Kitarat: soittaminen ›

Musiikkissa ei ole tunnetta, musiikki ei ole tunteisiin kykenevä olento/asia. Musiikki on informaatiota jonka jokainen ihminen tulkitsee eri tavalla pohjautuen aiempiin kokemuksiin ja maailmankatsomukseen. Tämä tulkinnan erilaisuus eri ihmisissä käsitetään Tunteena. Siksi ei voi sanoa onko jokin musiikki voimakkaampitunteista kuin toinen, koska tunne on lähtöisin kuuntelijan päästä. Eri ihmisillä sama asia laukaisee eri hormoneja, jotka me havainnoimme Tunteena.
 
Edelleenkin olen tällä kannalla. Tai minusta tuossa on paljon tekemistä todellisuuden kanssa. Vai mitä miettii Titor?
 
Mun tarkan kannan (joskin yksityiskohdat saattaisin ajatella eri tavalla näin puolitoista vuotta vanhempana) voi lukea tämän keskustelun alta, mutta olen samoilla linjoilla kuin sääkin. Pähkinänkuoressa:
 
Tunne on sellaisten ihmisten käyttämä termi, joilla ei ole kykyä erotella taide-esityksestä mitään yksityiskohtia. Jos haluat olla kuulumatta näihin, älä käytä sitä ilman syventävää argumentointia. Kun esitys ei sytytä, sanotaan että siitä puuttuu tunne. Tämä ei tarkoita yhtään mitään ja on sitä paitsi virheellinen väittämä.
 
Musiikki on viestintää. Viestin tarvitsee lähteä matkaan jostain, eli sillä täytyy olla jonkinlainen lähetin, tässä tapauksessa jokin joka tuottaa äänet joista musiikki koostuu. Lähetintä voimme kutsua myös esittäjäksi. Esittäjä lähettää viestin, joka päätyy vastaanottajalle. Vastaanottajan täytyy ensinnäkin vastaanottavassa tilassa, jotta viesti saapuu perille ja toisekseen samalla aaltopituudella kuin esittäjä, jotta viestin sisältö ymmärretään.
 
Kun musiikkiesityksen sijaan pohditaan jotain hiukan selkeämpää viestinnän muotoa, on pointtini mielestäni helpompi ymmärtää.
Jos luetaan esim. kirjaa, joka koostuu sanoista, vastaanottaja lukee tekstin ja jos ymmärtää lauseiden sisällön, ymmärtäminen herättää ajatuksia.
Jos katsotaan taulua, joka koostuu erilaisista viivoista, pisteistä ja muunlaisista geometrisistä muodoista, vastaanottajan päässä herää ajatuksia vasta kun viivojen ymmärretään esittävän jotain.
Eikö ole päivänselvää tällaisissa tapauksissa, että viesti itsessään ei sisällä yhtään mitään muuta kuin sen yksinkertaisen informaation, josta se koostuu? Kirjan tapauksessa kirjaimet/sanat, maalauksen kohdalla viivat/pisteet.
 
Pointti: Kaikki ajatukset ja reaktiot syntyvät vastaanottajassa itsessään sen pohjalta, miten informaatio tulkitaan - myös musiikissa.
 
Tästä syystä on epäkunnioittavaa ja osoitus diletanttiudesta, jos esittää väitteitä esityksen/musiikin tunnesisällöstä - siitä yksinkertaisesta syystä että se ei tarkoita mitään muuta kuin että lähettäjän ja vastaanottajan kommunikaatiotavat eivät kohtaa, ts. vastaanottaja ei ole samalla aaltopituudella kuin lähettäjä. Ei ole esittäjän syy ettei vastaanottaja saa esityksestä mitään irti - paitsi jos esittäjä itsekään ei yritä viestiä tosissaan. Tällaisessa tapauksessa vaan yleensä kukaan ei saa viestistä irti mitään eikä moisista viestijöistä mitään kuullakaan.
Lisäksi, vaikka viestistä ei saisikaan mitään irti, sekin on eräänlaista irti saamista ja on syytä esittää asia oikeassa muodossaan. Huono esitys on eriteltävissä pienempiin osiin, joista voi sitten kertoa muille. "En pitänyt esityksen dynamiikattomuudesta/totaalisesta fraseerauksen puuttumisesta/jännitteettömistä melodialinjoista/rytmisten ulottuvuuksien puutteesta/teknisestä yksinkertaisuudesta/jne."
 
Käytännössä tämä siis tarkoittaa sitä, että on syytä katsoa peiliin kun jokin asia ei aukea, eikä ensisijassa syyttää muita, ja jos päätyy siihen tulokseen että itse ymmärsi viestin, mutta sen sisällössä oli puutteita, on syytä perustella mielipiteensä. Jos ei tajua, on parempi tunnustaa se - ei kai kukaan, joka ei hevonkaan helvettiä fysiikasta ymmärrä, mene kvanttifyysikkofoorumille sanomaan että "elektronikenttiä koskevassa teoriassasi ei ole ajsfpaojsia". Wadever kyseinen sana sitten tarkoittaakaan, kyseessä on yksisuuntainen, argumentointia muistuttava lause, joka ei kuitenkaan ole sitä ja se saattaa alkuperäisen argumentoijan tilanteeseen jossa viesti on lytätty ilman mitään järkevää perustetta - tällainen lyttäys saatetaan vielä tehdä sellaisen henkilön toimesta joka ei mitään asiasta tajua.
 
Jos joku tulee puhumaan vierasta kieltä, ketä on syyttäminen siitä ettei viesti kulje perille? Onko vika puhujassa, joka parhaansa mukaan yrittää saada läpi sen mitä tarkoittaa?
 
VOIKO 18 NUOTTIA SEKUNNISSA SOITTAVAN SOLISTIN ESITYKSESSÄ OLLA TUNNETTA?????
EI SITÄ AINAKAAN KERKEÄ KUULLA JOS SITÄ SIELLÄ ON!!!!
Ajatelkaapa jos laulajat lähtis tohon samaan leikkiin mukaan.....viddu et olis varmaan hyvän kuulosta!!!!!!
 
Kuuntele beat box -äijiä, scattaajia ja tiettyjä klassisia aarioita. Ihan 18:ssa nuotissa ei välttämättä mennä, mutta varsin vikkelästi silti.
Lisäksi kysyisin, kun sitä tunne-termiä niin kovasti kaikki haluavat käyttää, että onko esim. laulajan jokaisessa kontekstistään irrotetusta äänessä sitä tunnetta? Eikö se muodostu siitä, mitä sanoissa kerrotaan ja niiden esitystavasta? Miksi ei silloin 18 nuottia sekunnissa soittavan henkilön muodostamissa isoissa fraaseissa voisi olla sitä tunnetta? Mitä väliä sillä on montako nuottia siellä on? Ei ne klasaripaavotkaan kauheen hitaasti aina soita.