Keskustelua raskaammasta musiikista ›

Kyllä minäkin Symbolic-levyä olisin EHDOTTOMASTI ekaksi suositellut. Varsinkin nyt kun katselee kysyjän lempibändilistaa.
 
Juu, tässä topikissa alkaa olla se viitisentoista sivua vääntöä Deathin parhaasta levystä ja yhtyeen uran kulminaatiopisteistä. M.nettiläisten pitäisi vissiin kasata Virallinen Death-kokoelma jota tyrkyttää bändiin vasta tutustuville, kun minkäänlaiseen konsensukseen ei asiasta taideta muuten päästä.

Juu, tässä topikissa alkaa olla se viitisentoista sivua vääntöä Deathin parhaasta levystä ja yhtyeen uran kulminaatiopisteistä. M.nettiläisten pitäisi vissiin kasata Virallinen Death-kokoelma jota tyrkyttää bändiin vasta tutustuville, kun minkäänlaiseen konsensukseen ei asiasta taideta muuten päästä.
 
Mun tarkoitus ei ollut vääntää bändin parhaasta levystä, vaan ehdottaa juuri nimimerkille Marshallga parhaiten passaavaa tutustumislevyä. Hänen suosikkilistoillaan kun on esim. orkestereita kuten Megadeth, Children of Bodom, In Flames, Annihilator ym ym. Tuon perusteella arvelisin, että Symbolic on kyllä huomattavasti lähempänä kyseisen nimimerkin musiikkimakua kuin debyytti.

Juu, tässä topikissa alkaa olla se viitisentoista sivua vääntöä Deathin parhaasta levystä ja yhtyeen uran kulminaatiopisteistä. M.nettiläisten pitäisi vissiin kasata Virallinen Death-kokoelma jota tyrkyttää bändiin vasta tutustuville, kun minkäänlaiseen konsensukseen ei asiasta taideta muuten päästä.
 
01. Zombie Ritual
02. Pull The Plug
03. Spiritual Healing
04. Suicide Machine
05. Overactive Imagination
06. Crystal Mountain
07. Spirit Crusher
 
Tuollainen biisi per levy-setti voisi olla kova. Ladatkaa biisit, ihastukaa ja ostakaa.

01. Zombie Ritual
02. Pull The Plug
03. Spiritual Healing
04. Lack of Comprehension
05. Overactive Imagination
06. Crystal Mountain
07. Scavenger of Human Sorrow
 
Tuollainen biisi per levy-setti voisi olla kova. Ladatkaa biisit, ihastukaa ja ostakaa.
 
Paitsi että Humanilla ja SoP:illa on kyllä mielestäni paritkin vaihtoehdot, mutta näin, jos ideana pidattäytyä "biisi per levy"-linjalla.

Eipäs nyt lähdetä tällaiselle biisiluettelolinjalle, jottei ala lukot napsahdella tässäkin ketjussa.

1. Zombie Ritual / Evil Dead
2. Pull The Plug / Open Casket
3. Altering The Future / Within The Mind
4. Lack Of Comprehension / Flattening Of Emotions
5. Overactive Imagination / Trapped In A Corner
6. Empty Words / 1,000 Eyes
7. Scavenger Of Human Sorrow / Spirit Crusher
 
Jonkinlainen noiden yhdistelmä, jeah. Tai itseasiassa jos Deathista on kyse, biisien järjestyksellä ei ole väliä, se on silti aivan täydellistä.

Jos haluat maailman parasta musiikkia osta Deathin diskografia.

Uh, no ei nyt ollut tarkoitus herätellä listauksia.
Jos vaikka näin..:
 
No mutta kun nämäkään ei mene yksiin!! ;) Ekoista kolmesta samaa mieltä, mutta Humania en kovin progeksi Death-asteikolla miellä. Ja "rosoista häröilyä" ei munsta kuvaa Individualia kovinkaan hyvin, minusta se taas on melodisin, progressiivisin ja hiotuin kokonaisuus. Symbolic samaa sarjaa Individualin kanssa, mutta hieman suorempaa ja hevimpää ja SoP taas ultraraakaa ja kulmikasta aggressionpurkua.

Ekoista kolmesta samaa mieltä, mutta Humania en kovin progeksi Death-asteikolla miellä. Ja "rosoista häröilyä" ei munsta kuvaa Individualia kovinkaan hyvin, minusta se taas on melodisin, progressiivisin ja hiotuin kokonaisuus. Symbolic samaa sarjaa Individualin kanssa, mutta hieman suorempaa ja hevimpää ja SoP taas ultraraakaa ja kulmikasta aggressionpurkua.
 
No Humanista eteenpäin tuo kuvailu onkin vähän sellaista vastatuuleen kusemista, jotain pitää yrittää mutta lahkeethan siinä kastuu. Muttamutta, jos tuollaisia kuvailuja nyt muutaman lukee niin pääsee jyvälle siitä miten levyt toisistaan eroavat, eikö?
 
Symbolicin "hiotulla" tarkoitan lähinnä...öh. Niin. Äänimaailmaa ja sellaista tietty seesteistä fiilistä mikä siltä levyltä välittyy. ITP ja SoP siinä vierellä ovat enemmän sellaista turpaanvetoa, kumpikin tavallaan. ITP:n rosoisuus tulee soundeista ja sovitusten kaoottisuudesta.
 
SoP:ista sanoit hyvin, allekirjoitan täysin.

Symbolicin "hiotulla" tarkoitan lähinnä...öh. Niin. Äänimaailmaa ja sellaista tietty seesteistä fiilistä mikä siltä levyltä välittyy. ITP ja SoP siinä vierellä ovat enemmän sellaista turpaanvetoa, kumpikin tavallaan. ITP:n rosoisuus tulee soundeista ja sovitusten kaoottisuudesta.
 
En tiedä johtuneeko siitä, että Individualia tuli kuunneltua aikoinaan kymmeniä kertoja enemmän kuin muita Death-levyjä yhteensä, mutta minulle juuri siitä levystä tulee tuollainen "seesteinen" olo. Diggailen Deathin brutaalimpaa puolta todella kovasti (Scavenger of Human Sorrow nostaa aina niskakarvat pystyyn ja pakottaa heilumaan), mutta ITP on aina ollut lempparilevyni huolimatta siitä, että se on ainoa Death-levy jota ei voi oikein mitenkään kutsua raskaaksi. Se vain oli ilmestyessään sellainen "örinähevin Images&Words".

Deathiin tutustuville, oma näkemykseni asiasta:
(Viesti on lainaus omasta kirjoituksestani ketjun alusta)
 
SCREAM BLOODY GORE 1987

SBG on aggressiivisinta, brutaaleinta, raskainta ja thrasheinta Deathia ikinä. Albumi ei sovi varmaan ensimmäiseksi albumiksi deathmetalia entuudestaan tuntemattomille, mutta tutustumisen jälkeen tämä kannattaa hankkia hetimmiten. Soundit ovat raa´at ja varsin alkeelliset, mutta jos tällainen ei haittaa niin sitten vaan nauttimaan musiikista. Musiikki on ehtaa Deathia alusta loppuun, riffeistä kaikkeen muuhun. Tällä albumillahan Chuck Schuldiner soitti kaiken paitsi rummut, ja bändi oli hurjan suuri, kaksijäseninen. No, se ei tahtia haittaa ja taitavaa, joskin vielä hurjasti kehittymisenvaraa omaavaa soittoa kuullaan ja soolot ovat jo nyt sitä itseään. Mutilation, Evil Dead, Zombie Ritual ja Denial Of Life kertovat oleellisen!
Vokalisointi on äärimmäisen raakaa, mikä sopiikin kuvaan täydellisesti.

LEPROSY 1988

Leprosy jatkaa siitä mihin SBG jäi, joskin huomattavasti kehittyneempänä ja hienostuneempana, vaikka nytkään ei musiikki ole myöhempään Deathiin verrattavissa. Soundeissa ja kaikessa ylipäänsä on parannettu, ja kappaleet itsessään ovat parasta Death-laatua. Chuck Schuldinerin partnereina häärivät kitarassa Rick Rozz, bassossa Terry Butler ja rummuissa Bill Andrews. Mitään häikäisevää ei kokoopano Schuldineria lukuunottamatta tarjoa, mutta homma kuitenkin hoidetaan tyylillä ja kaikki toimii. Kappalemateriaali on aivan timantinkovaa, Leprosyn, Born Deadin, Open Casketin ja Pull The Plugin kaltaiset klassikot jyräävät vieläkin tarjoten raskasta, asenteellista, vanhaa deathmetalia.

SPIRITUAL HEALING 1990

Spiritual Healing on eräänlainen "välilevy" kappalemateriaalin hakiessa itseään brutaalimman ja teknisen materiaalin välimaastosta. Kappaleet toki itsessään eivät ole miksikään muuttuneet, ja loistavaa Death-tavaraa tarjotaan jälleen. Rick Rozz on saanut väistyä James Murphyn tieltä kitaravarressa, ja tällä albumilla soolot ovatkin kauttaaltaan hyviä molempien kitaristien toimesta. Sanoituksetkin alkavat erota edellisalbumeiden teloitus-linjasta tarjoillen varovaista ennustetta siitä mitä tuleman pitää. Deathin tyyliin on jälleen parannettu soundeissa ja soitossa, ja tämä kehityskaari tuleekin jatkumaan loppuun asti. Albumi on huomattavan aliarvostettu, enkä ymmärrä miksi. Samaa, tasaisen tappavan vahvaa Deathia tämä on alusta loppuun.

HUMAN 1991

Human onkin jo teknistä Deathia puhtaimmillaan, ja samalla ensimmäinen kolmesta Deathin ykköslevystä. Tällä kertaa soundit, soitto ja tuotanto ovat jo täydellisiä, ja muusikot käsittämättömän kovatasoisia. Jatkuvasti vokalisoinnissa parantaneen Schuldinerin seurassa kitaraa kurittaa Paul Masdival, rumpupatteristoa löylyttää Sean Reinert ja bassossa taiteilee alan johtaviin nimiin kuuluva Steve DiGiorgio. Kappaleet ovat äärimmäisen vahvoja, teknisiä ja raskaita. Tältä albumilta löytyy monta Death-klassikkoa, kuten Flattening Of Emotions, Suicide Machine, Together As One, Lack Of Comprehension... Tällä albumilla on toinen toistaan taitavampien muusikoiden värväys alkanut, ja seuraava albumi onkin sen huipentuma.

INDIVIDUAL THOUGHT PATTERNS 1993

Chuck Schuldiner, Gene Hoglan, Steve DiGiorgio ja Andy LaRoqcue. Siinä superkokoonpano, jonka voimin väsättiin 1993 Deathin teknisen kauden huipentuma, Individual Thought Patterns. Jos edellisalbumi jätti vielä jotain arvailun varaan, tämä plaatta kääntää viimeisetkin epäilevät bändin puoleen. Soundit, tuotto, kappaleet ja kaikki muusikoista lähtien ovat parasta antia bändiltä ikinä. Tavara saattaa vaatia sisäistämistä, mutta kun se aukeaa, ei paluuta ole. Maailman paras startteri Overactive Imagination, klassikko The Philosopher, loistava Mentally Blind, klassikkosarjan Trapped In A Corner... Aivan mahtavaa musiikkia, joka ei jätä ketään kylmäksi kun lopulta on auennut.

SYMBOLIC 1995

Deathin viimeiseksi tarkoitettu albumi, jonka jälkeen Schuldiner kuitenkin levy-yhtiön ja fanien pyynnöstä väsäsi vielä yhden Death-albumin, The Sound Of Perseverancen, jota allekirjoittanut ei vielä omista. Symbolicilla edellisalbumin kokoonpanosta on pelkkä Gene "Tuhatkäsi" Hoglan jäljellä, ja kitaraa ja bassoa soittavat tuntemattomat Bobby Koelble ja Kelly Conlon. Musiikillisesti samaa, tappavan vahvaa kamaa on tarjolla, ihan kuten on totuttu. Teknisyydessä hiukan ITP:a yksinkertaisempi, mutta hyvin vähän. 1,000 Eyes, Zero Tolerance, Symbolic, Crystal Mountain ovat kaikki universumin parhaimpiin lukeutuvia kappaleita, kuten niin monet aiemmatkin Death-biisin. Tämä on Deathin 3:sta parhaasta levystä yksi.
----------------------------------
 
The Sound Of Perseverancesta sanon myös vähäsen, vaikka ei alk.per. kirjoituksen aikoihin ollut vielä tuttu levy, heh. Albumi on sekoitus Humania, ITP:ta ja Symbolicia höystettynä myös täysin uusilla tuulilla ja instrumentillisilla eroavaisuuksilla. TSOP-albumilla Death esittelee itsensä progressiivisimmillaan, ja Schuldiner laulaa korkeammalta vihaisempana kuin koskaan. Albumi on niin soundeiltaan kuin kappaleiltaan täydellinen kokonaisuus uskomattomine yksityiskohtineen kaikkineen. Vaikeasti avautuvaa sorttia, mutta lopputulos on palkitseva.
 
Death Ranking nykyfiilisten mukaan:
 
Scream Bloody Gore 4+/5
Leprosy 5/5
Spiritual Healing 4/5
Human 5/5
Individual Thought Patterns 5/5
Symbolic 5-/5
The Sound Of Perseverance 5/5
 
Ei mikän turha bändi, hah!

Scream Bloody Goren kuuntelin läpi. Ihan mielenkiintoista matskua. Kahtoo ajan kanssa miten rupeaa aukeamaan...

Nyt soi Spiritual Healing. Miten ihmeessä tämä levy on saanut vähän huonon maineen??
 
E:Ainoa Deathin levy, jossa on todella....hmmmm.....groovee.

Nyt soi Spiritual Healing. Miten ihmeessä tämä levy on saanut vähän huonon maineen??
 
Itseäni ainakin ko. levyllä hiukan häiritsee 'suorat' rumpukompit. Jos Sean Reinert olisi ollut jo Spiritualilla mukana, olisi levy luultavasti meikäläiselle mielekkäämpi.
 
Eipä tuo nykyiselläänkään silti mikään huono levy ole, ei edes Deathin heikoin.

E:Ainoa Deathin levy, jossa on todella....hmmmm.....groovee.
 
Samaa mieltä! Tää deathin levy kolahtaa siinä missä muutkin bändin levyt, joskus tekee mieli kuunnella tätä, joskus ei. sama kaikkien kohalla.

Itseäni ainakin ko. levyllä hiukan häiritsee 'suorat' rumpukompit. Jos Sean Reinert olisi ollut jo Spiritualilla mukana, olisi levy luultavasti meikäläiselle mielekkäämpi.
 
Eipä tuo nykyiselläänkään silti mikään huono levy ole, ei edes Deathin heikoin.
 
Andrews vetää kyllä rummut ihan paskasti. Ihan ärsyttää kuunnella Spiritual Healingia toisinaan tuon takia. Se miksi levy jää minullakin bändin "huonoimmaksi" (arvosanalla 4/5!), on vähän mysteeri. Jotenkin se oldschool-DM:n ja teknisemmän tavaran liitoskohta sisältää jotain sellaista, joka ei ole sitä totuttua Death-parhautta. Heh.

np. Evil Dead
 
Tajuttoman kova biisi.

Scream Bloody Goren kuuntelin läpi. Ihan mielenkiintoista matskua. Kahtoo ajan kanssa miten rupeaa aukeamaan...
 
Progearchives-sivustolta muuten löytyy sitten pari näytekappaletta tuosta uudemmasta ja teknisemmästä Death-osastosta, jos sekin kolahtaa:
http://www.progarchives.com/artist.asp?id=2368#freemp3
(lähtee soimaan klikkaamalla biisin nimeä)

Minusta tämän bändin (Chuck Schuldinerin) tekemä ja esittämä musiikki on varsin hyvää. Toimii Scream Bloody Goresta The Sound of Perseveranceen. Viime aikoina on tullut Spirit Crusheria hakattua kitaralla jonkin verran.