Lyriikka ›

Että tällasta. Kommentoikaahan! Joitakin mutkia pistin suoriksi ja vaihdoin originaalin Milton-lainaukset wanhaan kunnon Edgar Allaniin. Ehkäpä ne kuitenkin sopivat tarinan henkeen sekä kontekstiin? Lainaukset kursivoitu.
 
Mia (Song of Joy)

Hyvää iltaa, hyvä herra.
Saanko hetken aikaanne?
Minä olen koditon
ja kylmä jäytää luitani.

Kuunnelkaa kun kerron teille
miehestä ja perheestään -
tämä on totuus, vannon sen..

Kauan sitten Mian kohtasin,
iloisen ja kauniinkin.
Hänen silmäinsä sineen ihastuin
ja meidät keväällä vihittiin.
En tiennyt kuinka paljon
onni ja rakkaus muuttaakaan!
Ja mitä se voi tuoda mukanaan..

Kaikki loppuu aikanaan.
Kaikki loppuu aikanaan..
mua uskokaa.

Yhtäkkiä kaikki muuttui.
Kuulin hänen nyyhkivän
ja se jatkui jatkumistaan.
Itku saapui ilon sijaan,
en kyennyt mistään huolehtimaan.
Niin murheet kohtas häntä
surunmustina raivossaan.

Hyvästi onnen aika Mian
joka päättyi liian pian.
Kauhut sisään astukaa.

Oliko se enneunta
vaiko valvepainajaista?
Aavistiko hän kaiken pian loppuvan?
Katseen pähkähullu peitsi,
verta tihkuu lihaveitsi..
Kuunteletteko nyt kenties tarkemmin?

Olisiko niin? Sitä kysyn itseltäin
mutta pian jälkeenpäin
saimme lapsen - sitten toisen, kolmannen.

Nimiltään Vilma, Niina, Silja;
kuin kopioita äidistään.
Kaikilla sinisilmät,
aina vaiti niinkuin kuolleet
hiljaisuuden taloon tuoneet
lapset Vilma, Niina, Silja.

"Eipä ihme", sanottiin,
"kun äitikin on aina hiljaa".
No, pian saapui synkkä vieras
pieneen kotiimme rauhaisaan.

Minä olin poissa yötä
(tein silloin vuorotyötä).
Perheeni jäi siksi täysin vaille turvaa.

Mian suussa oli sukka,
kädet sidottu tiukkaan köysin.
Puukoniskuja tusinoittain.
Ruumiin jätesäkistä löysin.
Ja tyttöni olivat kohdanneet
loppunsa nukkuessaan.
 
Murhattuina kuten Mia - samaan tapaan.
Murhattuina kuten Mia - samaan tapaan..

Saavuin aamun tullen kotiin,
poliisiin heti yhteyden otin.
"Koko perheeni on poissa, auttakaa"!

Tappaja ei jäänyt kiinni.
Hän on yhä täällä jossain.
Ja murhaa uudelleen ja uudelleen.
Säkeet Edgar Allan Poen hän verisin käsin piirtää.
Minun seinälläni luki ei milloinkaan.
Niinhän lausui Korppi, kuten tiedetään.

Tuuli yltyy, maa pian jäätyy
ja tarinani kohta päättyy.
Yö tuonee talven jäljessään.

Niin jätin kotimaani.
Ajelehdin vailla ketään.
Ja nyt seison ovellanne, oi ystäväni perheenpää.
Ulkona mua oottaa sudet, käärmeet,
kurja mierontie.
Voinko pyytää palvelusta - minä, yksinäinen matkamies?

Unelmissain vain mä mailla
hornan liikun irvokkailla.
Saanko pyytää sijaa?
Päästättekö minut sisään?

Hrrrr.. Kylmää tekstiä. En tunne alkuperäistä, mutta loistosanat. Hui !

Loistavaa työtä.

Minä kiitän.
 
Onhan se originaali vielä paljon kylmempi, mutta tein parhaani. Tota kun työsti, tuli sellanen aika vinkeä olo. Onneksi asun yksin... ;)

Hieno käännös! Kappale on alunperinkin ehtaa tavaraa. Miten ymmärrätte nuo sanat? Itse ymmärrän, että mies itse muuttuu täksi murhaajaksi.

Vähintäänkin yhtä hyytävä kuin alkuperäinen. Vähempää en odottanutkaan, hyvä Jani!

Kiitos kaikille kommenteista. En enää tämän jälkeen postaa uutta lyriikkaa keskusteluun, mutta Murhaliigan kotisivuille sitä on tulossa jatkossakin.