Klassinen ›

Miten käsitätte sanan obligato ja miten obligato ja konserton soolo-osa eroavat toisistaan?

Kun en tiedä tarkkaa sanamuotoa, niin lunttasin Naxoksen Klassisen musiikin aakkosista:
 
"OBBLIGATO (ital. = pakollinen), obligato, käytetään sellaisesta tärkeästä soitinosuudesta, jonka on oltava mukana esityksessä; on tärkeä ilmiö erityisesti barokkimusiikissa, jossa solistisella soittimella on tärkeä melodialinja vokaaliosuuden rinnalla. Esimerkiksi Bachin h-molli-messun sopraanoaariassa Laudamus te on tunnettu viuluobbligato."
 
Eli tuosta päätellen veikkaisin eron olevan lähinnä siinä, että obligatoa soittava soitin ei ole kuitenkaan koko teoksen tärkein/ainoa solisti. Ehkä termin käyttö on vähentynyt sitten barokin aikojen, mutta en ole kuullut, että sen ajan konserttojen soolo-osuuksistakaan käytettäisiin tätä termiä, vaikka esim. Bachin viulukonsertot ovat huomattavasti kamarimusiikillisempia kuin vaikkapa romanttisen sankarikonsertot.

Kun en tiedä tarkkaa sanamuotoa, niin lunttasin Naxoksen Klassisen musiikin aakkosista:
 
"OBBLIGATO (ital. = pakollinen), obligato, käytetään sellaisesta tärkeästä soitinosuudesta, jonka on oltava mukana esityksessä; on tärkeä ilmiö erityisesti barokkimusiikissa, jossa solistisella soittimella on tärkeä melodialinja vokaaliosuuden rinnalla. Esimerkiksi Bachin h-molli-messun sopraanoaariassa Laudamus te on tunnettu viuluobbligato."
 
Eli tuosta päätellen veikkaisin eron olevan lähinnä siinä, että obligatoa soittava soitin ei ole kuitenkaan koko teoksen tärkein/ainoa solisti. Ehkä termin käyttö on vähentynyt sitten barokin aikojen, mutta en ole kuullut, että sen ajan konserttojen soolo-osuuksistakaan käytettäisiin tätä termiä, vaikka esim. Bachin viulukonsertot ovat huomattavasti kamarimusiikillisempia kuin vaikkapa romanttisen sankarikonsertot.
 
Hiukan noin eli Tammen musiikkitietosanakirjassa asia esitetään näin selkeästi:" Orkesterimusiikissa obligatoksi kutsutaan sellaista ääntä eli stemmaa, joka, olematta varsinaisesti hallitseva, on sävellyksen kokonaisuuden kannalta olennainen ja tärkeä. Tyypillisen obligaton muodostavat monien myöhäisbarokin aarioiden konsertoivat soitinosuudet". Tunnettuahan esim. on, että klarinetistiystäväänsä Anton Stadleria varten Mozart lisäsi basettitorvi-tai klarinettiobligaton moneen Tituksen lempeys-oopperan aariaan. Hänellehän Mozart sävelsi mm. klarinettikonserttonsa A-duuri KV 622. Konserton soolosoittimeen verrattuna Tituksen aarioiden obligato-stemmat ovat kyllä välttämättömiä, mutta eivät ole rinnastettavissa sooloäänen hallitsevaan rooliin konserton soolosoittimena.
 
Meinasin juuri kirjoittaa, että en ole Schubertilta löytänyt ainuttakaan ooppera-aariaa vielä tähän mennessä, jossa olisi mukana jokin obligato-soitin, mutta sitten muistin, että ainakin Singspielissä Salaliittolaiset, Die Vershcworenen D 787 on Helenan romanssi, jossa klarinetti on obligatosoittimena, mikä kuuluu erityisen hyvin Heinz Wallbergin johtamassa levytyksessä, vaikkei kokonaisuutena olekaan tämän Schubertin näyttämöteoksen "maineikkain" taltiointi, joka on peräisin aina tuolta 50-luvulta (ilman alkusoittoa sekin, joka opus 111 levytykseen sisältyy). Lisäksi Schubertin muutamissa ooppera-duetoissa on klarinetti ja mahd, käyrätorvi obligatosoittimena, esim. oopperan Alfonso ja estrella II-näytöksessä. Myös Schubertin lauluissa Auf dem Strom D 943 tenorille/sopraanolle on käyrätorviobligato ja Der Hirt auf dem Felsen D 965 sopraanolle on klarinettiobligato. Myös Schubertin 1815 säveltämässä kirkkomusiikkiteoksessa Offertorium D 136 C-duuri "Totus in corde langueo" sopraanolle/tenorille, orkesterille obligatosoittimenaan klarinetti/viulu.
 
Ohimennen mainittakoon, että Mozart sävelsi niinkin harvinaislaatuisen konserttiaarian viimeisenä elinvuonnaan kuin KV 612, Per questa bella mano, jota voi tietyin varauksin kutsua myös kaksoisaariaksi, sillä virtuoosisia basso-stemmoja on kaksikin, kontrabasso obligatosoittimena mukaanluettuna.

Kysyit ja vastasit itse. Outoa.

Kysyit ja vastasit itse. Outoa.
 
Niin, halusin vain kuulla ammattimaisen asiantuntijan mielipiteen, johon luulisi voivan vedenpitävästi luottaa, kun erään tunnetun toimittajan ja radioäänen Bach-esitelmässä radiossa korvaani särähtivät hänen kovin ristiriitaiset näkemyksensä asiasta.

Miten käsitätte sanan obligato ja miten obligato ja konserton soolo-osa eroavat toisistaan?
 
Nuo teidän määritelmät ovat aivan oikein, mutta törmäsin tuossa äsken mielenkiintoiseen juttuun. Joskus sanaa obligato käytetään myös päinvastaisessa(väärässä?) merkityksessä soitinäänestä, joka voidaan jättää pois salonkiorkesterille sovitetussa musiikissa.

Myönnän jo heti, etten jaksanut lukea em. tietosana helinää läpi, koska useasti niiden siis tietosanakirjojen kertoma totuus on joko hyvinkin kaukana oikeasta tai niissä on niin kankeaa kerrontaa joka on kaikkea muuta, kuin tyhjentävää.
 
Joten,
 
obligato, solistinen vastaääni melodialle.
Mielestäni ei saa kuitenkaan peittää varsinaista melodiaa vaan täydentää "säveltäjän loihtimaa tunnelmaa".
 
Esim. Brahms, Haydn variaatiot III-käyrätorvi koko stemma, tai vielä yksinkertaisempaa John Williams siis se elokuvasäveltäjä John Williams ei se kitaristi John Williams, mutta kuitenkin, esim ET:n musa!
 
Hyvät ihmiset, kuunnelkaa musiikkia, muodostakaa siitä sydämenne asia, mitä väliä sillä on pitääkö joku muu ko. kappaleesta jos vain sinä, yksin sinä saat siitä nautintoa, ei tarvitse hakea tukea tulkinnoilleen muilta. Musiikki on henkilökohtainen asia, jonka voi halutessaan jakaa muiden kanssa. Esim. konsertti tilanteessa.
 
T: Kaikista näistä kirjoituksista erittäin huvittunut kuukausipalkkaa nauttiva ammattimuusikko

Myönnän jo heti, etten jaksanut lukea em. tietosana helinää läpi, koska useasti niiden siis tietosanakirjojen kertoma totuus on joko hyvinkin kaukana oikeasta tai niissä on niin kankeaa kerrontaa joka on kaikkea muuta, kuin tyhjentävää.
 
Joten,
 
obligato, solistinen vastaääni melodialle.
Mielestäni ei saa kuitenkaan peittää varsinaista melodiaa vaan täydentää "säveltäjän loihtimaa tunnelmaa".
 
Esim. Brahms, Haydn variaatiot III-käyrätorvi koko stemma, tai vielä yksinkertaisempaa John Williams siis se elokuvasäveltäjä John Williams ei se kitaristi John Williams, mutta kuitenkin, esim ET:n musa!
 
Hyvät ihmiset, kuunnelkaa musiikkia, muodostakaa siitä sydämenne asia, mitä väliä sillä on pitääkö joku muu ko. kappaleesta jos vain sinä, yksin sinä saat siitä nautintoa, ei tarvitse hakea tukea tulkinnoilleen muilta. Musiikki on henkilökohtainen asia, jonka voi halutessaan jakaa muiden kanssa. Esim. konsertti tilanteessa.
 
T: Kaikista näistä kirjoituksista erittäin huvittunut kuukausipalkkaa nauttiva ammattimuusikko
 
Mutta mikäli jossakin ooppera-aariassa on jokin obligato-soitin mukana, voitaisiin yhtä hyvin puhua kaksoisaariasta riippuen konsertoivien sooloäänten tasavertaisuudesta. Tänään sattumoisin kohtalon oikusta kuuntelemassani Schubertin 19-vuotiaana säveltämän C-duuri messun D 452 alkuperäisessä Benedictus-osassa on sopraano-soolo sekä oboeobligato, jotka punoutuvat yhteen toisiaan täydentäväksi taivaallista kauneuta henkiväksi kudokseksi, jonka sopraano laulaa kuin enkelin äänellä.

obligato, solistinen vastaääni melodialle.
Mielestäni ei saa kuitenkaan peittää varsinaista melodiaa vaan täydentää "säveltäjän loihtimaa tunnelmaa".
 
Tulee heti mieleen, että taidat olla hiljattain soitellut jotakin Bachin teosta, kun aloit puhua vastaäänestä, mistä tulikin mieleeni käsitteen kontrapunkti määritelmä polyfonisen äänenkuljetuksen oppina tai taitona, jossa siis on kyse melodisesti itsenäisten äänten yhteensulautumisesta moniääniseksi kudokseksi.
 
Kyllä tuollainen kontrapunktin näkökulmasta lähtevä ajattelutapa tosiaankin on musiikin yksinkertaistamista ja latistamista barokille tyypillisessä maneerisuuteen ja kaavamaisuuteen saakka viedyssä kontrapunktisen jäljittelyn, kontrapunktia kontrapunktin vuoksi mentaliteetin ja sävellystekniikan, hengessä.
 
Tunnelmista voisi mainita kaksi kontrastoivaa esimerkkiä:
 
Michel Corboz:n ansiokkaasti tulkitseman Schubertin Magnificatin C-duuri, D 486, kautta aikojen teoksen toisessa levytyksessä Eratolle, sen intiimin ja hillityn lyyrisen keskijakson Andantessa F-duuri, 3/4 tahtilajissa, alkaen sanoilla deposuit potentes, soolokvartetille ja orkesterille, vastakohtana ääriosien säihkyvälle loistolle trumpetteineen, soolo-oboe on sopraanon laulaman kauniin melodian airueena.
 
Siihen verrattuna paholaisen huvilinna-oopperan, D 84, Robertin juomalaulu-aariassa oboeobligatolla on hieman toisenlainen funktio, aariassa, jossa oboe-ja viulusoolot pyrkivät pikemminkin korostamaan aarian huolettoman hilpeätä yleistunnelmaa ja shampanjan poreilua kertauksissa, vaikka viinistä alkuperäistekstissä puhutaankin, kun Robert laulaa G-duurin kirkkaudessa iloisesti lasi kädessään onnellisena jumalia ylistäen.
(ei ainoastaan Richard Straussille ollut suotu kykyä kuvata ulkomusiikillisia tapahtumia musiikillisesti oopperoissaan)

Hyvät ihmiset, kuunnelkaa musiikkia, muodostakaa siitä sydämenne asia, mitä väliä sillä on pitääkö joku muu ko. kappaleesta jos vain sinä, yksin sinä saat siitä nautintoa, ei tarvitse hakea tukea tulkinnoilleen muilta. Musiikki on henkilökohtainen asia, jonka voi halutessaan jakaa muiden kanssa. Esim. konsertti tilanteessa.
 
Miten tuo liittyy aiheeseen, ja miksi epäilet, että tämän palstan keskustelijoilla olisi musiikista jotenkin erilainen näkemys??
 
T: Kaikista näistä kirjoituksista erittäin huvittunut kuukausipalkkaa nauttiva ammattimuusikko
 
Olen itsekin kuukausipalkkaa nauttiva ammattimuusikko, ja minusta tällä palstalla on oikein mielenkiintoisia keskusteluja. Eikös keskustelu ole sitä, että välitetään henkilökohtaisia ajatuksia toisilleen ja punnitaan niitä? Eivät kaikki ole asioista samaa mieltä. Kyllä sen varmaan ammattimuusikkona ymmärrät.