Rock, pop, alternative ›

Mitä mieltä ootte Aftermathista, Goats Head Shoupista ja Some Girlsistä ?
 
Aftermath taitaa olla eka pelkkiä Jagger-Richars biisejä sisältänyt Rollari-lätty. Voin muistaa väärinkin... Tästäkin on varmaan sekä UK että US versiot, en muista kumpi mulla on. Levy on parempi kuin esim. aiemmin mainittu Between the Buttons. Paint it Black on koko Rollari-kataloogin parhaimmistoa, vaikka ne kovimmat biisit ovatkin hieman puhkisoitettuja. Under My Thumb on myös loistava veto. Lady Jane on kaunis sävellys, vaikka toteutuksessa haiskahtaa jotenkin semmonen teennäisyys ja ylipateettisuus. I Am Waiting ei sävellyksenä ole mikään nerokas, mutta olen aina pitänyt siitä;)
 
Goats Head Soup on Exilen, Let It Bleedin ja Sticky Fingersin jälkeen paras levy. Sitten tulee Beggars Banquet ja Some Girls vaihtelevassa järjestyksessä.
Goats Head Soup alkaa hieman päämäärättömällä mutta nautittavan kuuloisella jamilla Dancing with mr. D (ei oikein osunut valinta aloitusbiisiksi). 100 years ago on oikea jalokivi mitä toivoisi soitettavan useammin; oikein viehko biisi.
Coming Down Again -biisiin pätevät samat perustelut kuin aiempaan.
 
Heartbreakerissä on maukasta kitarointia ja semmosta 70-luvun New Yorkin henkeä, sopisi vaikka jonkin tuon ajan poliisileffan soundtrackiksi. Mustan musiikin vaikutus kuuluu.
 
Angie on varmasti levyn tunnetuin biisi, eikä se esittelyjä kaipaa. Rollarien parhaimpia slovareita.
 
Star Star (a.k.a. Starfucker) on levyn parhaimpia rokkibiisejä. Jaggerin englannin artikulaatio on erityisen nautittavaa. Tällä kaavalla bändi on tosin tehnyt monta toimivaa perusrokkia. Soitto rullaa hyvin.
 
Winter on semmonen unohdettu jalokivi, kuten Can You Hear The Music. Hide Your love on taas Jaggerille oiva väline tuoda tavaramerkkistä lauluaan esiin. Tämä(kin) biisi tuntuu hieman jamittelulta.
 
Goats Head Soupilla on yleisesti ottaen loistavat sovitukset, soundit ja ehkä eniten tuntemattomaksi jääneitä jalokiviä kuin millään muulla levyllä. Muutama biisi tuntuu hieman välineiltä pitää soittotatsia yllä biisin kustannuksella, mutta kyllähän Rollarien soitto on parhaimmillaan mauksta kuunneltavaa, vaikka sävellys ei olisikaan ihan ikimuistoisinta kamaa.
 
Ilahduttavaa oli, että Four Flicks DVD:ltä paljastui että Star Star oli otettu settiin mukaan.
 
Some Girls levyn soundi on erittäin yhtenäinen ja radiosoittoystävällinen. Tarkoitan sitä että kaikki kuulostaa olevan hyvin tasapainossa. Kitarat kuulostavat siltä stadion-soundilta mikä oikeastaan kuuluu kaikilla levyillä tästä eteenpäin. Basso ja rumputyöskentely on erityisen tiukkaa. Kuunnelkaapa vaikka Shatteredin bassokuvioita. Kuunnelkaa Wattsin ja Wymanin kaksintaistelua When the Whip Comes Downissa. Levyn tunnetuin biisi on tietenkin Miss You, joka onnistuneesti yhdisti Rollarien ihaileman mustan musiikin ja 70-luvun discovaikutteet, ja onnistui silti kuulostamaan omalta itseltään.
 
Just My Imagination on loistava Cover-tulkinta (suomeksi Aki Sirkesalo: Pelkkää kuvitelmaa, kaverini ei uskonut että kyseessä ovat samat biisit;) . Keithin kitarariffit ja kitarasoundi on mykistävän upeaa. Hyvä esimerkki, kuinka vähäeleinen nerokkuus on onnistuessaan vaikuttavaa. Jaggerin laulu suorastaan hyväilee korvaa. Rollarien onnistuneimpia covereita, mitä löytyy studiolevyiltä.
 
Nimibiisi herätti moraalinvartijat, kun Jagger laukoi havaintojaan eri rotuisista ja kulttuureista tulevista naisista. "Mustat tytöt haluaa, että niitä naidaan koko yö, mutta mulla ei riitä niin paljon "hilloa"." Biisin sävellys yhdistettynä sanoituksiin on kuitenkin onnistunut. Sopii yllättäen Jaggerin suuhun. Sanoituksissa on muitakin kohtia, jotka sopivat Jaggerin yksityiselämään, joten voisiko puhua omaelämäkerrallisesta biisistä?
 
Some girlsin suurin ongelma on kuitenkin se, että sitä ihastelee useimmisten taidokkaan soiton ja Jaggerin loistavien tulkintojen (nykyään jo maneereita) perusteella. Todella koskettavat tai ikimuistoiset sävellykset ovat jo vähemmässä tyyliin Miss You ja Just My Imagination. Esim Faraway Eyes on teknisesti loistava, siinä on oivaltavat sanat ja Jagger laulaa hauskasti murteella, mutta se ei kosketa mua millään tavalla. Biisi on ns. muotovalio. Some Girlsin ongelma on tietty muotovalious. Hyviä ja loistavia perusrokkeja riittää kuitenkin mukavasti; Whip Comes Down, Shattered, Respectable, Lies...
 
Olen aina pitänyt Some Girlsiä ekana Rollarien Stadionsoundi-levynä. Tuntuu kuin biisit olisi vartavasten sävelletty isoja areenoita silmälläpitäen.
 
EDIT: Jos tuntui että arvioni Some Girlsistä oli liian negatiivinen, niin lisättäköön että levy on yleisesti ottaen mainio. Ja unohdin mainita että sieltä löytyy Miss Youn ja Just My Imaginationin lisksi myös loistavat Beast Of Burden sekä Keefin Before They Make Me Run.