Kitarat: soittaminen ›

Tullakseen vakavasti otetuksi kitaristiksi, tarviiko osata "mestarien" kikkakolmoset sun muut soolot nuotista nuottiin, vai voiko kehittyä ja löytää oman uniikin tyylinsä suoraan , ilman kopiointia? Siis, mitä mieltä olette?
 
Kitaran soitto on minun mielestäni enemmän kuin pelkkää teknistä osaamista tai jotakin tiettyä soundia. En haluaisi soittaa täsmälleen kuin SRV soitti, vaikka ihailenkin suuresti hänen tuotoksiaan. Eikä mielestäni tarvitse olla universumin nopein ollakseen hyvä, vaan yksinkertaisuus on monesti valttia..ja aion tämän todistaa!
 
Siispä, aloitan harjoittelun täysin omilla ehdoillani ja tyyleilläni (sointukuviot, skaalat, bendaukset jne.). Ja kymmenen vuoden kuluttua, harjoiteltuani päivittäin vähintäin 2 tuntia, nähdään tai oikeammin kuullaan lopputulos..heh,heh hohoo.
 
Ei siitä kannata mitään ongelmaa tehdä. Kuuntelee helvetisti musaa ja soittaa niitä juttuja joista tykkää. Lisäksi yrittää keksiä mahdollisimman paljon itse.
Jos sä haluat luoda jotain ihan friikkiä, täysin uutta, niin etsiydy ensin eristyksiin koko muusta maailmasta jottet kuule mitään valmista musiikkia - se on oikeastaan ainoa tapa ratkaista ongelma. Ai niin, mutta peli on jo menetetty koska sä oot kuullut tähän mennessä jo jotain. Sori:(
 
Jos taas haluaa soittaa jotain jo olemassa olevaa tyyliä, on sulaa tyhmyyttä kieltäytyä opettelemasta ensin niitä lainalaisuuksia jotka tyylin muodostavat ja sitten ihmetellä kun ei oikein soitto futaa.
 
Ensinnäkin, musiikillista materiaalia tarttuu päähän väistämättä, tiedostamattakin. Sitä voi kutsua negatiivisellä termillä 'kopiointi' tai sitten vain hyväksyä sen, että samoin kuin opimme puhumaan äidinkieltämme ja toimimaan yhteiskunnassamme matkimalla toisia, opimme myös musiikkia. Se, että opettelee asioita, joita muut ovat tehneet, ei millään tavalla estä luovuutta. Mozart osasi suurin piirtein kaikkien sen aikaisen klassisen musiikin tyylien piirteet ja pelasi ihan samoilla säännöillä kuin kaikki muutkin, eikä silti kovin moni uskalla syyttää miestä luovuuden puutteesta. Eivät Beethoven, Paganini, Parker, Corea, SRV, Petrucci, Laiho, Metheny, tai mistä kukakin pitää, kukaan keksinyt mitään omaa, uutta sävel-, viritys- tai asteikkojärjestelmää, vaan pelasivat niillä samoilla 12 sävelellä kuin me muutkin.
Lisäksi se, että yrittää tietoisesti jäljitellä jotain yhtä soittajaa, ei johda mihinkään muuhun kuin jäljittelyyn. Alkuperäinen soittaja on kerännyt tietonsa aivan eri lähteistä kuin kuuntelemalla omaa itseään ja jos joku yrittää omaksua kaiken tiedon pelkästään yhdestä lähteestä, se ei onnistu millään. Ei kai kukaan yritä oppia kirjoittamaan kirjojakaan vieraalla kielellä niin, että osaamatta kieltä ottaa kirjan tai pari samalta kirjoittajalta ja tankkaa niitä loputtomiin. Ei tietenkään, eikä näin pitäisi tehdä soitossakaan.
 
Mielestäni persoonallisen soittajasta tekee se, mitä vaikutteita omaan soittoonsa kerää. Ei kukaan osaa kaikkea, vaan jokainen kerää alitajuisesti oman kasansa niitä asioita joista pitää. Näistä muodostuu lopulta kunkin oma ääni.
Siihen, kuulostaako samalta kuin kaikki muut on paljon helpompi vaikuttaa sillä, että pyrkii kuuntelemaan eri tavaraa kuin kaikki muut, kuin sillä että keksii pyörän uudestaan. Ei kuuntelekaan tavoitellessaan kitarasankariutta pelkästään A) Van Halenia, Steve Vaita, Joe Satriania, Yngwietä ja Petruccia tai B) kitarasankareita, vaan metsästää esim. netin syövereistä kaikkia tuntemattomia suuruuksia ja opettelee niiden hyviä juttuja, ja toisekseen kuuntelee jotain täysin muuta musiikkia kuin sitä pelkkää egonpullistelu-rock-kitaraa.
 
Eli - aina kun pohtii, miten jonkun asian voi tehdä, eikä suoraan keksi sitä itse, kuuntelee miten joku muu on sen tehnyt. Vaikka ei keksisikään mitään omaa tapaa ratkaista ongelma sillä hetkellä, tietää ainakin jonkun ratkaisun ja pääsee eteenpäin. Myöhemmin saattaa löytää sen tavan, jolla itse mieluiten tekee asian.
 
Kysymys on vähän samasta asiasta kuin että ehdoin tahdoin ajaisi autolla vasenta kaistaa vaikkapa Suomessa. Vaikka sitä välillä pystyisikin ajamaan pitkiäkin matkoja ilman ongelmia, välillä on pakko koukata sitä reittiä jota muutkin ajavat tai matka pysähtyy siihen. Kun se matkanteko on vielä huomattavasti jouhevampaa ja turvallisempaa siellä toisella kaistalla, miksi ei ajaisi sitä pitkin ja käyttäisi vasenta kaistaa sitten silloin, kun sillä saavuttaa jotain mitä muut eivät ole huomanneet? Rallikuskitkin ajavat liikenteessä ihan kiltisti mutta hallitsevat silti auton loistavasti, jopa persoonallisesti ja pääsevät perille nopeammin kuin me tavalliset tallukat.