Klassinen ›

Mitä hyötyä tai merkitystä on sanomalehtiin kirjoittelevien kriitikoiden konserttiarvosteluilla, joissa tulee esille VAIN yhden ihmisen subjektiivinen näkemys jonkin konsertin taiteellisesta menestyksestä, ansioista tai teknisestä onnistumisesta tai epäonnistumisesta?
 
Kuka tai mikä taho heidän kirjoittelustaan ja mielipiteiden ilmaisustaan kostuu? (Toivottavasti en ole liian jyrkkäsanainen, haluan vain ilmaista mielipiteeni)
 
Onko kysymys vain oman egon pönkittämisestä, teeskennellystä diivailusta ja sanahelinästä sekä olemattomien runoilijantaitojen esittelemistä, josta joku hölmä lehti vielä maksaa heille palkkaa?Ei sellaisesta työstä tarvitse maksaa, joka ei hyödytä ketään!
Sillä konsertti on ollut ja mennyt ja uudet haasteet odottavat taiteilijoita. Viikon vanhalla konserttiarvostelulla konsertista, jota tuskin kukaan enää edes muistaa, voisi korkeintaan pyyhkiä takapuoltaan.
 
Mielestäni kuka tahansa pulliainen voisi löperrellä lehdessä kuin jokin hyvinkin kulttuuritietoinen musiikinasiantuntija ikään vain omaksi ilokseen ja huvikseen, muttei kenekään hyödyksi. Tuskinpa monikaan taiteilija lukee heidän arvostelujaan ja jos lukeekin, niin sehän koskee vain YHTÄ ihmistä. Ei sitä tarvitse kenekään sanomalehteen kirjoittaa 100 000 ihmisen luettavaksi, lähettäköön kirjeitse tai sähköpostitse henkilökohtaisesti kritiikkinsä kullekin taiteilijalle erikseen.
 
Sillä eihän sentään koko Suomi ollut kuuntelemassa mokomaa konserttia pakkasen paukkuessa, jossa paikalla oli vain kourallinen kuulijoita. Miksi menneisyyteen kuuluvaa konserttia, joka on jo historiaa edes pitäisi lehdessä kaikelle maailomalle kuuluttaa ja julistaa; varaisivat palstatilaa pikemminkin tulevan konsertin, kuten levyjenkin, mainostamiseen, niin seuraavalla kerralla kuulijoita saattaisi olla hyvässä lykyssä tuplasti enemmän hyödyttäen tällä tavoin koko suomalaista kulttuurielämää tuoden konserttienjärjestäjien kirstuun muutaman rovon lisää.
 
Tarkoituksenani ei ollut sortua tarpeettomaan jyrkkäsanaisuuteen, joten pyytäisin ettette arvostelisi kansalaismielipiteen ilmaisuani liian ankarasti. Pyydän anteeksi, mikäli ole loukannut jotakuta hyväluontoista henkilöä kärkevillä kannanotoillani

Mitä hyötyä tai merkitystä on sanomalehtiin kirjoittelevien kriitikoiden konserttiarvosteluilla, joissa tulee esille VAIN yhden ihmisen subjektiivinen näkemys jonkin konsertin taiteellisesta menestyksestä, ansioista tai teknisestä onnistumisesta tai epäonnistumisesta?
 
Tätä on itsekin tullut mietittyä. Varsinkin kun ystäväni soitti Helsingin Kaupunginorkesterissa ja haukkui erään konsertin kapellimestarin pystyyn. Kapellimestarinhan pitäisi olla koko ajan hieman edellä, mutta tämä kyseinen oli aina vähän siellä sun täällä. Edes ammattilaisista koostuva orkesteri ei meinannut pysyä koossa. Pari päivää myöhemmin ilmestyi arvostelu, jossa illan kapellimestaria kehuttiin varmaksi ja tarkaksi.
 
Kuka tai mikä taho heidän kirjoittelustaan ja mielipiteiden ilmaisustaan kostuu?
 
Luulisin, että arvosteluista kostuu kuitenkin ne esittäjät, eli me muusikot. Jos kriitikko kehuu illan solistia, saa hän ilmaista positiivista mainetta ja ehkä jopa paremmin keikkaa.
 
Varmasti myös Lahden Kaupunginorkesteri on hyötynyt valtavasti siitä, että Sibelius-talon konserttisalia on kehuttu kaikissa arvosteluissa. Niinpä jokainen vähänkin musiikista kiinnostunut haluaa kokea tämän mahtavan, Suomen parhaan salin soivan, kuin suuri soitin. (Mahtipontista, mutta ei paljon menoa haittaa.)
 
Arvosteluja lukevat myös ne wannabe-ihmiset, jotka eivät itse ole olleet juuri jossain tietyssä konsertissa, mutta haluavat kekustella siitä asiantuntevasti. (Kärjistys=kiva asia)
 
Sillä eihän sentään koko Suomi ollut kuuntelemassa mokomaa konserttia pakkasen paukkuessa, jossa paikalla oli vain kourallinen kuulijoita. Miksi menneisyyteen kuuluvaa konserttia, joka on jo historiaa edes pitäisi lehdessä kaikelle maailomalle kuuluttaa ja julistaa; varaisivat palstatilaa pikemminkin tulevan konsertin, kuten levyjenkin, mainostamiseen, niin seuraavalla kerralla kuulijoita saattaisi olla hyvässä lykyssä tuplasti enemmän hyödyttäen tällä tavoin koko suomalaista kulttuurielämää tuoden konserttienjärjestäjien kirstuun muutaman rovon lisää.
 
Hui kamala! Aivan totta turiset. Mutta voisi kuvitella, että (positiiviset) arvostelut ovat mainosta seuraavalle konsertille.
 
Oma lukunsa ovat tietenkin myös oopperat, joita esitetään yleensä monta kertaa. Hyvä arvostelu takaa, ettei katsomo ole viimeisissä esityksissä tyhjä.

Mitä hyötyä tai merkitystä on sanomalehtiin kirjoittelevien kriitikoiden konserttiarvosteluilla, joissa tulee esille VAIN yhden ihmisen subjektiivinen näkemys jonkin konsertin taiteellisesta menestyksestä, ansioista tai teknisestä onnistumisesta tai epäonnistumisesta?
 
Käsittääkseni kriitikon ei ole tarkoitus kertoa mielipidettään teoksesta, vaan kuvailla sitä niin, että sekin, kuka ei konserttia kuullut voi päätellä, pitäisikö hän siitä.
 
Sillä konsertti on ollut ja mennyt ja uudet haasteet odottavat taiteilijoita. Viikon vanhalla konserttiarvostelulla konsertista, jota tuskin kukaan enää edes muistaa, voisi korkeintaan pyyhkiä takapuoltaan.--
 
Saapahan hiukan yleiskuvaa taiteilijoista. Olet varmaan huomannut, että monet muusikot ovat tasaisesti pidettäviä koko elämänsä ajan sen sijaan, että joka toinen konsertti oli fiasko ja joka toinen elämääkin upeampi. Tai osa soittajista on mahtavia muutamaa tiettyä säveltäjää tulkitessaan. Nämä mielessä pitäen on helpompi ja varmempi valita seuraavat konsertit.

--- Onko kysymys vain oman egon pönkittämisestä, teeskennellystä diivailusta ja sanahelinästä sekä olemattomien runoilijantaitojen esittelemistä ---
 
Tuollaiseen ilmiöönhän voi törmätä muuallakin.

Mielestäni konserttiarvostelun merkitys riippuu täysin kriitikosta. Hyvä kriitikko ei tee arvostelun kirjoittamisesta oman vallankäyttönsä välinettä vaan yrittää pysytellä mahdollisimman objektiivisena. Kuulostaa ehkä oudolta, kun yhden ihmisen subjektiivisesta näkemyksestä on kuitenkin kysymys. Mutta liian usein saa lukea arvosteluja, joissa teilataan muusikon esitys yksinkertaisesti siitä syystä, että kriitikko itse pitää toisenlaisesta tavasta esittää kappale tai kokonaan erilaisesta koulukunnasta, eikä kykene näkemään, että muusikon soittotapa tai tulkinta voi olla aivan yhtä hyvä kuin se, mihin kriitikko itse on tottunut. Tarkoitan objektiivisuudella siis sitä, että hyvä kriitikko on mahdollisimman monipuolisesti musiikkiin perehtynyt henkilö, joka tietää, ettei ole olemassa vain yhtä oikeaa tapaa esittää teosta eikä näin ollen arvostele esitystä ainoastaan oman kapean näkökulmansa ja asenteidensa vankina, vaan kuuntelee esitystä avoimin mielin, yrittää ymmärtää tulkinnan muusikon näkökulmasta ja löytää siitä hyvätkin puolet, vaikka olisi itse toisenlaisen tulkinnan kannalla. Joskus kriitikko "loukkaantuu" niin tulkinnan erilaisuudesta, että tulee saman tien haukkuneeksi muusikon soittotaidotkin, vaikkei niissä oikeasti olisi juurikaan moittimista. Oma lukunsa ovat ne kriitikot, jotka sokaistuvat asemastaan ja yrittävät tuoda arvostelussa esiin oman ylivertaisen tietonsa ja taitonsa. Kaikkein surullisimpia tapauksia näistä ovat entiset tai epäonnistuneet muusikot, jotka kompensoivat omia pettymyksiään haukkumalla kaikkia muita.
 
On sitä itsekin saanut lukea omista soitoistaan kaikenlaisia kommentteja. Yksi sanoo: "taitavaa ja musikaalista", ja toinen samasta konsertista: "epävarmaa ja vaisua". Mielipiteitä on joka lähtöön.
 
Pelottavan paljon kriitikolla on valtaa esim. nuoren muusikon ensikonserttia arvostellessaan; murska-arvostelu tai edes laimea vastaanotto voi vaikuttaa kohtalokkaasti seuraaviin esiintymismahdollisuuksiin ja yleisön mielenkiintoon. Tietysti totuudenmukainen tulee aina pyrkiä olemaan, mutta pieni hienotunteisuuden häivähdys ei tee pahaa. Sellaisia arvosteluja kuin Heikki Klemetin legendaarinen "Miksi?" (arvostelu kokonaisuudessaan!) ei enää tarvitse onneksi juurikaan lukea.

kriitikoita tarvitaan koska he ovat pieniä ihmisiä jotka eivät saa muuten ääntään kuulumaan ja heidän pitää päästä pätemään ja he ovat hauskoja!

"Pidämme meitä ylistävää yleisöä aina pätevänä tuomarina, mutta niin pian kuin se moittii meitä, julistamme sen kykenemättömäksi arvostelemaan hengen töitä."
 
-Georg Christoph Lichtenberg