Bassot ›

-Basson pitää soida. Ja tämähän ei selviä spekseistä, vaan kokeilemalla! Jos voimakkaasti soitettu nuotti kuulostaa siltä kuin lyötäisiin nyrkillä palleaan ollaan oikeilla jäljillä.
-Pitää olla merkkisoitin. Muuten ei kehtaa kulkea kadulla.
-Ei saa painaa liikaa.
-Ei saa olla kaulapainoinen.
-Kaulan pitää olla suora ja nauhojen virheettömät. Kaulan ei saa olla liian ohut mistään suunnasta mitattuna.
-Pitää olla helposti säädettävissä (vrt. esim 70's Fenkkujen kaularauta).

Ehkä suurimman opetuksen antoi Alembic Series I, josta kuvittelin saavani basson jota ei tarvitsisi ikinä vaihtaa. Ostin käytettynä, ja lainarahoilla.
.... En ole enää sen koommin mitään "hienoja" bassoja havitellut
 
Mulla on ihan samanlainen kokemus, mutta ei noin kalliilla basolla. Oli Warwick Sreamerin joku vähän speciaalimpi malli jonka ostin uutena. Periaatteessa maapallon paras jos speksiä katseli ja järjellä ajatteli. Se pysyi hienosti vireessä, soi joka kohdasta jo oli työnlaadun puolesta 10+. Saundi ei lopulta miellyttänyt (botne puuttui), enkä ole sitä enää kaipaillut, vaikka 13-vuotta sitten siitä luovuin.

-------------- (joutaa poistettavaksi)

Itselläni on ollut vain muutama basso kierrossa bassottelu urani aikana. Siirryin fendereihin melko pian, kun totesin vuonna 2002 erään keikan jälkeen, että tällä rimpulalla en enää muutes soita. Seuraavalla viikolla törmäsi musakaupassa käytettyyn japsi-jassoon ja se tarttui mukaan n. tunnin soittelun jälkeen. Sen seuraksi tuli n. puolitoista vuotta sitten japsi presari. Kumpaakaan ei ole tarvetta vaihtaa pois. Tähän perustan oman bassottelun:
 
- Yksinkertainen rakenne. Basso on käyttöesine ja sen pitää kestää tien päällä tai olla helposti korjattavissa elektroniikan osalta.
- Japsilaatu on hyvää ja kelpaa varmasti valtaosalle soittajia. Amerikkalaisissa on kyllä varmasti enemmän mojoa taasen...
- Passiivimikit
- 4 kieltä
- Klassinen muotoilu on kaunis
- Haara-asento
- Niillä kamoilla vedetään mitä löytyy tai on saatavilla.