Kitarat: kitarakamat ›

Onneksi olkoon! Komea Strato, täytyy myöntää. Kyllä varmaan kelpaa tolla vetää Deep Purplea! Onko tossa muuten kuinka paksu kaula? Paksumpi kuin '62 kaula? Itsekin tässä kesällä jonkun Amerikkalaisen Vintage Straton hommaan, kun vain eka päättäisi minkä.
 
Kyllä tällä hyvin purplet soi :) Hyvin paljon tuollainen blackmore 70-74 tyylistä soundia, eli aikaa, kun strato oli vielä käytännössä modaamaton. Soundi on hyvin loud, mutta volume nuppi cleanaa soundin melko kirkkaaksi puhtaaksi, vaikka pohjana soundissa olisikin melko voimakas särö. Kyllä 70' luvun stratojen kaulat ovat paksumpia. Malli on U, kun taas 62':ssa malli on C. Kaula on hieman leveämpi ja syvyyttä on enemmän. Kuitenkin oma mielipiteeni, että ero ei ole kovin valtava, ja loppujen lopuksi U-kaula on jopa mieluisampi itselleni. Paksumpi kaula ja lapa antavat myös selvästi lisää sustainia, tosi kyllä se sustain on myös yksilökohtainen, mutta jokatapauksessa on selvää että suurempi massa lisää sustainia.
 
American vintage sarjalaiset ovat sinällään hyvin monipuolisia soittimia, jos etsii tuollaista vintage soundia, tuntumaa ja ulkonäköä. Kitaran kaulat muodostavat oikeastaan suurimmat erot. Tosin 70' lukujen body on edeltäjiään palikampi :) Eniten lähtisin laittamaan valinnassa painoarvoa kitaran kaulan mallille. Itselleni C ja U kaula istuvat mukavasti käteen, V kaula vaatisi omalla kohdallani totuttelua. Toisaalta myös otelauta on todella merkittävä lopullisen soundin suhteen. Eli itselläni on aina ollut tuollainen pehmeämpi, tummempi soundi mieltymyksissä, eli valintana on aina ollut rosewood. Maple antaa huomattavasti kirkkaamman, ehkä nopeammin syttyvän soundin. Maplessa on enemmän attackiä. 70' luvun malleissa on hyvänä puolena se, että vaihtoehtoina on sekä rosewood että maple otelautavaihtoehdot.
 
Mikit ovat 57' ja 62' malleissa samat, ja käytännössä ne ovat todella hyvät vintage stratomikit. Hyvin klassinen strato tone saadaan aikaan. 70' luvun malleissa mikit ovat aavistuksen tehokkaammat, mutta missään nimessä ei voida puhua mistään suuri tehoisista single coileista ( seymour duncan QP, schaller s6). Itse pidän molempien mikkejen soundeista. Tällä hetkellä ei voi vielä antaa mitään syvempää vertailua, koska 70' lukulaista ei ole ehtinyt vielä koluta läpikotaisin. Molemmat mikit ovat kuitenkin hyvin laadukkaasti valmistettuja, ja mikkien toiminta-alue on laaja, eli volumepotikalla saa loihdittua paljon erilaisia soundeja.
 
Kaikkien american vintagesarjalaisten mikkiswitchit on oletuksena 3-asentoiset, mutta kitaran mukana tulee vaihtoehtona 5-asentoinen, jonka voi halutessaan kytkeä jälkeenpäin. Itselleni ei ole kuitenkaan kovin paljoa käyttöä 5-asnetoisella kytkimellä, koska väliasentoja tulee käytettyä todella harvoin. Oikeastaan 62' stratossa oli keskimikki säädetty melkein bodyyn kiinni ja keskimikin tone oli jatkuvasti 0:ssa, eli lähinnä vaihdellessa etu- ja takamikkiä switchin klikki oli kovempi, ja sai aikaan sellaista wah-tyylistä nakutusta. Saa nähdä miten tulen toimimaan 70' lukulaisen kanssa. 3- asntoisella swithillä saa myös näitä hauskoja väliasentoja, joilla pääsee hyvin noihin hendrix -tunnelmiin. Tosin niidenkin käyttö on omalla kohdallani aika vähäistä.
 
Varmasti paras keino saada jonkinlaista päätöstä aikaan american vintage mallejen välillä, on vaan testata, että mikä sattuu juuri itseäsi miellyttämään. Valikoimaa on kuitenkin paljon, ja soundimaailmatkin ovat yllättävän erilaisia, vaikka kyseessä on aina se tuttu stratocasterimme ^^