Rock, pop, alternative ›

Nyt minulla olisi aikaa ja jaksamista kirjoittaa mietteitäni lauantain keikasta, ja muutenkin Sauna Open Airista. Nyt seuraa siis väsynyttä tajunnanvirtaa kielioppivirheillä ja fanipoikahehkutuksella höystettynä.
 
Alun perin varmistuin siitä että lähden Saunaan silloin kun kuulin että Heaven and Hell on valittu pääesiintyjäksi. Kaikki muut bändit olivat vain plussaa. Heaven and Hellin lisäksi kiinnosti myös Megadeth. Näiden vuoksi kelpasikin ostaa kolmen päivän lippu. Päätin katsastaa myös muut esiintyjät mielenkiinnon vuoksi.
 
Aluksi kirjoitan ajatuksiani muutamasta mieleenjääneestä esiintyjästä. Korpiklaani oli hauskaa hevihumppaa hilpeällä meiningillä ja huumorilla maustettuna. Hevihumpan jälkeen siirryin ykköslavalle odottelemaan Los Bastardos Finlandesesia. Hieman erikoisemmalla nimellä varustettu bändi soitti hyvän setin Motörhead-vaikutteista rokkia. Tähän täytyy tutustua myöhemminkin. Ykköspäivän kruunasi Megadeth. Biisilistasta löytyi niin hittiä kuin uuttakin materiaalia. Bändi soitti tiukasti ja Mustaine oli hyvällä tuulella. Hän ei turhia puhellut vaan antoi musiikin sanoa sanottavansa. Eipä tuossa puolentoista tunnin ajassa olekaan montaa hetkeä jaaritteluun hukattavaksi.
 
Perjantai oli minulle esiintyjäkaartiltaan heikoin päivä. Mieleen jäi Thunderstone, joka soitti ammattitaitoisesti perusvarmaa perusheviä, johon voisi tutustua myöhemminkin. Illalla olikin Type O Negativen vuoro näyttää mihin he pystyvät. En ollut tutustunut bändiin aikaisemmin, joten kaikki oli uutta minulle vihreästä lavashowsta lähtien. Itse musiikki oli joskus lupaavan synkkää eepostelua, joskus taas hieman hilpeämpää meininkiä. Kaikin puolin musiikkia vaivasi kuitenkin sekavuus. Ehkä kyseinen musiikki oli vain liian hienoa minulle, ehkä olen vain tyhmä. Ainakin edessä näytti faneilla olevan hyvä meininki.
 
Lauantai meni itseltäni vähän ohi Heaven and Hellia odotellessa. Sabatonin keikan jätin kokonaan väliin, ja koitin saada mahdollisimman hyvän paikan DT:n lopetellessa. Fiksu veto, sillä vähänkään aikailemalla en olisi päässyt enää kovinkaan eteen katsomaan. Sainkin hyvän paikan juuri Iommin kohdalta, noin viiden metrin päästä turva-aidasta. Intron aikana tunnelma kohosi pilviin, ja odotus oli sietämätön. Hetken päästä tyyneyden perikuva Iommi asteli lavalle, kumarsi yleisölle ja alkoi soittaa Mob Rulesin riffiä. Pieni mies Dio kuulosti loistavalta, kuten aina. Yleisö oli heti mukana menossa, ja bändi näytti olevan aivan yhtä mielissään. Iommi ja Dio olivat yhtä hymyä koko keikan ajan. Geezerin bassottelu ja Appicen tanakka komppi toimivat hyvin, mutta minun huomioni kiinnittyi enemmän Iommin kitaratyöskentelyyn. Eihän hän ole mikään tilujumala tai muu tekniikan mestari, mutta miehellä on aivan uskomaton tatsi soittimeensa. Ja kyllähän ne legendaariset riffit toimivat livenäkin.
 
Settiin kuului tasaisesti parhaita biisejä kaikilta kolmelta levyltä. Lisäksi kuultiin uusi biisi, joka toimi sekin yllättävän hyvin livenä, vaikka se onkin tuntemattomampi. Pariin biisiin oltiin saatu pitkät jammailuvenytykset, ainakin Voodoon lopetus oli pidempi kuin on totuttu. Nimibiisi Heaven and Hell venyi kitarasooloineen ja huudatuksineen aivan eeppisiin mittoihin. Myös ennen Die Youngia kuultiin Iommilta hieman pidempi soolo. Myös Appice pääsi esittelemään taitojaan rumpusoolossa, joka ei kuitenkaan venynyt liian pitkäksi, vaan pysyi jossain määrin viihdyttävänä koko ajan. Vaikka settilista olikin loistava, olisin kaivannut sille paria lisäbiisiä. Miksi kuulimme muutamaa kappaletta lyhyemmän setin kuin Amerikkalaiset? No ei auta valittaa kun makeaa on saatu jo enemmänkin kuin mahan täydeltä.
 
Yleisö oli hyvin menossa mukana intronauhana toimineesta E5150:sta aina Neon Knightsin viimeisiin sointuihin asti. Yhteislaulut toimivat mainiosti. Heaven and Hellin alkuriffin hoilotukset hymyilyttivät bändiäkin. Kaikilla oli hauskaa. Encorea odotellessa yleisö jatkoi Heaven and Hellin alkuriffin laulamista, ja bändi todellakin huudettiin takaisin lavalle eikä vain odoteltu. "Emme voi jättää soittamatta teille tätä biisiä" sanoi Dio tultuaan takaisin lavalle, ja Neon Knights lähti soimaan. Voiko keikka paremmin loppua? Kuinka ollakaan, biisin jälkeen jäähyväisten aikana Iommi otti taskustaan muutaman plektran ja heitti ne vähän matkan päähän minusta. Ihmiset kaatuivat kuin dominopalikat kaikkien rynnätessä metsästämään plektroja. En valita, sillä löysin itsekin yhden. Loistavaa.
 
Kaikenkaikkiaan, kuten kirjoituksestani varmaankin osasitte päätellä, oli kyseessä loistava keikka, joka on paras millä olen tähän mennessä käynyt. Kiitos, Dio, Iommi, Butler ja Appice, loistavasta konsertista. En unohda.