Kitarat: kitarakamat ›

Itelleni straton body o aina ollu kaikin mukavin.

Agathishan paskin mutta mikä tykein ja paras?
 
Entäs bodittomat kitarat? Onko jollain kokemuksia noista kasari-ihmeistä?
 
Tekis mieli hommata yksi kaappiin pölyttymään, mutta enpä ole livenä nähnyt yhtään.

Entäs bodittomat kitarat? Onko jollain kokemuksia noista kasari-ihmeistä?
 
Tekis mieli hommata yksi kaappiin pölyttymään, mutta enpä ole livenä nähnyt yhtään.
 
Meinaat oikein "oikeeta" Steinbergeriä? Toki olihan niitä muitakin, itellä on kokemusta mm. Westone Railista ja Cortin jostain ihmeenmuotosesta..
Westone oli ihan kiva, toki vaikea alkajaisiks testata, koska oli lavaton, kuten Steinbergerkin. Jotenkin se käsi vaan tuppaa menemään "yli" kaulan päästä. =)
Kovia hintoja noista on pyydetty, no, Steinbergerhän hiilikuitukitarana on muutenkin tyyris, oli jo uutena.

Juu ei, sitä tykeintä runkopuuta olekaan, niin kuin jo kerrottiin.
 
Yleensäkin olisi aika outo sattuma jos tietty puu tosiaan olisi sitä parempaa soitinpuuta mitä kalliimpi se sattuu olemaan,
 
Niin, sattumaahan se kaiketi ei ole niin kuin ounastelitkin, vaan vuosisatojen saatossa muovautuneen puunkäytön ja ko. puutavaran saatavuuden välistä balansointia hinnalla.
 
ja vielä parempi jos sattuu olemaan uhanalainen laji, kuten tuntuu olevan yleinen käsitys.
 
Niin, nykyaikainen käsitys. Tietyt puulajit ovat nimenomaan tulleet uhanalaisiksi koska ne ovat olleet niin suosittuja syistä mistä hyvänsä ja täten hakattu, tuhottu lähes loppuun. Näin ollen nykyään voidaan sitten hehkuttaa vaikka uhanalaisuudella, millä ei ole tekoa alkuperäisen käyttöidean kanssa.
 
Mutta miksi piti aikoinaankaan alkaa rahtaamaan maailman ääristä jotain minkä näköistä löytyy kotivajan halkopinosta? Ilmaista se ei ollut silloinkaan.
 
Arvostusta toki lisää jonkin paikallinen puute tai olemattomuus. Toisen maan polttopuu voi olla toisen jalotavaraa ja toisinpäin.
 
Edit: Poppelirunko omassa superstratossa melko tasapainoisen kuuloinen, korostus kuitenkin yläpäähän. Erottelevuutta myös, vaan onpa kokovaahterakaulakin, vaikuttaa myös. Hyvänä esimerkkinä kaksi saman aikakauden samanlaista kitaraani, kummassakin mahonkirunko ja -kaula, toisessa ruusupuinen otelauta ja toisessa eben. Akustinen sointi erilainen. Kokonaisuus kaiketi ratkaisee, ellei arvostella pelkkien erillisten osien ominaissävyjä, jotka taas voivat korostua tai vaimentua osana koko kitaraa.

Meinaat oikein "oikeeta" Steinbergeriä?
 
Mahtaako muuten Gibson/MusicYon nykyisellä USA GLB-2S:llä olla paljoa eroa originaaliin?
http://www.musicyo.com/product_specs.asp?pf_id=897
 
Tuo olematon runko aiheutti ainakin minulle epätodellisen soittotuntuman ja se lavan puute tosiaan. No samana päivänä oli keholla myös mm. Parker, joten kovasti koeteltiin rajoja.

Juu ei, sitä tykeintä runkopuuta olekaan, niin kuin jo kerrottiin.
 

 
Niin, sattumaahan se kaiketi ei ole niin kuin ounastelitkin, vaan vuosisatojen saatossa muovautuneen puunkäytön ja ko. puutavaran saatavuuden välistä balansointia hinnalla.
 

 
Niin, nykyaikainen käsitys. Tietyt puulajit ovat nimenomaan tulleet uhanalaisiksi koska ne ovat olleet niin suosittuja syistä mistä hyvänsä ja täten hakattu, tuhottu lähes loppuun. Näin ollen nykyään voidaan sitten hehkuttaa vaikka uhanalaisuudella, millä ei ole tekoa alkuperäisen käyttöidean kanssa.
 
Mutta miksi piti aikoinaankaan alkaa rahtaamaan maailman ääristä jotain minkä näköistä löytyy kotivajan halkopinosta? Ilmaista se ei ollut silloinkaan.
 
Arvostusta toki lisää jonkin paikallinen puute tai olemattomuus. Toisen maan polttopuu voi olla toisen jalotavaraa ja toisinpäin.
 
Mä näkisin ton asian kuitenkin niin, että alunperin noita nykyisin uhanalaisia lajeja on hakattu nimenomaan siksi, että ne ovat olleet niitä parassoundisia puita. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että esim. oikea Hondurasin mahonki on hienosoundinen puu, samoin kuin esim. Brasilian ruusupuusta valmistetut otelaudat ja kaulat vakuuttavat.
 
Varsinaisesti parasta puuta kitaran runkoihin ei tietysti voi kukaan sanoa, mutta omiin tarkoituksiin ne parhaat valikoituvat käytännön kautta. Tarpeeksi paljon kokemuksia eri runkopuista muovaa selvän näkemyksen omista suosikeista. Soitettava musiikkityyli ja soundi-ihanteet vaikuttavat tietysti suuresti jokaisen henkilökohtaisiin suosikkeihin.
 
Lisäksi samalla nimellä kulkevissa puulaaduissa on suuria eroja. On olemassa lukuisia eri mahonkeja, vaahteroita, saarneja jne.
 
Myös samanlaisissa kitaroissa voi olla suuria eroja soundissa, vaikka molemmat olisivat juuri samanlaisia kitaroita , uusia molemmat, samat kielet, samat mikit, sama väri ja siis päältä katsoen täysin identtisiä. Olen itse todistanut suuriakin eroja esim. 2:n samanlaisen uuden Stratocasterin soinnissa ja soundissa. Samoin kokeilin vähän aikaa sitten 4:jää uutta Gibsonin Les Paulia, joista 2 oli vielä saman väristäkin ja erot olivat selkeitä, eivät tosin niin suuria, kuin em. Strato-parissa. LP:eistä suosikki selvisi nopeasti.
 
Sitten henkilökohtaisiin suosikkeihin runkopuista:
 
1. mahonki
 
Tymäkimmät soundit ovat yleensä löytyneet erilaisista mahonkibodyisista kitaroista.
Nykyinen Honduras-mahonki toimii aina, vaikka ei siis enää Hondurasista tulekaan. Oikea Honduras-mahonki on kevyempää ja mun korvaan siinä on enemmän trebleä. Valitettavasti en ole kyseisestä puusta valmistettua kitaraa koskaan omistanut, vaan kokeilut ovat rajoittuneet pääasiassa musiikkikauppojen ihanuuksiin, esim. 1956 Les Paul Standardiin. Toki kitaran puut ovat myös saaneet kuivua ja nauttia vibraatioista sen 50 vuotta. Tämänkään seikan vaikutusta en menisi aliarvioimaan. Kun ´90- ja 00-lukujen mahongit nauttivat vastaavaa 50 vuotta, soivat nekin tod. näk. entistä hienommin.
Korina, valkoinen ja musta ovat myös niitä ihanuuksia. Mustasta ei ole kokemuksia, mutta samaltahan sen pitäisi soundata, kuin valkoinenkin. Tavalliseen mahonkiin verrattuna mielestäni hieman kirkkaampi soundi.
 
Niputetaan vielä Espanjan seetri samaan, vaikkei sinne kuulukaan. Ruokankaan käyttämä puu, joka maestron itsensä mukaan muistuttaa eniten alkuperäistä Honduras-mahonkia. Hyvin mahongin kaltainen soundi, ehkä hieman kirkkaampi.
 
2.saarni
 
Mahtavuutta. Kirkkaahko, tasapainoinen soundi. Pitkä sustain. Suosaarni kitaroitakin olen soitellut, mutta saarniin verrattuna soundista on tuntunut puuttuvan tiettyä napakkuutta. Saarnilla tarkoitan lähinnä siitä ESPin käyttämää Japanilaista saarnia, tosin Amerikkalainen vaikuttaa mun korvaan lähes identtiseltä.
 
3.poppeli
 
Jackson-miehet tietää. Hyvin lepän kaltainen soundi.
 
4.leppä
 
Tähän mulla on kahtiajakoinen suhtautuminen. Pidin leppää aika mitäänsanomattomana puuna, kunnes testasin erään soitinrakentajan tekemää leppäkitaraa. Mahtava soundi. Silti suurin osa leppäbodyisista kitaroista soundaa mielestäni vain ihan okeille, ei mitenkään erikoiselle. Eräs toinen soitinrakentaja kertoi mulle joskus, että leppä on vähän hankala puu. Koskaan et voi kuulemma tarkalleen tietää, miltä se tulee kuulostamaan. Erot leppäkitaroiden välillä voivat ilmeisesti olla aika isoja. Tasapainoinen soundi.
 
5.lehmus
 
Mielestäni lehmus on parhaillaan yhdistettynä vaahterakanteen, -kaulaan ja mahdollisesti vielä vaahteraotelautaankin(Axis, anyone?). Lämmin, pyöreähkö soundi, josta kuitenkin mielestäni uupuu se mahongin voima ja botne.
 
6.vaahtera
 
Näitäkin on erilaisia. Kirkas ja pureva soundi, pitkä sustain.
 
Tossa noita mistä on enemmän kokemusta. Olen soitellut myös esim. Koasta tehtyjä lankku- ja puoliakustisia kitaroita. Jälleen kerran mahongin kaltainen, ehkä asteen kirkaampi. Pähkinääpuu ja padauk vaikuttivat soundiltaan hyvin paljon vaahteran kaltaisilta. Jalava on aikalailla saarnin kaltainen. Kuusesta tehty puoliakustinen oli miellyttävä yllätys. Hieno soundi, pitkähkö sustain ja kirkkaahko, tasapainoinen soundi.
 
Nää on siis vain mun henkilökohtaisia suosikkeja ja näkemyksiä.

Mä näkisin ton asian kuitenkin niin, että alunperin noita nykyisin uhanalaisia lajeja on hakattu nimenomaan siksi, että ne ovat olleet niitä parassoundisia puita. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että esim. oikea Hondurasin mahonki on hienosoundinen puu, samoin kuin esim. Brasilian ruusupuusta valmistetut otelaudat ja kaulat vakuuttavat.

Varsinaisesti parasta puuta kitaran runkoihin ei tietysti voi kukaan sanoa, mutta omiin tarkoituksiin ne parhaat valikoituvat käytännön kautta. Tarpeeksi paljon kokemuksia eri runkopuista muovaa selvän näkemyksen omista suosikeista. Soitettava musiikkityyli ja soundi-ihanteet vaikuttavat tietysti suuresti jokaisen henkilökohtaisiin suosikkeihin.

Lisäksi samalla nimellä kulkevissa puulaaduissa on suuria eroja. On olemassa lukuisia eri mahonkeja, vaahteroita, saarneja jne.
 
mmm. Olisinpa voinut sanoa vaikka just näin, mutta vaihteeksi kuitenkin kysellen. Kiitos kattavasta läpikäynnistä, täytyy verrata tuntoja.

Kovasti haluaisin testata mäntyrunkoista Glendaleguitarsin teleä, kovasti tuntuvat rapakon takana ylistävän.
 
http://www.glendaleguitars.com/guitars.htm

Mites tuo kaula Westonessa? Mitä materiaalia ja millä pidetään suorassa (tankoko)?
 
Westonessa oli muistini mukaan ihan "normaali" puukaula kaularaudalla, se runko oli se niitten oma innovaatio, eli kaks terästankoa (putkea) ja päissä sitte sellaset palaset. Mikki liukui siinä tankojen välissä muovi"klipseillä" jotka sitten saattoi vaikka murtua tai ottaa muuta damagea.
Zepeteus, mulla ei oo noista "uusista" Steinbergereistä minkään moista kokemusta, niin en osaa yhtään sanoa. Näkyvät olevan edelleen osa Gibson-konsernia.. Eipä niistä wanhoistakaan ole kehuskeltavaksi asti, enemmän satunnaisia testailuja, ja yhden tallarustinkia vähän huoltanut. Aikoinaanhan se tosiaan oli julmetun kallis "moderni" hiilikuitukitara.
Saarnipuusta vielä sen verran, että soitinrakennusmaailmassahan on kolmenlaista saarnia käytössä, northern eli hard ash, josta joskus tehtiin painavia Fendereitä, sitten puuaineksena huomattavasti kevyempi suosaarni eli swamp ash, ja sitten tuo japanilainen sen-ash eli japaninsaarni, joka lienee tuossa kahden edellisen välimaastossa painoltaan. Japaninsaarni-instrumentteja on sitte noitten vintage-Ibanezien muodossa tullut omistettua.
 
Muuten edellä on todella kattavasti selvitetty noita puulajeja, käyttöä ja myös niitä syitä, miksi juur moisia käytetään, mm. saatavuus ja puuaineksen tiedossa oleva "tasalaatuisuus", jos sitten elävästä luonnonmateriaalista koskaan voidaan moista sanoa...
Totta kai nykypäivänä tulee huomioida myös kestävän metsätalouden vaatimukset raaka-ainehankinnassa, vaikkakin aiheesta on jopa kirjoitettu useampiakin tutkielmia, joiden mukaan varsinaisesti soitinteollisuutta ja sen käyttämää puumateriaalin määrää ei todellakaan voi pitää minään vallan suurimerkityksellisenä yleisesti ottaen. Poikkeuksiakin on, esimerkiks klassisten instrumenttien valmistuksessa käytetyt pernambuco- brazilwood- ja grenadillapuut. Sekä totta kai Hondurasin mahonki ja brasilianruusupuu.

Ruusupuisella telellä olen joskus soittanut. Tykkäsin kovasti. Siinä oli telen twangi, mutta tanakampi soundi. Auktoriteettia löytyi, mutta painoi aika laillla.

Useimmat näistä harvinaisemmista puulajeista
on hakattu harvinaisiksi kun on tehty, ei soittopelejä,
vaan laivoja.
Long live the King!

Useimmat näistä harvinaisemmista puulajeista
on hakattu harvinaisiksi kun on tehty, ei soittopelejä,
vaan laivoja.
Long live the King!
 
Ja huonekaluja ja nuotioita. Jostain lueskelin aikanaan, kuinka iso osa monista hienoista ja nykyisin todella arvokkaista puista, on käytetty polttopuuna. Jos pitää kokkailla nuotiolla tai on kylmä, niin siinä kohtaa ei tukkien tulevasta arvonnoususta paljon keskustella:)

Jostain lueskelin aikanaan, kuinka iso osa monista hienoista ja nykyisin todella arvokkaista puista, on käytetty polttopuuna.
 
Egyptiläiset oli tässäkin fiksumpia, kun 1800-1900 taitteessa niiden junat toimi puun sijasta muumioilla.

Ehkä jos käyttää kitaraa lyömäsoittimena?
 
Plussaa+++

Telessä on paras

Jos ihan muodoista puhutaan niin kyllä SG ja Strato on ne meikäläisen suosikit, ihan ergonomiansa puolesta. Puulaaduista en sen pahemmin osaa sanoa, on ollut mahonkia, leppää, saarnia ja lehmusta. Kaikki ovat miellyttäneet soundiltaan (enkä noita nyt niin pahemmin osaa arvioida), tosin saarnirunkoinen teleni on ehkäpä noussut suosikiksi sustainin ja twangin takia.

Muistaako kukaan mistä kepeistä
stardivarius, tai mikä se nyt oli, veisteli
ne viulunsa? Jotain sopivasti lahoja kantoja
ukko aikoinaan potki..ainaski aku ankan
mukaan. Hitto noihin emg mikit niih se
olis "death metallia"
no joo...
 
ps. joskus oli tuolla toisessa kotona tukussa (
myyvät vaikka mitä ja kärpäset saa pitää) sellainen
strato joka oli tehty lexanista. en muista oliko siinä
samaa luodinkestävää kaula kanssa. painoi jotain
10kg, ei ainakaan vähempää. olisin ostanut mutta
wanha ämmä ei myynyt puolee hintaan..pyynti
oli jotain rontti 100 markkaa.
(siitä näki artististin läpi!)
matti