Kitarat: soittaminen ›

(Jos olet, hyi sinua! Käden pitää liikkua ja osata _löytää_ se oikea paikka!)
 
Ei, vaan käsi SAA liikkua ja vaihtaa paikkaa, käsi osaa löytää itselleen parhaan paikan kuhunkin tilanteeseen kun sen antaa.
 
Vasemman käden tekniikka ei saa olla samaan paikkaa ja samaan otteeseen jähmettynyttä vaan siinä pitää ola liikkuvuutta ja monipuolisuutta. Aseman vaihtoja, vaihtoehtoisia sormituksia, -- Ote välillä peulkalo takana välillä kaulaa kämmenpohjaan painaen, ja huomattavan usein peukaloa otelaudalla ...
 
Edelleen, ei pidä, vaan saa olla, se ei ole väärin. Se ratkaisee, toimiiko soitto paremmin, kuulostaako soitto ehjemmältä, saundi enemmän halutunlaiselta.
 
--> Käske sormet sinne, minne tartte ja anna lopun osan kädestä hakea paikkansa sen mukaan.... Ei päinvastoin.
 
Tässä ollaan jo vähän enemmän oikean ajatuksen suunnalla.
 
Pointti tässä saivartelussa on se, että liian usein ajatusmallit ovat negatiivisia. Soittaminen ei ole pakottamista, hampaat irvessä vääntämistä ja asioiden pusertamista ulos, vaan pakottaminen kohdistuu pikemminkin mieleen positiivisessa suunnassa. Mitään ei pakoteta, paitsi itsensä harjoituskoppiin runkkaamaan sitä soitinta silloinkin kun ei tee mieli, mitään ei "pidä tehdä", paitsi antaa kropalleen ja aivoilleen mahdollisuus kertoa miten se haluaa asiat tehdä.
 
Totta kai zeniläisyys saattaa mennä siihen pisteeseen, että se muuttuu laiskuudeksi ja periksiantamiseksi, mutta liian usein annetaan ohjeita, jotka johtavat ajattelun siihen että soittamisen pitäisi olla jotenkin vaikeaa (mitä se tietysti työmäärässä mitattuna onkin) ja asiat täytyisi pusertaa väkisin ulos. Laiskuuden ja oman kehonsa tuntemisen välinen raja on hiuksenhieno, mutta lähtökohta pitäisi olla se, että asiat ovat helppoja ja toistojen kautta yhä helpompia, mikä johtaa siihen, että ne voidaan toteuttaa entistä korkeammissa tempoissa ja entistä monimutkaisempina yhdistelminä. Pusertaminen liittyy ainoastaan siihen, että kroppa saadaan entistä rennommaksi, se saadaan toteuttamaan asiat entistä vähemmällä vaivalla, mieli saadaan entistä kirkkaammaksi, eli toisin sanoen asiat saadaan vieläkin helpommiksi.
 
Kaikenlainen väkisintekeminen aiheuttaa jännityksiä, lukkoja sekä lihaksiin että mieleen. Jos kroppa ei ole valmis, asia ei tule ulos sillä hetkellä. Ideana onkin löytää oman kehon rajat, jotta tietää missä kohtaa lihaksia pitää vaan kouluttaa lisää ja missä kohtaa tekee jotain väärin. Tässä yleensä opettaja auttaa.
"Oikeaoppiset" soittoasennot yms. eivät ole syntyneet niin, että joku on jäykistänyt lihaksensa tiettyyn asentoon ja runnellut niitä niin kauan että pystyy soittamaan, vaan ne ovat asentoja, joissa lihakset helpoimmin pystyvät kontrolloidusti toteuttamaan halutun asian. Haluttu asia on subjektiivista, ei ihmisen lihasrakenne. Tästä syystä kukaan ei soita täysin samoissa asennoissa yms., mutta useimmille soittajille toimivat täysin samat lähtökohdat. Juuri sen takia, että haluttu asia johtaa halutunlaiseen tekniikkaan soittajan pitäisi pikemminkin oppia kuuntelemaan soittoaan ja korjaamaan siitä haluttuja asioita pois treenatessaan, kuin toteuttaa jonkun neuvoja vain siksi että niin käsketään. Jos sisäistä tarvetta muutokseen ei ole, se jää täysin turhaksi.
 
Tämä herättää varmasti keskustelua, joten pysäytän ajatuksenkulun nyt. Sanon vaan ajatusleikkinä, että miettikää Bruce Leetä pusertamassa lihakset jäykkinä niitä liikkeitään tai Guthrie Govania soittamassa täristen lihaskrampissa kun se "pistää kätensä oikeisiin asentoihin".