Keskustelua raskaammasta musiikista ›

Jätkät, jätkät.. Mitäs meininkiä tämä on..? Raakaa, epätoivoista huutoa haettaessa on kruunaamaton kuningas ilman minkäänlaista debaattia Varg Vikerness.. Ei tarvitse kuunnella Warista kuin ensimmäiset kymmenen sekunttia niin peli on jo selvä..
 
Siinä ei homostella millään tekniikalla, saati taidolla.. Raakaa emootiota eikä mitään muuta. Yleisin reaktio ääripään hevanderilaulajia kuunnellessa on, että: "Kylläpä mahtaa kaveria nyt nuppiin ottaa kun tuommotteella tavalla karjuu..", mutta Vargin meiningit, ne on jotakin aivan muuta.. Siinä se kaveri makaa verissään kurkku auki leikattuna ja rinta nuolten penetroimana, mutta silti se vaan raakkuu, suu veressä kurlaten, vihollisilleen nauraen.. Se on sitä asennetta, pojat. :')
 
Kaikki kunnia toki Villelle, Jensille ymv veikoille.. Hyvin klaaraavat hommansa omilla tonteillaan, mutta ovat ne kuitenkin minusta melkoista pikkupoikien hiekkakenttäuhoa Vargin raakkumisen rinnalla.. :)
 
E: Jo mainittu Sorvalin Ville rääkyy kyllä melkosen upeasti. Aivan perille en tästä laulutekniikasta oikein pääse, eikös ne kaik tässä tyylissä vähän samaan suuntaan heitä, toiset vähän raastavammin ja toiset mureammin.
 
Sitä kutsutaan studiossa nimellä "150 ottoa joista valitaan parhaat, jumalaton kompressio ja pirusti tuplauksia".. ;) Onhan tuo laulutekniikka semmoinen juttu, että paha sitä on ruveta selventämään.. Vaikka toki siitä täällä on paljon keskustelua ollutkin.
 
Kun sen tekniikan kerran haldaa, lähtee kehitys siitä melkoisesti ylöspäin.. Toisilla nopeammin, toisilla hitaammin. Joillakin se ei koskaan jalostu kovinkaan hyväksi. Näin live-tilannetta siis ajatellen, studiossa saadaan ihmeitä (tiettyyn rajaan asti) aikaan, kunhan tiedetään mitä nappuloita vedellään..
 
Mm. Levyllä mainiosti kiekuva Sorvalin Ville on livenä melkoisen myötähäpeistä katsottavaa.. Toki onhan se ymmärrettävää, että brutaali laulu on livenä kaikkein vaikein osio toistaa studioäänitteeseen verrattuna.. Se yksi raaka laulu kun ei kuulosta läheskään niin brutaalilta ja massiiviselta kun takana ei ole sitä efektikavalkaadia, käsittelyä, eikä tuplauksia..
 
E II: Tarkoitus ei ollut nyt siis mitenkään Villeä dissata, tykkään paljon kaverin ulosannissa ja yläasteiässä oli omakin ulosantini laulajana enemmän tai vähemmän juuri häneltä pöllittyä.. Teki kovan vaikutuksen aikoinaan Voimasta ja Kunniasta-levy.. Voi niitä aikoja, kun sitä juostiin metsissä sotamaalit naamassa, turkiksiin verhoutuneena, juotiin simaa ja soiteltiin aina välissä vähän hiiviä. :')
 
Kyllä se Moonsorrow on itselle edelleen niitä THE bändejä, vaikka nykyään onkin diggailu huomattavasti vähemmän aktiivista ja nostalgiapainotteista..
 
Ja ettei mene nyt ihan täysin Ot:ksi niin toteanpa, että laulun kannalta vakuuttavimpia kokemuksia hevipuolella oli ehdottomasti Jens Kiedman Nummirockissa tänä kesänä.. Mikä mies, mitkä eleet, mikä ääni. Meshuggah on kyllä hieno yhtye. Ruokaa korville, silmille ja mielelle.. Mitä viikinkejä. :D