Klassinen ›

Deliusilla lienee ollut samantapainen ongelma, sillä hän ei sanut mozartiin minkäänlaista otetta; mutta se väitämä,että Mozartkaan ei olisi liiemmin välittänyt Deliusin musiikista on Wolfgang Hildesheimerin oma subjektiivinen näkemys, jolla ei voi olla mitään todellisuuspohjaa, ellei se ole hänen oma nahti käskynsä, väiteltäväksi annettu paradoksi, tai hypoteesi, nerokata arvaamista parhaimmillaan
 
No heh... Mozart nyt tuskin olisi välittänyt monen muunkaan yli sata vuotta myöhemmin eläneen säveltäjän musiikista, tai ainakaan ymmärtänyt sitä ihan heti. Niin kuin varmaan moni muukaan.

Niistä puuttuu hehku,mutta sehän on vain henk.kohtainen mielipiteeni!Mozartissa ärsyttää edelleenkin se ennalta-arvattavuus ja tietynlainen syvyyden puute.en koe sitä soittaessani suuria tunteita ja tämä on aika monen muunkin tuntemani muusikon ongelma.eli pitkän päälle Mozart onpi tylsää.
 
Jos muiden biisien soittaminen on tylsää, tee omia :P

orkesterimuusikkona soittelen kuitenkin mieluummin mitä näppylöissä seisoopi!
palkka juoksee paremmin.
p.s.taidat olla jonkin sortin tosikko tai sitten vielä murrosiässä.

No, vastaan sitten itse että ei, en ole tosikko, enkä ole teinikään. En tosin ole myöskään orkesterimuusikko, mutta jos tuo omien biisien teko ei nyt tähän sopinut, niin verrataan vaikka niin että jos Nokian puhelimien teko on pidemmän päälle tylsää, niin kannattaa mennä tekemään jotain muuta.
Eikö palkallinen tee/soita juuri sitä mitä käsketään. Jos se on pidemmän päälle tylsää, kannattaa harkita ammatinvaihtoa.

Eiköhän tänä vuonna helpota kun Mozartin juhlavuosi loppui!Kaikki loppuunkalutut kin jutut piti taas kaivaa esiin juhlavuoden kunniaksi.Teen juuri sitä mitä parhaiten osaan ja haluan,eli soitan.Onneksi suurimmaksi osaksi saa soittaa todella upeita te
oksia kuten Williamsilta,Elgarilta ja esim.Ravelilta.

Eikö palkallinen tee/soita juuri sitä mitä käsketään. Jos se on pidemmän päälle tylsää, kannattaa harkita ammatinvaihtoa.
 
Corno nyt kumminkin puhui vain yhdestä säveltäjästä, ei soittamisesta tai orkesterimuusikon ammatista yleensä.

No heh... Mozart nyt tuskin olisi välittänyt monen muunkaan yli sata vuotta myöhemmin eläneen säveltäjän musiikista, tai ainakaan ymmärtänyt sitä ihan heti. Niin kuin varmaan moni muukaan.
 
Tai ainakaan mitään sellaista olisi mahdoton ajatellakaan omaan aikaansa sidottu kun oli vakkakin Mozart oli ilmeisesti ajalleen liian nerokas säveltäjä kuten tuo aika hänen teoksisaan idealisoituna heijastuukn, kuten joku on sanonut

Megatherium taitaa olla sama tyyppi kuin suomi24:n klassisen musiikin keskustelupalstalla aikanaan tutuksi tullut nimimerkki höpönassu... Kirjoitus vain on niin saman tyylistä.

"Mozartissa ärsyttää edelleenkin se ennalta-arvattavuus ja tietynlainen syvyyden puute."
 
Mozarthan on hirveen loogista, klassismin tyylisuunnan musaa, siksi niin ennalta-arvattavaa. Siksi sitä on toisaalta helppo kuunnella...mut joo, jotkut teokset on ehkä vähän tylsiä. ja tosta syvyyden puuttesta olen samaa mieltä, mut on sillä poikkeuksiakin. Varsinkin lopputuotanto on "syvempää", esim. mollipianokonsertot on tosi syvällisiä.

Kyllä Mozartin musiikista syvyyttä löytyy, mutta jos mittapuuna pitää jotain myöhäisromantiikan elämää suurempaa paatosta ja maailmantuskaa, niin onhan tyylikausissa ihan eri asioista kysymyskin. Wieniläisklassismi pyrki ennemminkin muodon selkeyteen ja ilmaisun linjakkuuteen kuin suuriin tunteisiin, vaikkei Mozartin musiikkia tunneköyhyydestäkään voi syyttää. Toki hänenkin - kuten varmaan säveltäjistä suurimman osan - tuotantonsa on nousujohteista tässäkin suhteessa. Ei kahdeksanvuotiaan säveltämistä sinfonioista tai jousikvartetoista voi vielä vaatia suuria syvyyksiä.

Requiemin "Recordare" on hieno kappale :)
Rakastan sitä.

Ei kahdeksanvuotiaan säveltämistä sinfonioista tai jousikvartetoista voi vielä vaatia suuria syvyyksiä.
 
Mozart nyt kuitenkin sävelsi I kvartettonsa vasta 14-vuoden ikäisenä, ja hän myönsi että oli Haydnilta oppinut ylipäänsä säveltämään kvartetille. Haydn, niin uskomattomalta väitteeltä kuin sen oppimamme historian valossa tuntuukin, lienee kirittänyt mozartia myös oopperatuotannollaan, sillä niin selkeitä paralleeleja voimme heidän teostensa välillä nähdä tälläkin, draamallisen musiikin alalla vain sillä erotuksella, että Mozartin musiikillinen huumori olii valovuosien päässä edellisestä, mutta päihittäen tämän psykologisessa tarkkanäköisyydessä, karakterisointikyvyssään ja draamallisessa vaistossaan, Titusta ja varhaisoopperoitaan lukuunottamatta, jotka hän kirjoitti aina mitä suurimmassa paineessa, ja kiireessä, lyhyellä varoitusajalla omaamatta edes oikeutta tehdä mitään olennaisia muutoksia librettoon, johon aika ei olisi kyllä juuri riittänytkään näytösten poisjättämistä ja lyhentämistä lukuunottamata.

Muistan Haydnin todenneen Leopoldille: "Sano mun sanoneen, mutta minun mielestäni sinun poikasi on paras säveltäjä, joka on koskaan ollut, ja joka tulee koskaan olemaan".
 
Näin siis Joseph...hän ainakin piti Wolfgangin musasta ;)
 
Kukapa ei joskus olisi tehnyt myös skeidaa (itse mukaan lukien), mutta onneksi on maailmankuuluilta säveltäjiltä syntynyt myös syviä, unohtumattomia, ihania ja rakkaita, ylipäätään hienoa mussiikkia.

Muistan Haydnin todenneen Leopoldille: "Sano mun sanoneen, mutta minun mielestäni sinun poikasi on paras säveltäjä, joka on koskaan ollut, ja joka tulee koskaan olemaan".
 
Näin siis Joseph...hän ainakin piti Wolfgangin musasta ;)
 
Kukapa ei joskus olisi tehnyt myös skeidaa (itse mukaan lukien), mutta onneksi on maailmankuuluilta säveltäjiltä syntynyt myös syviä, unohtumattomia, ihania ja rakkaita, ylipäätään hienoa mussiikkia.
 


Bachista on joskus joku kaikitenkin tohtinut mennä sanomaan, että kaikki myöhemmät teokset ovat vain hänen sävellystensä muunnelmia. Mene ja tiedä, pitääkö väite paikkansa, mutta Haydniin tuo väite sopii varsin hyvin.
 
Haydn oli pitkästä aktiivisesta luomisurastaan johtuen ehkäpä Mozartia vieläkin tuotteliaampi musikkillinen nero, vaikkakaan luomisvoimaa ei voine milloinkaan mitata pelkkien opuslukujen mukaan. Lisäksi mozartin nerous puhkesi kukkaan puutarhurin hellässä huomassa isän tarkkaavaisen silmän alla, kun Haydn itseoppineena säveltäjänä sai jo nuoresta pitäen tuta taistellessaan muusikonammattia harjoittavan kivikkoisella polulla henkensä pitimiksi pelkästä ruumiin ravinnosta, saatuaan potkut Wienin Tapaninkirkon kuorokoulusta äänenmurroksen takia 17-kesäisenä kun hän oli juuri hieman aiemmin säveltänyt 5-äänisen F-duuri messun kuorolle, kirkkotriolle ja kahdelle poikasopraanolle, kuuluisalle solistille, ts. itselleen ja nuoremmalle veljelleen Michaelille, jonka esityksistä ei liene säilynyt tietoa, kun messu uudelleen löydettiin vasta 1805 saaden ajan mukaisen muodikkaan orkesteriasun patoineen ja trumpetteineen, opettajansa hovikapellimestari Reutterin vähälahjaisena pitämän oppilaansa liturgisena debyyttiteoksena heijastellen, säveltäjän haluna kuvata uskoa, ei lähtökohtaisesti, vaikka Laus Deo-sanoihin käsikirjoituksensa usein päättikin, ehkäpä syvempää uskonnollista hartautta kuin milloinkaan myöhemmin loistokkaammissa sinfonista tyyliä viljelevissä maallmallista sekulaaria iloa tulvivissa missa breviksissä, mutta kirkon parveltahan moni aloitteleva suuri säveltäjä on taipaleensa aloittanutkin, ei maailmaa kiertelevänä ihmelapsena, kuten Mozart, jonka ei tarvinnut kerjätä Keisarinna Maria Theresian ilkeämielisistä huomautuksista virkaa hakevasta nuorukaisesta ruhtinassukunsa jäsenille huolimatta, kuten Haydn nukuttuaan puiston penkillä ensimmäisen yönsä kirkosta erottamisen jälkeen ja saatuaan vain vanhemman kuorolaisen häntä kohtaan tuntemasta säälistä asunnon ja ruokaa itselleen rahaton kun oli, ja tästä kaikesta huolimatta Mozartilla oli paljon opittavaa Haydnilta kun hän kerrankin halusi oppia jotakin vailla yhtä pätevää ja perusteellista säveltäjäkoulutusta kuin vanhemmalla kollegallaan, ja niin syntyivät mm. raskaan työn hedelmänä 6 Haydnille omistettua jousikvartettoa v. 1782-1785. Haydnhan oli tärkeä yhdysside myöhäisbarokin kontrapunktin ja mannheimilaisen koulukunnan homofonisen tyylin välillä CPE Bachin tunteelliseen tyyliin ja ennen kaikkea napolilaiseen oopperatyylin saakka, josta hienona todisteena on jo 1768 syntynyt Esterhazyn Kismartonin uuden 400-paikkaisen linnanteatterin vihkiäisbuffaooppera, Lo Speziale, Apteekkari, joka viittaa tulevaisuuteen profeetallisine temaattis-motiivisine ennakointeineen Semprinon Apteekkarin aariassa toisaalta Mozartiakin ennakoivine marssirytmisine fraaseineen ja Beethovenin Appasionatan(?) op. 57 f-molli, toisen ryhmän "lohduttavaan" teemaan, säveltäjä, jolla oli tuo ikuinen "lausutusongelma" etevästä soitinmusiikin muotojen hallinnasta huolimatta kompensoiden draamallisia intohimojaan napolilaisine poikkeamineen f-mollista Ges-duuriin viitaten jo sinällään 1700-luvun oopperan maailmaan, Volpinon hahmon osoittaessa myös ilmeistä temnaattis-motiivista sukulaisuutta Cosin Despinaan kun taasen tämän Menuetin kaltainen II-näytöksen aarian eräs kuvio toistuu 20 vuotta myöhemmin Mozartin suuren Es-duuri sinfonian numero 39, KV 543 menuetin triossa klarinettiobligatojen hyväilemänä tiedostamattomana alitajuisena motiivisena muistumana. Perimisjärjestys jos niin haluaa sanoa, on selvääkin selvempi

Toki hänenkin - kuten varmaan säveltäjistä suurimman osan - tuotantonsa on nousujohteista tässäkin suhteessa. Ei kahdeksanvuotiaan säveltämistä sinfonioista tai jousikvartetoista voi vielä vaatia suuria syvyyksiä.
 
Tottahan toki taiteilija kypsyy iän ja kokemusten myötä ja on aina muutoksen tilassa, sillä muuten hän ei olisi taiteilija, mutta jossakin se raja tulee vastaan, kuten ehkä Mozartille v. 1788 jälkeen jolloin hän lienee kokenut inspiraationsa, mielikuvituksena ja luomisvoimansa, jota ei kuitenkaan voi milloinkaan mitata pelkkien opuslukujen avulla, kiusallista ehtymistä, hänen tiensä viedessä siis monessa suhteessa siitä missä jo oli jotain, muttei aivan, sellaiseen missä sitä ei ollut enää aivan täysin, sillä tosiasiahan kuitenkin tiedemiespiireissä on, että hänen tuotantonsa ei saavuttanut vain kvantitatiivista vaan myös kvalitatiivisen hupentuman v. 1784-1787 välisenä aikana eivätkä edes hänen 3 viimeiseksi jäänyttä suurta siinfoniaansa, sinfonisen tuotantonsa kruununa, "ehtineet" tähän 4-vuotisperiodiin mukaan.

Mozart oli säveltäjänä uskomaton ja hänen (kaikki) musiikkinsa edustavat minulle suurta inhimillisyyttä ja ainutlaatuiosuutta. On ihanaa päästä Mozartin maailmaan ja miettiä hänen teoksiensa syntyä.
Joku voi sanoa hänen teoksiaan samanlaisiksi ja liian galanteiksi tai muuta, mutta minusta on parempi arvostaa häntä YHTENÄ suurista säveltäjistä ja ainutlaatuisena.

Mozart oli säveltäjänä uskomaton ja hänen (kaikki) musiikkinsa edustavat minulle suurta inhimillisyyttä ja ainutlaatuiosuutta. On ihanaa päästä Mozartin maailmaan ja miettiä hänen teoksiensa syntyä.
Joku voi sanoa hänen teoksiaan samanlaisiksi ja liian galanteiksi tai muuta, mutta minusta on parempi arvostaa häntä YHTENÄ suurista säveltäjistä ja ainutlaatuisena.
 
Musiikki, jonka lumous saa unohhtamaan sen paikan jossa se on syntynyt, lienee kuitenkin itse pääasia. Mozart itse lienee nauttinut sydämensä kyllyydestä omasta neroudestaan vasta niissä vapaamuotoisissa diffuuseissa struktuureissaan, joita improvisoidessaan pianon äärellä yhteys ulkomaailmaan katkesi ja hän sai piehtaroida autuaassa itseunhossa pitkät tovit. Tällöin hänestä Hildesheimerin käsityksen mukaan tuli absoluuttinen Mozart, jota määritelmä emme kuitenkaan mielellämme käytä transsendentaalisen idealismin tieto-opillisen järjestelmän puitteissa, sillä sellaista olioiden sinänsä järjestystä mielteestä riippumatta olisi mahdotonta ajatellakaan kuten Immanuel Kant ja Arthur Schopenhauer ovat seikkaperäisesti osoittaneet ja todistaneet idealistisen peruskatsomuksensa teorioissa.
 
Olet sikäli oikeassa siinä, että Mozart itsekin kunnioitti nimenomaan juuri Haydnia kanssaan ainoana tasa-arvoisena ja yhdenvertaisena säveltäjänä kaikista aikalaisista, jotka elivät tavallaan symbioottisessa taiteellisessa vuorovaikutussuhteessa ja siten vaikuttivat hedelmöittävästi mm. jousikvarteton ja sinfonian kehitykseen tehden tietä Beethovenille, ja Schubertin kaltaisille romantikoille.
 
Sulho Rannan Suuria Säveltäjiä muistista siteeratakseni voidaan todeta: Haydnin käsissä sinfonioista tuli todellista taidetta. Hänen edeltäjänsä olivat kirjoittaneet sangen hätäisesti orkesterille eivätkä koettaneet tuoda esille sävelten alkuperäistä vaikutusta soitinnuksen avuin.
 
Haydn sen sijaan kävi käsiksi vakavammin aiheeseensa ja löysi uusia tapoja eri soitinmuotojen ja soitinten yhdistämiseksi. Hänen käsissään sinfoniat saivat uutta elinvoimaa. Säveltäjä ei useinkaan osu aivan oikeaan siinä mitä yrittää sävelten keinoin sanoa. Haydnille kvartetto oli luonnollinen tapa ilmaista tunteitaan. Häneltä Mozart usein myönsikin oppineensa säveltämään kvartetille ja niin syntyivät nuoruusvuosien italianmatkoilla 16-vuotiaana ja Wienissä 17-vuotiaana kirjoitettujen varhaisten kvartettojan jälkeen vaivalloisen työn hedelmänä, kuten Mozart omistuskirjoituksessaan Haydnille tähdensi, 6 jousikvarteton mestarille sävellettyä kvartettoa, joissa hän kerrankin halusi oppia jotakin monen tuolla tutuksi tulleella vasemman käden hieman omnnettomalla rutiinilla kirjoitettujen tilapäisteosten, divertimentojen, serenadien ym. jälkeen, jotka hän etupäässä kirjoitti Salzburgissa ruhtinaiden pöytämusiikiksi arkkipiispa Colloredon palveluksessa.

Joo toi on on totta, enkä todellakaan yritä tehdä hänen musiikistaan mitään johtopäätöksiä, sillä se on absoluuttista musiikkia ja hänen kekseliäisyyttään improvisoiden tai muuten. Tarkoitin pikemminkin, että on kiehtovaa lukea hänen elämästään tässä maailmassa ja miettiä, esim. missä ja miten juuri tämä sonaatti pianolle on sävelletty, kun on kuunellut tai lukenut hänen teoksiaan paljon.