Rock, pop, alternative ›

Tästä bändistä ei olekaan täällä puhuttu pitkiin aikoihin, lieneekö koskaan, joten eiköhän olisi tälle legendalle syytä avata oma ketjunsa.
 
Beatlesin ja Dylanin ohella Yardbirds oli se kolmas bändi joka muutti rock-kenttää merkittävästi 60-luvun puolivälissä. Bändi otti tavallisen mustan rhythm n' bluesin ja lisäsi siihen säröä luoden näin perustan heavy metalin synnylle. Cream ja Jimi Hendrix jatkoivat siitä sitten eteenpäin ja sittenhän tuli Led Zeppelin joka tavallaan viimeisteli koko homman. Yardbirds oli kuitenkin se, joka näytti että kitaran voi saada soimaan muutenkin kuin tavallisesti. Kuunnelkaapa vaikka I Ain't Done Wrongin varsin vihaista revittelyosuutta tai I'm A Manin loppua. Vuonna 1965 nämä olivat jotain täysin ennenkuulumatonta. Kuten myös Still I'm Sad, joka enteili psykedeliaa reilu vuosi ennen Revolveria ja kaksi vuotta ennen rakkauden kesää. Mahtoi monella vuonna 1965 loksahtaa monttu auki kuullessaan biisin jossa lauletaan tähtien tippumisesta taivaalta ja siitä miten tuuli puhaltaa aikaa sydämeen.
 
Parhaitenhan Yardbirds muistetaan siitä että bändin riveissä soitti kolme kitaristia joista kaikista on sittemmin tullut instrumenttinsa legendoja: Eric Clapton, Jeff Beck ja Jimmy Page. Näistä varsinkin Beckin panos kitaransoiton kehittymisessä on valtava. Beck oli ensimmäisiä (ellei peräti ensimmäinen) kitaristeja, jotka käyttivät soitossaan feedbackia, fuzzia ja muita efektejä. Käsittääkseni Heart Full Of Soulin intro on ensimmäinen, jossa fuzz-efektiä on koskaan käytetty(alunperinhän tuo intro soitettiin sitarilla, mutta Beck ei ollut siihen ottoon tyytyväinen). Shapes Of Thingsin soolo muutti sitten kaiken aivan täysin, kyseessähän oli ensimmäinen kerta, kun kitarasoolossa käytettiin efektejä, tässä tapauksessa kaikuefektiä. Beck myöskin käytti ensimmäisenä tätä viuluefektiä, josta tuli myöhemmin Led Zeppelinin yksi tavaramerkeistä. Voisikin sanoa että Jeff Beck näytti että kitaraa voi käyttää muuhunkin kuin soittamiseen ja sitten tuli muuan Jimi Hendrix joka demonstroi että mitä kaikkea sillä voikaan tehdä.
 
Tietysti bändiin kuului muitakin jäseniä kuin nuo kolme kitaravelhoa. Chris Dreja, Paul Samwell-Smith ja Jim McCarty muodostivat hienon rytmiryhmän, ja Keith Relf oli loistava vokalisti jolla oli hieno ääni. Kaksi viimeksimainittua perustivat Yardbirdsin jälkeen Renaissance-yhtyeen, joka lienee tunnetuimpia progebändejä mitä on.
 
Viime vuosinahan bändi on taas nähty lavalla ja onpa tällä vuosituhannella yksi uusi levykin nähty (jolla vieraili myöskin Jeff Beck). Mutta ei se pääse tuon alkuperäisen kokoonpanon lähelle, ja sitä kokoonpanoa ei enää saada kasaan kun Keith Relf valitettavasti kuoli 31 vuotta sitten sähköiskuun. Hienoa musiikkia yhtye kuitenkin jälkeensä jätti ison kasan, ja tulihan siitä 60-luvun lopulla vielä New Yardbirds, mutta se onkin toinen tarina se.