Etno, proge, latin ›

Tämä vähän kummastuttaa, kun käsittääkseni Yesillä oli hyvin tarkkaan määritelty, mitä soitetaan. Eikä ne live-versiotkaan kauheasti eroa studiomatskusta.
 
Niin, en tarkoittanutkaan että Yes soittelisi mitä sattuu, vaan sitä, että biiseissä, varsinkin pidemmissä - hyvänä esimerkkinä Tales From Topographic Oceans -levy - on mielestäni usein sellaisia vähän "tyhjiä" kohtia, jotka eivät välttämättä aina tue biisiä kokonaisuutena vaan pikemminkin rikkovat ehjän biisin. Sovitukset ovat siis varmasti loppuun asti ennalta mietittyjä, mutta ehkä tavallaan joskus vähän turhan korkealentoisia ja rönsyileviä ja bändi ehkä joskus hieman kompuroi omaan näppäryyteensä. Sehän on vaarana, kun osaa soittaa liian hyvin...
 
Itseäni viehättää Genesiksessä juuri se, että biisit on ainakin useimmiten sovitettu ja puristettu tiukkaan ja kokoajan eteenpäin menevään muotoon. Eli sitä ns. tyhjäkäyntiä ei yleensä ole. Ja että teknisen virtuositeetin esitteleminen ei ainakaan koko ajan ole pinnalla, vaan soitetaan nimenomaan sitä biisiä eikä niitä soittimia.
 
Tämähän nyt on taas niitä kuuluisia makukysymyksiä. Ja tähdennettäköön vielä, että kyllähän minä Yesistä (melkein) yhtä paljon tykkään kuin Genesiksestä :)
 
Tulipahan taa tekstiä. Rakkaat bändit herättävät suuria tunteita ja ajatuksia :)

Hmmm, onko Genesikseltä mitään Live konsertteja saatavilla 70-75 DVD, tai VHS muodossa? Kinnostaisi kovasti.

Hmmm, onko Genesikseltä mitään Live konsertteja saatavilla 70-75 DVD, tai VHS muodossa? Kinnostaisi kovasti.
 
Ei valitettavasti tuolta ajalta ole ollenkaan. Kuvamateriaalia yhtyeen esiintymisistä mm. televisiossa ja ilmeisesti myös keikalla on kyllä olemassa, mutta käsittääkseni niiden julkaisemisen estävät tekijänoikeudelliset seikat. Pätkiä moisista olen nähnyt ainakin pari vuotta sitten julkaistulla Genesis Songbook -dvd:llä. Bootleg-videoita taitaa löytyä jonkin verran, mutta niiden laatu on useimmiten niin huono, että siitä tulee vain vihaiseksi.
 
Tietääkseni ainakaan yhdestäkään Lamb -kiertueen keikasta ei ole olemassa kuvanauhaa jolla olisi mukana myös ääniraita. Ikävää, koska valokuvista päätellen tuo show oli vuonna -75 aikaansa edellä. Virallisia konserttivideoita on kai julkaistu Abacab-kiertueesta lähtien.

Niin, en tarkoittanutkaan että Yes soittelisi mitä sattuu, vaan sitä, että biiseissä, varsinkin pidemmissä - hyvänä esimerkkinä Tales From Topographic Oceans -levy - on mielestäni usein sellaisia vähän "tyhjiä" kohtia, jotka eivät välttämättä aina tue biisiä kokonaisuutena vaan pikemminkin rikkovat ehjän biisin.
 
Ajattelinkin, että otat esille juuri Tales from... -levyn, joka taitaa olla turhin progejulkaisu, minkä Yes on ikinä tehnyt. Sitä 1980-luvun LA:n hevirokkiosastoa ei kannata edes huomioida. :) Sen sijaan muussa materiaalissa (noh, ehkä Sound Chaserin kitarasoolo) ei ihan liikaa turhuutta ole.
 
Tosin sanoituksethan ovat sitten ihan oma juttunsa. Joskus Anderson höpötti, että sanoituksilla ei ole merkitystä, koska ne ovat yksi instrumentti muiden joukossa. Foneettisuus on tärkeämpää kuin tekstin sisältö. Jaa että korkealentoista... ;)
 
Itseäni viehättää Genesiksessä juuri se, että biisit on ainakin useimmiten sovitettu ja puristettu tiukkaan ja kokoajan eteenpäin menevään muotoon. Eli sitä ns. tyhjäkäyntiä ei yleensä ole. Ja että teknisen virtuositeetin esitteleminen ei ainakaan koko ajan ole pinnalla, vaan soitetaan nimenomaan sitä biisiä eikä niitä soittimia.
 
En haluaisi ainakaan myöntää, että Yesissäkään olisi korostettu soittajasankaruutta (vrt. ELP), vaikka taisihan nuo progekeikat jossain vaiheessa osaltaan olleen taituruusnäytöksiä ihan yleisestikin.
 
Minulle Genesiksestä suosikkimatskua on juuri tuo debyyttilevy sekä Selling England... (etenkin nimibiisi). Kuitenkin Yes taitaa olla ykkönen, sen vuoksi heittelen tämmöistä höpöhöpöä. :)

Minulle Genesiksestä suosikkimatskua on juuri tuo debyyttilevy sekä Selling England... (etenkin nimibiisi). Kuitenkin Yes taitaa olla ykkönen, sen vuoksi heittelen tämmöistä höpöhöpöä. :)
 
Jep, kuten sanottua, makuasioitahan nämä taaskin ovat. Ja Yes ja Genesis ovat toisaalta niin erilaisia bändejä, että turhaahan niiden vertailu ylipäänsä on.
 
Oletko muuten Jäähalliin tulossa kesäkuussa? Täytyy ehdottomasti järkätä jonkinlainen miitinki siellä ennen tai jälkeen keikan.

Oletko muuten Jäähalliin tulossa kesäkuussa? Täytyy ehdottomasti järkätä jonkinlainen miitinki siellä ennen tai jälkeen keikan.
 
Juu, tällä kertaa olen katsomossa ihmettelemässä, kun toissasyksyn Yes-keikan näin kolmannesta rivistä. Tuntui vain siltä, että n. kolmituntista settiä jaksaa nauttia pidempää penkissä röhnöttäen. :)
 
Miitinkiä, mikäs siinä.

Tuntui vain siltä, että n. kolmituntista settiä jaksaa nauttia pidempää penkissä röhnöttäen. :)
 
Niin, kyllähän se vähän jaloille ottaa, mutta eiköhän sen kestä...
 
Itse ajattelin asian lähinnä soundin kannalta. En varmaan edes yritä rynnätä ihan lavan eteen vaan jään suosiolla vähän kauemmaksi. Pääsee soundit ja mahdolliset näyttävät valomeiningit oikeuksiinsa. Eikä ne äijät nyt niin ihmeellisen näköisiä ole, että kannattaisi eturiviin ängetä kuolaamaan :)
 
Miitinkiä, mikäs siinä.
 
Tietysti mukaan kaikki muutkin m.netin jäsenet, jotka sinne ovat tulossa. Meitähän taitaa olla kuitenkin aika nippu?

Olen nähnyt jotain Genesis 71-72 liikkuvaa kuvaa, hyvä ääni ja kuva, se oli semmoinen missä ei ollut tauastaa , eli joku studio live (löytyi netistä). Myös joku mustavalko bootleg juttu on tullut nähtyä, siitä ei saanut oikein selkoa.

Heh tuli mieleen tosta otsikosta, et ainaskin Pelle Miljoona on kuunnellut vanhaa Genesistä!! Vaikka punk kaiketi tappoi aikanaan progen, niin vertailkaas piruuttanne Genesiksen Dancing with the Moonlit Knightia ja Moottoritie on kuumaa ;-)

Heh tuli mieleen tosta otsikosta, et ainaskin Pelle Miljoona on kuunnellut vanhaa Genesistä!! Vaikka punk kaiketi tappoi aikanaan progen, niin vertailkaas piruuttanne Genesiksen Dancing with the Moonlit Knightia ja Moottoritie on kuumaa ;-)
 
Taisi olla Ari Taskinen (PM Oy:n kosketinsoittaja) "syypää" tuohon riffiin ja joka oli bändin "progemies".

Vaikka punk kaiketi tappoi aikanaan progen
 
Proge oli jo tehnyt itsemurhan siinä vaiheessa kun punk tuli voimakkaammin mukaan kuvioihin.

Tuolla on avovaimon levyhyllyssä kaikki Genesikset alusta tuohon Selling Englandiin asti, ja osa myös CDnä. Tarkoitus olisikin ostaa nuo kaikki Myös CDversioina, kun noita vinyylejä ei vain enää raatsisi vakituiseen soittaa, vain pyhäisin enää, on meinaan alkuperäistä painosta kaikki. Ei uudelleenjulkaisuja.
 
Mutta kyllä niitä on sitten kuunneltukin, ja ihailtu soundeja, soittoa, laulua, sävllyksiä. Sanalla sanoen kaikkea. Jotenkin ne kannetkin on vain niin loistavia, toisaalta onhan ne Paul Whiteheadin taidetta, joten ihmekös tuo. (Pst, juttua Paul Whiteheadisa uusimmassa Colossuksessa).
 
Jos jokin suosikki olisi pakko valita, kallistuisin monen muun tapaan varmaan tuon Selling Englandin puoleen. Jonkunnäköinen huippukohta se taisi ollakin, vaikka jotain hyviä levyjä bändiltä irtosikin. Minulla ei ole mitään intoa kuunnella enää noita Gabrielin lähdön jälkeisiä levyjä, jotenkin tuntuu että se paras terä katosi. Ja levyt lakkasivat olemasta kokonaisuuksia. Mutta Gentle Giantin tällä puolen yksi parhaita bändejä minun kirjoissani nimenomaan vanha Genesis on.

'Foxtrot' on soinut viimeisen viikon aika ahkeraan soittimessa ja onhan se hyvä levy. Ihan 'Selling Englandin' tasolle se ei minun kirjoissani kuitenkaan nouse. 'Foxtrotista' puuttuu se jokin viimeinen silaus ja 'Sellingillä' oli ehkä vahvempia melodioita.
 
En kuitenkaan valita. Hienoa lyriikkaa, taitavaa soitantaa ja myös tarttuvia melodianpätkiä. Parhaita biisejä 'Foxtrotilta' on paha valita, enkä löydä joukosta yhtään heikompaa lenkkiä.

Rupesin nyt vasta enemmän kuuntelemaan Duke:a ja sehän onkin aivan mainio levy. Genesis on muuten yksi harvoja bändejä, joiden livetaltionteja jaksan kuunnella. Myös Rush ja Transatlantic on toiminut, jotenkin nää progemiehet vetää lavallakin viimeisenpäälle tarkkaan (toisin kuin esim. Iron Maiden, yritin eilen kuunnella uudempia livelevyjä ja harmitti, kun Bruce ei edes yritä vetää oikein, huutaa vaan).

Selling England by the pound kolahti.
Mitäs mieltä muut olette Gabrielin soolotuotannosta?
Growing Up-dvd...potkii...potkii...potkii vieläkin.
Red Rain, Here Comes the Flood...huh huh

oikein kahdeksankymmenlukulaiset syntikkapopit aiheuttavat kiivaan vastareaktion. Ne eivät ole kuuntelemallakaan parantuneet.
 
Tuossa tietysti kannattaa muistaa se, että PG oli noiden soundien pioneeri. Silloin kun levyt ilmestyivät, soundimaailma oli jotakin aivan uutta. Muut kuluttivat ne sitten loppuun myöhemmin.
 
Koska tutustuin III- ja IV-levyihin aikanaan tuoreeltaan, ne ovat edelleenkin suosikkejani PG:n tuotannosta. Vahvoja, tummasävyisiä kokonaisuuksia.

Kannattaa muuten oikeasti tutustua tuohon Growing Up:iin.
Mun mielestä biisit toimivat paremmin kuin studioversiot.
Jotkut ainakin. Esim. Red Rain rokkaa niin lujaa, etten vieläkään käsitä. Tony Levinin ihmebassottelu on mielenkiintoista.

Joo, tarkoitus olisi tuo dvd hankkia heti kun rahatilanne antaa myöten. On sitä sen verran kehuttu. Katsoin Gabrielin sivuilla trailerin, ja oli kyllä uskomattoman hienon näköistä ja kuuloista kamaa.
 
En ole tuohon PG:n soolotuotantoon niin hirveän syvällisesti tutustunut. Hyllystä löytyvät ykkönen, Secret World Live ja Up. En tiedä mikä, mutta joku siinä on aina mulle vähän tökkinyt. Kaipa sille pitäisi vain antaa enemmän aikaa ja syvempää paneutumista. Jotenkin on tuo Banksin soolotuotanto iskenyt minuun paremmin.

1992 tuli uutena vuotena Wembleyn keikka ja silloin innostuin, nimenomaan niistä vanhoista. Selling England ja Foxtrot olivat ekat ostokseni ja loistavilta kuulostavat vieläkin. Lamb on kuitenkin Gabrielin aikaisista suosikkini, siinä alkaa olla jo sellaista "punk -energiaa" jota löytyy Gabrielin varhaisilta soololevyiltäkin.
A Trick Of The Tail on ehkäpä Collinsin laulamista paras, mutta kyllä Dukekin miellyttää. Varsinkin Duke's Travels on mielestäni yksi bändin parhaista instrumentaaleista ja poppisbiisitkin toimivat. Wind And Wuthering on ollut aina vähän sellainen vaikeampi tapaus, esim. klassikkona pidetty One For The Vine on ylipitkä ja jotkut niistä instrumentaaleista olisi voinut sijoittaa sinkkujen b-puolille. Samana vuonna julkaistu Spot The Pigeon EP on paljon piristävämpi lätty, varsinkin biisi Inside And Out.
And Then There Were Three on edeltäjänsä kanssa aika samaa kauraa, aluksi tuntui tosin ihan flopilta, mutta on sieltä alkanut hyviäkin biisejä löytyä. Suosikki on tällä hetkellä Rutherfordin tekemä Deep In The Motherlode. B-puolibiisi The Day The Light Went Out olisi hyvin voinut korvata levyllä jonkun tylsemmän rallin.
Abacab on minusta huomattavasti mainettaan parempi levy. Nimibiisi (hieman ylipitkä tosin), Dodo/Lurker ja Keep It Dark ovat erittäin hyviä ja taas löytyi sinkkujen b-puolita parit mielenkiintoiset instrumentaalit Naminanu ja Submarine. Jostain luin, että jälkimmäinen kuului aluksi Dodo/Lurker -eepoksen kolmanneksi osaksi. Onhan se vastaus siinä kysyttyyn arvoitukseen!;) Hieno surumielinen teos.
Myöhemmästä tuotannosta helmiä saakin kaivaa. Mama, Home By The Sea ja Do The Neurotic (taas b-puoli) miellyttävät eniten.
 
Soolotuotannossa Gabriel on muita korkeammalla, etenkin loistavilla II, III ja IV levyillään. Steve Hackettin Spectral Mornings on kuulemistani paras ja Mike Rutherfordin Smallcreep's Day on aika kiva sekin. Ja alkuperäisen kitaristin Anthony Phillipsin levyistä voin suositella Wise After The Event:iä vuodelta 1978. Loistava kansikin!:)
Collinsin soolot olen jättänyt rauhaan, Brand X:n levyjä tulee joskus soiteltua. Ihan OK fuusiota, jossa ne kaikkein pahimmat kliseet onnistutaan välttämään.