia tulee soitettua silloin tällöin ja kyllähän se on ihan ok levy, tosin heijastelee jo minusta tätä nykyistä linnanritari meininkiä jollain tapaa. Hyviä biisejä tältäkin levyltä kuitenkin löytyy, mm. Wolf to the Moon, Ariel ja Black Masquerade.
 
Blackmore on loistava ja karismaattinen kitaristi, joka onneksemme onnistui saamaan kelkkaansa muitakin loistomuusikoita ja sitä kautta synnyttämään ihan klassikkokamaa joka toimii edelleenkin erittäin hyvin.

Loistava kirjoitus tuossa yläpuolella, plussaa lähti...

Kyllähän nuo kolme ekaa kuulostaa aika maagisilta yhä uudelleen ja uudelleen. Loistokamaa ovat myös myöhemmät mutta se taika vain puuttuu, luultavasti se polku oli kuitenkin siinä vaiheessa koluttu loppuun, joten en usko, että edes RJD:on pysyminen bändissä olisi tilannetta muuttanut. Olkaamme kiitollisia kuitenkin siitä mitä Rainbow on musiikillisesti antanut koko uransa aikana. Aika harva bändi siihen on pystynyt rock-musiikin historiassa.

Bent out of Shape on jäänyt mulle aika vieraaksi levyksi, en ole kuunnellut sitä varmaan kuin muutaman kerran. Ehkäpä siinä on sitten ollut jo sitä lopun alkua ja Blackmore on tuossa vaiheessa kaivanut kultasuonensa toistaiseksi aika loppuun.
 
Mullahan koko raskaamman musiikin harrastus lähti juuri tästä levystä, eka levy jonka kaverilta natiaisena vinyyliltä c-kasetille äänitin. Sinänsä nurinkurista, kun ko. levy on kuitenkin Rainbowin popein tuotos. Onhan siellä sentään Fire dance ja Drinking with the devil, jotka räyhäävät vähän kovemmin. Pari vuotta sitten vihdoin ostin CDnä tuon, ja onhan se vieläkin ihan hyvä levy nostalgia-arvon lisäksi. Snowmanin olisi tosin voinut jättää tekemättä.

Onko täällä kukaan muu kuullut All Night Longin pitempää versiota, jossa laulaa Joe Lynn Turner? Mielestäni potkii originaalista ilmat pihalle.

Onko täällä kukaan muu kuullut All Night Longin pitempää versiota, jossa laulaa Joe Lynn Turner? Mielestäni potkii originaalista ilmat pihalle.
 
Tuskin ainakaan laulun ansiosta... En ole kuullut tosin.
 
Mullahan koko raskaamman musiikin harrastus lähti juuri tästä levystä, eka levy jonka kaverilta natiaisena vinyyliltä c-kasetille äänitin. Sinänsä nurinkurista, kun ko. levy on kuitenkin Rainbowin popein tuotos. Onhan siellä sentään Fire dance ja Drinking with the devil, jotka räyhäävät vähän kovemmin. Pari vuotta sitten vihdoin ostin CDnä tuon, ja onhan se vieläkin ihan hyvä levy nostalgia-arvon lisäksi. Snowmanin olisi tosin voinut jättää tekemättä.
 
Tuo levy meni divariin saman tien.

Tuskin ainakaan laulun ansiosta... En ole kuullut tosin.
 
Tuo levy meni divariin saman tien.
 
Et vissiin pidä Turnerista;)
 
Eipä siinä, kyllä noilla JLTn aikaisilla levyillä ollaan aika kaukana Dio-eran matskusta. Mutta kun ensikosketus orkesteriin tuli juuri ton poppiRainbowin aikana, niin digattua tulee sitäkin. Vaikka potkiihan Dio-matsku toki jonniin verran kovemmin. Kyllä mä silti pidän Turnerinkin soundista tolla vikalla levyllä, alkoi olla pojalla jo vähän särmääkin paikoitellen.

Kolme ekaa levyä ovat klassikoita ja jokaiselta löytyy loistavia ässäbiisejä: Man On The Silver Mountain, The Temple of The King, Tarot Woman, Starstruck, Stargazer, Long Live Rock 'n' Roll, Gates of Babylon ja Kill the King. Dion vokaalit ovat karismaattisia ja tekevät omalta osaltaan näistä biiseistä klassikoita.
 
On kyllä koko lailla erilaista jos verrataan 80-luvun tuotantoon mutta näistä levyistä löytyy sitä jotain. Kolahtaa täysillä vielä vuonna 2008, sitä vaan jotenkin on ihan haltioissaan kun kuuntelee noita biisejä. Täytyy silti mainita vielä Catch the Rainbow ja Lady of the Lake.
 
Itse diggailen kuitenkin eniten kokoonpanosta Blackmore, Glover, Airey, Powell, ja Bonnet ja tämän ryhmän ainokainen Down to Earth on vahva paketti ja yksi lempilevyistäni ihan kautta aikojen.
 
Loistava levy tämäkin, harmi vain että Bonnetin piti lähteä jo yhden levyn jälkeen. Toisaalta, eipä se laulaja huonompaankaan vaihtunut.
 
Eikä seuraavakaan kokoonpano ole huono, tosin tykkään Cozy Powelin kannutuksista enemmän kuin Rondinellin vastaavista. Turnerin laulusoundi kelpaa mulle ihan yhtä hyvin kuin Dion ja Bonnetinkin. Ja kyllähän biisit I Surrender, Spotlight Kid ja Can't Happen Here toimivat kuin tauti.
 
Tämä levy (Difficult to Cure) oli se joka sai minut raskaamman rockin pariin, vaikkei oikeastaan raskasta rockia ollutkaan. Musiikkikirjastosta etsittiin kyseistä bandiä ja niillä sattui olemaan vain yksi Rainbow:n levy, se oli tietenkin The Best Of. Turner muuten kuulostaa nykyään - ja Purplessa ollessaan - paljon paremmalta, liekö viina ja tupakka tehnyt tehtävänsä...? (tiedä sitten kessutteleeko mies)
 
Down to Earthin lisäksi jatkuvaa soittoa saa edelleenkin Straight Between the Eyes. Stone Cold on aivan loistava biisi, samoin kuin Death Alley Driver, Power ja Tite Squeeze. Silti kaipaan tälle levylle Don Aireytä, en tiedä mistä johtuu mutta nuo levyn koskettimet eivät ole ihan meikäläisen makua. Ja ylipäätänsä levyn soundit ovat jotensakin hieman kolhot.
 
Ehkä vähimmälle kuuntelulle jäänyt Rainbow-lätty. Silti tästäkin löytyy helmiä kuten mainitsemasi raidat, plus Tearing Out My Heart ja Miss Mistreated.
 
Bent out of Shape on jäänyt mulle aika vieraaksi levyksi, en ole kuunnellut sitä varmaan kuin muutaman kerran. Ehkäpä siinä on sitten ollut jo sitä lopun alkua ja Blackmore on tuossa vaiheessa kaivanut kultasuonensa toistaiseksi aika loppuun.
 
Tämä taas on itselleni niitä rakkaimpia levyjä. Street of Dreams on yksi bändin parhaita biisejä, fiiliksestä riippuen ehkä jopa paras. Samoin Can't Let You Go on yksi kestosuosikkejani. Ja Snowman on vertailukelpoinen minkä tahansa muun Lumiukko-coverin (Walking in the Air) kanssa.
 
Stranger in Us Allia tulee soitettua silloin tällöin ja kyllähän se on ihan ok levy, tosin heijastelee jo minusta tätä nykyistä linnanritari meininkiä jollain tapaa. Hyviä biisejä tältäkin levyltä kuitenkin löytyy, mm. Wolf to the Moon, Ariel ja Black Masquerade.
 
Tälle levylle olisi sopinut Dio laulamaan. Hyviä biisejä tälläkin levyllä on mutta Doogie Whiten laulu ei jostain syystä sytytä. Viimeinen versio kappaleesta Still I'm Sad on loistava.
 
Blackmore on loistava ja karismaattinen kitaristi, joka onneksemme onnistui saamaan kelkkaansa muitakin loistomuusikoita ja sitä kautta synnyttämään ihan klassikkokamaa joka toimii edelleenkin erittäin hyvin.
 
Aamen.

Mulle tossa äsken postiluukusta kolahti Rainbow:n Live in Kölner Sporthalle 25.9.1976 cd (Noita uusia Germanylivejä) ja päällimmäisin fiilis levystä on _halpa_. Kakkoslevyä kun yritin ottaa niin levykotelo hajosi :D Kaikki grafiikat paitsi kansi on hirveää kakkaa. Mutta keikka on kyllä rautaa, catch the rainbow ja man on the silvermountain on kovimpia tältä levyltä. Jotenkin erikoisen halpa ratkaisu tää levy juhlajulkaisuksi, kun vertaa Deep Purplen vastaaviin julkaisuihin. Esimerkiksi Made in Japanin uusin cd-painos on loistava.
 
EDIT Ja kaiken lisäksi takakannessa on biisit kivasti väärin :D Man on the silvermountain pitäs olla eka biisi levyllä 2, mutta se onkin ykköslevyn viiminen. Virhi aijai.

Dion aikaiset levyt löytyvät hyllystä, eivätkä muutkaan todellakaan ole huonoja. Blackmore on melko ainutlaatuinen biisintekijä, todella harva on tehnyt sekä niin helppoa että iskevää tavaraa. I Surrender on niitä harvoja biisejä, jotka kuulostavat hyvältä myös Radio Novasta kuultuna :)
 
Olen ollut pari kertaa Dion keikalla, ja Rainbown biisit ovat olleet aina niitä kohokohtia. Sauna Open Air 2005 ja Stargazer, ai että mitä hunajaa korville!

http://www.spv.de/blackmoresnight/90s/
 
Käykääs kuuntelemassa uutta Blackmorea. Juu, tiedän aika huttua on... Pitää tuo levy silti ostaa ja molemmat Suomen keikat käydä katsomassa.
 
Juu, tiedän Off-topiccia tavallaan...

Yep
 
Rainbow
Kaikki studiolätyt löytyy..
biisisuosikeita Tarot Woman,
Lady Of The Lake, Man On The Silver Mountain,
Eyes Of The World,Eyes Of Fire...näitähän riittää....
ja esim. I Surrender vaikka ei kotona paljon sitä
tule kuunneltua niin aina tulee hyvälle mielelle
kun sen kuulee radiosta tai jossain kuppilassa
 
Tuo Blackmore`s Night versio Rainbow Eyes
ei kyllä toimi, uusi sovitus ja tanssiosastolle mennään....
Mutta esim. paljon vanhempi uusintaversio Self Portrait
on taas aika maukas.......kuten myös tuo myös uusiksi
vedetty DP klassikko Child In Time
 
Stapani

Blackmoren nykyinen soundi on kyllä jotain niin kauneinta. Parempaa sähkissoundia saa etsiä, harva löytää...
Ja pianhan päästään tätä jälleen livenä todistamaan ja onneksi tällä kertaa jopa ihan kotimaan puolella.

http://www.spv.de/blackmoresnight/90s/
 
Käykääs kuuntelemassa uutta Blackmorea. Juu, tiedän aika huttua on... Pitää tuo levy silti ostaa ja molemmat Suomen keikat käydä katsomassa.
 
Juu, tiedän Off-topiccia tavallaan...
 
Hmm..Ihmevetoja nuo Rainbow eyes (sovitus) ja Can't help falling in love..Tuossa levyllä toimii minusta paremmin tuo puhtaasti "folkimpi" osasto - tämä on ensivaikutelma.Blackmoren akustisen soittoa ei muuten nykyään voi muuta kuin ihastella (biisi nro 5).Hienoa on.

Itse en ole kuullut kyseiseltä yhtyeeltä kuin pari kappaletta, mutta haluaisin kuulla enemmän. Yhtye vaikuttaa loistavalta. Varsinkin All Night Long iskee kovaa.