Ehkä suurimman opetuksen antoi Alembic Series I, josta kuvittelin saavani basson jota ei tarvitsisi ikinä vaihtaa. Ostin käytettynä, ja lainarahoilla.
.... En ole enää sen koommin mitään "hienoja" bassoja havitellut
Mulla on ihan samanlainen kokemus, mutta ei noin kalliilla basolla. Oli Warwick Sreamerin joku vähän speciaalimpi malli jonka ostin uutena. Periaatteessa maapallon paras jos speksiä katseli ja järjellä ajatteli. Se pysyi hienosti vireessä, soi joka kohdasta jo oli työnlaadun puolesta 10+. Saundi ei lopulta miellyttänyt (botne puuttui), enkä ole sitä enää kaipaillut, vaikka 13-vuotta sitten siitä luovuin. vasemmassa lahkeessa-klubin elinikäinen kannatusjäsen |
Itselläni on ollut vain muutama basso kierrossa bassottelu urani aikana. Siirryin fendereihin melko pian, kun totesin vuonna 2002 erään keikan jälkeen, että tällä rimpulalla en enää muutes soita. Seuraavalla viikolla törmäsi musakaupassa käytettyyn japsi-jassoon ja se tarttui mukaan n. tunnin soittelun jälkeen. Sen seuraksi tuli n. puolitoista vuotta sitten japsi presari. Kumpaakaan ei ole tarvetta vaihtaa pois. Tähän perustan oman bassottelun:
- Yksinkertainen rakenne. Basso on käyttöesine ja sen pitää kestää tien päällä tai olla helposti korjattavissa elektroniikan osalta.
- Japsilaatu on hyvää ja kelpaa varmasti valtaosalle soittajia. Amerikkalaisissa on kyllä varmasti enemmän mojoa taasen...
- Passiivimikit
- 4 kieltä
- Klassinen muotoilu on kaunis
- Haara-asento
- Niillä kamoilla vedetään mitä löytyy tai on saatavilla. |
mr.bungle
M-Juhana
hollstro
Aladoobi
Charger