Klassinen ›

Tänään, 27. 1. on Mozartin ja Eduard Lalon syntymäpäivä. Niin, että kaikille klasarilaisille ja muillekin upean Muusikoiden netin jäsenille ylläpitoa unohtamatta oikein paljon onnea! Ohimennen sanon, että ensi lauantaina on Schubertin syntymäpäivä, etten tuhlaa liikaa nettitilaa ylimääräisillä onnentoivotuksilla, niin että menköön samaan hengen vetoon tuokin, koska idolistani on kysymys. Kippis! Salzburgin tanhuvilla, missä uusi ja vanha aika kohtaavat syntyi meidän aikamme todellinen ja ikuinen musiikki, luonnollinen kuin luonto ja yhtä viaton.

Oliko se 1756, tarkistetaan.
 
Kyllä, muistini toimii vielä.

Kas, enpä tiennytkään että herroilla on sama syntymäpäivä. Täytyy nyt juhlan vuoksi vähän Laloakin kehaista; on hänen Sinfonia Espagnolensa sekä Sellokonserttonsa niin verevän tunteikasta ja dramaattista romanttista musiikkia että ilolla kuuntelee vaikka ikävä kyllä ihmeen harvoin kuuleekin. Ja muitakin teoksia varmasti on; nuo lähinnä tunnen.

Oliko se 1756, tarkistetaan.
 
Kyllä, muistini toimii vielä.
 
kyllä ja taisi täyttää eilen 247 vuotta. mikäli laskupääni ei ole ruostunut.

Kas, enpä tiennytkään että herroilla on sama syntymäpäivä. Täytyy nyt juhlan vuoksi vähän Laloakin kehaista; on hänen Sinfonia Espagnolensa sekä Sellokonserttonsa niin verevän tunteikasta ja dramaattista romanttista musiikkia että ilolla kuuntelee vaikka ikävä kyllä ihmeen harvoin kuuleekin. Ja muitakin teoksia varmasti on; nuo lähinnä tunnen.
 
Tosin Lalo nyt syntyikin vasta vuonna 1823, jolloin Schubert sävelsi oopperansa Fierrabras D 796, mahdollisesti Die Verschworenenin D 787 sekä aloitti katkelmaksi jääneen oopperansa Rüdiger D 791 säveltämisen, jonka muiden toimesta täydentämää johdantokuoroa ei ole edes saatu levytettyä. Lalon musiikkia en juurikaan tunne, mutta ranskalainen kuuluu olevan. Olen unohtanut oikeastaan kaiken mitä olen hänestä lukenut. Täytyypä virkistää muistia uudelleen.

Taitavia aasinsiltoja Schubertiin, aiheesta kuin aiheesta..! Heh. =)

Taitavia aasinsiltoja Schubertiin, aiheesta kuin aiheesta..! Heh. =)
 
Eipä oikeastaan, mutta kun kerran otit puheeksi, niin ihmettelenpä vain sitäkin seikkaa, että miksiköhän esim. Schubertin orkesteri-ja ooppera-alkusoittoja ei juurikaan kuulla edes Keski-Euroopassa, Schubertin synnynmaassa tai muualla saksalaisella kielialueella konserttiohjelmistoissa (Rosamunde-alkusoittoa ja ns. Italialaisia lukuunottamatta)taikka näin ainakin päätellen meillä Suomen yleisradiossa tai TV:ssä lähetetyissä konserttitaltioinneissa sekä Euroradion konsertti-illoissa, jossa esitetään usein vain esim. Carl Maria von Weberin muutamia ooppera-alkusoittoja, jotka ovat ilmeisesti pesiytyneet niin vahvasti yleisön tuntemaan kansalliseen musiikkiperintöön-ja tietoisuuteen, tai musiikkiperinnetietoisuuteen, vaikkakaan tämän ei pitäisi sanella jonkin teoksen klassikkoutta kirjallisuuden tapaan. Tosin puolestani olkoot soittamattakin, mikäli mielikuvitus ja valinnanvara eivät yllä Schubertin ns. Italialaisia alkusoittoja pitemmälle, jotka ovat tulvillaan Rossinilta perittyä musiikillisen leikinlaskijan ja pelleilijän mentaliteettia, joka uppoaa yleisöön aina kuin häkä, mikä ainakin mielestäni todistaa konserttiyleisön jonkinasteisesta vihkiytymättömyydestä klassisen musiikin värikkääseen maailmaan, jossa on Rossinin pinnallisuuden lisäksi tilaa yhtä hyvin myös beethovenin syvyydelle kuin Schubertin runolliselle tenhoavuudellekin, joka omassa musiikillisessa tyylissään kykeni yhdistämään ja sulattamaan synteesiksi kaikki klassis-romanttisena aikakautena vallinneet tyylisuuntaukset persoonalliseksi sävelkieleksi, joka ei ole menettänyt mitään tuoreudestaan ja viehätysvoimastaan 200 vuodessakaan. Schuberthan sentään sävelsi n. 22 alkusoittoa, tuplasti enemmän kuin vaikkapa Beethoven, joka kuitenkin on paljon soitetumpi nimi mitä alkusoittigenreehen tulee, kuten valitettavasti Rossinikin. Vai mitä ajattelette?

ihmettelenpä vain sitäkin seikkaa, että miksiköhän esim. Schubertin orkesteri-ja ooppera-alkusoittoja ei juurikaan kuulla edes Keski-Euroopassa, Schubertin synnynmaassa tai muualla saksalaisella kielialueella konserttiohjelmistoissa (Rosamunde-alkusoittoa ja ns. Italialaisia lukuunottamatta)
 
Tämä saattaa tulla nyt vähän shokkina sinulle, mutta maailmassa on elänyt ja elää muitakin säveltäjiä, kuin Schubert. (vinkvonk, vitsi, älä loukkaannu) En ole samanlainen Schubert-tietäjä, kuin sinä, mutta oma käsitykseni on se, että Schubert oli kuitenkin parhaimmillaan lied-säveltäjänä. Ja kun Schubertia lauletaan aina ja kaikkialla, niin on se ihan mukavaa, että sitten orkesterit soittavat jotain muita säveltäjiä, jotka ehkä olivat enemmän perehtyneitä nimenomaan orkesterimusiikkiin. Schubert oli toki hyvä säveltäjä, enkä ollenkaan väheksy hänen osaamistaan, mutta kuitenkin kuulisin alkusoittona mieluummin Brahmsin Traagisen alkusoiton.

Tämä saattaa tulla nyt vähän shokkina sinulle, mutta maailmassa on elänyt ja elää muitakin säveltäjiä, kuin Schubert. (vinkvonk, vitsi, älä loukkaannu) En ole samanlainen Schubert-tietäjä, kuin sinä, mutta oma käsitykseni on se, että Schubert oli kuitenkin parhaimmillaan lied-säveltäjänä. Ja kun Schubertia lauletaan aina ja kaikkialla, niin on se ihan mukavaa, että sitten orkesterit soittavat jotain muita säveltäjiä, jotka ehkä olivat enemmän perehtyneitä nimenomaan orkesterimusiikkiin. Schubert oli toki hyvä säveltäjä, enkä ollenkaan väheksy hänen osaamistaan, mutta kuitenkin kuulisin alkusoittona mieluummin Brahmsin Traagisen alkusoiton.
 
Olen kuunnellut toki aikanani paljon Brahmsin musiikkia, (sillä minulla satuu olemaan Leonard Bernsteinin johtamana hänen kaikki sinfoniansa ja alkusoittonsa),mutta pinttyneen käsitykseni mukaan, tai mnkä lieneekään, hän ei kuitenkaan mielestäni kuulu niihin musiikin kaikkein suurimpiin kiintotähtiin, kuten muuten ei Chopinkään, Mozartin, Beethovenin, Schubertin, ja miksei Bachinkin lailla, sillä hänen klassinen täydellisyyden kaipuunsa, ja Beethovenin ihailunsa, joka paitsi johti hänet akateemisuuteen, myöskin tuotti hänelle siinä määrin päänvaivaa sinfonioiden säveltämiseen ryhtyessään, että kesti kauan ennen kun sai 1. sinfoniansa valmiiksi. Brahms on parhaimmillaan, kuten ehkä Mahlerkin tyytyessään olemaan intiimi ja runollisen herkkä lauluissaan ja Brahmsin kohdalla myös kamarimusiikkiteoksissaan ja ehkäpä pianomusiikissaankin, kuin suurissa orkesteriteoksissaan.
 
Hänen sinfonioiotaan vaivaa omalla tavallaan hiukan sama ongelma kuin Wagnerin oopperoita;, tai Listzin sinfonisia runoja; orkesterisoinnin paksuus ja pöhöttyneisyys. En ole muutoinkaan mieltynyt Brahmsin hieman pedanttiseen viktoriaanisen aikakauden sentimentaalisuuteen, joka leimaa niin monia hänen sinfonioitaan ja konserttojaan. Hänen musiikistaan puuttuu alkuperäisyyttä ja sinfonikkona hän on mielestäni sangen yliarvostettu, jopa mitätön, niin kuin Sibeliuksen ihailja Cecil Gray kerran huomautti ja oli mielestäni lähellä totuutta.
 
Totta kai maailmassa on muitakin säveltäjiä, mutta eikä heidän musiikkiaan pidä laiminlyödä kenenkään toisen kustannuksella, mutta tuntuu siltä, että mitä levytysprojekteihin tulee, niin Schubertia ylenkatsotaan, ehkäpä kaupallisista syistä, jopa Schönbergin orkesteri-ja oopperatuotantoa karkeammin. Luin tuossa hiljattain eräästä levylehtisestä, että esim. Schubertin Kaksosten alkusoittoa, joka on jo askel eteenpäin kohden romanttista ilmaisukieltä 5. ja 6. sinfonioiden maailmasta, että aikalaisarvostelujen ankaruus tätä Singspieliä kohtaan olisi saanut aikaan sen, että teoksen alkusoittoa, josta minulla on kuitenkin 3 levytystä, olisi laiminlyöty aivan viime aikoihin saakka konserttien ohjelmistoissa, vaikka onkin mielestäni musiikillisesti merkittävämpi ja muodoltaan tasapainoisempi rikkaasti moduloivine kehittelyjaksoineen kuin ns. Italialainen C-duurialkusoitto, jota miltei ainoiden joukossa kuulee soitettavan. Esim. upeaa Alfonso ja Estrella-oopperan alkiusoittoa ei kuulla nykyään enää juuri milloinkaan tai monia muita varhaisempiakaan.

Brahmsin pianomusiikki sai hienon tunnustuksen aikanaan Ferruccio Busonilta, joka totesi, että Beethovenin jälkeisen ajan viisi suurinta pianosäveltäjää ovat Alkan, Brahms, Chopin, Liszt ja Schumann.

Brahmsin pianomusiikki sai hienon tunnustuksen aikanaan Ferruccio Busonilta, joka totesi, että Beethovenin jälkeisen ajan viisi suurinta pianosäveltäjää ovat Alkan, Brahms, Chopin, Liszt ja Schumann.
 
Kuuntelin tuossa kerran Alkanin preludeita Classic-radiosta ja hymähtelin hiukan vaivautuneesti, että onpahan plagiointia kerrakseen hänen musiikillinen tyylinsä, jossa voi kuulla lainoja tai ainakin vahvoja vaikutteita jopa mm. Schubertin melodisesta pianominiatyyri-tai impromptutyylistä (ensimmäinen preludi). Muutoin kyllä mielestäni melkoisen pintakiiltoista pianomusiikkia, vaikkakin kieltämättä taiturillista Alkanin preludit. Minuun be eivät uponneet.

Oliko se 1756, tarkistetaan.
 
kyllä ja taisi täyttää eilen 247 vuotta. mikäli laskupääni ei ole ruostunut.
 
Arvoisa Megatherium, korroosio näyttää turmelleen pääkoppanne. Mozart täytti 248 vuotta.

Arvoisa Megatherium, korroosio näyttää turmelleen pääkoppanne. Mozart täytti 248 vuotta.
 
Miten niin, sillä eihän tätä vuotta ole vielä eletty, siis mozartin kannalta, ts. 44 + 3 = 47 + 200 = 247.

Miten niin, sillä eihän tätä vuotta ole vielä eletty, siis mozartin kannalta, ts. 44 + 3 = 47 + 200 = 247.
 
27.1.1756 - 27.1.2004 tekee tasan 248 vuotta.

akateeminen juhla-alkusoitto.
 
Kuuntelin sitä tuossa eilen ja totesin, että aivan tajuttoman tylsä biisi. No ehkä oli vähän väärä mielentila, sillä muistan minä siitä joskus nauttineenikin.

27.1.1756 - 27.1.2004 tekee tasan 248 vuotta.
 
Ohoh, sain kuitenkin pitkästä matikasta peruskoulun päästötodistukseen kiitettävän arvosanan, YO-todistukseen vähän huonomman.

Kuuntelin sitä tuossa eilen ja totesin, että aivan tajuttoman tylsä biisi. No ehkä oli vähän väärä mielentila, sillä muistan minä siitä joskus nauttineenikin.
 
Saattaapi ollakin, sillä aivan näppituntumalta tuon heitin, kun yritin tässä minäkin eräänä päivänä kuunnella Brahmsin Traagista alkusoittoa, enkä voinut purematta niellä; aivan erinomaisen väljähtynyttä ja mehutonta puurtamista. Tänään sen sijaan kuuntelin melkoisen lumoutuneena muutamia Schubertin pianosonaatteja, kuten D 625 f-molli, Wilhelm Kempfin tulkitsemana, D 655, n. 3 minuuttinen katkelma, cis-molli?, Martino Tirimon soittamana, D 557 As-duuri jälleen Kempfin tulkitsemana, D 613 C-duuri Gregor Weichertin soittamana jne. ja kyllä sekä musiikin kuulijassaan eli minussa tekemä vaikutus, sekä musiikin spontaanisuuden aste oli kuin toiselta planeetalta Brahmsin hedelmättömän akateemiseen sävelkieleen verrattuna.

Saattaapi ollakin, sillä aivan näppituntumalta tuon heitin, kun yritin tässä minäkin eräänä päivänä kuunnella Brahmsin Traagista alkusoittoa, enkä voinut purematta niellä; aivan erinomaisen väljähtynyttä ja mehutonta puurtamista. Tänään sen sijaan kuuntelin melkoisen lumoutuneena muutamia Schubertin pianosonaatteja, kuten D 625 f-molli, Wilhelm Kempfin tulkitsemana, D 655, n. 3 minuuttinen katkelma, cis-molli?, Martino Tirimon soittamana, D 557 As-duuri jälleen Kempfin tulkitsemana, D 613 C-duuri Gregor Weichertin soittamana jne. ja kyllä sekä musiikin kuulijassaan eli minussa tekemä vaikutus, sekä musiikin spontaanisuuden aste oli kuin toiselta planeetalta Brahmsin hedelmättömän akateemiseen sävelkieleen verrattuna.
 
Brahmsin "Akateemisen alkusoiton" nimikin kertoo jo kaiken siitä, joten on ihan turha odottaakaan siitä mitään kovin yllättävän spontaania ja tuoretta sävellystä. Mutta se ei tarkoita, että Brahmsin musiikki olisi ylipäätään akateemista ja hedelmätöntä. Kyllähän esim. Viulukonsertto, molemmat pianokonsertot sekä esim. unkarilaiset tanssit ovat erinomaisen elävää ja jopa pelimannihenkistä musiikkia!

Brahmsin "Akateemisen alkusoiton" nimikin kertoo jo kaiken siitä, joten on ihan turha odottaakaan siitä mitään kovin yllättävän spontaania ja tuoretta sävellystä. Mutta se ei tarkoita, että Brahmsin musiikki olisi ylipäätään akateemista ja hedelmätöntä. Kyllähän esim. Viulukonsertto, molemmat pianokonsertot sekä esim. unkarilaiset tanssit ovat erinomaisen elävää ja jopa pelimannihenkistä musiikkia!
 
Schuberthan kuten tunnettua ei konserttomuotoisia orkesteriteoksia juurikaan sävellellyt, vaan hänen toimintansa ja kunnianhimonsa tällä musiikin alueella rajoittui vain pariin konserttikappaleeseen viululle ja orkesterille, D 345 ja rondo D 438, joista minulla ei ole mitään erityisen hyvää sanottavaa; ei mitään kovin persoonallista Schubertia, vaan melko sovinnaista ja rutiininomaista, aikansa kaavoihin hyvin liukenevaa musiikia porvarilliseen makuun.