Roots ›

Nämä vanhat bluesjäärät olivat melkoisia crossover artisteja. En sitä ajatellut ennenkuin kuunnellessani kotona Furry Lewistä, parempi puoliskoni ihmetteli että kylläpä on vanhaa kantria ja siltähän se kieltämättä kuulosti.
Viime vuosisadan ensimmäisellä puoliskolla ei ollut ilmeisesti niin tarkkoja genrerajoja Carter family, Mississippi John Hurt, Jimmy Rodgers, ja monet muut esittivät sekaisin sujuvasti kantria, bluesia, gospelia ja muuta kevyempää musiikkia.

-- esittivät sekaisin sujuvasti kantria, bluesia, gospelia ja muuta kevyempää musiikkia.
 
On se sellainen aarreaitta, ettei voi kuin hämmästellä kerta toisensa jälkeen. Sieltä löytyy kaikki oleellinen.

Viime vuosisadan ensimmäisellä puoliskolla ei ollut ilmeisesti niin tarkkoja genrerajoja
 
Sama homma kuin tanssibändeillä myöhemminkin. Jos soitit kylän tansseissa tippipalkalla ja joku halusi kuulla päivän radiohitin, se oli parasta osata tai tippiä ei tullut. Kyllä siinä sukkelaan oppi monipuoliseksi.
 
.

Ostin Son Housen Complete Library of Congress sessions 1941-42 CD:n käytettynä kahdeksalla eerolla ja pitää sanoa että rahoille sai hyvin vastinetta. Melkoisen rajua meno tuntuu olevan, Housen laulu on vielä primitiivisempää kuin aikaisemmin kuulemillani levyillä. Äänitysten taso on melkoisen huonoa ja kansissa sanotaankin
"NOTE: there are some railway noises on backround"
 
Tietääkö kukaan kuinka paljon Housea äänitettiin ennen WW2?

Tietääkö kukaan kuinka paljon Housea äänitettiin ennen WW2?
 
Muistelen, että Blues Newsissä puhuttiin (Honey Aaltosen Bluesin vuosisata, tjsp) Housen levyttäneen joskus silloin 20-30 lukujen taitteessa "seitsemän levynpuolta", eli tarkoittanee n. 14 kappaletta? Tietääkö joku tarkemmin?
 
EDIT: Jaa, "seitsemän levynpuolta" tuskin tarkoittaa neljäätoista kappaletta, ehkä seitsemän on lähempänä... On vähän nuo algebran taidot päässeet ruostumaan.

Mage: Tietääkö kukaan kuinka paljon Housea äänitettiin ennen WW2?
 
Kenkkunen: Muistelen, että Blues Newsissä puhuttiin (Honey Aaltosen Bluesin vuosisata, tjsp) Housen levyttäneen joskus silloin 20-30 lukujen taitteessa "seitsemän levynpuolta", eli tarkoittanee n. 14 kappaletta? Tietääkö joku tarkemmin?
 
EDIT: Jaa, "seitsemän levynpuolta" tuskin tarkoittaa neljäätoista kappaletta, ehkä seitsemän on lähempänä... On vähän nuo algebran taidot päässeet ruostumaan.
 
Käsittääkseni kappaleet ovat "My Black Mama," "Preachin' the Blues" ja "Dry Spell Blues" , joista kustakin part 1 ja 2 sekä julkaisemattomaksi jäänyt testiasetaatti "Walkin' Blues". Enemmän tietävät korjatkoon / lisätköön.
 
Ja sitten nuo Magen mainitsemat kirjastolle tehdyt äänitteet joita lienee 19 kappaletta.

Ja sitten nuo Magen mainitsemat kirjastolle tehdyt äänitteet joita lienee 19 kappaletta.
Yes 19 biisiä löytyy
 
1. Levee Camp Blues
2. Depot Blues
3. Key Of Minor, The
4. American Defense
5. Am I Right Or Wrong
6. Walking Blues
7. Country Farm Music
8. Pony Blues, The
9. Jinx Blues, part 1
10. Jinx Blues, part 2
11. Government Fleet Blues
12. Walking Blues
13. Shetland Pony Blues
14. Fo` Clock Blues
15. Camp Hollers
16. Delta Blues
17. Special Rider Blues
18. Low Down Dirty Dog Blues

Parilla biisillä mukana: Willie Brown, Fiddlin joe Martin ja Leroy Williams

Sleepy John Estesin (1899-1977) "The Essential" - tuplaCD (Document/Classic Blues) tuli hankittua joulun alla. Jokuhan täällä aiemmin Estesia kehui, eikä aiheetta. Monipuolista tavaraa jo kokoonpanojen puolesta, kitara/huuliharppu - yhdistelmää väritetään mm. mandoliinilla, pianolla ja bassolla tarpeen mukaan. Välillä kuulostetaan jug-bandilta (jotka kuuluivatkin Estesin taustaan), sitten Elviksen Sun-levyiltä ja kohta varhaiselta Jimmy Reediltä. Levyn äänenlaatu on hyvä. Varhaisilta bluestallenteilta ikävän tuttuja rahinoita ja ritinöitä ei häiritsevässä määrin kuulu.
 
Kitaristina Estes ei ole mikään virtuoosi, vaan enemmänkin rytmikäs rämpyttelijä, omintakeiseen tyyliin toki. Laulajana mies on kiinnostavampi, tyyli on kiihkeä, sielukaskin; "cryin' the blues". Mielenkiintoisen lisävärin Estesin blueseihin antoivat omaelämäkerralliset aiheet sekä tarinat läheisistä tai paikallisista henkilöistä, kuten lauluissa"Special Agent", "Floating Bridge", "Fire Department Blues", Lawyer Clarke".
 
Estesin tunnetuimmat levytykset lienevät "Milkcow Blues" ja Zeppelininkin versioima "Girl I Love, Got Long Curly Hair", joka oli Estesin suurin hitti ja eräs varhaisimmista "Rollin' and Tumblin'" - teemaan perustuvista tallenteista. Klassikkoina elämään ovat jääneet myös mm. "Drop Down Mama" ja "Someday Baby".
 
"Girl I Love" - sessiosta Estes ja pieni combonsa (mm. Yank Rachel) sai muuten palkkiona ajankohtaan ja musiikin tyyliin suhteutettuna huimat 300 $ mieheen. Rahoilla ostettiin uudet puvut ja loput sijoitettiin viikon aikana viinaan, naisiin ja uhkapeleihin...
 
Pitäsin Estesia tutustumisen arvoisena kaikille bluesista kiinnostuneille ja välttämättömänä niille, jotka bluesiin syvällisemmin ovat aikeissa perehtyä. Jos ette usko minua, niin uskokaa alan asiantuntijaa Peter Guralnickia, joka kirjoittaa Estesin kuuluvan niiden parinkymmenen artistin joukkoon, jotka muodostavat jokaisen blueskokoelman ytimen.

The Essential oli loistava paketti, thanks Blå ei varmaankaan olisi tullut ilman suosituksia tutustuttua.
 
Erehdynkö pahasti vai soittiko mies jopa kazoota osalla biiseistä?

Mage: Erehdynkö pahasti vai soittiko mies jopa kazoota osalla biiseistä?
 
Oisko ollut jotain Estesin jugband yms. - juttuja, joita on kokoelmalla myös mahdutettu?

Oisko ollut jotain Estesin jugband yms. - juttuja, joita on kokoelmalla myös mahdutettu?
 
Kuunnellaan ja tutkitaan...
Loistava levy anyway yksi parhaita mitä on coutrybluesin saralla tullut vastaan.

KABEL wrote:
Olikos se juuri Willie vai joku toinen Blind-kaveri, joka menetti näkönsä lapsena ilkeän äitipuolen kaadettua pesulipeää pojan kasvoille?
 
Vai oliko se "First star of Blues guitar" :BLIND LEMON JEFFERSON?...nooh texasista kuitenkin muulla oo nii välii;))
 
ps. Blind.L.Jeffersonista kiinnostuneet niin tässä hyvä alku esim. Blind Lemon Jefferson 1926-1929,Vol.1 sisältää mm. alkuperäsen klassikon"Match Box Blues"
 
B.B King said:"Blind Lemon was my idol"
 
Hanna Pakarinen is my idol!! niin ne vaan asiat muuttuu..;))

bluesman: B.B King said:"Blind Lemon was my idol"

Hanna Pakarinen is my idol!! niin ne vaan asiat muuttuu..;))
 
Idols, part II:
 
Muddy Waters Son Housesta:
 
"Minun ollessani vasta kasvava poikanen se mies oli kuningas, kuningas, käsitätkö? Väki tuli mailien päästä kuuntelemaan sen miehen bluesia."
 
Palaan Sokeaan Sitruunaan kun aika antaa myöten.

Kyllä se lipeää kasvoille saanu lapsi oli Blind Willie Johnson jonka versiointi Nobody's fault but mine biisistä riipii sisustaani herkyydellä ja raakuudellaan joka kerta. Saarnamies joka lopetti levyjen teon ja vetäytyi takaisin kaduille levittämään Jumalan sanaa. Blues on syntiä.

Isäntä: Kyllä se lipeää kasvoille saanu lapsi oli Blind Willie Johnson jonka versiointi Nobody's fault but mine biisistä riipii sisustaani herkyydellä ja raakuudellaan joka kerta.
 
On muuten upeaa slidesoittoa tuossa(kin) kappaleessa.

Saarnamies joka lopetti levyjen teon ja vetäytyi takaisin kaduille levittämään Jumalan sanaa. Blues on syntiä.
 
Eihän se bluesia koskaan tehnytkään. Gospelmies aina ja ikuisesti.
 
(Se, että se meidän korvaamme kuulostaa ihan samalta, on asia erikseen.)

Tuosta tulikin mieleen toinen vahvaääninen ja kitaraa virtuoosimaisesti soittanut katuevankelista, Blind Gary Davis, jonka "Harlem Street Singer" - levy on pyörinyt soittimessasi pitkiä toveja viime aikoina (varhaiset levytykset sisältävä Document-albumi on tilauksessa).
 
Blind Gary Davishän esitti aikoinaan myös bluesia mutta siirtyi sitten kokonaan (?) hengellisen musiikin pariin. Mieshän ei tietääkseni koskaan puhunut sokeutumisestaan, jonka aiheuttamat tapahtumat ilmeisesti liittyivät tuohon "leirin vaihtoon", vai onko jollakulla (jPekka?) asiasta tietoa?
 
Bluessävythän jäivät silti Blind Garyn musiikkiin, "holy bluesiksi" mies taisi sitä joksus kutsua.

Mage: Davisin Garyn --- melko monimutkaisen kitaratekniikan.
 
Heppuhan käsittääkseni pikkaa kahdella sormella, mitä ei aina uskoisi, kun soittoa kuuntelee.

Mage:
 
Heppuhan käsittääkseni pikkaa kahdella sormella, mitä ei aina uskoisi, kun soittoa kuuntelee.
 
Ihme inkkari