Rock, pop, alternative ›

Some Girls on myydyin studiolätty, mutta kaiken kaikkiaan Rollareitten myydyin levy taitaa olla kokoelma nimeltä Hot Rocks 1964-1971.
 
Ediit: Some Girls myi kuutisen miljoonaa ja Emotional Rescue puolestaan pari miljoonaa. Hot Rocks on taasen myynyt yhteensä 12 miljoonaa, mikä lienee aika hyvin kokoelmalta. Tosin onhan Eaglesinkin myydyin levy niiden hittikokoelma.
 
Hyvä tarkennus. Tarkoitinkin nimenomaan studiolevyjä vaikka se ei aiemmasta postauksestani käynytkään selkeästi ilmi;)

Mitä mieltä ootte Aftermathista, Goats Head Shoupista ja Some Girlsistä ?
 
Aftermath taitaa olla eka pelkkiä Jagger-Richars biisejä sisältänyt Rollari-lätty. Voin muistaa väärinkin... Tästäkin on varmaan sekä UK että US versiot, en muista kumpi mulla on. Levy on parempi kuin esim. aiemmin mainittu Between the Buttons. Paint it Black on koko Rollari-kataloogin parhaimmistoa, vaikka ne kovimmat biisit ovatkin hieman puhkisoitettuja. Under My Thumb on myös loistava veto. Lady Jane on kaunis sävellys, vaikka toteutuksessa haiskahtaa jotenkin semmonen teennäisyys ja ylipateettisuus. I Am Waiting ei sävellyksenä ole mikään nerokas, mutta olen aina pitänyt siitä;)
 
Goats Head Soup on Exilen, Let It Bleedin ja Sticky Fingersin jälkeen paras levy. Sitten tulee Beggars Banquet ja Some Girls vaihtelevassa järjestyksessä.
Goats Head Soup alkaa hieman päämäärättömällä mutta nautittavan kuuloisella jamilla Dancing with mr. D (ei oikein osunut valinta aloitusbiisiksi). 100 years ago on oikea jalokivi mitä toivoisi soitettavan useammin; oikein viehko biisi.
Coming Down Again -biisiin pätevät samat perustelut kuin aiempaan.
 
Heartbreakerissä on maukasta kitarointia ja semmosta 70-luvun New Yorkin henkeä, sopisi vaikka jonkin tuon ajan poliisileffan soundtrackiksi. Mustan musiikin vaikutus kuuluu.
 
Angie on varmasti levyn tunnetuin biisi, eikä se esittelyjä kaipaa. Rollarien parhaimpia slovareita.
 
Star Star (a.k.a. Starfucker) on levyn parhaimpia rokkibiisejä. Jaggerin englannin artikulaatio on erityisen nautittavaa. Tällä kaavalla bändi on tosin tehnyt monta toimivaa perusrokkia. Soitto rullaa hyvin.
 
Winter on semmonen unohdettu jalokivi, kuten Can You Hear The Music. Hide Your love on taas Jaggerille oiva väline tuoda tavaramerkkistä lauluaan esiin. Tämä(kin) biisi tuntuu hieman jamittelulta.
 
Goats Head Soupilla on yleisesti ottaen loistavat sovitukset, soundit ja ehkä eniten tuntemattomaksi jääneitä jalokiviä kuin millään muulla levyllä. Muutama biisi tuntuu hieman välineiltä pitää soittotatsia yllä biisin kustannuksella, mutta kyllähän Rollarien soitto on parhaimmillaan mauksta kuunneltavaa, vaikka sävellys ei olisikaan ihan ikimuistoisinta kamaa.
 
Ilahduttavaa oli, että Four Flicks DVD:ltä paljastui että Star Star oli otettu settiin mukaan.
 
Some Girls levyn soundi on erittäin yhtenäinen ja radiosoittoystävällinen. Tarkoitan sitä että kaikki kuulostaa olevan hyvin tasapainossa. Kitarat kuulostavat siltä stadion-soundilta mikä oikeastaan kuuluu kaikilla levyillä tästä eteenpäin. Basso ja rumputyöskentely on erityisen tiukkaa. Kuunnelkaapa vaikka Shatteredin bassokuvioita. Kuunnelkaa Wattsin ja Wymanin kaksintaistelua When the Whip Comes Downissa. Levyn tunnetuin biisi on tietenkin Miss You, joka onnistuneesti yhdisti Rollarien ihaileman mustan musiikin ja 70-luvun discovaikutteet, ja onnistui silti kuulostamaan omalta itseltään.
 
Just My Imagination on loistava Cover-tulkinta (suomeksi Aki Sirkesalo: Pelkkää kuvitelmaa, kaverini ei uskonut että kyseessä ovat samat biisit;) . Keithin kitarariffit ja kitarasoundi on mykistävän upeaa. Hyvä esimerkki, kuinka vähäeleinen nerokkuus on onnistuessaan vaikuttavaa. Jaggerin laulu suorastaan hyväilee korvaa. Rollarien onnistuneimpia covereita, mitä löytyy studiolevyiltä.
 
Nimibiisi herätti moraalinvartijat, kun Jagger laukoi havaintojaan eri rotuisista ja kulttuureista tulevista naisista. "Mustat tytöt haluaa, että niitä naidaan koko yö, mutta mulla ei riitä niin paljon "hilloa"." Biisin sävellys yhdistettynä sanoituksiin on kuitenkin onnistunut. Sopii yllättäen Jaggerin suuhun. Sanoituksissa on muitakin kohtia, jotka sopivat Jaggerin yksityiselämään, joten voisiko puhua omaelämäkerrallisesta biisistä?
 
Some girlsin suurin ongelma on kuitenkin se, että sitä ihastelee useimmisten taidokkaan soiton ja Jaggerin loistavien tulkintojen (nykyään jo maneereita) perusteella. Todella koskettavat tai ikimuistoiset sävellykset ovat jo vähemmässä tyyliin Miss You ja Just My Imagination. Esim Faraway Eyes on teknisesti loistava, siinä on oivaltavat sanat ja Jagger laulaa hauskasti murteella, mutta se ei kosketa mua millään tavalla. Biisi on ns. muotovalio. Some Girlsin ongelma on tietty muotovalious. Hyviä ja loistavia perusrokkeja riittää kuitenkin mukavasti; Whip Comes Down, Shattered, Respectable, Lies...
 
Olen aina pitänyt Some Girlsiä ekana Rollarien Stadionsoundi-levynä. Tuntuu kuin biisit olisi vartavasten sävelletty isoja areenoita silmälläpitäen.
 
EDIT: Jos tuntui että arvioni Some Girlsistä oli liian negatiivinen, niin lisättäköön että levy on yleisesti ottaen mainio. Ja unohdin mainita että sieltä löytyy Miss Youn ja Just My Imaginationin lisksi myös loistavat Beast Of Burden sekä Keefin Before They Make Me Run.

Olen tuossa kummastellut kun Wikipedia väittää Exilen myyneen Yhdysvalloissa vain platinaa, eli noin miljoona kopiota. Myyntiluvut vaan kummastuttavat mua ajatellen sitä, että olen aina olettanut Exilen olleen aikoinaan jonkinlainen jymymenestys, mutta nyt se näyttäisikin myyneen kaikista heikoiten tuosta Let It Bleed, Sticky Fingers ja Exile On Main St.-kolmikosta.
 
Exile oli itseasiassa ilmestyessään jonkinlainen floppi. Myöskään kriitikot eivät siitä pitäneet. Jagger ei itsekkään edelleenkään pidä ko. levystä erityisen paljon mm. sekavan tuotannot takia.
 
Eli minun johtopäätökseni mukaan moni jenkeissä osti Emotional Rescuen Some Girlsin menestyksen innoittamana. en muutakaan keksi, sillä Some Girls on oikeasti loistava levy, mitä Emotional Rescue ei ole.
 
Ei ehkä loistava, mutta erittäin hyvä levy sekin. Kuuntelin aika vasta pistkästä aikaa ko. levyn kokonaan läpi ja hämmästelin, että eipäs tämä paskempi olekkaan.

Aftermath taitaa olla eka pelkkiä Jagger-Richars biisejä sisältänyt Rollari-lätty. Voin muistaa väärinkin...
 
Et muista.
 
Tästäkin on varmaan sekä UK että US versiot, en muista kumpi mulla on.
 
Jep. UK versio on se parempi, vaikka ei Paint It Blackia sisälläkkään.
 
Heartbreakerissä on maukasta kitarointia ja semmosta 70-luvun New Yorkin henkeä, sopisi vaikka jonkin tuon ajan poliisileffan soundtrackiksi. Mustan musiikin vaikutus kuuluu.
 
Jep. Levyn paras biisi.
 
Star Star (a.k.a. Starfucker) on levyn parhaimpia rokkibiisejä. Jaggerin englannin artikulaatio on erityisen nautittavaa. Tällä kaavalla bändi on tosin tehnyt monta toimivaa perusrokkia.
 
Eli chuckberry kaavalla. :)
 
Ja unohdin mainita että sieltä löytyy Miss Youn ja Just My Imaginationin lisksi myös loistavat Beast Of Burden sekä Keefin Before They Make Me Run.
 
Mun mielestä levyn parhaat biisit. No, loistava levyhän se on tosiaan kokonaisuutena. Ei heikkoja lenkkejä.

Jagger ei itsekkään edelleenkään pidä ko. levystä erityisen paljon mm. sekavan tuotannot takia.
 
Voiskohan johtua siitäkin, että millään muulla Rollari-levyllä Jaggerin laulua ei ole miksattu näin alas;)
 
Mulla on semmonen muistikuva, että Exilea pidetään jotenkin "Keithin levynä"? Onko Jagger-Richardsilla jokin Lennon-McCartney tyyppinen sopimus, että biisit pannaan aina molempien nimiin, vaikka toinen olisi tehnyt kokonaan jonkun biisin?
Kysymys kuuluukin... osaako joku sanoa miten vahva oli Jaggerin panos Exilen biisimateriaalin työstämisessä?

Exile oli itseasiassa ilmestyessään jonkinlainen floppi. Myöskään kriitikot eivät siitä pitäneet. Jagger ei itsekkään edelleenkään pidä ko. levystä erityisen paljon mm. sekavan tuotannot takia.
 
No niin, tässä varmaan syy siihen. Muistaakseni Stonesit eivät olleet kiertäneet Yhdysvalloissa kolmeen vuoteen ennen levyn ilmestymistä, joten liekö silläkin sitten jotain mahdollista vaikutusta myyntiin. Levyn jälkeenhän ne aloittivat kuitenkin jonkinnäköisen kiertueen kyseisellä mantereella.

Jep. UK versio on se parempi, vaikka ei Paint It Blackia sisälläkkään.
 
Katsotaanpa... UK versiossa on Take It Or Leave It sekä What To Do mitä ei ole US versiossa. Paint It Blackin tilalla on Mother´s little helper. Lisäksi UK-levyltä löytyy Out Of time.
 
Out of Time ja Mother´s Little helper ovat kyllä hienoja biisejä, mutta Paint it Black lyö molemmat yhdessä. Mielestäni Paint it blackin puuttuminen on niin iso puute, että oma vaakani kallistuu US versioon, siksi sen ostinkin;)
UK version etuja on se, että siinä on enemmän biisejä ja se on "originaali".
 
Mielestäni järkevintä olisi CD-kautena ollut julkaista UK versio täydennetyllä bonusbiisillä eli Paint it blackillä. Ymmärrän että tämäkin ratkaisu olisi puritaaneja siepponut;), mutta pienempi paha se olisi kuin 60-luvun kahden mantereen julkaisupolitiikka.

Mulla on semmonen muistikuva, että Exilea pidetään jotenkin "Keithin levynä"? Onko Jagger-Richardsilla jokin Lennon-McCartney tyyppinen sopimus, että biisit pannaan aina molempien nimiin, vaikka toinen olisi tehnyt kokonaan jonkun biisin?
Kysymys kuuluukin... osaako joku sanoa miten vahva oli Jaggerin panos Exilen biisimateriaalin työstämisessä?
 
En tiedä, mutta levyhän äänitettiin Ranskassa Keithin huvilalla Rivieralla. Raskaana oleva Bianca ei siellä halunnut oleskella ja niinpä Jaggerkaan ei ollut jatkuvasti paikalla. _Jos_ se jotenkin levyssä kuuluu, niin ainoastaan positiivisella tavalla, kiekkohan on yksi Stonesin parhaista ellei paras.

Mielestäni järkevintä olisi CD-kautena ollut julkaista UK versio täydennetyllä bonusbiisillä eli Paint it blackillä. Ymmärrän että tämäkin ratkaisu olisi puritaaneja siepponut;), mutta pienempi paha se olisi kuin 60-luvun kahden mantereen julkaisupolitiikka.
 
Minusta kuuluu ostaa brittijulkaisut ja lisäksi mahtava London years singlekokoelma, josta löytyvät kaikki aikakauden singlet b-puolineen. Sillä tavoin korostuu se historiallinen tosiasia, että 60-luvulla singlet olivat pop-musiikin kulmakivi.
 
En tiedä, mutta levyhän äänitettiin Ranskassa Keithin huvilalla Rivieralla. Raskaana oleva Bianca ei siellä halunnut oleskella ja niinpä Jaggerkaan ei ollut jatkuvasti paikalla. _Jos_ se jotenkin levyssä kuuluu, niin ainoastaan positiivisella tavalla, kiekkohan on yksi Stonesin parhaista ellei paras.
 
Ja jos ollaan aivan tarkkoja niin siellä Ranskassa ei ole hörhöilty suinkaan koko levyä. Aika moni biiseistä on edellisten levysessioiden ylijäämiä.

Ja jos ollaan aivan tarkkoja niin siellä Ranskassa ei ole hörhöilty suinkaan
 
:D , enpä osannut olla naureskelematta ja olen siis myös pitkälti sitä mieltä että eihän siellä. Tiukka rutiini työstö, nyt ne pohjat tsäng, päälle soitot tsäng, se on siinä, tuote kauppaan ja pankin kautta kotiin. :D
Ei vaan, Blue moonin tavoin myös mie tykkään et Exile on liki parasta Stonesta. Sekava tuotanto, hmm, on kai se vähän, mut kun siinä on sellasta soittamisen makua, onhan valkonen tupla mun Beatle favoriittikin just sen soittamisen maun takia.
Music From The Big Pink, jesh, mennään mökille soitteleen kaikes rauhas, voi jamitella ja pallotella idisten kans. Purppelit mobiili unitin kaa missä lie retkeilykartanossa, hops jo taas asia hukassa.

Minusta kuuluu ostaa brittijulkaisut ja lisäksi mahtava London years singlekokoelma, josta löytyvät kaikki aikakauden singlet b-puolineen. Sillä tavoin korostuu se historiallinen tosiasia, että 60-luvulla singlet olivat pop-musiikin kulmakivi.
 
Ja jos ollaan aivan tarkkoja niin siellä Ranskassa ei ole hörhöilty suinkaan koko levyä. Aika moni biiseistä on edellisten levysessioiden ylijäämiä.
 
OK, kiitos tarkennuksesta, mun olis pitänyt tarkistaa asia ennen postausta. Jäänyt vaan päälimmäisenä mieleen noi ranskansekoilut. Ja samaa mieltä tuosta sinkkuasiasta.

Minusta kuuluu ostaa brittijulkaisut ja lisäksi mahtava London years singlekokoelma, josta löytyvät kaikki aikakauden singlet b-puolineen. Sillä tavoin korostuu se historiallinen tosiasia, että 60-luvulla singlet olivat pop-musiikin kulmakivi.
 
Juu onhan se näinkin. Mulla on tuo London Years -kokoelma...poltettuna. Halusin kuitenkin ostaa aikanaan Aftermathin US version tuon Paint it Blackin takia, koska toisin kuin London Yearsissa, nämä hybridi-levyjulkaisut, joissa on SACD ja uudelleen masteroidut CD-versiot, kuulostavat oikeasti upealta. Eron huomaa, olen testannut.
 
by the way, minäkin tunnustaudun julkisesti niihin, joiden mielestä Exile on Main St. on Rollarien paras lätty. Siinä on hieman räkäinen soundi, mutta sehän tekee siitä vaan paremman. Räkäinen soundi ei siis tarkoita tässä tapauksessa huonoa, tuhnuista soundia. Exilellä on 1-2 heikompaa vetoa, mutta tuplalevyksi se on ällistyttävän kova paketti, jossa löytyy monipuolisuutta. Levyltä paahtaa semmonen tekemisen meininki. Soitto svengaa kuin hirvi.

Mahtavaa että Rollarikeskustelu käy näinkin viriilinä.
 
Goats Head Soup on Exilen, Let It Bleedin ja Sticky Fingersin jälkeen paras levy. Sitten tulee Beggars Banquet ja Some Girls vaihtelevassa järjestyksessä.
 
Aika pitkälle samaa mieltä. Kyllä tuohon kasaan juuri ja juuri Exilenkin. Mutta ei missään tapauksessa yllä top-kolmoseen.
 
Minusta kuuluu ostaa brittijulkaisut ja lisäksi mahtava London years singlekokoelma, josta löytyvät kaikki aikakauden singlet b-puolineen. Sillä tavoin korostuu se historiallinen tosiasia, että 60-luvulla singlet olivat pop-musiikin kulmakivi.
 
Paras ja ainoa pakkohankinta Stonesien kokoelmista ja kuuluu kuunnella kerralla läpi.

Oliskos semmosta kokoelmaa vielä, mikä ei pysähtyisi sinne 70-luvulle vaan kattaisi koko uran??? Tai kattaisi 80-luvun aina 2000-luvulle? Se täydentäisi hyvin noita kultakauden kokoelmia.
 
Onhan se Forty licks, minäs vuonna se nyt ilmeistyikään. Tais se tällä vuosituhannella olla. Ihan mahtava kokoelma, tekis mieli ostaa, vaikka kaikki biisit taitaa ennestäänkin jo hyllystä löytyä.

Onko joku teistä jo hankkinut itselleen tuon The Biggest Bang 4DVD-boksin??? Jos on niin olisi kiva kuulla kommentteja. Tai onko joku aikeissa hommata ko. boksin??? Tarkoitus olisi itse hommata tuo jossain vaiheessa.

Mun tämän hetkinen suosikki on "It's Only Rock N' Roll". Niin kuin aiemmin mainitsinkin, on välillä Stones-buumin koittaessa nuo klassikot jo vähän turhankin tuttua juttua, joten niitä suosikkeja tulee kaivettua juurikin noista ns. huonommista levyistä.
 
Itseasiassa tuo on melkeinpä ensimmäisiä Stones-levyjäni mitä ostin, mutta silloin ostotahti oli kova ja klassikot kovassa uutuudenviehätys-kuuntelussa. "Time Waits For No One" on silti ollut aina tuolta levyltä sellainen unohdettu klassikko minkä unohtuminen on huutava vääryys, se on yksi hienoimpia biisejä bändiltä. Nyt tässä keikan jälkimainigeissa kun on taas bändin levyt olleet ahkerassa soitossa, löysin levyltä toisenkin helmen "If You Really Want To My My Friend". Hitto, paras biisi ikinä! Muutenkin koko levy tällä hetkellä maistuu kyllä mahtavasti!

Onhan se Forty licks, minäs vuonna se nyt ilmeistyikään. Tais se tällä vuosituhannella olla. Ihan mahtava kokoelma, tekis mieli ostaa, vaikka kaikki biisit taitaa ennestäänkin jo hyllystä löytyä.
 
Ai hitto, unohdin tuon kokonaan. Eikös sekin ole aika ultimate kokoelma, jos haluaa näihin peruskalliohin tutustua?? Pari uuttakin biisiä taisi olla täkynä, se don´t stop oli ihan kelpo biisi, ei järisytä rockin historiaa, mutta kuuntelee mielellään.

Mun tämän hetkinen suosikki on "It's Only Rock N' Roll". Niin kuin aiemmin mainitsinkin, on välillä Stones-buumin koittaessa nuo klassikot jo vähän turhankin tuttua juttua, joten niitä suosikkeja tulee kaivettua juurikin noista ns. huonommista levyistä.
 
Itseasiassa tuo on melkeinpä ensimmäisiä Stones-levyjäni mitä ostin, mutta silloin ostotahti oli kova ja klassikot kovassa uutuudenviehätys-kuuntelussa. "Time Waits For No One" on silti ollut aina tuolta levyltä sellainen unohdettu klassikko minkä unohtuminen on huutava vääryys, se on yksi hienoimpia biisejä bändiltä. Nyt tässä keikan jälkimainigeissa kun on taas bändin levyt olleet ahkerassa soitossa, löysin levyltä toisenkin helmen "If You wanna Be My Friend". Hitto, paras biisi ikinä! Muutenkin koko levy tällä hetkellä maistuu kyllä mahtavasti!
 
Hyvä levy, vaikka pientä hyytymistä on havaittavissa myös. If You Can´t rock Me on yksi suosikkini yksinkertaisen, mutta toimivan riffinsä ansiosta. Luxury on semmonen biisi mistä tulee aina hyvälle tuulelle.

Ai hitto, unohdin tuon kokonaan. Eikös sekin ole aika ultimate kokoelma, jos haluaa näihin peruskalliohin tutustua??
 
Muist. ensimmäinen ihan koko siihenastisen uran kattavahan se on. Ei tartte illanistujaisissa juur levyä vaihtaa, jos sen panee pyörimään.