Rock, pop, alternative ›

Ai hitto, unohdin tuon kokonaan. Eikös sekin ole aika ultimate kokoelma, jos haluaa näihin peruskalliohin tutustua?? Pari uuttakin biisiä taisi olla täkynä, se don´t stop oli ihan kelpo biisi, ei järisytä rockin historiaa, mutta kuuntelee mielellään.
 
Forty Licks on kyllä paras yksittäinen Stones-kokoelma, se kattaa ihan siedettävästi koko uran. Pahin vikahan siinä on tietysti se että siinä on vain 40 kappaletta, joten monet kovat biisit jää puuttumaan. Mutta Stonesit on toisaalta tehnyt reilusti yli 400 biisiä, joten ei kaikkia tietenkään voi yhdellä kokoelmalla miellyttää. Uusista biiseistä tykkäsin eniten upeasta "Stealing My Heart" biisistä.

Eikö se menny jotenkin niin, että It's only rock n' rollin aikoihin Keith oli jo tosi ulkona maailman menosta joten Mick.J & Mick.T piti rollareita kasassa... Ja kun sitten taas kävi niin että Taylor ei saanu mitään biisirojalteja, niin se pakkas laukkunsa. No joo, olihan sekin jo siinä vaiheessa pahassa heroiinikoukussa...

"Goats Head Soup" menee minun kirjoissani ihan terävimpään kärkeen, mitä Rolling Stonesin levyihin tulee, enkä oikein ymmärrä, miksi sitä ollaan pidetty jotenkin heikompana kokonaisuutena kuin bändin klassikkolevytyksiä. "Coming Down Again", paholaisen kanssa ilkeästi flirttaileva "Dancing with Mr. D.", "Doo Doo Doo Doo Doo (Heartbreaker)", "Silver Train", vähäsen puhkikulutettu "Angie"- slovari ja niin edespäin - loistavia biisejä kaikki. Ehkä levyllä on muutama täyteraita, mutta rimanalituksia ei ollenkaan.
 
"It's Only Rock'n'Roll" on sekin vielä ihan kelvollinen levy. Nimikappaleesta en ole niin kauheasti koskaan perustanut, mutta "Time Waits for No One", "If You Can't Rock Me" ja suosikkirallieni joukkoon kuuluva "Luxury" saavat albumin ylittämään riman ihan komeasti. "I'm working so hard, I'm working for the library..." Ei kun...

"Goats Head Soup" menee minun kirjoissani ihan terävimpään kärkeen, mitä Rolling Stonesin levyihin tulee, enkä oikein ymmärrä, miksi sitä ollaan pidetty jotenkin heikompana kokonaisuutena kuin bändin klassikkolevytyksiä. "Coming Down Again", paholaisen kanssa ilkeästi flirttaileva "Dancing with Mr. D.", "Doo Doo Doo Doo Doo (Heartbreaker)", "Silver Train", vähäsen puhkikulutettu "Angie"- slovari ja niin edespäin - loistavia biisejä kaikki. Ehkä levyllä on muutama täyteraita, mutta rimanalituksia ei ollenkaan.
 
Kuten tuossa aiemmin totesin, olen pitkälti samoilla linjoilla kuin Marlowe. GHS menee terävimpään kärkeen, se on mielestäni bändin 4. paras levy. Montakos studiolevyä ne Rollarit onkaan levyttäneet? Klassikkolevy, jos minulta kysytään.

Kuten tuossa aiemmin totesin, olen pitkälti samoilla linjoilla kuin Marlowe. GHS menee terävimpään kärkeen, se on mielestäni bändin 4. paras levy. Montakos studiolevyä ne Rollarit onkaan levyttäneet? Klassikkolevy, jos minulta kysytään.
 
Yhdyn tähänkin. Kokonaisuutena peittoaa omissa kirjoissa mm. Exilen, vaikka yksittäisiä biisejä tarkastellen tulos voisi olla toinen.
 
"Silver Train" on parhaimpia Stones-biisejä mitä on.

"Doo Doo Doo Doo Doo (Heartbreaker)"
 
Tästä on muuten 70-luvulla levytetty aika kelpoinen käännös suomeksikin, Jääkylmää by Petri & Pettersson Brass. Hemmetin kova veto!

Ihan sivusta huutelen, että tulee seurattua joitakin bändejä koskevia ketjuja ihan yleissivistyksen vuoksi, vaikka bändin musa ei itselle kolisekaan. Tämä taitaa olla yksi parhaita, kiitos hyvien ja asiantuntevien kirjoittajien. Jotkut seuraamaani ketjut ovat "vähän" heikompilaatuisia anniltaan, erittelemättä niitä nyt sen kummemmin.
 
Kiitokset siis teille kelpo ajankulusta. :-)

Tästä on muuten 70-luvulla levytetty aika kelpoinen käännös suomeksikin, Jääkylmää by Petri & Pettersson Brass. Hemmetin kova veto!
 
Ai Doo doosta? Jääkylmää, huh! Doo doossa on upea kitarasoolo. Se oli ensimmäisiä kitarasooloja, joita opettelin Sosialististen Neuvostotasavaltojen kombinaattien tuottamalla teräskielisellä akustisella kitaralla soittamaan. Siinäpä vasta kontribuutiota. Rappiokapitalistinen sielunmaisema kohtasi uljaan, puhtaan tehdastyöläisen tuotteen.
 
Mulla on se singlenä; toisella puolella Dancing with mr. D.
 
Sitten mulla oli Some Girls keltaisena vinyylina, sain sen joskus 80-luvun taitteessa. Mutta annoin sen takaisin antajalleen muka tarpeettomana. Prkl stn!

Onko tietoa kenestä Starfucker kertoo? Oon kuullu että se olis omistettu bändäreille. Siellä tekstissä vilahtaa Steve Mcqueen & Ali Macgraw ja Jagger laulaa kuinka Ali suuttui koska sä... no kyllä te tiedätte ;)

Omasta Rollarien tuotanatoon perehtymisestä voisin kertoilla pikkasen. Tämänkin bändin osalta olen niinsanotusti saanut hyvän kotikasvatuksen eli faija soitti kotosalla paljon bändin levyjä ja siinähän innostus pikkuhiljaa heräsi. Vuonna 90 pääsinkin sitten ekaa kertaa kymmenvuotiaana kattomaan Rollareita livenä Göteborgin keikalle. Upea elämys, joka jäi mieleen. Kiltit järkkäritkin antoi minun istua äänentoistotornia ympäröineellä parimetrisellä aidalla, joten näin hyvin lavalle (olin hyvin pienikokoinen kymmenvuotiaaksi).
 
Tuohon aikaan minule oli jo muodostunut selkeä suosikkikaksikko bändin levyistä. Ehdoton ykkönen oli Steel Wheels. Toinen suosikkilevy sitten olikin Dirty Work, mikä monille taitaa olla se huonoin Rollarilevy. Minulle se on aina kelvannut. Nykyään en ehkä ihan yhtä korkealle sitä sijoita kuin nuorempana, mutta tykkään yhä kovasti ja varmaan enemmän aikaa se saa levylautasella kuin useimmat bändin varhaisemmat tekeleet.
 
Muutenkin syystä tai toisesta tykkään myöhäisemmästä Rollarituotannosta enemmän kuin vanhasta. Taitaa olla niin että minua itseäni nuoremmat levyt ovat tämän bändin kohdalla niitä eniten kuuntelemiani. Mutta kyllä se vanhempikin tuotanko kolahtaa kuin metrinen halko. Out Of Our Heads on varhaisemmasta tuotannosta eniten mieleen erityisesti loistavan Mercy Mercy esityksen ansiosta.

Noista ABCKOn SACD -remastereista ja US- ja UK- painosten eroista on hyvä artikkeli Record Collectorissa No 279 (marraskuu 2002). Ja nyt samat remasterit on kampanjatarjouksessa hinnan olessa noin 10 euroa, tosin painokset eivät ole digipakkeja eivätkä sisällä SACD -layeria.
 
RC:n jutussa harmiteltiin edelleen US -painosten ylivaltaa ja sitä, ettei kahta ekaa ole vieläkään saatavissa brittipainoksina. Tottakai ABCKO pitää kaikki jenkkijulkaisut kataloogissaan, koska jenkeissä saatiin kahdesta ekasta puristettua kolme pitkäsoittoa lisäilemällä single- ja EP- biisejä mukaan.
 
"It's Only Rock'n'Rollin" helmi on mielestäni "Fingerprint File". "Black And Blue" on minusta paljon parempi kiekko, vaikka aika monta turhaa raitaa silläkin on.

Nappasin sitten tuon "The Biggest Bang" dvd boksin messiini tänään. Ihan hyvää settiä. Kalliimman puoleinen mutta toisaalta 4 kiekkoa ja paljon extroja. :)
 
Varsinkin tuo Rio De Janeiro- dokkari on aika hulppeaa katseltavaa. 1,2 miljoonaa ihmistä katsomassa keikkaa..

Oliko Honky Tonk Women eka biisi, missä Keith Rikskarks alkoi käyttämään tätä avoin-G -viritystä ja viittä kieltä (vai senkö vuoksi, että ei ollut enää varaa kuudenteen kieleen...)?

Oliko Honky Tonk Women eka biisi, missä Keith Rikskarks alkoi käyttämään tätä avoin-G -viritystä ja viittä kieltä (vai senkö vuoksi, että ei ollut enää varaa kuudenteen kieleen...)?
 
Kai se oli, tai ainakin ensimmäisiä biisejä missä Keith tuota viritystä käytti.

Laitoin 2 minuutin pohdinnalla omat Rollari-levyni paremmuusjärjestykseen:
 
1. Exile on Main St.
 
Tämä sisältää 17 toinen toistaan kovempaa biisiä ja yhden mitä en käsitä; eli I just want to see his face, jossa ilmeisesti on kyse Jeesuksesta?
Klassikkoja levyllä ovat tietysti Tumbling Dice, Happy, Rocks Off
 
Omat suosikit: Soul Survivor (miksi tätä ei ikinä kuule livenä? Tämähän jatkaa siitä mihin Jumpin Jack Flash loppuu!!)
Loving Cup "Gimme little drink from your loving cup, just one drink, and I fall down drunk" Mitä tuohon voi sanoa kun kyllä! Hiano piano!
Let It Loose: Rollareiden hienoimpia slovareita. Jos se Angie ja Wild Horses välillä tympii niin muistakaa, että tämä biisi ei häviä noidenkaan rinnalla!
Torn And Frayed: Mahtavaa menoa ja taas ihan helmiriimejä: "His coat is torn and frayed / it´s seen much better days / but as long as the guitar plays / you can steal her heart away"
 
2. Let It Bleed
 
Sir Jagger pitää tätä bändin parhaana. Tiukka paketti, ei yhtään edes keskivertobiisiä vain hyviä, loistavia ja klassikkoja.
 
Klassikkoja: Gimmie Shelter, You Can´t Always Get What You Want
noiden lisäksi omat suosikit vaihtelevat koskien kaikkia biisejä, mutta kestosuosikkeja ovat:
Monkey Man: Biisissä on alusta pitäen samaa mystistä, uhkaavaa tunnelmaa kuin gimmie shelterissä johtuen loistavasta kitaroinnista. Kun Jagger mylvii "I´m a Monkeeeee!!!!!" niin kuulostaa pirun uskottavalta;) Noin typerää säettä laulaessa otetaan todella iso riski, tulos voi kuulostaa hyvältä tai nöyryyttävän huonolta.
Live With Me. Taas rollarien suuhun sopivia riimejä: " I´ve got nasty habits / I´ll take a tea at 3 / And the meat what I eat for dinner must be hang out for a week ... My best friend shots water rats and feeds them to his geese... (Keefillä taisi iahn oikeasti olla tuohon aikaan jokin haulikkoharrastus;). Biisissä on yksi rollarien parhaiten rokkaavia sooloja, jossa saksofoni, rummut, kitara ja basso tekevät kertakaikkiaan murhaavaa jälkeä.
tähän voisi vielä reunahuomautuksena todeta, että Rollarit voisivat välillä hyllyttää livesetistään Honky tonk Womanin ja korvata se tämän levyn Contry Honkilla, joka on käytännössä sama biisi (sanatkin lähes samat) mutta kantrimpana sovituksena.
 
3. Sticky Fingers
 
Tämäkin on täyttä asiaa alusta loppuun, vaikka You Gotta Move kuulostaa uskottavammalta vasta vuoden 2015 the Ultimate Bang kiertueella;)
Klassikkoja ovat Brown Sugar, Wild Horses, Can´t You Hear Me knocking
Unohdettu helmi, jota ei keikoilla juurikaan ole kuultu on tietenkin Sway!!! Kaikki fanisivustot yrittävät viestittää rollareille, että tämä on se biisi mitä kiihkeimmin haluttaisiin joskus kuulla livenä. Tässä on tosi garage-soundi ja tunnelma muutenkin semmoinen hämyrock.
Bitch ja Dead Flowerskin voidaan lukea Stones-klassikoiksi, sillä niitä on soiteltu vuosien varrella paljonkin.
Itse pidän levyn päättävästä Moonlight Milesta, jonka työnimi oli "Japanese thing". Tässä on kitarasoittoa myöten semmonen oriental-fiilis. Kaunis biisi.
 
4. Goats Head Soup
Klassikkoja: Angie
Mutta mikä tahansa levyn biiseistä olisi ansainnut suuremman huomion. Omia suosikkeja: 100 years Ago, Doo doo doo doo doo (Heartbreaker), Coming Down Again (Tätä voisi Keef vetää keikoillakin), Winter... Koko levyä leimaa kertakaikkisen upea, monipuolinen soitanto, jolla muutamiin melko yksinkertaisen idean omaaviin biiseihin saadaan ihan uutta liekkiä. Soittajatkin ovat semmosta porukkaa ettei sillä voi mennä vikaan:
Stones+ kosketinsoittimet, piano:Nicky Hopkins, Billy Preston, Ian Stewart, Puhaltimet: Bobby Keys (soittaa tälläkin kiertueella mukana), Jim Horn, Chuck Finley.
 
5. Some Girls
 
Ronnie Woodin ajan paras Rollari-lätty.
Klassikkoja: Miss You, Before They Make Me Run (Keef)
Heti perässä tulevat Beast of Burden ja Shattered.
Omia suosikkeja klassikoiden lisäksi on Cover-biisi (just My) imagination, sekä When The Whip Comes Down.
 
6. Beggars Banquet
 
Klassikkoja: Sympathy for the Devil, Street Fighting Man
Lukuisia loistobiisejä joista suurin oma suosikki on Stray Cat Blues, muut ovat tasaisia ja vaikea laittaa paremmuusjärjestykseen. Levyllä kuulee maukasta slidekitarointia.
Reunahuomiona harmittelen sitä, miksi Sympathya ei vedetä sambarytmeinä oikeilla bingobangobongo rummuilla? Kun katsoo miten valtava show bändillä on nytkin meneillään niin ei olisi varmaan suuri investointi laittaa muutama bongorumpu Charlien tai jonkun muun soitettavaksi. Semmonen infernaalinen sambarytmi on juuri se elementti mikä tuo biisiin saman saatanallisen elementin kuin vastaavasti Paint it Blackissä sitarkuvio.
 
7. It´s Only Rock ´n Roll
 
Levy on loistava lätty kokonaisuutena, mutta keskinkertaisuuttakin on hiipinyt vähitellen mukaan.
Klassikkoja: nimibiisi (joka vedetään nykyäänkin livenä munakkaammin, kuin levyllä). Klsassikko siksi, että se vedetään edelleen melkein joka keikalla ja sen sanoma on loistava rokin ylistys.
Omat suosikit ovat mielestäni parempia kuin klassikkostatuksen omaava nimibiisi.
If You Can´t Rock Me: Loistavan yksinkertainen ja toimiva riffi, ihan Satisfactioniin rinnastettavissa.
Aint too proud to beg: Loistava cover-biisi. Rollarit ovat tehneet biisistä selvästi omannäköisensä, mutta esikuvaa kunnioittaen.
Luxury: tulen hyvälle tuulelle, hauskat sanat, hyväntuulinen meininki.
Time Waits fo No One: Kaunis ja haikea biisi. paljon hyvää kitarointia, pitkä biisi.
Fingerprint file päättää levyn mainiosti.
Dance little Sister on selvä täytebiisi. Rollarit ovat tehneet tosi monelle levylle tämmösen biisin. Välillä onnistuu paremmin välillä ei.
 
8. Voodoo Lounge
 
Loistavia sävellyksiä paljon, Stonesit palanneet 80-luvun soundien jälkeen siihen minkä ne parhaimmin osaavat. Levyä hieman heikentää venytetty pituus. Levyllä on 15 biisiä, jotka esim. 10:een karsimalla olisivat tehneet levystä kokonaisuutena tiukemman.
 
Klassikkoja? Tämä on vielä niin uusi levy (1994) että aikaista sanoa, mutta ehdolla ovat: Love Is Strong, You Got Me Rocking, Out Of Tears, I Go Wild, jotka ovat mielestäni levyn kulminaatiopisteet. Muita omaa korvaa miellyttäviä ovat Sweethearts together, joka haitarimeininkeineen on melko epätyypillistä Stonesia ja erottuu tämänkin levyn muusta materiaalista (edukseen).
 
9. Tattoo You
Jatkaa Some Girls levyn stadionrock-linjaa. Levy on koottu vuosien varrella kertyneiden ylijäämänauhojen tarkastelulla. Esim. Start Me Up oli alun perin reggae-biisi, josta oli nauhalla monta, monta reggae-ottoa. Sitten joku löysi erään nauhan perästä pelleilyversion, joka meni rockversiona. Bändin muistoissa biisi oli ollut "se ei-toimiva reggae-biisi" ja yhtäkkiä, vuosien päästä kuultuna tuo unohdettu rock-otto kuulostikin pirun hyvälle. Sen pohjalta lähdettiin biisiä kehittelemään ja lopputulos on mahtavaa.
Klassikkoja Start Me upin ohella on Keithin Little T&A (eli Tits And Ass)
Omia suosikkeja edellisten lisäksi ovat hyväntuulinen rockhölkkä Hang Fire, Waiting On A Friend, Worried about you, Tops, Heaven.
 
10. Aftermath (US versio)
 
Klassikkoja: Paint It Black, Under My Thumb. Diggaan myös I Am Waiting biisistä. Lady Jane on sopivassa mielentilassa kivan ylipatettinen biisi ja siinä on se erikoinen soitin rollari-mittapuulla. Joku fiksumpi muitaa soittimen nimenkin;)
 
11. A Bigger Bang
Uusin Rollar-levy on suht maukasta tavaraa.
Omia suosikkeja on Rough Justice, Streets of Love ja jumalaisen upea Laugh I Nearly Died. 16 biisiä ihan hyvää perus rollarisettiä. Pituutta olisi voinut karsia,mutta mitkä biisit pois? hankalampi kysymys.
 
12. Bridges To Babylon
 
Voodoo Loungen jälkeen tämä oli pieni pettymys, sillä juurevasta rockosastosta mentiin paikoitellen hieman hempeämpiin kuvioihin.
Monet sanovat juuri tuota lässylinjaa edustavaa, singlenäkin julkaistua Anybody Seen My Babyä loistavksi biisiksi, mutta itse pidän levyllä olevaa aggressiivista rokkipalaa Too Tight loistavana. Samaten suistorämebluesia Rollarimeiningillä ediustava Might As Well Get Juiced on aika veikeä tapaus. Out of Control ja Saint Of Me edustavat myös levyn parhaimmistoa.
 
13. Black And Blue
 
Hieman ikävä tyylirikko loistavalla 70-luvulla ja nihkeä rollari-debyytti Ronnie Woodille. Levyllä on 8 biisiä, joista melkein puolet on mitäänsanomattomia tai jopa kamalia. Cherry Oh Baby on hyväntuulinen reggae, mutta kun ei toimi niin ei toimi. Levyn ehdoton timantti on Hand Of Fate, jota voisi kuulla useammin myös livenä, kuten Forty Licks kiertueella. Memory Motel on se toinen ässäbiisi. Kumpikaan ei mielestäni ole saavuttanut mitään klassikkostatusta, johtuen siitäkin, että bändi soittaa niitä harvoin. Fool To Cry on se biisi mikä on ehkä tunnetuin, vaikka se ei itseeni vaikutusta teekään. Tällä levyllä kannattaa keskittyä yleiseen soitantaan joka on usein nautittavampaa kuin köyhät sävellykset.
 
14. Between The Buttons (US versio?)
 
Tässä versiossa on hyviä sinkkunakin julkaistuja biisejä, joten sen täytyy olla jenkkiversio;)
Klassikkoja: Let´s Spend the Night Together (joka ei aikanaan ollut mikään single menestys), Ruby Tuesday (sävelen lisäksi Keith on tehnyt myös sanat. Jaggerin mielestä yksi parhaita Rollari-biisejä. Brian Jonesin soittama kaunis huilu luo biisille oman identiteetin. Biisissä hienoja elämän totuuksia: "There´s no time to lose I heard her say / Catch your dreams before they slip away / dying all the time / lose your dreams and you will lose your mind / Ain´t life unkind?"
Levyllä on käytetty jos jonkinlaista erikoista soitinta, ja niitä voi olla kiva bongata. Monet biisit toimivatkin lähinnä niiden erikoisten soitinvalikoimien perusteella. Rollarit hakee taiteellista suuntaansa...
 
Muitakin levyjä olen kuullut, mutta en ottanut mukaan koska niiden kuuntelusta on jo jonkin verran aikaa. Steel Wheels pääsisi varmasti aika korkealle, mulla on muistikuva muutamasta hyvästä biisistä.

Pakko kai se on vielä kehua yhtä hienoa neljän vinyylin kokoelmaa, jonka sain faijalta lahjaksi muiden vinyylien mukana. Kyseessä on Reader's Digestin Rolling Stones "The Great Years" kokelma. 62:n biisin settilista alkaa "Come On":ista ja päättyy "You Can't Always Get What You Want":tiin. Yhtään huonoa biisiä ei ole eksynyt joukkoon ja mukana on vielä ihan hyvä historiikki tuolta ajalta. Valituilta Paloiltakin on joskus siis tullut joku hyvä julkaisu.
 
Seuraavasta linkistä voitte katsoa tämän setin tiedot tarkemmin.
 
http://991.com/buy/productinformation.aspx?StockNumber=215554

Voisi ajatella että Brian Jones oli se joka tykkäsi hihhuloida ja hippeillä.
 
Ainakin selvenpinä aikoinaan Brian Jones vastusti ankarasti psykedeelistä lähestymistapaa ja vannoi nimenomaan bluesin nimeen... mutta henkilökohtaisesti en voi ottaa asiaan enempää kantaa, kun tiedän tai olen lukenut.

Ohhoh! olihan tekstiä, ja asiallista sellaista. Itse kuitenkin laittaisin Stonesin ekan levyn top kymppiin. Okei se on lainabiisejä melkein koko levy mutta se svengaa niin prkleen hienosti! Ja jätkät on vasta parikymppisiä. Ehdoton hankinta jokaiselle fanille...
 
Tarkoitus onkin hankkia tuo ennenpitkää...ja muutama muu;)

Ainakin selvenpinä aikoinaan Brian Jones vastusti ankarasti psykedeelistä lähestymistapaa ja vannoi nimenomaan bluesin nimeen... mutta henkilökohtaisesti en voi ottaa asiaan enempää kantaa, kun tiedän tai olen lukenut.
 
Eikös Brianilta julkaistu postuumisti levy nimeltä Joujouka, joka nojasi paljolti maailmanmusiikkiin?