Kitarat: kitarakamat ›

Juu ei, sitä tykeintä runkopuuta olekaan, niin kuin jo kerrottiin.
 

 
Niin, sattumaahan se kaiketi ei ole niin kuin ounastelitkin, vaan vuosisatojen saatossa muovautuneen puunkäytön ja ko. puutavaran saatavuuden välistä balansointia hinnalla.
 

 
Niin, nykyaikainen käsitys. Tietyt puulajit ovat nimenomaan tulleet uhanalaisiksi koska ne ovat olleet niin suosittuja syistä mistä hyvänsä ja täten hakattu, tuhottu lähes loppuun. Näin ollen nykyään voidaan sitten hehkuttaa vaikka uhanalaisuudella, millä ei ole tekoa alkuperäisen käyttöidean kanssa.
 
Mutta miksi piti aikoinaankaan alkaa rahtaamaan maailman ääristä jotain minkä näköistä löytyy kotivajan halkopinosta? Ilmaista se ei ollut silloinkaan.
 
Arvostusta toki lisää jonkin paikallinen puute tai olemattomuus. Toisen maan polttopuu voi olla toisen jalotavaraa ja toisinpäin.
 
Mä näkisin ton asian kuitenkin niin, että alunperin noita nykyisin uhanalaisia lajeja on hakattu nimenomaan siksi, että ne ovat olleet niitä parassoundisia puita. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että esim. oikea Hondurasin mahonki on hienosoundinen puu, samoin kuin esim. Brasilian ruusupuusta valmistetut otelaudat ja kaulat vakuuttavat.
 
Varsinaisesti parasta puuta kitaran runkoihin ei tietysti voi kukaan sanoa, mutta omiin tarkoituksiin ne parhaat valikoituvat käytännön kautta. Tarpeeksi paljon kokemuksia eri runkopuista muovaa selvän näkemyksen omista suosikeista. Soitettava musiikkityyli ja soundi-ihanteet vaikuttavat tietysti suuresti jokaisen henkilökohtaisiin suosikkeihin.
 
Lisäksi samalla nimellä kulkevissa puulaaduissa on suuria eroja. On olemassa lukuisia eri mahonkeja, vaahteroita, saarneja jne.
 
Myös samanlaisissa kitaroissa voi olla suuria eroja soundissa, vaikka molemmat olisivat juuri samanlaisia kitaroita , uusia molemmat, samat kielet, samat mikit, sama väri ja siis päältä katsoen täysin identtisiä. Olen itse todistanut suuriakin eroja esim. 2:n samanlaisen uuden Stratocasterin soinnissa ja soundissa. Samoin kokeilin vähän aikaa sitten 4:jää uutta Gibsonin Les Paulia, joista 2 oli vielä saman väristäkin ja erot olivat selkeitä, eivät tosin niin suuria, kuin em. Strato-parissa. LP:eistä suosikki selvisi nopeasti.
 
Sitten henkilökohtaisiin suosikkeihin runkopuista:
 
1. mahonki
 
Tymäkimmät soundit ovat yleensä löytyneet erilaisista mahonkibodyisista kitaroista.
Nykyinen Honduras-mahonki toimii aina, vaikka ei siis enää Hondurasista tulekaan. Oikea Honduras-mahonki on kevyempää ja mun korvaan siinä on enemmän trebleä. Valitettavasti en ole kyseisestä puusta valmistettua kitaraa koskaan omistanut, vaan kokeilut ovat rajoittuneet pääasiassa musiikkikauppojen ihanuuksiin, esim. 1956 Les Paul Standardiin. Toki kitaran puut ovat myös saaneet kuivua ja nauttia vibraatioista sen 50 vuotta. Tämänkään seikan vaikutusta en menisi aliarvioimaan. Kun ´90- ja 00-lukujen mahongit nauttivat vastaavaa 50 vuotta, soivat nekin tod. näk. entistä hienommin.
Korina, valkoinen ja musta ovat myös niitä ihanuuksia. Mustasta ei ole kokemuksia, mutta samaltahan sen pitäisi soundata, kuin valkoinenkin. Tavalliseen mahonkiin verrattuna mielestäni hieman kirkkaampi soundi.
 
Niputetaan vielä Espanjan seetri samaan, vaikkei sinne kuulukaan. Ruokankaan käyttämä puu, joka maestron itsensä mukaan muistuttaa eniten alkuperäistä Honduras-mahonkia. Hyvin mahongin kaltainen soundi, ehkä hieman kirkkaampi.
 
2.saarni
 
Mahtavuutta. Kirkkaahko, tasapainoinen soundi. Pitkä sustain. Suosaarni kitaroitakin olen soitellut, mutta saarniin verrattuna soundista on tuntunut puuttuvan tiettyä napakkuutta. Saarnilla tarkoitan lähinnä siitä ESPin käyttämää Japanilaista saarnia, tosin Amerikkalainen vaikuttaa mun korvaan lähes identtiseltä.
 
3.poppeli
 
Jackson-miehet tietää. Hyvin lepän kaltainen soundi.
 
4.leppä
 
Tähän mulla on kahtiajakoinen suhtautuminen. Pidin leppää aika mitäänsanomattomana puuna, kunnes testasin erään soitinrakentajan tekemää leppäkitaraa. Mahtava soundi. Silti suurin osa leppäbodyisista kitaroista soundaa mielestäni vain ihan okeille, ei mitenkään erikoiselle. Eräs toinen soitinrakentaja kertoi mulle joskus, että leppä on vähän hankala puu. Koskaan et voi kuulemma tarkalleen tietää, miltä se tulee kuulostamaan. Erot leppäkitaroiden välillä voivat ilmeisesti olla aika isoja. Tasapainoinen soundi.
 
5.lehmus
 
Mielestäni lehmus on parhaillaan yhdistettynä vaahterakanteen, -kaulaan ja mahdollisesti vielä vaahteraotelautaankin(Axis, anyone?). Lämmin, pyöreähkö soundi, josta kuitenkin mielestäni uupuu se mahongin voima ja botne.
 
6.vaahtera
 
Näitäkin on erilaisia. Kirkas ja pureva soundi, pitkä sustain.
 
Tossa noita mistä on enemmän kokemusta. Olen soitellut myös esim. Koasta tehtyjä lankku- ja puoliakustisia kitaroita. Jälleen kerran mahongin kaltainen, ehkä asteen kirkaampi. Pähkinääpuu ja padauk vaikuttivat soundiltaan hyvin paljon vaahteran kaltaisilta. Jalava on aikalailla saarnin kaltainen. Kuusesta tehty puoliakustinen oli miellyttävä yllätys. Hieno soundi, pitkähkö sustain ja kirkkaahko, tasapainoinen soundi.
 
Nää on siis vain mun henkilökohtaisia suosikkeja ja näkemyksiä.